Herätkää ja vt-lehden.Viimeksi löysin puoli vuotta sitten bussista ne.Toisessa oli kirjoitus,että eristäytyminen ei tuo onnea.En mä ole ihan samaa mieltä.Mulla on kokemusta siitä ympärillä heilujista ym.ohjailijoista.Elän eristäytynyttä elämää nykyisin,ja olen saanut suuren rauhan.Mä muutin pois entisestä asuintalostakin,ja uudessa olen ottanut sen linjan,että en edes tervehdi enää ketään.Moni muu tekee samaa,ja se sopii hyvin.Mä en enää ikinä mihinkään pakkososiaalisuuteen lähde.Kaikki eivät ole yhtä sosiaalisia,jota esim.jehovantodistajat eivät ymmärrä.Mulla on hyvä elää eristäytyneenä,enkä vaihtaisi tätä mihinkään enää.
Mä sain
sattumalta käsiini
18781
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
niin eristäytynyt kuin nykyisin olen,mutta tulin sellaiseksi Jehovan Todistajien jatkuvasti soitellessa ovikelloa ja muussa pyörityksessä. En avaa enää edes ovea kenellekään,kun pelkään että siellä on jehovan todistajia. tätä rauhaa mä en enää halua pilata. Mä olen kuullut että monilla muilla on samantapaisia kokemuksia.
>>En avaa enää edes ovea kenellekään,kun pelkään että siellä on jehovan todistajia. tätä rauhaa mä en enää halua pilata.
Jos haluat, että ovellesi ei enää tule jehovantodistajia, klikkaa tuota dokumenttia.
http://koti.mbnet.fi/jpoika/dokumentit/kielto.pdf
Tulosta se paperille, täytä se ja lähetä Jehovan todistajien haaratoimiston osoitteeseen. Näin sinun ei enää tarvitse pelätä sitä, kun ovikello soi.
>>siitä ympärillä heilujista ym.ohjailijoista
paikkansa et JT ei välitä ihmisistä.He menee kertomaan totuutta niinku Jeesus käski ilman palkkaa ja jos autoa tarvii,aina omin kustannuksin,olipa melkein sää mikä tahansa.Mut jos ei halua jutella,sanoo suoraan,ei hyvänen aika tarvi olla ovea avaamatta,ei ne väkisin tule.Ja on monia JT:a jotka on hiljasia,ei niin sosiaalisia ja se heille suodaan,ei ketään mihkään muottiin pistetä ja seurakunnaski tietyn tyyppiset ihmiset viihtyy enemmän yhes jos sampja harrastuksia tai luonteet sopii
Nyt oli kyseessä ohjailevat ihmiset, jotka aina tietävät, miten tulee tehdä ja toimia - vaikka ovat erehtyväisiä, kuten kaikki muutkin.
Putkinäköisyys tekee ihmisitä sellaisia, jotka luulevat tietävänsä, miten asiat ovat. He voivat vaikuttaa vilpittömiltä, mutta haluavat oikeasti olla "toisen uskon Herroja".
He ovat niitä pyrkyreitä, vanhimpia, jotka nauttivat vallastaan ja pompottamisesta tyyliin "meidän tulee olla...". He käyttävät kaikkia manipuloinnin keinoja saadakseen tahtonsa läpi ja heidät tekee vielä pahemmaksi se, että he itsekkin uskovat asioiden olevan, kuten he uskovat.
Näitä "hiljaisia takarivin veljiä ja sisaria on", jotka eivät todellisuudessa aina tiedä mihin uskoa, mutta luottavat näihin "viisaisiin", jotka tuntuvat tietävän kaiken kaikesta. Heidän kanssaan et kuitenkaan voi olla koskaan oma itsesi.
että ne vähät valittaa musta. Kun jouduin olemaan poissa kokouksista kun en pystynyt,niin kun tultiin vastaan,kaikki ei edes tervehdi. Sitä on kuin viittä vaille erotettu.Siinä mielessä ymmärrän erotettuja,miltä heistä tuntuu. On ollut suunnaton helpotus lukea täältä netistä Raamatun sanoin:"Samoja kärsimyksiä käydään jatkuvasti koko veljesseurassa läpi"tai siihen suuntaan. En ole vuosiin enää edes Raamattua avannut,kun on hyvä olla vapaana.
Joskus on hyvä ottaa asioihin etäisyyttä, jotta sopivalla ajankohdalla voi tutkia asiaa virkeästi.... ja saa uusia näkökulmia. Aika parantaa haavat....
siitä,kun kokouksissa kävin ja jehovan todistajien kanssa olin tekemisissä,mutta tuntuu että ei parane millään haavat siitä "isällisestä ruoskinnasta".Vaikka joku asia olisikin totuus ja saisi ikuisen elämän,niin mitä sellaisella ikuisella elämällä tekee,jos ei ole onnellinen.Jehovan todistajilla on sellainen käsitys,että totuus on sama asia kuin onnellisuus. Vaikka joku asia olisi kuinka totta,se ei välttämättä tarkoita että siitä tulee onnelliseksi.Yksi mun ystävä erosi n.25 vuotta jehovan todistajista. Hän sanoi ,että ei ole onnellinen jehovan todistajana,ja että vieläkin on arpia. Kummallista se "isällinen ruoskinta"on ,kun jää henkisiä vammoja. Pitäisiköhän laittaa talon portaille vanhoja vt ja herätkää lehtiä ja lappu päälle,että saa ottaa luettavaksi ja varoitusteksti :EI HEIKKOHERMOISILLE.
aatellu et jos joku on kipee ollu,ei heti levitetä punasta mattoo jonku eteen,Siellä on paljo muutakin asioita,ei tarvi olla niin itsekeskeinen,varmasti on tultu jutteleen ja soiteltu,älä mulle ala...
>>>>Toi on
kyllä totta 8.10.2008 klo 16.32
että ne vähät valittaa musta. Kun jouduin olemaan poissa kokouksista kun en pystynyt,niin kun tultiin vastaan,kaikki ei edes tervehdi. Sitä on kuin viittä vaille erotettu.Siinä mielessä ymmärrän erotettuja,miltä heistä tuntuu. On ollut suunnaton helpotus lukea täältä netistä Raamatun sanoin:"Samoja kärsimyksiä käydään jatkuvasti koko veljesseurassa läpi"tai siihen suuntaan. En ole vuosiin enää edes Raamattua avannut,kun on hyvä olla vapaana.
Sinähän olet meidän puolella..jatka samaan malliin!
>>Vaikka joku asia olisikin totuus ja saisi ikuisen elämän,niin mitä sellaisella ikuisella elämällä tekee,jos ei ole onnellinen.Jehovan todistajilla on sellainen käsitys,että totuus on sama asia kuin onnellisuus. Vaikka joku asia olisi kuinka totta,se ei välttämättä tarkoita että siitä tulee onnelliseksi.
kun luullaan,että on avun tarpeessa,jos ei näy kokouksissa.Ei se sitä tarkoita aina.Syynä voi olla,että haluaa etäisyyttä ja olla omissa oloissaan.Se on kauniisti ajateltu,että halutaan auttaa,mutta en ole ollut sellaisen avun tarpeessa,että esim.kentälle haluaisin mennä mutta en osaa.Olen tarvinnut hermolomaa.Sitten toisekseen,ei toisten avusta ole valitettavasti mitään apua.Itse ne askeleet on otettava,jos jotain aikoo tehdä.Mulla on siitä kokemusta,eikä kukaan voi mitään tehdä.Se on ihan turhaa ajanhaaskausta.
ehkä se johtuu siitä,että ei osata ajatella tai todella kuunnella.Jehovan todistajilla perustuu tämä asia useinkin kylmään järkeen,ja varsinkin tunteellisille ihmisille se on yhtä tuskaa.Mä luulen,että se on yksi niistä suurimmista syistä,miksi monilla on paljon kärsimyksiä siinä asiassa.Luulen,että puhtaasti järki-ihmisillä on helpompaa.
sinä jumalanhullu sinne helluntalaisten sivuille takas tai jottain
>>Luulen,että puhtaasti järki-ihmisillä on helpompaa.
kirja,että mä en viitsi sitä avata,kun se aiheuttaa kärsimyksiä.
että yksinäisyys voi olla voimavara(jos sen on itse tietoisesti valittu).Se on juuri asian ydin.