Mielisairaaloissa on jonkin verran potilaita, joiden oireisiin liittyy oleellisesti uskonnollisuus.
Tyypillisin esimerkki on varmastikin Kaksisuuntainen eli bipolaarinen mielialahäiriö (maanis-depressiivinen), joka kokee maanisessa vaiheessa uskonnolliset asiat positiivisena vaikkakin maanikon tavoin ylireagoi niihin voimakkaasti.
Psykoottisten oireiden liittyessä maniaan oireina on usein harhoja: ääniä, joskus näkyjä, suuruusharhoja jne.
Maanisessa vaiheessa tällaisella potilaalla saattaa ns. olla taivaskanava auki, eli hänellä on suora yhteys korkeampiin voimiin tai heidän edustajiin. Joskus potilas taas kuvittelee itsestään suuria: kuvittelee, että hänellä on merkittävä Jumalallinen tehtävä maan päällä tai ääritapauksessa ottaa haltuunsa jonkin Raamatullisen henkilön identiteetin.
Kokemus on kuitenkin potilaalle pääsääntöisesti positiivinen.
Depressiivisessä vaiheessa taas kimppuun käyvät demonit, Saatana saattaa puhua potilaalle suoraan tai hän kuvittelee olevansa riivattu tms. Myös depressiviiseen vaiheessa voi oireina olla aisti- tai/ja vainoharhoja. Potilaalle tämä on täyttä todellisuutta. Kyky tiedostaa tilaansa on kadonnut.
Mielisairaalassa ei lääkäreidenkään ammattitaito riitä erottamaan näissä tapauksissa aitoja riivaustapauksia sairaudesta.
Kuinka aidot riivaustapaukset olisi erotettavissa normaaleista sairastumisista? Entä maanisessa vaiheessa henkilöt joilla todellakin on taivaskanava auki?
Tyypillisin esimerkki on varmastikin Kaksisuuntainen eli bipolaarinen mielialahäiriö (maanis-depressiivinen), joka kokee maanisessa vaiheessa uskonnolliset asiat positiivisena vaikkakin maanikon tavoin ylireagoi niihin voimakkaasti.
Psykoottisten oireiden liittyessä maniaan oireina on usein harhoja: ääniä, joskus näkyjä, suuruusharhoja jne.
Maanisessa vaiheessa tällaisella potilaalla saattaa ns. olla taivaskanava auki, eli hänellä on suora yhteys korkeampiin voimiin tai heidän edustajiin. Joskus potilas taas kuvittelee itsestään suuria: kuvittelee, että hänellä on merkittävä Jumalallinen tehtävä maan päällä tai ääritapauksessa ottaa haltuunsa jonkin Raamatullisen henkilön identiteetin.
Kokemus on kuitenkin potilaalle pääsääntöisesti positiivinen.
Depressiivisessä vaiheessa taas kimppuun käyvät demonit, Saatana saattaa puhua potilaalle suoraan tai hän kuvittelee olevansa riivattu tms. Myös depressiviiseen vaiheessa voi oireina olla aisti- tai/ja vainoharhoja. Potilaalle tämä on täyttä todellisuutta. Kyky tiedostaa tilaansa on kadonnut.
Mielisairaalassa ei lääkäreidenkään ammattitaito riitä erottamaan näissä tapauksissa aitoja riivaustapauksia sairaudesta.
Kuinka aidot riivaustapaukset olisi erotettavissa normaaleista sairastumisista? Entä maanisessa vaiheessa henkilöt joilla todellakin on taivaskanava auki?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tunnen kaksi erilaista tapausta.
Toinen henkilöistä sairastui kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön uskossa ollessaan.
Toinen tuli uskoon sairastumisensa jälkeen.
Aiheuttiko usko sairastumisen, vai sairastuminen uskon?
Kroonikkopotilaat ovat usein etsineet apua myös uskonnosta/uskonnoista, eli tällöin sairaus on voinut olla uskoontulon "käynnistävä" tekijä.
Uskoontulo sairastumisen jälkeen ei sitten sairauskertomuksissa näykään, ellei sairaus uusiudu ja uskonnollisuus liity niin oleellisesti taudin kuvaan, että se erikseen mainitaan.
Itsemurhatilastoissa uskonnolliset ihmiset ovat niin yliedustettuja, ettei sitä selitä tilastovirhe mutta se vahvistaa sen, että mielenterveyspotilaat hakevat apua myös uskonnoista. Mitä se sitten kertoo hoidon tasosta, saatavuudesta jne. on toinen juttu.