Leskelä ja Kuuskoski KEPUn vaaliveturit

Hyvin menee!

KEPUn kuntavaalikampanjan vaalivetureina toimivat rikollisjengin perustaja Jarna Leskelä ja alaisensa pahoinpitelystä tuomion saanut Eeva Kuuskoski.

Ihan kuin sitä itteään kotona äänestäisi. ;)

2

287

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvin menee Vanhasella!

      Aivan uskomaton tämä keskustan nurmijärveläisehdokkaiden rikoskytkentäisyysvyyhti, josta on nyt ollut parina päivänä ainakin Ilta-Sanomissa!

      Ensin kerrottiin, että pääministerin kotikunnan kunnanvaltuustoon on ehdolla nainen, joka on lehden mukaan salanimellä kehuskellut Alibissa olevansa Suomen ensimmäisen naisten rikollisjärjestön perustaja. Toiminta kuulemma perustui "huumekauppaan ja velanperintään". Nainen eli Jarna Leskelä kiistää kaikki tiedot, mutta tuskinpa iso päivälehti ihan heppoisin tiedoin moista lähtisi edes uutisoimaan.

      Sitten tänään oli lehdessä että Leskelän aviomies Juha Leskelä on myös ehdokkaana Nurmijärven valtuustoon. Hän on saanut vuonna 1995 kymmenen kuukauden ehdottoman vankeustuomion hormonien salakuljetuksesta. Vuonna 2003 hän on saanut lähestymiskiellon, koska on mm. uhannut tappaa entisen avopuolisonsa.

      Matti Vanhanen on näköjään saanut kaikki vanhat kaverinsa ehdokkaaksi.

      • Nimetön

        Totta kai, ehkä Vanhanen saa edullisesti suojelun lehdistöä vastaan.

        07.10.2008 12:48, päivitetty 07.10. 14:13   

        Ilta-Sanomien tietojen mukaan keskustan nurmijärveläinen kunnallisvaaliehdokas Jarna Leskelä, 25, esiintyi rikoslehti Alibissa kertoen perustamastaan naisten rikollisjärjestöstä.

        Viime marraskuussa julkaistussa artikkelissa esiintyi kaksi nuorta naista salanimillä ja kasvojaan kameralle paljastamatta. IS:n erittäin luotettavista lähteistä saaman tiedon mukaan Leskelä on jutussa järjestön johtajaksi mainittu "Jennie".

        Myös järjestäytynyttä rikollisuutta tarkkaileva poliisi vahvistaa Jarna Leskelän siteet Woman's MC:hen. Ryhmää ei pidetä kuitenkaan raskaan sarjan rikollisjenginä, vaikka joillakin sen jäsenillä onkin rikostaustaa ja yhteyksiä jengirikollisuuteen.

        - Toimintamme perustuu huumekauppaan ja velanperintään, naiset kertoivat Alibissa.

        Ei rikosrekisteriä

        IS tiedusteli Leskelän kytköstä artikkeliin sekä järjestöön. Hän kiisti jyrkästi yhteyden.Leskelää ei ole tuomittu rikoksista.

        - Minulla ei ole merkintöjä rikosrekisterissä. Niitä ei voisi olla edes työni puolestakaan, mm. kuljetusalalla työskentelevä Leskelä totesi IS:lle.

        Pian tämän jälkeen kuitenkin sulkeutui Leskelän henkilökohtainen kunnallisvaalisivusto sekä IRC-Galleriatunnus.

        Sunnuntai-iltana kunnallisvaalisivusto oli jälleen nähtävillä, mutta sieltä oli poistettu mm. valokuvat, joissa Jarna Leskelä poseerasi yhdessä keskustan puheenjohtajan, pääministeriMatti Vanhasen kanssa. Kuvat oli otettu Rajamäen kyläpäivillä Nurmijärvellä elokuun lopulla.

        Yhteyksiä muihin jengeihin

        Naiset kertoivat vuosi sitten Alibille perustaneensa Suomen ensimmäisen naisten rikollisjärjestön, Woman's MC:n pitkän suunnittelun jälkeen. Jengiin kuului viime vuonna neljä jäsentä.

        Lehden mukaan "naiset liikkuvat rikoksia suosivissa piireissä" ja heillä on yhteyksiä myös moniin muihin rikollisjärjestöihin. Naiset vannoivat, että heiltä löytyy samanlaisia aseita kuin muiltakin jengeiltä, ja he kertoivat myös olevansa valmiita käyttämään niitä. Naisten mukaan velanperintä oli kuitenkin saatu hoidettua pelotteilla.

        Naiset kertoivat, että tavoitteena oli toiminnan laajentaminen ja kasvattaminen. Vaikka väkivalta ei sinänsä kuulunut ryhmän toimintaan, "Jennie" ilmoitti olevansa tarvittaessa valmis vaikka surmaamaan ihmisen.

        - Jos joudun vankilaan, tuomio ei tulisi huumeista, vaan väkivallasta, "Jennie" pohtiAlibissa.

        - Mietin pitkään, kumpaa puolta haluan kulkea. Päätös oli vaikea. Sitten päätin vaihtaa puolta ja haluan elää näin, hän totesi.

        Raskaus syy poistua järjestöstä

        Naisten mukaan rikollisjärjestön kuri on tiukka. Jäsenen poistumissyyksi kelpaisi heidän mukaansa vain "todella pätevä syy", esimerkiksi raskaus. Leskelä on itse viimeisillään raskaana.

        Poliisille naisjengi oli vielä Alibin jutun aikoihin tuntematon.

        - Ja hyvä niin. Pyrimme toimimaan matalalla profiililla, mutta silti hankkimaan kaiken mahdollisen hyödyn toiminnastamme, naiset totesivat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      72
      1116
    2. 65
      1080
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      61
      862
    4. 93
      837
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      43
      697
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      694
    7. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      50
      608
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      68
      602
    9. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      580
    10. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      21
      574
    Aihe