eirakastettu

En ole katkera, mutta kuitenkin...

Murrosikäni kynnyksellä äitini liittyi JT:hin.
Minua ei saatu mukaan kovallakaan käännytystyöllä. Jos äitini liittyminen olisi tapahtunut muutamia vuosia aikaisemmin olisin todennäköisesti joutunut
touhuun mukaan. Murrosiän uppiniskaisuuteni todennäköisesti katkaisi selkärangan äitini ja hänen uusien siskojen ja veljien käännytystyöltä.

Sitten äitini sai kehoituksen, muuttaa paikkakunnalle, jossa tarvitaan enemmän JT:tä. Näin tapahtuikin. Minä jäin keskeneräisen koulun takia muuttamatta. Äitini kyllä aneli minua luopumaan koulusta ja muuttamaan mukaan. En lähtenyt. Minulle tarjottiin tietokonetta, autoa ja vaikka mitä, jotta olisin muuttanut, mutta itse pidin koulustusta tärkeämpänä.

Tämän jälkeen olen nähnyt äitini alle 7 kertaa. Äitini luona olen vieraillut 2 kertaa. Soittelin alkuun enemmän äidilleni, mutta viimeisen 5 vuoden aikana soittoni ovat kuihtuneet lähes olemattomiin. Soitan ehkä 2-5 kertaa vuodessa. Soitellessa minua pyydetään, kovasti kylään, mutta kas kummaa, aina kun minulla olisi aikaa niin juuri silloin on illalla kokous, tai konventti tai siskoja tai veljiä kyläilemässä.

Koska minua ei pysty käännyttämään JT:n uskoon niin minun kanssa ei saa olla tekemisissäkään.
JT:n suku ja läheiset on seurakunta, muilla ei ole merkitystä.

Aikaa tuosta muutosta on noin 12 vuotta.
085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Rakasta lähimmäistäsi kirjoitti:

En ole katkera, mutta kuitenkin...

Murrosikäni kynnyksellä äitini liittyi JT:hin.
Minua ei saatu mukaan kovallakaan käännytystyöllä. Jos äitini liittyminen olisi tapahtunut muutamia vuosia aikaisemmin olisin todennäköisesti joutunut
touhuun mukaan. Murrosiän uppiniskaisuuteni todennäköisesti katkaisi selkärangan äitini ja hänen uusien siskojen ja veljien käännytystyöltä.

Sitten äitini sai kehoituksen, muuttaa paikkakunnalle, jossa tarvitaan enemmän JT:tä. Näin tapahtuikin. Minä jäin keskeneräisen koulun takia muuttamatta. Äitini kyllä aneli minua luopumaan koulusta ja muuttamaan mukaan. En lähtenyt. Minulle tarjottiin tietokonetta, autoa ja vaikka mitä, jotta olisin muuttanut, mutta itse pidin koulustusta tärkeämpänä.

Tämän jälkeen olen nähnyt äitini alle 7 kertaa. Äitini luona olen vieraillut 2 kertaa. Soittelin alkuun enemmän äidilleni, mutta viimeisen 5 vuoden aikana soittoni ovat kuihtuneet lähes olemattomiin. Soitan ehkä 2-5 kertaa vuodessa. Soitellessa minua pyydetään, kovasti kylään, mutta kas kummaa, aina kun minulla olisi aikaa niin juuri silloin on illalla kokous, tai konventti tai siskoja tai veljiä kyläilemässä.

Koska minua ei pysty käännyttämään JT:n uskoon niin minun kanssa ei saa olla tekemisissäkään.
JT:n suku ja läheiset on seurakunta, muilla ei ole merkitystä.

Aikaa tuosta muutosta on noin 12 vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu