Naisesta

Nainen se jaksaa ihmetyttää Hynystä, aina ja ikuisesti, joka päivä.
Viime aikoina mies on tehnyt seuraavanlaisia huomioita.

Osaavatko naiset oikeasti puhua muusta kuin omista lapsistaan ja
miehistään? Monta kahvilakeskustelua sivukorvalla kuunnelleena Hynynen
on vakuuttunut siitä, että ei ne osaa. Perkele, akat lähtee keskenään
kahville tai kaljalle ja käyttävät koko sen ajan ihmissuhteittensa
analysointiin tai lastensa taitojen ja vaivojen kertaamiseen. Ja joku
idiootti käyttää aikansa siihen, että kuuntelee tällaista keskustelua
viereisessä pöydässä. Ei, saatana! Ja jos ei puhuta ihmissuhteista ja
lapsista niin sitten puretaan työpaineita. Aina puretaan jotain, nainen
ei osaa rentoutua koskaan. Jos sillä on hetken kivaa, niin silläkin
hetkellä se kerää jotain negatiivista energiaa, joka pitää purkaa
viimeistään kuukautisten aikaan astioita heittelemällä, miehelle
vittuilemalla (esim. haukkumalla tämän auton, se on jo
pyhäinhäväistystä!) tai sitten sille omalle, rakkaalle sydänystävälle
puhumalla. Joko tuntikausia puhelimessa tai kahvilassa.

Mikä helvetin tarve naisella on aina arvostella muita ihmisiä,
varsinkin muita naisia? Aina jollain on törkeät vaatteet, ruma kampaus
tai aina joku on muuten vain vitun tyhmä. Oikeassahan he monesti ovat,
ei siinä mitään, mutta silti. Nainen itse ei ole koskaan tyhmä. Nainen
itse on maailman keskipiste. Ja yksi miehen tehtävistä on pönkittää
tätä uskoa kukkasin, hellittelyin ja rakkaudentunnustuksin. Hyi,
helvetti!

Naisen tulee saada tietty määrä omaa miestään per viikko. On olemassa
tietty kiintiö, joka on määritelty suhteen alussa, ja jos se ei
toteudu, niin nainen tuntee itsensä hylätyksi. Mies ei enää rakasta
häntä, koska munaa ei tulekaan enää toistakymmentä kertaa viikossa.
Yritä siinä sitten selittää, että aivot ovatkin nousseet kiihkeän alun
jälkeen sykkivästä jalkovälistä päähän takaisin, että eihän sitä koko
ajan jaksa soutaa. Eikä naista itseäänkään niin usein huvita, mutta kun
on se kiintiö! Kiintiö on saatava täyteen, muuten keskinäinen rakkaus
on kuolemaisillaan! On lemmittävä vaikka väkisin, vaikka kumpaakaan ei
kiinnostaisikaan.

Nainen haluaa tehdä asioita yhdessä miehensä kanssa. Ahtaaseen
keittiöön on mahduttava yhdessä tekemään ruokaa, vaikka mies haluaisi
edes sen hetken olla rauhassa turhalta hössötykseltä ja pusuttelulta.
Yhteiset kävelylenkit ovat aivan ehdottoman pakollisia, muuten ei heru
ja saattaa lentää tavaratkin. Miehen on krapula-aamuna lähdettävä
naisen kanssa vaateostoksille korvaukseksi siitä, että tuli edellisenä
iltana jätkien kanssa vedettyä pilkkuun asti. Kauppoihin on lähdettävä
heti yhdeksältä. Miehen tehtävä on olla makutuomarina ja olla juuri
sitä mieltä, mitä nainen haluaa. Jos nainen sovittaa omasta mielestään
hyvännäköistä vaatetta, miehen on sanottava, että onpa se
hyvännäköinen. Nainen saattaa myös virittää ansan. Hän saattaa
tahallaan sovittaa rumaa rättiä ja kokeilla, miten tarkkaavaisena mies
vaatteidensovitusrituaalia seuraa. Älä, mies, koskaan lankea tähän
ansaan! Seuraa aina tarkasti ja sano vaatetta rumaksi jos se sitä on,
muuten tulee karatea! Jos puolestasi olet välinpitämätön (Hynynen on
sitä aina, varsinkin krapulassa, ei nimittäin kiinnosta pätkääkään)
niin rakkaus on jälleen lopussa. Alkaa mökötys, jonka voi kuitata
ainoastaan lemmellä ja kenties romanttisella illallisella. Ja kukilla
tietysti, ne toimivat aina. Kukkakimpulla nainen kuin nainen sulaa, se
on varma.

Nainen haluaa näkyviä merkkejä yhteiselosta ja keskinäisestä
rakkaudesta. Näitä merkkejä ovat esim. lapset tai suhteen alkupuolella
kotieläimet. Koira tai kissa on hankittava, tai vähintään kultakalat,
joita sitten yhdessä hoivataan. Juostaan, perkele, yhdessä pitkin
puistoa ja "koulutetaan" yhteistä koiranpentua. Heitellään keppiä ja
käskytetään niin perkeleesti. Nauretaan yhdessä, kun on niin ihanaa
yhteisen harrastuksen äärellä, keräillä jotain koiranpaskaa puiston
nurmikolta paperipussiin pienellä lapiolla tai kumihanskalla. Miestä
koko touhu yleensä vain vituttaa, hän tekisi koirasta mielellään vaikka
lämpimän karvahatun, mutta ei auta, ei. Koiran kanssa on peuhattava,
muuten mies ei rakasta naista tarpeeksi ja sanomista tulee.

On ne aika epeleitä ne naiset. Mutta onneksi niillä on aina hyvät
tissit ja perse. Naamalla ja älykkyydellä nyt ei ole niin väliä. Turhaa
hifistelyä.
10831
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"Mikä helvetin tarve naisella on aina arvostella muita ihmisiä"

Sitä minäkin ihmettelen, mutta luulen että se liittyy siihen miksi naiset ovat myös AINA valittamassa joka kohdasta, mikään ei ole koskaan hyvin! Se taas johtuu naisten loputtomasta ahneudesta, itsekkyydestä, selkärangattomuudesta, vittumaisuudesta ja liian hyvälle tottumisesta kasvettuaan pumpulissa äitiensä lellipentuina!!

Pysykööt moiset paskalehmät kaukana meikäläisestä, minulla ei ole MITÄÄN hyvää sanottavaa naisista!!

Äänestä
  • Mitäs sitten itse änkeät tänne; täällä on naisia aika lähellä!

    Äänestä

  • ...tulla yksinäinen elämä sinulla.
    Miehethän ne ovat arvostelemassa....meidän vartaloita,naisellisuuttamme,"naisen paikkaa" jen. jne. jne.....

    Äänestä

...että on sulla eläväinen nainen, nauti toki :DD (niinkuin melkein takuu varmasti teetkin)! Sen koirajutunkin väänsit ihan tahallasi, olit taatusti lätkässä siihen pentuun. Hmm...hyvä kuvaus, Hynynen.

Mutta sanos, onko se hellittely sinulle pakkopullaa? En tarkoita rakkauden vannomisia yms, vaan herttaista kosketusta, hipaisuja, haleja, pusuja ja sellaista, onko se jotain pakollista? Naisihmiselle se ei ole sitä ikinä - edellyttäen, että tykkää kumppanistaan. Eikö miehille tule siihen riippuvuus, eikö todella?

Haaste Hynyselle, koetapas empaattisesti eläytyä vaimon osaan ja kerro tuo sama vaimon näkökulmasta. Liikaa pyydetty? Olisi hauska lukea.

Äänestä

en ainakaan lähtisi krapulassa poikaystävän kanssa vaateostoksille. Ota nyt hyvä mies itseäsi niskasta kiinni ja kieltäydy ensi kerralla.
Se on totta että jotkut naisee ei muusta puhukaan kuin omista ihmissuhteistaan ja koulusta/työstä. Ja varsinkin toi muiden arvostelu on hirveetä kuultavaa. Mutta ei kaikki naiset ole sellasia, itse ainakin puhun sujuvasti aiheesta kuin aiheesta :) Tosin eipä montaa naispuolista kaveria kiinnosta suomen jalkapallomaajoukkueen tilan pohtiminen, pakko myöntää että yleensä se on miespuoliset ystävät joiden kanssa ne keskustelut käydään. Ja en tällä tietenkään väitä että miehet puhuis vaan jostain urheilusta, ei todellakaan.

Äänestä

Mukavasti kirjoitettu etappi. Erityisesti loppu jäi mieleen:
"On ne aika epeleitä ne naiset. Mutta onneksi niillä on aina hyvät
tissit ja perse. Naamalla ja älykkyydellä nyt ei ole niin väliä. Turhaa
hifistelyä. "

Voiko tuota lainata? Internet yhteisömme kaipaa kipeästi naisen määrittelyä ja a'vot, tuossahan se tuli. Kiitos etukäteen.

Äänestä

Tuostahan tuli melkein mieleen Juoksuhaudantie tai Veikko Huovisen henkilöhahmojen yksinpuhelut. Ei muuta Hynynen kuin kone laulamaan ja seuraava suomalainen huumoriromaani alulle. Minä ostaisin sen ainakin :).

Äänestä
  • ...samoin. Kannustan Hynystä samoin tuommoiseen hankkeeseen. Tuommoista tekstiä lukisin paljon mieluummin kuin esim. Hyrkäksen teoksia, joissa tosin sovinismi muuttuu hienosti itsensä parodiaksi, mutta joissa on todellisuutta siteeksi ehkäpä vähemmän kuin Hynysen tulkinnassa.

    Jos meillä olisi tuo miesliike, niin minä ainakin yhdistyksen jäsenenä kannattaisin sitä, että tukisimme Hynysen kirjaa (terapeuttisena esim. sellaisille "petetyille" miehille, jotka vielä reflektoivat väärin perustein itseään suhteessa siihen, että he odottivat "naiselta" abstraktiona jotain).

    Miesliikkeen kirjastoonkin (jonne naisetkin voisivat erityisluvalla päästä) voisi ottaa useampia lukusalikappaleita - varsinkin jos toteaisimme, että miesliikkeellä olisi silkan tasa-arvon ajamisen lisäksi myös terapeuttinen rooli tässä yhteiskunnassamme.

    Hyvä Hynynen :-)

    Äänestä

  • proffa kirjoitti:

    ...samoin. Kannustan Hynystä samoin tuommoiseen hankkeeseen. Tuommoista tekstiä lukisin paljon mieluummin kuin esim. Hyrkäksen teoksia, joissa tosin sovinismi muuttuu hienosti itsensä parodiaksi, mutta joissa on todellisuutta siteeksi ehkäpä vähemmän kuin Hynysen tulkinnassa.

    Jos meillä olisi tuo miesliike, niin minä ainakin yhdistyksen jäsenenä kannattaisin sitä, että tukisimme Hynysen kirjaa (terapeuttisena esim. sellaisille "petetyille" miehille, jotka vielä reflektoivat väärin perustein itseään suhteessa siihen, että he odottivat "naiselta" abstraktiona jotain).

    Miesliikkeen kirjastoonkin (jonne naisetkin voisivat erityisluvalla päästä) voisi ottaa useampia lukusalikappaleita - varsinkin jos toteaisimme, että miesliikkeellä olisi silkan tasa-arvon ajamisen lisäksi myös terapeuttinen rooli tässä yhteiskunnassamme.

    Hyvä Hynynen :-)

    Tämä totuus ei muuksi muutu. Jonkun se täytyi julki sanoa.

    Äänestä

  • = luuseri kirjoitti:

    Tämä totuus ei muuksi muutu. Jonkun se täytyi julki sanoa.

    käsitteesi pitää yllä "luuserin" roolia, joka on määritelty suhteessa "menestyvään mieheen" (joka usein on määritelty suhteessa esim. muihin miehiin).

    Totta kai miesliikkeessä pitää olla luuserillekin sijansa. Jota voisi lämmittää sitten terapeuttinen kirjallisuus, jotta hän alkaisi katsella itseään uusin silmin.

    Miesliikkeissä ei ole luusereiden eikä menestyneiden vastakkainasettelua - tärkeintä on miehinen itsetietoisuus ja "tasa-arvon ajaminen miesnäkökulmasta".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hynynen kirjoitti:

Nainen se jaksaa ihmetyttää Hynystä, aina ja ikuisesti, joka päivä.
Viime aikoina mies on tehnyt seuraavanlaisia huomioita.

Osaavatko naiset oikeasti puhua muusta kuin omista lapsistaan ja
miehistään? Monta kahvilakeskustelua sivukorvalla kuunnelleena Hynynen
on vakuuttunut siitä, että ei ne osaa. Perkele, akat lähtee keskenään
kahville tai kaljalle ja käyttävät koko sen ajan ihmissuhteittensa
analysointiin tai lastensa taitojen ja vaivojen kertaamiseen. Ja joku
idiootti käyttää aikansa siihen, että kuuntelee tällaista keskustelua
viereisessä pöydässä. Ei, saatana! Ja jos ei puhuta ihmissuhteista ja
lapsista niin sitten puretaan työpaineita. Aina puretaan jotain, nainen
ei osaa rentoutua koskaan. Jos sillä on hetken kivaa, niin silläkin
hetkellä se kerää jotain negatiivista energiaa, joka pitää purkaa
viimeistään kuukautisten aikaan astioita heittelemällä, miehelle
vittuilemalla (esim. haukkumalla tämän auton, se on jo
pyhäinhäväistystä!) tai sitten sille omalle, rakkaalle sydänystävälle
puhumalla. Joko tuntikausia puhelimessa tai kahvilassa.

Mikä helvetin tarve naisella on aina arvostella muita ihmisiä,
varsinkin muita naisia? Aina jollain on törkeät vaatteet, ruma kampaus
tai aina joku on muuten vain vitun tyhmä. Oikeassahan he monesti ovat,
ei siinä mitään, mutta silti. Nainen itse ei ole koskaan tyhmä. Nainen
itse on maailman keskipiste. Ja yksi miehen tehtävistä on pönkittää
tätä uskoa kukkasin, hellittelyin ja rakkaudentunnustuksin. Hyi,
helvetti!

Naisen tulee saada tietty määrä omaa miestään per viikko. On olemassa
tietty kiintiö, joka on määritelty suhteen alussa, ja jos se ei
toteudu, niin nainen tuntee itsensä hylätyksi. Mies ei enää rakasta
häntä, koska munaa ei tulekaan enää toistakymmentä kertaa viikossa.
Yritä siinä sitten selittää, että aivot ovatkin nousseet kiihkeän alun
jälkeen sykkivästä jalkovälistä päähän takaisin, että eihän sitä koko
ajan jaksa soutaa. Eikä naista itseäänkään niin usein huvita, mutta kun
on se kiintiö! Kiintiö on saatava täyteen, muuten keskinäinen rakkaus
on kuolemaisillaan! On lemmittävä vaikka väkisin, vaikka kumpaakaan ei
kiinnostaisikaan.

Nainen haluaa tehdä asioita yhdessä miehensä kanssa. Ahtaaseen
keittiöön on mahduttava yhdessä tekemään ruokaa, vaikka mies haluaisi
edes sen hetken olla rauhassa turhalta hössötykseltä ja pusuttelulta.
Yhteiset kävelylenkit ovat aivan ehdottoman pakollisia, muuten ei heru
ja saattaa lentää tavaratkin. Miehen on krapula-aamuna lähdettävä
naisen kanssa vaateostoksille korvaukseksi siitä, että tuli edellisenä
iltana jätkien kanssa vedettyä pilkkuun asti. Kauppoihin on lähdettävä
heti yhdeksältä. Miehen tehtävä on olla makutuomarina ja olla juuri
sitä mieltä, mitä nainen haluaa. Jos nainen sovittaa omasta mielestään
hyvännäköistä vaatetta, miehen on sanottava, että onpa se
hyvännäköinen. Nainen saattaa myös virittää ansan. Hän saattaa
tahallaan sovittaa rumaa rättiä ja kokeilla, miten tarkkaavaisena mies
vaatteidensovitusrituaalia seuraa. Älä, mies, koskaan lankea tähän
ansaan! Seuraa aina tarkasti ja sano vaatetta rumaksi jos se sitä on,
muuten tulee karatea! Jos puolestasi olet välinpitämätön (Hynynen on
sitä aina, varsinkin krapulassa, ei nimittäin kiinnosta pätkääkään)
niin rakkaus on jälleen lopussa. Alkaa mökötys, jonka voi kuitata
ainoastaan lemmellä ja kenties romanttisella illallisella. Ja kukilla
tietysti, ne toimivat aina. Kukkakimpulla nainen kuin nainen sulaa, se
on varma.

Nainen haluaa näkyviä merkkejä yhteiselosta ja keskinäisestä
rakkaudesta. Näitä merkkejä ovat esim. lapset tai suhteen alkupuolella
kotieläimet. Koira tai kissa on hankittava, tai vähintään kultakalat,
joita sitten yhdessä hoivataan. Juostaan, perkele, yhdessä pitkin
puistoa ja "koulutetaan" yhteistä koiranpentua. Heitellään keppiä ja
käskytetään niin perkeleesti. Nauretaan yhdessä, kun on niin ihanaa
yhteisen harrastuksen äärellä, keräillä jotain koiranpaskaa puiston
nurmikolta paperipussiin pienellä lapiolla tai kumihanskalla. Miestä
koko touhu yleensä vain vituttaa, hän tekisi koirasta mielellään vaikka
lämpimän karvahatun, mutta ei auta, ei. Koiran kanssa on peuhattava,
muuten mies ei rakasta naista tarpeeksi ja sanomista tulee.

On ne aika epeleitä ne naiset. Mutta onneksi niillä on aina hyvät
tissit ja perse. Naamalla ja älykkyydellä nyt ei ole niin väliä. Turhaa
hifistelyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu