Astman tutkiminen

lapsi 4 v

Nuorimmaisella on nyt ollut lyhyen ajan sisällä kaksi flunssaa. Viime perjantaina todettiin korvatulehdus. Keuhkoista ei kuulunut mitään hälyyttävää. Sai kolmen päivän lääkekuurin.
Nyt tulee siis tuon viimeisimmän flunssan alkamisesta jo 3 viikkoa ja lääkekuurikin on jo syöty, mutta edelleenkin on kurkun jatkuvaa kakistelua.
Sanoo itse, että sitä kutittaa (voiko flunssan jälkeen tosiaan jatkua näin pitkään kutina?).
Korva ei ole enää ollut kipeä.

Hänellä on vauvasta lähtien ollut jonkun verran atopiaa, Taiveihottumaa on ajoittain (enemmän tai vähemmän). On epäilty sen tulevan mahdollisesti (vielkin) maitotuotteista, vaikka vatsa sietääkin jo maitoa.
Allergista nuhaa ei ole koskaan ollut.
Meillä on aika paljon eläimiä, mutta niistä tyttö ei ole saanut koskaan mitään välittömiä oireita. Jokunen ruoka-aine (kuten tuo maito) on ollut ainoa selvästi allergiaa aiheuttava.

Näin on ollut myös vanhemmalla tyttärellämme, joka on nyt jo aikuinen. Ruoka-aineallergiat menivät hänelläkin kokonaan ohitse tuossa 3-4-vuotiaana.
Työskentelee eläinalalla, eikä ole saanut eläimistä mitään oireita.
Joskus 4 vuoden iässä hänellä oli kuitenkin usein keuhkoputken tulehduksia ja yöyskää ja pelättiin silloin astmaa, mutta oireilu meni sitten kuitenkin ohitse.

Nyt aloin vaan huolestua tästä nuorimmaisen jatkuvasta kurkun kakistelusta (jota on jatkunut jo n.viikon ja tuntuu vaan kiihtyvän) ja huolestuin vielä enemmän, kun löysin netistä tällaisen:

http://64.233.183.104/search?q=cache:jn61-I-C9UYJ:www.tohtori.fi/?page=3372348&id=9346902 lapsi kakistelee kurkkuaan&hl=fi&ct=clnk&cd=1&gl=fi&lr=lang_fi&client=firefox-a

Öisin hän ei kuitenkaan yski, eikä päivisinkään juurikaan (illalla sängyssä saattaa jonkun kerran köhiä, mutta sitten se menee ohitse), eikä hengitys mitenkään vingu, kakistelee siis vaan kokoajan.
Liikkuukin ihan vaivattoman oloisesti, juoksee jne.
En nyt sitten tiedä pitäiskö kuitenkin pelätä jotain alkavaa astmaa...?

Miten tuota tutkitaan näin pienillä lapsilla terveyskeskuksen puolella?
Itseltäni tutkittiin myös kesällä astmaa terveyskeskuksessa (ei löytynyt, vaikkakin aamu PEF-arvot hieman muita alhaisemmat), mutta samoilla laitteilla ei kyllä varmaankaan voi tutkia noin pientä lasta.
Lapsella ei ole vakuutuksia, joten yksityiselle on mahdotonta meikäläisen varoilla mennä mihinkään kalliisiin tutkimuksiin.

14

2889

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äitipöllö

      Meillä on nyt 9 vuotiaalla menossa PEF tutkimus. Lääkäri, joka tämän määräsi, sanoi, että se voi hyvinkin jo onnistua tuon ikäisellä. Kyllä meidän 7 vuotiaskin näyttää minusta puhaltavan siihen putkeen ihan hyvin, mutta en tiedä osaako riittävän hyvin. 5 vuotias ei tajua ollenkaan, miten sinne pitäisi puhaltaa.

      Pienillä lapsilla, jopa vauvoilla, voidaan todeta astma siten, että kokeillaan astmalääkitystä ja katsotaan, auttaako se oireisiin.

      Enpä usko, että 3 viikon jälkeen vielä astmaa epäillään. Meidän tytöllä aloitettiin tutkimus kun ykä on kestänyt jo 3 kuukautta. n. 4 viikon yskimisen jälkeen käskettiin vaan seurata tilannetta ja lääkkeeksi annettiin Aerius-mixtuuraa. 2 kk jälkeen annettiin yskänärsytystä lievittävää lääkettä. Astmalääkettä kokeillaan sitten kun puhalluskokeet (PEF ja spirometria) on tehty.

    • ja rykimistä

      hei, 5v lapsellani on myös ollut samanlaista kurkun kakistelua ym, myös hengästyy helposti juostessa. Terveyskeskuksen kautta saimme lähetteen sairaalaan tutkimuksiin, joissa tehtiin juoksurasituskoe, jonka jälkeen hän joutui hengittämään tietokoneeseen kytkettyyn laitteeseen, jossa mitattiin keuhkojen toimintaa. Tuloksena oli astma. Oli ikävä todeta oma lapsensa sairaaksi, mutta pitkään jatkunut epäselvyys kyllä loppui, kun tiesi, mistä on kyse. Toivottavasti tästä oli jotain apua.

      • oma lapsi

        Olet oikeassa mein lapsi on 4v .Hänkin kökisteli ja annettiin aina vain yskänlääkettä.Mutta loppujen lopuksi kaikkien testien jälkeen mentiin yksityis lastenallergialääkärille joka totes et lapsella on astma joka poistuu ehkä kouluiässä jos se hoidetaan astma lääkkeissä nyt kunnolla .Jotta keuhkot pääsis kehittymään eikä rakkuloituisivat.Saatiin hyviä ohjeita ja lapsi alkoi nukkumaan yönsä hyvin kun sai astma lääkkeitä.4 vuotiaasta ei välttämättä huomaa astmaa.. me aateltiin kusillä oli aina flunssaa ja oli päivällätosi ärtynyt.. Kannattaa käydä lasten lääkärillä ni,saa mielen rauhan..T Kovan kokemuksen kokenut..

      • .........
        oma lapsi kirjoitti:

        http://www.terveysportti.fi/terveysportti/dlehti2.tunnista?a=Y&t=H&fname=duo97408.htm

        Lasten yskänlääkkeiden myynti pitää lopettaa

        ____________

        Diagnosoimaton pikku astmaatikko ei välttämättä vingu.
        Lapsi voi pikkuhiljaa "hiipua" voimattomaksi ja vähän liikkuvaksi diagnosoimattoman astmansa vuoksi.

      • oma lapsi..

    • oma lapsi.

      Voit keskustella kanssani lisää astmasta ,jos annat osoitteesi tai tällä palstalla

      • ap.

        Mietityttää vaan tämä astman puhkeamisen mahdollisuus, mutta toisaalta lapsi kuitenkin tuntuu jaksavan juosta toisten kanssa, eikä yöllä ole varsinaisesti yskää ollut.
        Tänä aamuna/aamuyöstä kuulin hänen ekaa kertaa yskivän unen aikana. Yleensä yskä on illalla loppunut kuin seinään, kun on saanut unen päästä kiinni.

        Yksi jännä ominaisuus hänellä on myös ollut. Tykkää kasata pään alle hirmuisen keon tyynyjä nukkumaan mennessä. Ei halua koskaan nukkua pelkästään omalla matalalla tyynyllään, ikäänkuin pääpuoli mahdollisimman kohoasennossa tuntuisi jostain syystä paremmalta. En tiedä mihin tuo sitten voi liittyä...?

        Tyttö käy silloin tällöin kerhossa, joka on liikunnallinen ja siellä saattaa juosta ja riehua 2 tuntia, eikä näytä olevan mitään vaikeuksia. Tai ainakaan tähän saakka. Nyt ei olla oltu kylläkään kahtena viimeisenä kertana.
        Vajaa 3 viikkoa sitten oltiin siellä kuitenkin reilu tunti, kun tyttö tuntui jo parantuneen flunssasta (ainoastaan tuota jonkinsorttista kurkun kakistelua/köhimistä oli vielä). Kerhon jälkeen käytiin kuitenkin vielä terveyskeskuksessa, kun antoivat ajan siksi päiväksi. Siellä lääkäri ei todennut keuhkoissa mitään vikaa, mutta toinen korva ei kuulemma ollut ihan ok. Lapsi ei ollut sitä aiempina päivinä valittanut (oli kyllä muuten ollut huonotuulisempi, mitä nyt taas ei enää ole ollut). Samana aamuna sanoi vaan, että korvan alapuolella tuntuu hieman kipua (jonka takia tuon ajan varasinkin), mutta meni kuulemma kotoa lähtiessä ohitse. Sai sitten lääkkeet, joita söi 3 päivää ja korva ei kuulemma ole enää vaivannut (tästä on nyt siis pian 3 viikkoa).
        Kerhossa oli sinä päivänä tosiaan ihan normaali vauhti päällä.

        Nyt tuo köhiminen kuitenkin vaan jatkuu ja jatkuu ja kuulostaa jotenkin oudolta (ei tällaista ole aiemmin ollut). Eilen tosin tuntui jo alkavan hellittää, mutta tänään tuli taas takaisin.
        Ei yski ihan niin jatkuvasti ja kovaa kuin vanhempi tyttömme aikoinaan saman ikäisenä (hän kun yski pääosin vielä yöllä, ei niinkään päivällä), mutta hieman outoa kakistelua kuitenkin.

      • pitäisi olla myös
        ap. kirjoitti:

        avaavaa lääkettä seurantajaksolla (noin 2 viikkoa), että helpottuuko lapsen olo keuhkoja avaavan lääkkeen avulla (pef-mittaus).

        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00113
        Astma lapsella

        http://www.astmaton.com/index.php?path=astman_omahoito_2
        Astman omahoito

        Terveyskeskuksessakin pitäisi olla nykyisin jo nimettynä joku henkilö/lääkärikö vai sairaanhoitaja/ jolla on astmasta enempi tietoa.
        Jos mahdollista niin melkeinpä jonnekin allergologille kannattaisi varata aikaa 4-vuotiaan kanssa, maksaa mutta saa ainakin itselleen mielenrauhan että lapsi on oikeastikin tutkittu...

      • ap.
        pitäisi olla myös kirjoitti:

        Saatiin lähete allergiatutkimuksiin (verikoe) ja mukaan yskänlääkettä, jossa on myös ventolinea.
        Korvat olivat jo ok.
        Vielä ei kuulemma kuitenkaan ole hoppua, ensi kuun puolella aikaisintaan noihin allergiatesteihin, joissa on laaja kirjo ruoka-aineista ja eläimistä kosteusvauriomikrobeihin.

        PEF-mittariin puhallutinkin lasta joskus kesällä kokeeksi, kun itse jouduin puhaltelemaan ja silloin ainakin arvot näyttivät olevan normaalit ikää vastaavat.

      • ja ottaa ylös

        aamu ja iltapuhallukset (tekee siis käyrää puhallusarvoista) ennen sinne sairaalaan menoa. Voihan niitä sitten halutessaan siellä näyttää jos on jotain erikoista tuossa puhallusarvojen seurannassa.
        Ventoline kyllä vaikuttaa varmaankin myös peffeihin joten sekin kannattaa huomioida. Ventolinen vaikutus puhallusarvoihin on suurimmillaan varmaan noin tunti ottamisen jälkeen.

      • 9v:n äiti
        pitäisi olla myös kirjoitti:

        avaavaa lääkettä seurantajaksolla (noin 2 viikkoa), että helpottuuko lapsen olo keuhkoja avaavan lääkkeen avulla (pef-mittaus).

        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00113
        Astma lapsella

        http://www.astmaton.com/index.php?path=astman_omahoito_2
        Astman omahoito

        Terveyskeskuksessakin pitäisi olla nykyisin jo nimettynä joku henkilö/lääkärikö vai sairaanhoitaja/ jolla on astmasta enempi tietoa.
        Jos mahdollista niin melkeinpä jonnekin allergologille kannattaisi varata aikaa 4-vuotiaan kanssa, maksaa mutta saa ainakin itselleen mielenrauhan että lapsi on oikeastikin tutkittu...

        Meillä ei ole avaavaa lääkettä tytöllä käytössä, vaan mitataan 2 viikon ajalta aamu ja ilta PEF.

        Tänään käytiin labrassa spirometriamittauksissa. Siinä tulee PEF:n lisäksi muitakin mittauksia. Ja siellä annettiin avaava lääke ensimmäisten mittausten jälkeen. Sitten osotettiin 10 minuuttia, jonka jälkeen tehtiin uudet mittaukset.

      • oma lapsi...

        Oikein!!

      • Omalapsi...
        9v:n äiti kirjoitti:

        Meillä ei ole avaavaa lääkettä tytöllä käytössä, vaan mitataan 2 viikon ajalta aamu ja ilta PEF.

        Tänään käytiin labrassa spirometriamittauksissa. Siinä tulee PEF:n lisäksi muitakin mittauksia. Ja siellä annettiin avaava lääke ensimmäisten mittausten jälkeen. Sitten osotettiin 10 minuuttia, jonka jälkeen tehtiin uudet mittaukset.

        Lapsi onkin jo 9v .Joka osaa jo kertoa oikean laidan.4 vuotias ei aina osaa kertoa asia oikeaa puolta.Meillä kun tulee kohtaus ni lapsi sanoo et iskä mua närästää ja jos tulee se närästys ni täytyy tietää onko vai ei närästys...

      • .....................
        pitäisi olla myös kirjoitti:

        avaavaa lääkettä seurantajaksolla (noin 2 viikkoa), että helpottuuko lapsen olo keuhkoja avaavan lääkkeen avulla (pef-mittaus).

        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00113
        Astma lapsella

        http://www.astmaton.com/index.php?path=astman_omahoito_2
        Astman omahoito

        Terveyskeskuksessakin pitäisi olla nykyisin jo nimettynä joku henkilö/lääkärikö vai sairaanhoitaja/ jolla on astmasta enempi tietoa.
        Jos mahdollista niin melkeinpä jonnekin allergologille kannattaisi varata aikaa 4-vuotiaan kanssa, maksaa mutta saa ainakin itselleen mielenrauhan että lapsi on oikeastikin tutkittu...

        http://www.filha.fi/@Bin/1557130/Lasten astma_miniohjelma.pdf

        http://www.hengitysliitto.fi/content/Julkaisut_materiaalit/Oppaat_aineistot/Astmaoppaat/Lapsella_on_astma.pdf

        http://www.nic.fi/~sataa/oppaat/Astmajalapsi.htm

        http://personal.fimnet.fi/laaketiede/kaisu.tapiovaara/astma.htm

        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_teos=alg&p_artikkeli=alg00168

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3823
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      103
      3455
    3. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      79
      3085
    4. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      99
      3065
    5. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      62
      2733
    6. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      96
      2531
    7. Ahdistelu ongelmaa vain vasemmistossa - ei oikeiston edustajissa

      Mutta demarit ovat tunnetusti sivistymättömiä, ja vähemmän fiksuja.
      Maailman menoa
      23
      2234
    8. Elikkäs persuissa ovat pahimmat häiriköijät

      Koska sieltä tuli kaikkein kovin ulahdus. Persujen peesissä seuraa kokoomus js hajuraon päässä röhkii kepulaiset. Olipa
      Maailman menoa
      46
      2022
    9. Tehomaksu rankaisisi normaalista sähkönkäytöstä

      Energiaviraston valmistelema tehomaksumalli herättää aiheellista huolta erityisesti tavallisten kotitalouksien näkökulma
      Maailman menoa
      19
      1939
    10. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1564
    Aihe