Jeesus ei koskaan kumonnut lakia, vaan täytti sen ja ilmoitti, että rakkaus täyttää lain ja profetiat.
Kymmenen käskyä on tienviitta ja joka niitä noudattaa pääse ihannalle tielle. Ihanalla tiellä kulkevat Jeesuksen vapauttamat kohti Siionia. He kulkevat iloiten, sillä heidän ei tarvitse rikkoa yhtäkään käskyä Jumalan antaman Voiman vaikutuksesta, koska Jumala antaa Voiman tulla Jumalan lapseksi ja kyvykkääksi elämään rakkaudenlaissa.
Jesaja 35
1 Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.
2 Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.
3 Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.
4 Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."
5 Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.
6 Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.
7 Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.
8 Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan.
9 Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat.
10 Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.
Kymmenen käskyä on tienviitta ja joka niitä noudattaa pääse ihannalle tielle. Ihanalla tiellä kulkevat Jeesuksen vapauttamat kohti Siionia. He kulkevat iloiten, sillä heidän ei tarvitse rikkoa yhtäkään käskyä Jumalan antaman Voiman vaikutuksesta, koska Jumala antaa Voiman tulla Jumalan lapseksi ja kyvykkääksi elämään rakkaudenlaissa.
Jesaja 35
1 Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.
2 Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.
3 Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.
4 Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."
5 Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.
6 Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.
7 Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.
8 Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan.
9 Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat.
10 Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.
Vastaukset 17
Vanhimmat
että monet kulkevat eksymyksessä kauemmas ja kauemmas Jumalasta. Mistä sen näkee. Sen näkee siitä, että heiltä puuttuu rakkaus ja suoltavat vihaa ja tuomioita.
Jeesus käski aina rakastaa ja aina olla armahtava ja laupias, jopa oman edun edestäkin uskovaisen on käännettävä toinenkin poski heille, jotka tahtovat lyödä, sillä jos uskovainen tekee niin, niin lopulta voitto on hänellä, sillä Jumalan Sana tuo VOITON, jokaiselle, joka elää uskon kautta Jeesukseen/Jumalan Sanaan.
Sana tuli lihaksi ja eli kansan keskuudessa ja ihminen sai katsella sitä kirkkautta ja vieläkin Sana elää keskuudessamme ja kirkastaa ihmisen muuttaen uskovansa hengellisiksi.
Tässä Jeesus kertoo miten se on saatavilla:
Matt. 11:29
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
KÄSKYT
OVAT VOIMASSA
---------------------------------
niin on, mutta paljoa muuta ei tarvitse kiihkoilla,
muuta kuin olla ystävällinen imisille.
minusta on "syntiä" selittää omin tavoin raamatun tekstejä,
ja synnin palkka on kuolema,
pienemmän synnin palkka sairaus,
tai
heikompi taloudellinen, tai sosiaalinen menestyminen.
Siioniin päänsä päällä ikuinen ilo. Tuo on totta ja todistettua, sillä itsekkin olen ollut kauan vapautettuihin kuuluva. Jumalan Sana/Jeesus vapautti minut, kuten vapauttaa jokaisen Sanaan uskovan.
Johannes 1
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.
8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10 Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut.
11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
15 Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: "Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä."
16 Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.
17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.
18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
19 Ja tämä on Johanneksen todistus, kun juutalaiset lähettivät hänen luoksensa Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: "Kuka sinä olet?"
20 Ja hän tunnusti eikä kieltänyt; ja hän tunnusti: "Minä en ole Kristus".
21 Ja he kysyivät häneltä: "Mikä sitten? Oletko sinä Elias?" Hän sanoi: "En ole". "Se profeettako olet?" Hän vastasi: "En".
22 Niin he sanoivat hänelle: "Kuka olet, että voisimme antaa vastauksen niille, jotka meidät lähettivät? Mitä sanot itsestäsi?"
23 Hän sanoi: "Minä olen huutavan ääni erämaassa: 'Tehkää tie tasaiseksi Herralle', niinkuin profeetta Esaias on sanonut."
24 Ja lähetetyt olivat fariseuksia;
25 ja he kysyivät häneltä ja sanoivat hänelle: "Miksi sitten kastat, jos et ole Kristus etkä Elias etkä se profeetta?"
26 Johannes vastasi heille sanoen: "Minä kastan vedellä; mutta teidän keskellänne seisoo hän, jota te ette tunne.
27 Hän on se, joka tulee minun jälkeeni ja jonka kengänpaulaa minä en ole arvollinen päästämään."
28 Tämä tapahtui Betaniassa, Jordanin tuolla puolella, jossa Johannes oli kastamassa.
29 Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!
30 Tämä on se, josta minä sanoin: 'Minun jälkeeni tulee mies, joka on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä'.
31 Ja minä en tuntenut häntä; mutta sitä varten, että hän tulisi julki Israelille, minä olen tullut vedellä kastamaan."
32 Ja Johannes todisti sanoen: "Minä näin Hengen laskeutuvan taivaasta alas niinkuin kyyhkysen, ja se jäi hänen päällensä.
33 Ja minä en tuntenut häntä; mutta hän, joka lähetti minut vedellä kastamaan, sanoi minulle: 'Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, hän on se, joka kastaa Pyhällä Hengellä'.
34 Ja minä olen sen nähnyt ja olen todistanut, että tämä on Jumalan Poika."
35 Seuraavana päivänä Johannes taas seisoi siellä ja kaksi hänen opetuslapsistansa.
36 Ja kiinnittäen katseensa Jeesukseen, joka siellä käveli, hän sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa!"
37 Ja ne kaksi opetuslasta kuulivat hänen näin puhuvan ja seurasivat Jeesusta.
38 Niin Jeesus kääntyi ja nähdessään heidän seuraavan sanoi heille: "Mitä te etsitte?" He vastasivat hänelle: "Rabbi" -se on käännettynä: opettaja-"missä sinä majailet?"
39 Hän sanoi heille: "Tulkaa ja katsokaa". Niin he menivät ja näkivät, missä hän majaili, ja viipyivät hänen tykönään sen päivän. Silloin oli noin kymmenes hetki.
40 Andreas, Simon Pietarin veli, oli toinen niistä kahdesta, jotka olivat kuulleet, mitä Johannes sanoi, ja seuranneet Jeesusta.
41 Hän tapasi ensin veljensä Simonin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet Messiaan", se on käännettynä: Kristus.
42 Ja hän vei hänet Jeesuksen tykö. Jeesus kiinnitti katseensa häneen ja sanoi: "Sinä olet Simon, Johanneksen poika; sinun nimesi on oleva Keefas", joka käännettynä on Pietari.
43 Seuraavana päivänä Jeesus tahtoi lähteä Galileaan; ja hän tapasi Filippuksen ja sanoi hänelle: "Seuraa minua".
44 Ja Filippus oli Beetsaidasta, Andreaan ja Pietarin kaupungista.
45 Filippus tapasi Natanaelin ja sanoi hänelle: "Me olemme löytäneet sen, josta Mooses laissa ja profeetat ovat kirjoittaneet, Jeesuksen, Joosefin pojan, Nasaretista".
46 Natanael sanoi hänelle: "Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?" Filippus sanoi hänelle: "Tule ja katso".
47 Jeesus näki Natanaelin tulevan tykönsä ja sanoi hänestä: "Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole!"
48 Natanael sanoi hänelle: "Mistä minut tunnet?" Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Ennenkuin Filippus sinua kutsui, kun olit viikunapuun alla, näin minä sinut".
49 Natanael vastasi ja sanoi hänelle: "Rabbi, sinä olet Jumalan Poika, sinä olet Israelin kuningas".
50 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Sentähden, että minä sanoin sinulle: 'minä näin sinut viikunapuun alla', sinä uskot. Sinä saat nähdä suurempia, kuin nämä ovat."
51 Ja hän sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: te saatte nähdä taivaan avoinna ja Jumalan enkelien nousevan ylös ja laskeutuvan alas Ihmisen Pojan päälle."
Vanhurskaudeksi jokaiselle joka uskoo! Roomalaiskirje 10:4.
Laki on uskovanhurskauden omistavat kohdalla JO RISTIINNAULITTU ! (Kol.2:14.)
Laki on anettu ja asetettu VAIN JUUTALAISELLE, EGYPTIN ORJUUDESTA VAPAUTETULLE KANSALLE JA HEIDÄN LAPSILLEEN ! (2 Moos.20:2.)
- Katolisen kirkon ja sen opetusta seuranneen Lutherin tekemät: "Kymmenen käskyä" ovat Jumalan Mooseksen kautta antamien lakien törkeitä väärennöksiä. Vertaa lakia katekismuksissa ja toisessa Mooseksenkirjassa. Raamatussa on selvästi eri laki, ja vain juutalaiselle kohderyhmälle annettu heidän johtajansa välityksellä. Ps. Kristyt eivät ole mitään Mooseksen seuraajia, vaan Kristuksen "kantajia" sydämessään.
Jeesus opetti, että laista ei ole hävinnyt pieninkään piirto ja opetti, että täytettyään lain ja profetiat, Hän antoi rakkauden, joka on nyt lain täyte, sillä rakkaus ei riko pienintäkään käskyä.
Jeesus vahvisti käskyt täydellisen vahvoiksi.
Kovin on kevytmielistä uskomusta olemassa, sellaista, jossa väitetään Jeesuksen täyttäneen lain ja lakkauttaneen sen, vaikka Jeesus teroittaa meille, että Hän ei hävittänyt täyttäessään lain siitä mitään. Rakkaus on se jumalallinen voima, joka ei hävitä Jumalan käskyjä, vaan täyttää ne.
Matteus 5
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Armo ei ole halpaa ja arvotonta, vaan armo on sitä, että saamme KUULIAISUUDEN kautta Jumalan Sanaan VOITON.
Lueppas tämä tarkasti:
Matteus 5
1 Kun hän näki kansanjoukot, nousi hän vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä.
2 Niin hän avasi suunsa ja opetti heitä ja sanoi:
3 "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
4 Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.
5 Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.
6 Autuaita ovat ne, jotka isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.
7 Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.
8 Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.
9 Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.
10 Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.
11 Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.
12 Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.
13 Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
14 Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;
15 eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
16 Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.
17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
21 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'.
22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
23 Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
24 niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.
25 Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen.
26 Totisesti minä sanon sinulle: sieltä et pääse, ennenkuin maksat viimeisenkin rovon.
27 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Älä tee huorin'.
28 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.
29 Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
30 Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.
31 On sanottu: 'Joka hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan'.
32 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.
33 Vielä olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä vanno väärin', ja: 'Täytä Herralle valasi'.
34 Mutta minä sanon teille: älkää ensinkään vannoko, älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin,
35 Älkääkä maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa astinlauta, älkää myöskään Jerusalemin kautta, sillä se on suuren Kuninkaan kaupunki;
36 Äläkä vanno pääsi kautta, sillä et sinä voi yhtäkään hiusta tehdä valkeaksi etkä mustaksi;
37 vaan olkoon teidän puheenne: 'On, on', tahi: 'ei, ei'. Mitä siihen lisätään, se on pahasta.
38 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'.
39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;
40 ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin;
41 ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.
42 Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.
43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."
Perkele eksyttää Matti E. Simona:n kirjoitusten kautta! Varokaa tätä tyyppiä!
No niin sinä oikeaoppisuuden kaikki tietävä!
Laita esiin se raamatun UT:n kohta jossa Jumala tai Jeesus Omilla Sanoilla antaa kristinuskolle, lutherilaisuudelle oikeuden tappaa tai tapattaa omia syyttömiä katamiaan uskovaisia, pikku lapsiakin noitarovioilla????
Ellet sitä raamatun kohtaa vielä väärennettynä löydä niin voit valaista saatanallisuuden turmelemaan sieluasi sillä tiedolla, että ymmärtää täällä muutkin kuin Matti ketä olet Jumalan ja Jeesuksen nimissä edustamassa täällä.
Niin että lueppas se raamattus Jumalan ja Jeesuksen Sana tarkemmin ja pane kalloosi tieto, että olet Jumalan ja Jeesuksen Lain lairikkojan, antikristuksen palvelijana joko tietoiesti tai et yksinkertaisesti ymmärrä edes sen Jumalan tahtoa joka Moosekselle Lain antoi ja vielä ähemmän ymmärrät Jeesusta joka sen Lain vahvisti koska lainrikkoja opeja levität!
Vastaa kysymysmerkillä varustettuun kysykseen raamatun UT:n Jumalan ja Jeesuksen Omilla Sanoilla. Paavalin ja muiden peeveleiden sana ei le Jumalan eikä Jeesuksen Sanaa!
KÄSKYT eivät oikeastaan ole käskyjä vaikka niin ne ymmärrämme VAAN NE OVAT JUMALAN MOOSEKSELLE ANTAMA LAKI JONKA JEESUS ON VAHVISTANUT.
Tuo, käskyt ja lain ero on se, että RIKKOMALLA YHTÄKÄÄN LAIN KOHTAA ON RIKKONUT KOKO LAKIA.
Voimme hyvin puhua käskyistä käskyinä kunhan muistamme että ne kokonaisuudessaa ovat suurempia merkitykseltään SILLÄ LAKI ON EHDOTON jolle ei ole poikkeusta muuten kuin JUMALAN TAI JEESUKSEN MÄÄRÄYKSENÄ!
Ilm. 14:12
Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
Puhuessaan laista, Jeesus puhuu käskyistä, eli Hän puhuu kaikille, eikä vain juutalaisille, joille oli oma lakinsa siksi ajaksi annettu, kun he egyptin orjuudesta vapauduttuaan ymmärsivät vapaan miehen osan. Nämä, jotka olivat vuosisatoja olleet orjina eivät alussa osanneet elää vapaudessa, vaan heille Jumala antoi tarkat lait ja säädökset, jotka ovat kirjattu ylös Mooseksen lakikirjaan ja tätä kirjaa piti kansalle lukea säännöllisin väliajoin. Mooseksen kirjoittama laki oli tarkoitettu väliaikaiseksi.
Sen sijaan Jumalan omalla sormella kahteen kivitauluun kirjottamat käskyt ovat liitonarkissa tallessa, koska ne ovat ikuiset.
Meitä ei oikein kiinnosta tuo Matti E Simon.:n opetus käskyistä.
Kukaan ei pelastu käskyjä noudattamalla, vaan uskosta Jumalan armoon Kristuksessa.
Me uskovat täytämme lain seuraavalla tavalla:
Meidän täyttämättä jättämisemme annetaan meille anteeksi.
Toiseksi, me emme noudata käskyjä halusta saavuttaa jotakin tai pelastua jostakin, vaan
rakkaudesta Isään Jumalaan, koska Hän antoi meille anteeksi ja lunastuksen Pojassaan.
Me seuraamme siis Jumalan lakia kuin rakkaat lapset, emme pelosta, emme orjana, emme saadaksemme itsellemme etua. Me haluamme rakastaa Häntä, joka ensin rakasti meitä.
Vain uskosta Jumalan armoon ja rakkauteen tulee voima seurata Isän tahtoa.
"Kristuksen rakkaus vaatii meitä parannukseen" joka päivä. Ei siis helvetin pelko tai uhka.
Parannus ei kuitenkaan ole teko, vaan sydämen kääntyminen Jumalan puoleen ja halu seurata Hänen tahtoaan. Se ei ole ihmisestä.
en ole Matti E Simson, enkä edes tunne häntä.
Miksi Jeesus opetti käskyistä. Vastaappas ystävälisesti tähän ja miksi Hän sanoit, että laista, huom. ikuisesta laista, joka on liitonarkissa, ei katoa pieninkään piirto ja joka opettaa opetaen niin, että kadottaa pienen piiron, on kutsuttava pienimmäksi taivaan valtakunnassa ja entä jos opettaa kuten sinä opetat, niin onko sanottava, että taivaan valtakunta ei ole sinulle tuttu.
Mooseksen laki laitetteen liitonarkin vierelle, mutta ikuinen laki liitonarkin sisälle kahteen kivitauluun kirjoitettuna.
Jumalan lapsi pitää käskyt rakastaessaan ja käsky on varoitus, joka ajaa Kristukseen hänetkin, jolla on houkutus rikkoa käsky.
Jeesus ei tuonut tänne laittomuutta, vaan TÄYTTI LAIN JA PROFETIAT.
Rakkaudettomuus, joka ei käskyistä piittaa on laittomuutta.
Raamattu pitää tulla tutuksi, sillä kautta aikojen olisi pitänyt olla oikea opetus kansan keskuudessa, mutta koska ei ole ahkeroitu Jumalan tuntemiseksi, on esiin noussut arvoton armo, jolla ei ole mitään tekemistä Jumalan opetusten kanssa.
Uskovainen elää joka hetkisessä parannuksessa kieltäen lihansa tahdon Jumalan Tahdon tieltä ja siksi uskovainen on rauhallinen, iloinen ja rakastava, eli kantaa HYVIÄ HEDELMIÄ. Hedelmistä puu tunnetaan ja ei saata huono puu hyvää Hedelmää tehdä, eikä hyvä puu huonoa hedelmää.
Hyvästä puusta lähtee hyvät Hedelmät ja hyvä puu antaa mehevästä juurestaan elämän virran kaikkiin, jotka ovat siihen kalliiseen puuhun oksastetut.
tuota toista, joka oli laittanut viestinsä tähän ketjuun samalla otsakkeella, millä aloitin tämän ketjun, eli KÄSKYT OVAT VOIMASSA. Hän ei ymmärrä ikuisen lain, eikä väliaikaisen lain eroa.
Kansaa pitää opettaa tietämään, että käskyjä ei ole KUMOTTU ja käskyt ovat tähdelliset, sillä ne ajavat ihmisen Kristukseen. Käskyjä pitää opettaa kadulla, kotona, koulussa....
Käskyt ajavat jokaisen, joka ne uskoo, tekemään parannusta, jos houkutus tulee niitä vastaa käydä ja jokainen, joka elää käskyjen tuntemisessa ja Jeesuksenu uskossa KASVAA TÄYDELLISEEN VAPAUTEEN JA SAA NÄHDÄ IHMEITÄ, sillä Jumalan valtakunnassa ei ole alkeisvoimat kuninkaana, vaan täällä on Kuningas, JEESUS KRISTUS, joka antaa kansalleen terveen ja onnellisen ELÄMÄN.
Jos ollaan rehellisiä, niin tuossa mainitsemassasi raamatun kohdan "uskon" sanan tulkitaan tulis monen syventyä tarkemmin.
====
"Usko(a)" sanalla Jeesuksen Sanana on eri merkitys kuin harhauttaja haluaa sillä olevan.
usko=toimia Jumalan ja Jeesuksen käskyn mukaan=totella=noudattaa Jumalan ja Jeesuksen Lakia=toimia Jeesuksen antamien ohjeiden mukaisesi.
SIIS USKO SANALLA EI TARKOITETA KRISTIN JA MUUTA USKOA!
KRISTINUSKO RIKOLLIS JÄRJESTÖNÄ (JUMALAN JA JEESUKSN LAIN lainrikkojana) PERUSTETTIIN SATOJA VUOSIA JEESUKSEN JÄLKEEN.
===
Usko on epätietouttaja sitä ei arvii muut kuin harhauttaja ja harhautetut!
Uskoissa uskotaan saatanaan jumalana/jumalina.
Jeesus ei ollut uskossa. (vaikka saatana kiusasi Jeesuusta...)
Jeesus ei ollut kristitty.
He, jotka tietävät eivät usko.
He, jotka uskovat eivät tiedä.
Kun tietää niin uskoa ei tarvita...
Jeesus tiesi ja tunsi hyvin Jumalan Lain....
Jeesus ei ollut kristitty eikä uskossa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Usko
Usko tarkoittaa tietoon perustumatonta käsitystä jostakin, luuloa, toiseksi luottamusta jonkin olemassaoloon, toteutumiseen, arvoon tai muuhun, kolmanneksi uskonnollista vakaumusta, uskontoa: ihmisen vakaumusta jumalan tai muun yli-inhimillisen mahdin olemassaolosta ja tähän turvautumista.
Jeesus tiesi:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tieto
Tieto on filosofian tietoteorian klassisen määritelmän mukaan hyvin perusteltu tosi uskomus. Tämä tiedon määritelmä on peräisin Platonin Theaitetos-dialogista. Niin kutsutun heikon määritelmän mukaan väittämä (propositio) on tietoa, jos se on tosi. Tietoteoria on filosofian osa-alue, joka tutkii tietoa ja sitä, mitä voimme tietää. Tieteenfilosofia on laajempi filosofian osa-alue, joka tutkii tieteellisen tiedon perusteita ja pohjaa.
Mitä sinä Matista vikiset???
Onko sinulla joku fopia Jumalan ja Jeesuksen suhteen saatanaa palvelevana vai???
Jos usko, siis usko (et tiedä) että tappamalla ja tapattama teitä perkeleen perisyntiseksi pakotettuina on Jumalan ja Jeesuksen oikea oikea oppisuus niin osoita se raamatun JUMALA TAI/JA JEESUKSEN SANALLA!
Kyllä minä tiedän, että ette noudata Jumalan ja Jeesuksen Lakia koska palvelette lainrikkojan herraa, herra saatanaa jumalana.
Omia uskovaisia tappaneella ja tapattaneella ei ole edes älä tapa käskyn ymmärrystä ja sen jumalan palvelijaksi olet harhautettu. Lue tarkemnin raamattusi niin opet tuntemaanvalkeuden enkeleiden touhut!
Te ette seuraa muuta kuin saatanaa palvelevamma lainrkokkojan jumalaa. Yritä tajuta se, ellet nii yritä löytää raamatun UT;stä Jumalan tai Jeesuksen antama lupa kristinuskolle, luterilaisuudelle että saavat tappaa ja tapattaa syyttömiä, kastettuja pikkulapsiakin noitarovioilla!
Jos et sitä lupaa lyödä niin tunnet herraksesi saatanan!!!
meille NYT on voimassa yksi laki, Jumalan Laki jonka Jeesus on vahvistanut.
Satanaa jumalanaan palvovien lakeja ja käskyjä ei saa sotkea Jumalan ja Jeesuksen Lakiin.
Sellainen on esimerkiksi "lähetyskäsky" joka tuli vasta vuoden 1992 raamatun väärennökseen ja jota JEESUS ei ole vahvistanut.