Vastoinkäymisten sietokyvyn nosto

Mistä nuori oppii toimimaan oma-aloitteisesti oikein? Eikös ne rajat kuitenkin luo turvaa. En tarkoita tässä nyt kiroilemisen kieltämistä, vaan sitä että kypärä pitää olla päässä kun ajaa mopolla - ei ainoastaan silloin kun vanhemmat näkevät.

Isä71 kirjoitti:

Mistä nuori oppii toimimaan oma-aloitteisesti oikein? Eikös ne rajat kuitenkin luo turvaa. En tarkoita tässä nyt kiroilemisen kieltämistä, vaan sitä että kypärä pitää olla päässä kun ajaa mopolla - ei ainoastaan silloin kun vanhemmat näkevät.

Lue lisää

Lapsi oppii katsomalla ja kuuntelemalla, seuraamalla ympäristöään. Olen katsellut, miten pieni lapsi on rähmällään astianpesukoneen korjaajan vieressä ja hänellä on "nauhoitus" päällä koko ajan. Jos tuota oppia ei ole jo alusta pitäen saanut, on sitä aika vaikea antaa. Tarkoitan, että opetus vasta nuorelle on enemmänkin "korjaavaa" kuin vain uutta opettavaa. Vanhempien tehtävä on opettaa ja auttaa lastaan tunteiden käsittelyssä. Ne taidot ovat tärkeitä, hyvin tärkeitä. Aikuisen tehtävä on olla lapselle turvallinen. Ei ole tarkoitus, että jokaisen pitää itse ikään kuin "keksiä pyörä", oivaltaa tunteidensa käsittely ja hallinta, vaan ne pitää opettaa aivan sylilapsesta alkaen, turvallisesti ja rakastavasti, ei nolaten ja häpäisten.

Isä71 kirjoitti:

Mistä nuori oppii toimimaan oma-aloitteisesti oikein? Eikös ne rajat kuitenkin luo turvaa. En tarkoita tässä nyt kiroilemisen kieltämistä, vaan sitä että kypärä pitää olla päässä kun ajaa mopolla - ei ainoastaan silloin kun vanhemmat näkevät.

Lue lisää

että hänet on huomattu positiivisissa yhteyksissä.
Sokraattinen kasvatus.

>> Masennus on aivojen välittäjäaineiden puutosta >>
JA
>> Valitettavasti myös nuorille ollaan kustannustehokkuuden nimissä helposti työntämässä masennuslääkkeitä, vaikka ne eivät teini-ikäisillä auta juuri lainkaan. >>

Siis: ensin todetaan, että masennus johtuu biokemiallisesta häiriöstä aivoissa, ja heti perään, että tasapainottava lääkitys ei toimi.

Ehkä tästä voisi päätellä, että masennuksen välitön syy/aiheuttaja on eri ihmisillä, eri-ikäisillä erilaine. Eivät lääkkeet auta monia vanhempiakaan. Ihmisen pää on monimutkainen, lääketieteellinen tieto on lopulta melko vähäistä ja karkeaa.

yhteen: kirjoitti:

>> Masennus on aivojen välittäjäaineiden puutosta >>
JA
>> Valitettavasti myös nuorille ollaan kustannustehokkuuden nimissä helposti työntämässä masennuslääkkeitä, vaikka ne eivät teini-ikäisillä auta juuri lainkaan. >>

Siis: ensin todetaan, että masennus johtuu biokemiallisesta häiriöstä aivoissa, ja heti perään, että tasapainottava lääkitys ei toimi.

Ehkä tästä voisi päätellä, että masennuksen välitön syy/aiheuttaja on eri ihmisillä, eri-ikäisillä erilaine. Eivät lääkkeet auta monia vanhempiakaan. Ihmisen pää on monimutkainen, lääketieteellinen tieto on lopulta melko vähäistä ja karkeaa.

Lue lisää

Onhan tuossa olevinaan ristiriita, totta.

Tarkoitin sanoa, että masennus ei ole luulotauti - sillä on ihan todellinen fysiologinen syy.

Ja vaikka masennuksen fysiologia onkin periaatteessa yksinkertainen, niin ihmisaivot ovat monimutkaiset ja kemiallisen häiriön korjaaminen ei kaikilla onnistu samoin.

Joillakin onnekkailla lääkkeet auttavat.

masennuspeikko kirjoitti:

Onhan tuossa olevinaan ristiriita, totta.

Tarkoitin sanoa, että masennus ei ole luulotauti - sillä on ihan todellinen fysiologinen syy.

Ja vaikka masennuksen fysiologia onkin periaatteessa yksinkertainen, niin ihmisaivot ovat monimutkaiset ja kemiallisen häiriön korjaaminen ei kaikilla onnistu samoin.

Joillakin onnekkailla lääkkeet auttavat.

Lue lisää

Kukaan ei tiedä miten masennuslääkkeet vaikuttaa, ja miksi ei vaikuta kaikilla. Tämä antaa ymmärtää että aivojen biokemialliset muutokset ja "puutostilat" ovat oire, eivätkä syy masennukseen. Masennuksen syy on muualla, ja pelkän oireen lääkitseminen ei tehoa sen enempää kuin haavan viereen liimattu laastari.

Kiitos neuvoista(nne). Olen keskustellut henkilön kanssa, seurannut pidempiä aikoja kun hän askartelee, piirtää tai tekee läksyjä. Hän on itse ruvennut hahmottamaan että mitkä epäonnistumiset ovat sietokyvyn ala- tai yläpuolella. Hän sanoi mielellään ompelevansa räsynukkeja siitä syystä että hän ei koe niiden epäonnistumista pahana ja ne "eivät rupea vituttamaan". Sen sijaan jos hän lyijykynällä piirtää joitain piirustuksia, niin silloin pienikin väärin vedetty viiva saattaa ärsyttää häntä niin paljon että hän katkaisee kynän. Ja vähäkään väärä hyssyttely hänen äidiltään saattaa aikaansaada sen että tyttö menee pihalle potkimaan halkokasaa. En pysty itse analysoimaan tätä että miksi näin - loogisesti ajateltuna lyijykynällä piirretty viivahan olisi helpommin poispyyhitty kuin väärin leikattu räsynuken kangas. Jos räsynuken kangas vahingossa repeää, se aikaansaa: Naurun eikä kiroilua. Kumma juttu. Kyseisen 15-vuotiaan tytön oireilu on siis sidoksissa tiettyihin esineisiin ja asioihin. Jos bilsan koe menee huonosti, se ei haittaa, mutta jos hissan koe menee väärin niin koko päivä on pielessä. Tyttö on suorittaja, sitä en kiistä.
Kuinkahan paljon tekemistä tytön käyttäytymisen kanssa on siinä kun hänen äitinsä saattaa huutaa tytölle siitä kun maito on laitettu väärälle hyllylle jääkaapissa?
Joskus tuntuu että kyseessä on opittu käyttäytyminen, jonkinlainen "kaiku" äidin käyttäytymisestä. En kuitenkaan voi jättää asiaa senkään varaan - jotenkin tilanne on käsiteltävä. Ajattelen 15-vuotiaan tulevia työkavereita 10 vuoden päästä.

Moni on mennyt tytön luokse sanomaan juuri "ajattele positiivisesti" ja siitähän tyttö kyllä suuttuu. Totta puhuen, sehän on hänelle vain ikävä muistutus hänen epäonnistumisistaan. Toisaalta ihmiset pitävät tyttöä koulun iloisempana tyttönä - mutta sillä on suora kytkentä tytön onnistumisiin eikä perusolemukseen. Jos hän välttää niitä asioita joissa hän ei kestä epäonnistumisia, tai onnistuu niissä asioissa joissa hän ei kestäisi epäonnistumisia, hän on iloinen.

Eräs jenkki oli sitä mieltä että tytön käytöshäiriöllä on tekemistä hänen etäisellä isä-suhteellaan. Mutta ei osannut antaa ratkaisua itse ongelmaan.

Olen kuitenkin päättänyt olla kuuntelija, se kodin ulkopuolella oleva aikuinen. Tyttö ei koe tarvitsevansa apua, vaan kiittää minua kun olen olemassa.

kertokaas viisaammat (ap) kirjoitti:

Kiitos neuvoista(nne). Olen keskustellut henkilön kanssa, seurannut pidempiä aikoja kun hän askartelee, piirtää tai tekee läksyjä. Hän on itse ruvennut hahmottamaan että mitkä epäonnistumiset ovat sietokyvyn ala- tai yläpuolella. Hän sanoi mielellään ompelevansa räsynukkeja siitä syystä että hän ei koe niiden epäonnistumista pahana ja ne "eivät rupea vituttamaan". Sen sijaan jos hän lyijykynällä piirtää joitain piirustuksia, niin silloin pienikin väärin vedetty viiva saattaa ärsyttää häntä niin paljon että hän katkaisee kynän. Ja vähäkään väärä hyssyttely hänen äidiltään saattaa aikaansaada sen että tyttö menee pihalle potkimaan halkokasaa. En pysty itse analysoimaan tätä että miksi näin - loogisesti ajateltuna lyijykynällä piirretty viivahan olisi helpommin poispyyhitty kuin väärin leikattu räsynuken kangas. Jos räsynuken kangas vahingossa repeää, se aikaansaa: Naurun eikä kiroilua. Kumma juttu. Kyseisen 15-vuotiaan tytön oireilu on siis sidoksissa tiettyihin esineisiin ja asioihin. Jos bilsan koe menee huonosti, se ei haittaa, mutta jos hissan koe menee väärin niin koko päivä on pielessä. Tyttö on suorittaja, sitä en kiistä.
Kuinkahan paljon tekemistä tytön käyttäytymisen kanssa on siinä kun hänen äitinsä saattaa huutaa tytölle siitä kun maito on laitettu väärälle hyllylle jääkaapissa?
Joskus tuntuu että kyseessä on opittu käyttäytyminen, jonkinlainen "kaiku" äidin käyttäytymisestä. En kuitenkaan voi jättää asiaa senkään varaan - jotenkin tilanne on käsiteltävä. Ajattelen 15-vuotiaan tulevia työkavereita 10 vuoden päästä.

Moni on mennyt tytön luokse sanomaan juuri "ajattele positiivisesti" ja siitähän tyttö kyllä suuttuu. Totta puhuen, sehän on hänelle vain ikävä muistutus hänen epäonnistumisistaan. Toisaalta ihmiset pitävät tyttöä koulun iloisempana tyttönä - mutta sillä on suora kytkentä tytön onnistumisiin eikä perusolemukseen. Jos hän välttää niitä asioita joissa hän ei kestä epäonnistumisia, tai onnistuu niissä asioissa joissa hän ei kestäisi epäonnistumisia, hän on iloinen.

Eräs jenkki oli sitä mieltä että tytön käytöshäiriöllä on tekemistä hänen etäisellä isä-suhteellaan. Mutta ei osannut antaa ratkaisua itse ongelmaan.

Olen kuitenkin päättänyt olla kuuntelija, se kodin ulkopuolella oleva aikuinen. Tyttö ei koe tarvitsevansa apua, vaan kiittää minua kun olen olemassa.

Lue lisää

Saako äiti apua tuohon käyttäytymishäiriöönsä?

zen _ kirjoitti:

Saako äiti apua tuohon käyttäytymishäiriöönsä?

jeps, äiti käy psykiatrilla kai vissiin kerran kuussa. Psykiatri ei ollut osannut sen kummemmin sanoa mistä kyse, antoi vaan lääkkeitä. Oli kai sanonut että tyypillinen työnarkomanian jälkeinen uupumus ja masennus. On nyt ollut sairaslomalla. Tytön huostaanotolle ei kuitenkaan ole löytynyt perusteita, eikä tyttö suostuisi parin vuoden takia lähtemäänkään muualle kun suunnittelee jo omaa asuntoa.

kertokaas viisaammat (ap) kirjoitti:

jeps, äiti käy psykiatrilla kai vissiin kerran kuussa. Psykiatri ei ollut osannut sen kummemmin sanoa mistä kyse, antoi vaan lääkkeitä. Oli kai sanonut että tyypillinen työnarkomanian jälkeinen uupumus ja masennus. On nyt ollut sairaslomalla. Tytön huostaanotolle ei kuitenkaan ole löytynyt perusteita, eikä tyttö suostuisi parin vuoden takia lähtemäänkään muualle kun suunnittelee jo omaa asuntoa.

Lue lisää

että kyllä se on äiti, joka enemmän on avun tarpeessa - hyssyttelyä ja huutamista vuoronperään.

On siinä nuorella kestämistä. Murrosikäisen kuuluukin saada raivota ja äiti on se, jonka tulisi kyetä ottamaan nuoren tunteenpurkaukset vastaan ja hillitä omat tunteenpuuskansa.

Suvussa voi olla neurologista herkkyyttä, nuori voi olla poikkeuksellisen herkkä mallioppimaan ja äiti on nyt se, josta malli on otettu.

Aspergerlapset on se ryhmä, joka herkkyytensä vuoksi tulee usein väärinymmärretyksi ja huostaanotetuksi.

kertokaas viisaammat (ap) kirjoitti:

jeps, äiti käy psykiatrilla kai vissiin kerran kuussa. Psykiatri ei ollut osannut sen kummemmin sanoa mistä kyse, antoi vaan lääkkeitä. Oli kai sanonut että tyypillinen työnarkomanian jälkeinen uupumus ja masennus. On nyt ollut sairaslomalla. Tytön huostaanotolle ei kuitenkaan ole löytynyt perusteita, eikä tyttö suostuisi parin vuoden takia lähtemäänkään muualle kun suunnittelee jo omaa asuntoa.

Lue lisää

täältä:

http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000001302&subcat=2254

zen _ kirjoitti:

täältä:

http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000001302&subcat=2254

Lue lisää

jotenkin vaan kun tuntuu siltä että tyttö on normaali ja häneen saa kontaktin. Ainoa ongelma on vain lähinnä omien virheittensä sietokyky. No, toki... autismia on kai eri asteita?

kertokaas viisaammat (ap) kirjoitti:

jotenkin vaan kun tuntuu siltä että tyttö on normaali ja häneen saa kontaktin. Ainoa ongelma on vain lähinnä omien virheittensä sietokyky. No, toki... autismia on kai eri asteita?

Lue lisää

jotka purkavat kokonaisen (itse rakentamansa) rakennuksenkin, kun huomaavat sen olevan millimetrin vinossa.

zen _ kirjoitti:

jotka purkavat kokonaisen (itse rakentamansa) rakennuksenkin, kun huomaavat sen olevan millimetrin vinossa.

Joku entinen työkaverini oli hoitanut Asperger-oireyhtymän ihmisiä. Kuulemma kellonajat saattoivat olla erittäin tärkeitä. Jos ruoka tuotiin tarjolle 17.05 niin aspergeri oli erittäin sekaisin ja huusi hulluna. Hän ei kestänyt sitä että ruokailu myöhästyi 5llä minuutilla.

Tosin tämän tytön tapauksessa, hänellä on ollut arvosana koulussa 9 ja esimerkkioppilas. Muut epävarmat ikätoverit ovat pitäneet häntä hyvänä henkisenä tukena koska hän on varma asioistaan, hyvä kuuntelija, luotettava, jne. Eli ihmiskontakti löytyy. Tosin, hän ei pääse tasaveroiseksi ystäväksi ikätovereidensa kanssa koska hän kokee ne lapsellisiksi tai vierastaa niissä jotain. Hänen ystävänsä ovat kaikki 25-30-vuotiaita, mutta ongelma on siinä kun 25-vuotiaat tuppaavat menemään naimisiin eli käytännöllisesti katsoen häviävät muualle. Mutta sitten kun puhutaan yli 55-vuotaista naisista, niitä hän ei siedä ollenkaan. Miesten iällä ei sen sijaan tunnu olevan väliä, ei ole yhtään miestä tiedossani joita hän ei olisi sietänyt.

Eli, taas tämä ihmeen split: Yli 55-vuotiaat naiset ovat pahoja. Kaikki miehet ovat hyviä.

Muita sosiaalisia vaikeuksia en ole tosin havainnut.

zen _ kirjoitti:

että kyllä se on äiti, joka enemmän on avun tarpeessa - hyssyttelyä ja huutamista vuoronperään.

On siinä nuorella kestämistä. Murrosikäisen kuuluukin saada raivota ja äiti on se, jonka tulisi kyetä ottamaan nuoren tunteenpurkaukset vastaan ja hillitä omat tunteenpuuskansa.

Suvussa voi olla neurologista herkkyyttä, nuori voi olla poikkeuksellisen herkkä mallioppimaan ja äiti on nyt se, josta malli on otettu.

Aspergerlapset on se ryhmä, joka herkkyytensä vuoksi tulee usein väärinymmärretyksi ja huostaanotetuksi.

Lue lisää

kiitos vastauksistasi, ne avartaa.
Äitin oireilu alkoi itse asiassa silloin kun tyttö tuli murrosikään ja rupesi ajattelemaan itsenäisesti, mutta en syyllistä tyttöä silti siinä asiassa.

Mä oon nyt mennyt wikipediasta lukemaan aspergerista...

kertokaas viisaammat (ap) kirjoitti:

Joku entinen työkaverini oli hoitanut Asperger-oireyhtymän ihmisiä. Kuulemma kellonajat saattoivat olla erittäin tärkeitä. Jos ruoka tuotiin tarjolle 17.05 niin aspergeri oli erittäin sekaisin ja huusi hulluna. Hän ei kestänyt sitä että ruokailu myöhästyi 5llä minuutilla.

Tosin tämän tytön tapauksessa, hänellä on ollut arvosana koulussa 9 ja esimerkkioppilas. Muut epävarmat ikätoverit ovat pitäneet häntä hyvänä henkisenä tukena koska hän on varma asioistaan, hyvä kuuntelija, luotettava, jne. Eli ihmiskontakti löytyy. Tosin, hän ei pääse tasaveroiseksi ystäväksi ikätovereidensa kanssa koska hän kokee ne lapsellisiksi tai vierastaa niissä jotain. Hänen ystävänsä ovat kaikki 25-30-vuotiaita, mutta ongelma on siinä kun 25-vuotiaat tuppaavat menemään naimisiin eli käytännöllisesti katsoen häviävät muualle. Mutta sitten kun puhutaan yli 55-vuotaista naisista, niitä hän ei siedä ollenkaan. Miesten iällä ei sen sijaan tunnu olevan väliä, ei ole yhtään miestä tiedossani joita hän ei olisi sietänyt.

Eli, taas tämä ihmeen split: Yli 55-vuotiaat naiset ovat pahoja. Kaikki miehet ovat hyviä.

Muita sosiaalisia vaikeuksia en ole tosin havainnut.

Lue lisää

asia voi olla yksinkertaisempi, kuin käsittääkään:

"Eli, taas tämä ihmeen split: Yli 55-vuotiaat naiset ovat pahoja. Kaikki miehet ovat hyviä."

Suurin syy autistien oireisiin on tällaisten päätelmien teko. Eli keskeistä on ymmärtää, ettei ymmärrä, koska muuten se käyttäytyminen pahentuu, kun todellinen syy ei ole tiedossa ja syyhän on tosiaankin se, kun luullaan, että ymmärretään. Totuus on se, että mikään ei ole sitä, miltä näyttää, vaan päinvastoin.


"Kuulemma kellonajat saattoivat olla erittäin tärkeitä. Jos ruoka tuotiin tarjolle 17.05 niin aspergeri oli erittäin sekaisin ja huusi hulluna. Hän ei kestänyt sitä että ruokailu myöhästyi 5llä minuutilla."

Hulluja nämä ihmiset. Ongelma on siinä, että tällaisten ihmisten vanhemmat ovat kontrolloivia mielipuolia, jotka asettavat tarkat aikataulut. Jos olet paskalla sekunnin liian pitkään, tulee 77 raipaniskua. Kun samaa paskaa jatketaan laitoksessa ja assi ottaa moraalikseen aikataulun noudattamisen, tokikin hän suuttuu ruuan myöhästymisestä, kun hänet on tällaisiin tiukkoihin aikatauluihin kasvatettu.

Itse en tunnista itsessäni noin älyttömiä oireita, tai piirteitä, mitä näillä henkilöillä luettelit, mutta en olekaan ollut laitoksessa, tai muuten sellaisessa ympäristössä/en ole niin tyhmä että pitäisin kontrolloivien ihmisten tahtoa moraalinani.

Monet luettelemistasi piirteistä olivat tuolla tytöllä sellaisia, että niitä esiintyy lähinnä alle kouluikäisellä autistilla ja viittaa siihen, että henkinen kehittyminen autismin osalta on täysin nollissa suorituskyvyn ylläpitämiseksi, mutta tällä strategialla voidaan menestyä elämässä paremmin, ainakin näennäisesti, joskin laitoshoidon uhka on varmasti suuri.
Eli tyttö pystyy vetämään koulussa ysejä sen kustannuksella, että on jäänyt henkisesti kolmivuotiaan tasolle.

yhteen: kirjoitti:

>> Masennus on aivojen välittäjäaineiden puutosta >>
JA
>> Valitettavasti myös nuorille ollaan kustannustehokkuuden nimissä helposti työntämässä masennuslääkkeitä, vaikka ne eivät teini-ikäisillä auta juuri lainkaan. >>

Siis: ensin todetaan, että masennus johtuu biokemiallisesta häiriöstä aivoissa, ja heti perään, että tasapainottava lääkitys ei toimi.

Ehkä tästä voisi päätellä, että masennuksen välitön syy/aiheuttaja on eri ihmisillä, eri-ikäisillä erilaine. Eivät lääkkeet auta monia vanhempiakaan. Ihmisen pää on monimutkainen, lääketieteellinen tieto on lopulta melko vähäistä ja karkeaa.

Lue lisää

Jos ajatellaan, että henkilö astuu naulaan jalkaan tulee reikä, ei ole viisasta hoitaa vammaa turruttavalla kipulääkityksellä, joka johtaa kahteen eri vaihtoehtoon: kuolema kuiviinvuotamisella, tai kuolema verenmyrkytyksellä. Tokikin näistä molemmista vaihtoehdoista lääketehdas hyötyy taloudellisesti lyhyellä tähtäimellä, mutta potilaan kannalta nuo eivät voi olla tavoitteita.

kertokaas viisaammat (ap) kirjoitti:

Kiitos neuvoista(nne). Olen keskustellut henkilön kanssa, seurannut pidempiä aikoja kun hän askartelee, piirtää tai tekee läksyjä. Hän on itse ruvennut hahmottamaan että mitkä epäonnistumiset ovat sietokyvyn ala- tai yläpuolella. Hän sanoi mielellään ompelevansa räsynukkeja siitä syystä että hän ei koe niiden epäonnistumista pahana ja ne "eivät rupea vituttamaan". Sen sijaan jos hän lyijykynällä piirtää joitain piirustuksia, niin silloin pienikin väärin vedetty viiva saattaa ärsyttää häntä niin paljon että hän katkaisee kynän. Ja vähäkään väärä hyssyttely hänen äidiltään saattaa aikaansaada sen että tyttö menee pihalle potkimaan halkokasaa. En pysty itse analysoimaan tätä että miksi näin - loogisesti ajateltuna lyijykynällä piirretty viivahan olisi helpommin poispyyhitty kuin väärin leikattu räsynuken kangas. Jos räsynuken kangas vahingossa repeää, se aikaansaa: Naurun eikä kiroilua. Kumma juttu. Kyseisen 15-vuotiaan tytön oireilu on siis sidoksissa tiettyihin esineisiin ja asioihin. Jos bilsan koe menee huonosti, se ei haittaa, mutta jos hissan koe menee väärin niin koko päivä on pielessä. Tyttö on suorittaja, sitä en kiistä.
Kuinkahan paljon tekemistä tytön käyttäytymisen kanssa on siinä kun hänen äitinsä saattaa huutaa tytölle siitä kun maito on laitettu väärälle hyllylle jääkaapissa?
Joskus tuntuu että kyseessä on opittu käyttäytyminen, jonkinlainen "kaiku" äidin käyttäytymisestä. En kuitenkaan voi jättää asiaa senkään varaan - jotenkin tilanne on käsiteltävä. Ajattelen 15-vuotiaan tulevia työkavereita 10 vuoden päästä.

Moni on mennyt tytön luokse sanomaan juuri "ajattele positiivisesti" ja siitähän tyttö kyllä suuttuu. Totta puhuen, sehän on hänelle vain ikävä muistutus hänen epäonnistumisistaan. Toisaalta ihmiset pitävät tyttöä koulun iloisempana tyttönä - mutta sillä on suora kytkentä tytön onnistumisiin eikä perusolemukseen. Jos hän välttää niitä asioita joissa hän ei kestä epäonnistumisia, tai onnistuu niissä asioissa joissa hän ei kestäisi epäonnistumisia, hän on iloinen.

Eräs jenkki oli sitä mieltä että tytön käytöshäiriöllä on tekemistä hänen etäisellä isä-suhteellaan. Mutta ei osannut antaa ratkaisua itse ongelmaan.

Olen kuitenkin päättänyt olla kuuntelija, se kodin ulkopuolella oleva aikuinen. Tyttö ei koe tarvitsevansa apua, vaan kiittää minua kun olen olemassa.

Lue lisää

Ensinnäkin kyse ei ole masennukseksesta, vaan ahdistuksesta. Toisekseen suuttuminen johtuu siitä, että tyttö tavoittelee täydellisyyttä, mihinkä syy on helposti nähtävillä äidin käytöksestä. Keskeinen hoito: erota tytär äidistä.
Nauru kankaan revetessä on muuten lähinnä hämmennystä. Ei voi terve ihminen ymmärtää. PP osais kertoa paremmin.
Tytär on jokatapauksessa hyvin ankara itselleen ja vaatii täydellisyyttä itseltään, koska äiti on narsistinen ja suhde äitiin on sellainen, että tytär pyrkii toimissaan saavuttamaan äidin hyväksynnän, muttei riitä äidilleen. Seurauksena on motorisia ongelmia, jotka johtuvat itsen hallinnan menettämisen pelosta, mikä johtuu siitä, että äiti on henkistä väkivaltaa ja syyllistämistä käyttäen laittanut tytön talutusnuoraansa. Motoriset ongelmat aiheuttavat epäonnistumisia askartelussa, jolloin näkyy selvästi riittämättömyys äidille.


"Jos bilsan koe menee huonosti, se ei haittaa, mutta jos hissan koe menee väärin niin koko päivä on pielessä."

Luulen, että kannattaa unohtaa tällaiset erittelyt, niillä ei ole mitään erityisen ihmeellistä pohjaa.


"Joskus tuntuu että kyseessä on opittu käyttäytyminen, jonkinlainen "kaiku" äidin käyttäytymisestä."

Kyseessä on tavallaan opittu käyttäytyminen, sillä äiti on luonut tyttärelleen moraaliset arvot sivutuotteena siitä, että pyrkii kontrolloimaan tätä mielivaltaisesti. Kun tytär suuttuu jostain pikkuseikasta äidilleen, ilmenee sadomaskismi suhteessa, sillä äiti aiheuttaa tytön aggressiivisuuden, jolloin hän joutuu masokistisesti tyttären kautta ottamaan vastaan oman tiedostamattoman vihansa, jolla hän on oikeuttanut tytön kontrolloinnin.
Äiti on siis väkivaltaisesti luonut tyttärestään oman narsistisen kontrolloinnin kohteensa samalla, kun hän vaikuttaa tyttären käyttäytymiseen siten, että äiti saa vahvistusta ja tukea persoonallisuuhäiriön tarpeelleen, eli sairaan selviytymiskeinon tarpeelle.

"Moni on mennyt tytön luokse sanomaan juuri "ajattele positiivisesti" ja siitähän tyttö kyllä suuttuu."

Tottakai. Positiivisesti ajatteluhan olisi luovuttamista ja laiskuutta, minkä hyväksyminen tappaisi tytön tahdon, joka perustuu täydellisyyden tavoittelulle ja ankaruudelle itseä kohtaan. Kaikkein pahin tilanne olisi sellainen, että antaa joskus itselleen vähän periksi ja joku tulee sanomaan hänelle, että "ryhdistäydy ja lopeta laiskottelu". Tällöin persoona regredoituu, eikä tytön tarvitse tehdä enää mitään... masentuu sänkykuntoon.


"Eräs jenkki oli sitä mieltä että tytön käytöshäiriöllä on tekemistä hänen etäisellä isä-suhteellaan. Mutta ei osannut antaa ratkaisua itse ongelmaan."

Hän ei tiennyt asiasta mitään.

ritalin kirjoitti:

Ensinnäkin kyse ei ole masennukseksesta, vaan ahdistuksesta. Toisekseen suuttuminen johtuu siitä, että tyttö tavoittelee täydellisyyttä, mihinkä syy on helposti nähtävillä äidin käytöksestä. Keskeinen hoito: erota tytär äidistä.
Nauru kankaan revetessä on muuten lähinnä hämmennystä. Ei voi terve ihminen ymmärtää. PP osais kertoa paremmin.
Tytär on jokatapauksessa hyvin ankara itselleen ja vaatii täydellisyyttä itseltään, koska äiti on narsistinen ja suhde äitiin on sellainen, että tytär pyrkii toimissaan saavuttamaan äidin hyväksynnän, muttei riitä äidilleen. Seurauksena on motorisia ongelmia, jotka johtuvat itsen hallinnan menettämisen pelosta, mikä johtuu siitä, että äiti on henkistä väkivaltaa ja syyllistämistä käyttäen laittanut tytön talutusnuoraansa. Motoriset ongelmat aiheuttavat epäonnistumisia askartelussa, jolloin näkyy selvästi riittämättömyys äidille.


"Jos bilsan koe menee huonosti, se ei haittaa, mutta jos hissan koe menee väärin niin koko päivä on pielessä."

Luulen, että kannattaa unohtaa tällaiset erittelyt, niillä ei ole mitään erityisen ihmeellistä pohjaa.


"Joskus tuntuu että kyseessä on opittu käyttäytyminen, jonkinlainen "kaiku" äidin käyttäytymisestä."

Kyseessä on tavallaan opittu käyttäytyminen, sillä äiti on luonut tyttärelleen moraaliset arvot sivutuotteena siitä, että pyrkii kontrolloimaan tätä mielivaltaisesti. Kun tytär suuttuu jostain pikkuseikasta äidilleen, ilmenee sadomaskismi suhteessa, sillä äiti aiheuttaa tytön aggressiivisuuden, jolloin hän joutuu masokistisesti tyttären kautta ottamaan vastaan oman tiedostamattoman vihansa, jolla hän on oikeuttanut tytön kontrolloinnin.
Äiti on siis väkivaltaisesti luonut tyttärestään oman narsistisen kontrolloinnin kohteensa samalla, kun hän vaikuttaa tyttären käyttäytymiseen siten, että äiti saa vahvistusta ja tukea persoonallisuuhäiriön tarpeelleen, eli sairaan selviytymiskeinon tarpeelle.

"Moni on mennyt tytön luokse sanomaan juuri "ajattele positiivisesti" ja siitähän tyttö kyllä suuttuu."

Tottakai. Positiivisesti ajatteluhan olisi luovuttamista ja laiskuutta, minkä hyväksyminen tappaisi tytön tahdon, joka perustuu täydellisyyden tavoittelulle ja ankaruudelle itseä kohtaan. Kaikkein pahin tilanne olisi sellainen, että antaa joskus itselleen vähän periksi ja joku tulee sanomaan hänelle, että "ryhdistäydy ja lopeta laiskottelu". Tällöin persoona regredoituu, eikä tytön tarvitse tehdä enää mitään... masentuu sänkykuntoon.


"Eräs jenkki oli sitä mieltä että tytön käytöshäiriöllä on tekemistä hänen etäisellä isä-suhteellaan. Mutta ei osannut antaa ratkaisua itse ongelmaan."

Hän ei tiennyt asiasta mitään.

Lue lisää

"sairaalloisesti kontrolloimaan tytärtään", vaan oman uupumisensa seurauksena yrittää pitää ulkoisia asioita järjestyksessä. Siis esim. se, että suuttuu kotona, jos maitopurkki on väärällä hyllyllä, kertoo lähinnä siitä, että kun omassa päässä on kaaos, pitää muualla olla järjestys. Ei sillä ole merkitystä kuka sen purkin on on väärin laittanut.
Ja noita ylireagointejaan äiti yrittää varmasti kompensoida ja osoittaa rakkautta (!) hyssyttelyllä "älä välitä, eihän tuo mitään", kun tyttö puolestaan ylireagoi omiin "epäonnistumisiinsa".

mielestäni kirjoitti:

"sairaalloisesti kontrolloimaan tytärtään", vaan oman uupumisensa seurauksena yrittää pitää ulkoisia asioita järjestyksessä. Siis esim. se, että suuttuu kotona, jos maitopurkki on väärällä hyllyllä, kertoo lähinnä siitä, että kun omassa päässä on kaaos, pitää muualla olla järjestys. Ei sillä ole merkitystä kuka sen purkin on on väärin laittanut.
Ja noita ylireagointejaan äiti yrittää varmasti kompensoida ja osoittaa rakkautta (!) hyssyttelyllä "älä välitä, eihän tuo mitään", kun tyttö puolestaan ylireagoi omiin "epäonnistumisiinsa".

Lue lisää

äidin käyttäytyminen on vihattavaa epäloogisuutta. Toivottavasti tästä nyt ei seuraa ajatus, että nuori on vietävä vihanhallintakurssille.

On vaikeaa olla älykäs epäjohdonmukaisessa ilmapiirissä.

mielestäni kirjoitti:

"sairaalloisesti kontrolloimaan tytärtään", vaan oman uupumisensa seurauksena yrittää pitää ulkoisia asioita järjestyksessä. Siis esim. se, että suuttuu kotona, jos maitopurkki on väärällä hyllyllä, kertoo lähinnä siitä, että kun omassa päässä on kaaos, pitää muualla olla järjestys. Ei sillä ole merkitystä kuka sen purkin on on väärin laittanut.
Ja noita ylireagointejaan äiti yrittää varmasti kompensoida ja osoittaa rakkautta (!) hyssyttelyllä "älä välitä, eihän tuo mitään", kun tyttö puolestaan ylireagoi omiin "epäonnistumisiinsa".

Lue lisää

perheenjäsenillä yliherkkyyttä aisteissa?

zen _ kirjoitti:

äidin käyttäytyminen on vihattavaa epäloogisuutta. Toivottavasti tästä nyt ei seuraa ajatus, että nuori on vietävä vihanhallintakurssille.

On vaikeaa olla älykäs epäjohdonmukaisessa ilmapiirissä.

Lue lisää

-
"zen_" kirjoitti:

"On vaikeaa olla älykäs epäjohdonmukaisessa ilmapiirissä."

Tarkoittanetko sitä, että on vaikea toimia viisaasti ja/tai kypsästi epäjohdonmukaisessa ilmapiirissä?

Termiä "älykkyys" käytetään usein ja lähes yhtä usein täysin väärässä paikassa ja väärällä tavalla.
Ainakaan "viralliseen" älykkyyden" määritelmään ei sovi se, että älykkyys olisi ilmapiirisidonnaista.

kellastunut kirjoitti:

-
"zen_" kirjoitti:

"On vaikeaa olla älykäs epäjohdonmukaisessa ilmapiirissä."

Tarkoittanetko sitä, että on vaikea toimia viisaasti ja/tai kypsästi epäjohdonmukaisessa ilmapiirissä?

Termiä "älykkyys" käytetään usein ja lähes yhtä usein täysin väärässä paikassa ja väärällä tavalla.
Ainakaan "viralliseen" älykkyyden" määritelmään ei sovi se, että älykkyys olisi ilmapiirisidonnaista.

Lue lisää

myöhemmin lisää, mutta nyt totean, että viisaus on älykkyyttä ylevämpää.

ritalin kirjoitti:

Ensinnäkin kyse ei ole masennukseksesta, vaan ahdistuksesta. Toisekseen suuttuminen johtuu siitä, että tyttö tavoittelee täydellisyyttä, mihinkä syy on helposti nähtävillä äidin käytöksestä. Keskeinen hoito: erota tytär äidistä.
Nauru kankaan revetessä on muuten lähinnä hämmennystä. Ei voi terve ihminen ymmärtää. PP osais kertoa paremmin.
Tytär on jokatapauksessa hyvin ankara itselleen ja vaatii täydellisyyttä itseltään, koska äiti on narsistinen ja suhde äitiin on sellainen, että tytär pyrkii toimissaan saavuttamaan äidin hyväksynnän, muttei riitä äidilleen. Seurauksena on motorisia ongelmia, jotka johtuvat itsen hallinnan menettämisen pelosta, mikä johtuu siitä, että äiti on henkistä väkivaltaa ja syyllistämistä käyttäen laittanut tytön talutusnuoraansa. Motoriset ongelmat aiheuttavat epäonnistumisia askartelussa, jolloin näkyy selvästi riittämättömyys äidille.


"Jos bilsan koe menee huonosti, se ei haittaa, mutta jos hissan koe menee väärin niin koko päivä on pielessä."

Luulen, että kannattaa unohtaa tällaiset erittelyt, niillä ei ole mitään erityisen ihmeellistä pohjaa.


"Joskus tuntuu että kyseessä on opittu käyttäytyminen, jonkinlainen "kaiku" äidin käyttäytymisestä."

Kyseessä on tavallaan opittu käyttäytyminen, sillä äiti on luonut tyttärelleen moraaliset arvot sivutuotteena siitä, että pyrkii kontrolloimaan tätä mielivaltaisesti. Kun tytär suuttuu jostain pikkuseikasta äidilleen, ilmenee sadomaskismi suhteessa, sillä äiti aiheuttaa tytön aggressiivisuuden, jolloin hän joutuu masokistisesti tyttären kautta ottamaan vastaan oman tiedostamattoman vihansa, jolla hän on oikeuttanut tytön kontrolloinnin.
Äiti on siis väkivaltaisesti luonut tyttärestään oman narsistisen kontrolloinnin kohteensa samalla, kun hän vaikuttaa tyttären käyttäytymiseen siten, että äiti saa vahvistusta ja tukea persoonallisuuhäiriön tarpeelleen, eli sairaan selviytymiskeinon tarpeelle.

"Moni on mennyt tytön luokse sanomaan juuri "ajattele positiivisesti" ja siitähän tyttö kyllä suuttuu."

Tottakai. Positiivisesti ajatteluhan olisi luovuttamista ja laiskuutta, minkä hyväksyminen tappaisi tytön tahdon, joka perustuu täydellisyyden tavoittelulle ja ankaruudelle itseä kohtaan. Kaikkein pahin tilanne olisi sellainen, että antaa joskus itselleen vähän periksi ja joku tulee sanomaan hänelle, että "ryhdistäydy ja lopeta laiskottelu". Tällöin persoona regredoituu, eikä tytön tarvitse tehdä enää mitään... masentuu sänkykuntoon.


"Eräs jenkki oli sitä mieltä että tytön käytöshäiriöllä on tekemistä hänen etäisellä isä-suhteellaan. Mutta ei osannut antaa ratkaisua itse ongelmaan."

Hän ei tiennyt asiasta mitään.

Lue lisää

kiitos myös ritalin

"Keskeinen hoito: erota tytär äidistä."

Kesällä tyttö oli toisenalinen kun oli saanut olla erossa äidistään. Oli tosi itsevarma ja iloinen. Ikävä alkoi taas kun hän joutui äitinsä kans kaksin... kaikki alkoi siitä kun äiti kyseli tyttäreltään miksi hän nauroi ja tytär halusi pitää sen omana tietonaan. Äiti suuttui ja tytär lakkasi taas nauramisen ja itkemisen.... jatkan kun palaan koneen äärelle....

zen _ kirjoitti:

myöhemmin lisää, mutta nyt totean, että viisaus on älykkyyttä ylevämpää.

-
"zen_" kirjoitti:

"... nyt totean, että viisaus on älykkyyttä ylevämpää."

Eihän kukaan tuota kyseenalaistanutkaan.

zen _ kirjoitti:

perheenjäsenillä yliherkkyyttä aisteissa?

en tiedä mitä aisteja tarkoitat. Tuntoaistista, näköaistista tai kuuloaistista en ole ainakaan kuullut että herkkyyttä olisi.

zen _ kirjoitti:

äidin käyttäytyminen on vihattavaa epäloogisuutta. Toivottavasti tästä nyt ei seuraa ajatus, että nuori on vietävä vihanhallintakurssille.

On vaikeaa olla älykäs epäjohdonmukaisessa ilmapiirissä.

Lue lisää

Tytön viemisestä vihanhallintakursseille on myös joku ehdottanut. Itse olen aina jostain syystä ollut sitä mieltä että tytön viha on enemmän merkki jostain asiasta joka ei ole kuin pitäisi ja siksi kirjoittelen tännekin. Tytölle on ehdotettu myös nyrkkeilyä, judoa, aikidoa ja mitähän lie kumfuuta mutta toiset ovat taas sanoneet että ei missään tapauksessa. "Antaa tytön potkia halkoja liiterin luona, kyllä se sieltä taas sisälle astuu, menee huoneeseensa tekemään läksyjään, ovi kiinni."

mielestäni kirjoitti:

"sairaalloisesti kontrolloimaan tytärtään", vaan oman uupumisensa seurauksena yrittää pitää ulkoisia asioita järjestyksessä. Siis esim. se, että suuttuu kotona, jos maitopurkki on väärällä hyllyllä, kertoo lähinnä siitä, että kun omassa päässä on kaaos, pitää muualla olla järjestys. Ei sillä ole merkitystä kuka sen purkin on on väärin laittanut.
Ja noita ylireagointejaan äiti yrittää varmasti kompensoida ja osoittaa rakkautta (!) hyssyttelyllä "älä välitä, eihän tuo mitään", kun tyttö puolestaan ylireagoi omiin "epäonnistumisiinsa".

Lue lisää

sairaslomasta huolimatta, äiti käytöksellään ikään kuin siivoaa tyttärensä pois talosta ja sitten ihmettelee miksi tytär ei viihdy. Kaikkein kummallisinta on että äiti todella vaikuttaa aidosti ihmettelevän sitä miksi tytär ei viihdy kotonaan. Sitä minä tässä ulkopuolisena maallikkona ihmettelen että miten tämä koko epäjärjestelmällinen koti on edes mahdollista kun kyseessä kuitenkin on "normaalilta" vaikuttava äiti ja tytär. (toisaalta, mikä on normaalia?) Ulkopuoliset ovat sitä mieltä että kaikki on hyvin ja pitävät kaksikkoa esimerkillisenä yksinhuoltajuutenakin! Mutta sisältä päin katsottuna systeemi on täyttä epäloogisuutta ja vääristynyttä todellisuuskuvaa jossa tyttären minuus riistetään ja äiti ei kestä tytärtään.

En sano tätä korostaakseni itseäni, vaan kauhuissani tavallisena maallikkona mietin mitä voisi tehdä ystävieni tapauksessa. Martti Ahtisaaren tyylinen rauhanneuvottelija ei välttämättä ehkä ratkaisisi kyseisen talon riitaisuuksia vaikka Mara keskittyisi siihen että mikä on oikein, osapuolten tarpeet, eikä siihen että kuka on väärässä, ja neuvottelussa ei ole häviäjiä eikä voittajia kuten väittelyssä. Yh-perheen konfliktit kun ovat niin eri tasolla ja niistä ei saa edes selvää otetta.

Ehkä paras suhtautua asiaan Zenin kehoituksen mukaisesti - mitä enemmän luulen ymmärtäväni mistä kyse, sitä vähemmän tiedän mistä on kyse.

ritalin kirjoitti:

asia voi olla yksinkertaisempi, kuin käsittääkään:

"Eli, taas tämä ihmeen split: Yli 55-vuotiaat naiset ovat pahoja. Kaikki miehet ovat hyviä."

Suurin syy autistien oireisiin on tällaisten päätelmien teko. Eli keskeistä on ymmärtää, ettei ymmärrä, koska muuten se käyttäytyminen pahentuu, kun todellinen syy ei ole tiedossa ja syyhän on tosiaankin se, kun luullaan, että ymmärretään. Totuus on se, että mikään ei ole sitä, miltä näyttää, vaan päinvastoin.


"Kuulemma kellonajat saattoivat olla erittäin tärkeitä. Jos ruoka tuotiin tarjolle 17.05 niin aspergeri oli erittäin sekaisin ja huusi hulluna. Hän ei kestänyt sitä että ruokailu myöhästyi 5llä minuutilla."

Hulluja nämä ihmiset. Ongelma on siinä, että tällaisten ihmisten vanhemmat ovat kontrolloivia mielipuolia, jotka asettavat tarkat aikataulut. Jos olet paskalla sekunnin liian pitkään, tulee 77 raipaniskua. Kun samaa paskaa jatketaan laitoksessa ja assi ottaa moraalikseen aikataulun noudattamisen, tokikin hän suuttuu ruuan myöhästymisestä, kun hänet on tällaisiin tiukkoihin aikatauluihin kasvatettu.

Itse en tunnista itsessäni noin älyttömiä oireita, tai piirteitä, mitä näillä henkilöillä luettelit, mutta en olekaan ollut laitoksessa, tai muuten sellaisessa ympäristössä/en ole niin tyhmä että pitäisin kontrolloivien ihmisten tahtoa moraalinani.

Monet luettelemistasi piirteistä olivat tuolla tytöllä sellaisia, että niitä esiintyy lähinnä alle kouluikäisellä autistilla ja viittaa siihen, että henkinen kehittyminen autismin osalta on täysin nollissa suorituskyvyn ylläpitämiseksi, mutta tällä strategialla voidaan menestyä elämässä paremmin, ainakin näennäisesti, joskin laitoshoidon uhka on varmasti suuri.
Eli tyttö pystyy vetämään koulussa ysejä sen kustannuksella, että on jäänyt henkisesti kolmivuotiaan tasolle.

Lue lisää

Ja taas sama meno päällä. Vanhemmat hulluja mielipuolia jotka syypäitä assin oireisiin. Menisit itseesi.

ritalin kirjoitti:

asia voi olla yksinkertaisempi, kuin käsittääkään:

"Eli, taas tämä ihmeen split: Yli 55-vuotiaat naiset ovat pahoja. Kaikki miehet ovat hyviä."

Suurin syy autistien oireisiin on tällaisten päätelmien teko. Eli keskeistä on ymmärtää, ettei ymmärrä, koska muuten se käyttäytyminen pahentuu, kun todellinen syy ei ole tiedossa ja syyhän on tosiaankin se, kun luullaan, että ymmärretään. Totuus on se, että mikään ei ole sitä, miltä näyttää, vaan päinvastoin.


"Kuulemma kellonajat saattoivat olla erittäin tärkeitä. Jos ruoka tuotiin tarjolle 17.05 niin aspergeri oli erittäin sekaisin ja huusi hulluna. Hän ei kestänyt sitä että ruokailu myöhästyi 5llä minuutilla."

Hulluja nämä ihmiset. Ongelma on siinä, että tällaisten ihmisten vanhemmat ovat kontrolloivia mielipuolia, jotka asettavat tarkat aikataulut. Jos olet paskalla sekunnin liian pitkään, tulee 77 raipaniskua. Kun samaa paskaa jatketaan laitoksessa ja assi ottaa moraalikseen aikataulun noudattamisen, tokikin hän suuttuu ruuan myöhästymisestä, kun hänet on tällaisiin tiukkoihin aikatauluihin kasvatettu.

Itse en tunnista itsessäni noin älyttömiä oireita, tai piirteitä, mitä näillä henkilöillä luettelit, mutta en olekaan ollut laitoksessa, tai muuten sellaisessa ympäristössä/en ole niin tyhmä että pitäisin kontrolloivien ihmisten tahtoa moraalinani.

Monet luettelemistasi piirteistä olivat tuolla tytöllä sellaisia, että niitä esiintyy lähinnä alle kouluikäisellä autistilla ja viittaa siihen, että henkinen kehittyminen autismin osalta on täysin nollissa suorituskyvyn ylläpitämiseksi, mutta tällä strategialla voidaan menestyä elämässä paremmin, ainakin näennäisesti, joskin laitoshoidon uhka on varmasti suuri.
Eli tyttö pystyy vetämään koulussa ysejä sen kustannuksella, että on jäänyt henkisesti kolmivuotiaan tasolle.

Lue lisää

"Suurin syy autistien oireisiin on tällaisten päätelmien teko. Eli keskeistä on ymmärtää, ettei ymmärrä, koska muuten se käyttäytyminen pahentuu, kun todellinen syy ei ole tiedossa ja syyhän on tosiaankin se, kun luullaan, että ymmärretään. Totuus on se, että mikään ei ole sitä, miltä näyttää, vaan päinvastoin. "

Tarkoitatko että laituri uppoaa siitä kohtaa mihin astuu? Eli järvi on vettä täysi ja löytää tiensä laiturille siitä kohtaa mihin astutaan. S.o. Ihmisellä on oireiluja ja oireet ottavat kulkutieksi sen jota pidetään kulkutienä.

tai ehkä minun pitäisi luovuttaa asia asiantuntijoille kokonaan. Maailmankatsomukseni on liian looginen ja tuskin aina sitäkään, ja henkinen puoli jää ymmärtämättä. Pidän kaiken vain syinä ja seurauksina.

ritalin kirjoitti:

asia voi olla yksinkertaisempi, kuin käsittääkään:

"Eli, taas tämä ihmeen split: Yli 55-vuotiaat naiset ovat pahoja. Kaikki miehet ovat hyviä."

Suurin syy autistien oireisiin on tällaisten päätelmien teko. Eli keskeistä on ymmärtää, ettei ymmärrä, koska muuten se käyttäytyminen pahentuu, kun todellinen syy ei ole tiedossa ja syyhän on tosiaankin se, kun luullaan, että ymmärretään. Totuus on se, että mikään ei ole sitä, miltä näyttää, vaan päinvastoin.


"Kuulemma kellonajat saattoivat olla erittäin tärkeitä. Jos ruoka tuotiin tarjolle 17.05 niin aspergeri oli erittäin sekaisin ja huusi hulluna. Hän ei kestänyt sitä että ruokailu myöhästyi 5llä minuutilla."

Hulluja nämä ihmiset. Ongelma on siinä, että tällaisten ihmisten vanhemmat ovat kontrolloivia mielipuolia, jotka asettavat tarkat aikataulut. Jos olet paskalla sekunnin liian pitkään, tulee 77 raipaniskua. Kun samaa paskaa jatketaan laitoksessa ja assi ottaa moraalikseen aikataulun noudattamisen, tokikin hän suuttuu ruuan myöhästymisestä, kun hänet on tällaisiin tiukkoihin aikatauluihin kasvatettu.

Itse en tunnista itsessäni noin älyttömiä oireita, tai piirteitä, mitä näillä henkilöillä luettelit, mutta en olekaan ollut laitoksessa, tai muuten sellaisessa ympäristössä/en ole niin tyhmä että pitäisin kontrolloivien ihmisten tahtoa moraalinani.

Monet luettelemistasi piirteistä olivat tuolla tytöllä sellaisia, että niitä esiintyy lähinnä alle kouluikäisellä autistilla ja viittaa siihen, että henkinen kehittyminen autismin osalta on täysin nollissa suorituskyvyn ylläpitämiseksi, mutta tällä strategialla voidaan menestyä elämässä paremmin, ainakin näennäisesti, joskin laitoshoidon uhka on varmasti suuri.
Eli tyttö pystyy vetämään koulussa ysejä sen kustannuksella, että on jäänyt henkisesti kolmivuotiaan tasolle.

Lue lisää

-
"ritalin" kirjoitti:

"Suurin syy autistien oireisiin on tällaisten päätelmien teko..."

ja

"... Totuus on se, että mikään ei ole sitä, miltä näyttää, vaan päinvastoin."

No ei taatusti ole. Ei ainakaan noin kategorisesti kuin sinä ritalin väität.

ritalin kirjoitti:

asia voi olla yksinkertaisempi, kuin käsittääkään:

"Eli, taas tämä ihmeen split: Yli 55-vuotiaat naiset ovat pahoja. Kaikki miehet ovat hyviä."

Suurin syy autistien oireisiin on tällaisten päätelmien teko. Eli keskeistä on ymmärtää, ettei ymmärrä, koska muuten se käyttäytyminen pahentuu, kun todellinen syy ei ole tiedossa ja syyhän on tosiaankin se, kun luullaan, että ymmärretään. Totuus on se, että mikään ei ole sitä, miltä näyttää, vaan päinvastoin.


"Kuulemma kellonajat saattoivat olla erittäin tärkeitä. Jos ruoka tuotiin tarjolle 17.05 niin aspergeri oli erittäin sekaisin ja huusi hulluna. Hän ei kestänyt sitä että ruokailu myöhästyi 5llä minuutilla."

Hulluja nämä ihmiset. Ongelma on siinä, että tällaisten ihmisten vanhemmat ovat kontrolloivia mielipuolia, jotka asettavat tarkat aikataulut. Jos olet paskalla sekunnin liian pitkään, tulee 77 raipaniskua. Kun samaa paskaa jatketaan laitoksessa ja assi ottaa moraalikseen aikataulun noudattamisen, tokikin hän suuttuu ruuan myöhästymisestä, kun hänet on tällaisiin tiukkoihin aikatauluihin kasvatettu.

Itse en tunnista itsessäni noin älyttömiä oireita, tai piirteitä, mitä näillä henkilöillä luettelit, mutta en olekaan ollut laitoksessa, tai muuten sellaisessa ympäristössä/en ole niin tyhmä että pitäisin kontrolloivien ihmisten tahtoa moraalinani.

Monet luettelemistasi piirteistä olivat tuolla tytöllä sellaisia, että niitä esiintyy lähinnä alle kouluikäisellä autistilla ja viittaa siihen, että henkinen kehittyminen autismin osalta on täysin nollissa suorituskyvyn ylläpitämiseksi, mutta tällä strategialla voidaan menestyä elämässä paremmin, ainakin näennäisesti, joskin laitoshoidon uhka on varmasti suuri.
Eli tyttö pystyy vetämään koulussa ysejä sen kustannuksella, että on jäänyt henkisesti kolmivuotiaan tasolle.

Lue lisää

"Suurin syy autistien oireisiin on tällaisten päätelmien teko. Eli keskeistä on ymmärtää, ettei ymmärrä, koska muuten se käyttäytyminen pahentuu, kun todellinen syy ei ole tiedossa ja syyhän on tosiaankin se, kun luullaan, että ymmärretään."

Enpä usko että niillä päätelmien tekemisellä ja käytöksen pohtimisella on mitään tekemistä assi-oireiden pahenemisella tai lievittymisellä. Kyllä ne assin oireet johtuu ihan jostain muusta kuin mielipuolisista vanhemmista.

Sikäli mielenkiintoinen lause, koska itse teet päätelmiä koko ajan ; )

kertokaas viisaammat (ap) kirjoitti:

en tiedä mitä aisteja tarkoitat. Tuntoaistista, näköaistista tai kuuloaistista en ole ainakaan kuullut että herkkyyttä olisi.

aistien käyttöön liittyy mielihyvän tuntemuksia (näitä voisi lisätä) ja minkä aistien käyttö aiheuttaa aggressiivisuutta (näitä vähentää)?

Tuntoaistin stimulointi näyttäisi aiheuttavan mielihyvää, ikävät ulkoiset äänet mielipahaa.

Googlaa aistiyliherkkyys.

Onko nuori musikaalinen?

kertokaas viisaammat (ap) kirjoitti:

en tiedä mitä aisteja tarkoitat. Tuntoaistista, näköaistista tai kuuloaistista en ole ainakaan kuullut että herkkyyttä olisi.

-musiikki on rauhoittavaa varsinkin nukkumaan mennessä.

Onko nuorella lemmikkieläimiä, joita voi koskettaa?

zen _ kirjoitti:

-musiikki on rauhoittavaa varsinkin nukkumaan mennessä.

Onko nuorella lemmikkieläimiä, joita voi koskettaa?

Kuuntelee musaa (korvalaput jotta äiti ei häiriinny). Vihaa rokkia ja sanoo kaikkea mitä radiosta tulee paskaksi, mutta rakastaa chill-outia ja luultavasti vocal trancea.

Lemmikkiä ei voi pitää, tyttö saa raivokohtauksia jos lemmikki on itsepäinen. Lemmikki puolustautuu puremalla tai raapimalla ja siitä tyttö suuttuu vielä enemmän. Päivä päättyy siihen että tyttö menee vaikkapa ulos istumaan (kannon päälle vuolemaan kaarnalaivaa, tms.)

zen _ kirjoitti:

aistien käyttöön liittyy mielihyvän tuntemuksia (näitä voisi lisätä) ja minkä aistien käyttö aiheuttaa aggressiivisuutta (näitä vähentää)?

Tuntoaistin stimulointi näyttäisi aiheuttavan mielihyvää, ikävät ulkoiset äänet mielipahaa.

Googlaa aistiyliherkkyys.

Onko nuori musikaalinen?

Lue lisää

tyttö on mielestäni kyllä musikaalinen, hän ihailee tiettyjä muusikoita ja on kateellinen niille jotka osaa soittaa. Tyttö saattaa ottaa asiakseen esimerkiksi kosketinsoittimella tiettyjen biisejen harjoittelun mutta kun hän ottaa siinäkin paineita. Hän kokee ettei siitä tule mitään, ja tuntuu kuin siinä ei auta väittää vastaan mutta ei myöskään olla samaa mieltä. Suorittaminen ilmenee siinäkin asiassa, ja täydellisyyttä tavoitteleminen - kokee että soitossa ei pääse helpolla täydellisyyteen niin jättää sen sikseen.

Tyttö oli koulun laulukuorossakin pienen hetken, mutta äiti otti hänet sieltä pois. Kuulemma koki että se ei ole hyvä hänen omalle tyttärelleen. En saanut selville syytä.

kertokaas viisaammat (ap) kirjoitti:

tyttö on mielestäni kyllä musikaalinen, hän ihailee tiettyjä muusikoita ja on kateellinen niille jotka osaa soittaa. Tyttö saattaa ottaa asiakseen esimerkiksi kosketinsoittimella tiettyjen biisejen harjoittelun mutta kun hän ottaa siinäkin paineita. Hän kokee ettei siitä tule mitään, ja tuntuu kuin siinä ei auta väittää vastaan mutta ei myöskään olla samaa mieltä. Suorittaminen ilmenee siinäkin asiassa, ja täydellisyyttä tavoitteleminen - kokee että soitossa ei pääse helpolla täydellisyyteen niin jättää sen sikseen.

Tyttö oli koulun laulukuorossakin pienen hetken, mutta äiti otti hänet sieltä pois. Kuulemma koki että se ei ole hyvä hänen omalle tyttärelleen. En saanut selville syytä.

Lue lisää

äiti pelkäsi tyttärensä viihtyvän laulukuorossa ja mikä vielä pahempaa; ystävystyvän siellä jonkun kanssa.

kertokaas viisaammat (ap) kirjoitti:

Kuuntelee musaa (korvalaput jotta äiti ei häiriinny). Vihaa rokkia ja sanoo kaikkea mitä radiosta tulee paskaksi, mutta rakastaa chill-outia ja luultavasti vocal trancea.

Lemmikkiä ei voi pitää, tyttö saa raivokohtauksia jos lemmikki on itsepäinen. Lemmikki puolustautuu puremalla tai raapimalla ja siitä tyttö suuttuu vielä enemmän. Päivä päättyy siihen että tyttö menee vaikkapa ulos istumaan (kannon päälle vuolemaan kaarnalaivaa, tms.)

Lue lisää

mistä äiti ei häiriinny?

zen _ kirjoitti:

äiti pelkäsi tyttärensä viihtyvän laulukuorossa ja mikä vielä pahempaa; ystävystyvän siellä jonkun kanssa.

Varmasti totta. Muuta selitystä en minäkään löydä laulukuoro-estolle, joissa ihme kyllä muut lapset saavat olla mukana paitsi tämä. Jos itse olisin tytön isä, olisin pikimmin huolissani siitä jos tyttö ei viihtyisi harrastusten parissa.

Äitin ongelma: Yksinäisyys.

Hän kyllä löytää uusia tuttavuuksia, mutta tuttavuudet romuttuvat aina kun äiti kyllästyy niihin. Seuraava askel on aina että hän rupeaa puhumaan niistä pahaa. Joskus tekisi mieli väittää vastaan, mutta olisikohan siitäkään sitä "terapeuttista" hyötyä. Äiti kokisi silloin itsensä vielä enemmän yksinäiseksi.

zen _ kirjoitti:

mistä äiti ei häiriinny?

Vaikea selittää, hän ei häiriinny oikeastaan paljostakaan niinä päivinä joina hän on hyvällä tuulella. Tytön kertoman mukaan äiti ei kestä mitään silloin kun hän on pahalla tuulella. Minun on yleensäkin vaikea tehdä arviota siitä mitä äiti kestää tai ei. Joinain päivinä äiti saattaa suuttua vaikka mistä. Ja äitin iloinen mieliala saattaa murto-osa-sekunnissa muutua tummaksi kuin ukkospilvi vaikkapa kun tyttö nauraa sarjakuvan hupaisalle tapahtumalle. "Miksi nauroit?" ja kun tytär rupeaa selittämään niin äiti saattaa mennä ulos sanoen samalla "mä en kestä sinua". Tyttö oppii tästä jutun: "En kerro mille nauroin koska äiti suuttuu jos kerron". Seuraavan kerran samassa tilanteessa äiti kysyy mille tytär nauroi, niin tytär ei kerro vaan on hiljaa ja tärisee. Äiti yrittää saada tyttärestään irti tietoa mutta tytär on ihan lukossa. Tytär ei ole aina se joka menee halkopinon luo, joskus äitikin menee - Äiti ei vuole kaarnalaivoja vaan hakkaa vinhaa vauhtia halkoja ja jos pölkyt loppuvat niin ruvetaan siivoamaan vierashuonetta ja olohuonetta.

kertokaas viisaammat (ap) kirjoitti:

Vaikea selittää, hän ei häiriinny oikeastaan paljostakaan niinä päivinä joina hän on hyvällä tuulella. Tytön kertoman mukaan äiti ei kestä mitään silloin kun hän on pahalla tuulella. Minun on yleensäkin vaikea tehdä arviota siitä mitä äiti kestää tai ei. Joinain päivinä äiti saattaa suuttua vaikka mistä. Ja äitin iloinen mieliala saattaa murto-osa-sekunnissa muutua tummaksi kuin ukkospilvi vaikkapa kun tyttö nauraa sarjakuvan hupaisalle tapahtumalle. "Miksi nauroit?" ja kun tytär rupeaa selittämään niin äiti saattaa mennä ulos sanoen samalla "mä en kestä sinua". Tyttö oppii tästä jutun: "En kerro mille nauroin koska äiti suuttuu jos kerron". Seuraavan kerran samassa tilanteessa äiti kysyy mille tytär nauroi, niin tytär ei kerro vaan on hiljaa ja tärisee. Äiti yrittää saada tyttärestään irti tietoa mutta tytär on ihan lukossa. Tytär ei ole aina se joka menee halkopinon luo, joskus äitikin menee - Äiti ei vuole kaarnalaivoja vaan hakkaa vinhaa vauhtia halkoja ja jos pölkyt loppuvat niin ruvetaan siivoamaan vierashuonetta ja olohuonetta.

Lue lisää

Ei ihme, että nuoren turvallisuudentunne on järkkynyt. Äitinsä on hänet hylännyt henkisesti.

kertokaas viisaammat (ap) kirjoitti:

Varmasti totta. Muuta selitystä en minäkään löydä laulukuoro-estolle, joissa ihme kyllä muut lapset saavat olla mukana paitsi tämä. Jos itse olisin tytön isä, olisin pikimmin huolissani siitä jos tyttö ei viihtyisi harrastusten parissa.

Äitin ongelma: Yksinäisyys.

Hän kyllä löytää uusia tuttavuuksia, mutta tuttavuudet romuttuvat aina kun äiti kyllästyy niihin. Seuraava askel on aina että hän rupeaa puhumaan niistä pahaa. Joskus tekisi mieli väittää vastaan, mutta olisikohan siitäkään sitä "terapeuttista" hyötyä. Äiti kokisi silloin itsensä vielä enemmän yksinäiseksi.

Lue lisää

ettei 15-vuotias saisi harrastaa kuorolaulua. Täysin mielivaltaista äidiltä kieltää sellaista. Tuohan on alistamista.

Pahan puhuminen; sitähän ei tarvitse kuunnella. Voi sanoa, että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa niin on hiljaa. Jos tuosta kamelin selkä taittuu, niin saa taittuakin.

Tyttären suojeleminen on nyt tärkeämpää kuin äidin suojeleminen.

zen _ kirjoitti:

ettei 15-vuotias saisi harrastaa kuorolaulua. Täysin mielivaltaista äidiltä kieltää sellaista. Tuohan on alistamista.

Pahan puhuminen; sitähän ei tarvitse kuunnella. Voi sanoa, että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa niin on hiljaa. Jos tuosta kamelin selkä taittuu, niin saa taittuakin.

Tyttären suojeleminen on nyt tärkeämpää kuin äidin suojeleminen.

Lue lisää

Olen kauan suunnitellut kertovani tytölle siitä mitä mahdollisuuksia yhteiskunta hänelle tarjoaa, ja että se on hänen edun mukaista. Jos hän ei viihdy jossain sosiaalin hänelle tarjoamassa paikassa, hänellä on mahdollisuus kertoa siitä.

Mitenkähän tämän palstan kirjoittajat toimisivat kyseisen tytön kohdalla?

Riittääkö tukihenkilö vai pitäisikö hänet pariksi vuodeksi sijoittaa jonnekin? Melkein pari vuotta ja hän on jo aikuinen. Toimenpiteet olisi melkein pitänyt tehdä jo vuosia sitten? (toki jälkiviisautta)

Tytön mielestä se riittää että minä hänestä välitän.

kertokaas viisaammat (ap) kirjoitti:

Kiitos neuvoista(nne). Olen keskustellut henkilön kanssa, seurannut pidempiä aikoja kun hän askartelee, piirtää tai tekee läksyjä. Hän on itse ruvennut hahmottamaan että mitkä epäonnistumiset ovat sietokyvyn ala- tai yläpuolella. Hän sanoi mielellään ompelevansa räsynukkeja siitä syystä että hän ei koe niiden epäonnistumista pahana ja ne "eivät rupea vituttamaan". Sen sijaan jos hän lyijykynällä piirtää joitain piirustuksia, niin silloin pienikin väärin vedetty viiva saattaa ärsyttää häntä niin paljon että hän katkaisee kynän. Ja vähäkään väärä hyssyttely hänen äidiltään saattaa aikaansaada sen että tyttö menee pihalle potkimaan halkokasaa. En pysty itse analysoimaan tätä että miksi näin - loogisesti ajateltuna lyijykynällä piirretty viivahan olisi helpommin poispyyhitty kuin väärin leikattu räsynuken kangas. Jos räsynuken kangas vahingossa repeää, se aikaansaa: Naurun eikä kiroilua. Kumma juttu. Kyseisen 15-vuotiaan tytön oireilu on siis sidoksissa tiettyihin esineisiin ja asioihin. Jos bilsan koe menee huonosti, se ei haittaa, mutta jos hissan koe menee väärin niin koko päivä on pielessä. Tyttö on suorittaja, sitä en kiistä.
Kuinkahan paljon tekemistä tytön käyttäytymisen kanssa on siinä kun hänen äitinsä saattaa huutaa tytölle siitä kun maito on laitettu väärälle hyllylle jääkaapissa?
Joskus tuntuu että kyseessä on opittu käyttäytyminen, jonkinlainen "kaiku" äidin käyttäytymisestä. En kuitenkaan voi jättää asiaa senkään varaan - jotenkin tilanne on käsiteltävä. Ajattelen 15-vuotiaan tulevia työkavereita 10 vuoden päästä.

Moni on mennyt tytön luokse sanomaan juuri "ajattele positiivisesti" ja siitähän tyttö kyllä suuttuu. Totta puhuen, sehän on hänelle vain ikävä muistutus hänen epäonnistumisistaan. Toisaalta ihmiset pitävät tyttöä koulun iloisempana tyttönä - mutta sillä on suora kytkentä tytön onnistumisiin eikä perusolemukseen. Jos hän välttää niitä asioita joissa hän ei kestä epäonnistumisia, tai onnistuu niissä asioissa joissa hän ei kestäisi epäonnistumisia, hän on iloinen.

Eräs jenkki oli sitä mieltä että tytön käytöshäiriöllä on tekemistä hänen etäisellä isä-suhteellaan. Mutta ei osannut antaa ratkaisua itse ongelmaan.

Olen kuitenkin päättänyt olla kuuntelija, se kodin ulkopuolella oleva aikuinen. Tyttö ei koe tarvitsevansa apua, vaan kiittää minua kun olen olemassa.

Lue lisää

Ketä luulet sen symboloivan?

zen _ kirjoitti:

Ketä luulet sen symboloivan?

hän tekee monenlaisia nukkeja, en osaa sanoa mitä ne symbolisoivat. Millähän tavalla sen saisi selville? Niiden teossa hän ei todellakaan mielestäni onnistu (toki en sano tätä hänelle). Nuket voivat olla joko tyttöjä, poikia, elefantteja, tiikereitä, karhuja, mutta joskus vaan tyyny tai pallo, mutta en osaa sanoa symboleista että mitä ne niinkuin symbolisoisivat. Piirtämisessä hän onnistuu mielestäni paremmin.

kertokaas viisaammat (ap) kirjoitti:

hän tekee monenlaisia nukkeja, en osaa sanoa mitä ne symbolisoivat. Millähän tavalla sen saisi selville? Niiden teossa hän ei todellakaan mielestäni onnistu (toki en sano tätä hänelle). Nuket voivat olla joko tyttöjä, poikia, elefantteja, tiikereitä, karhuja, mutta joskus vaan tyyny tai pallo, mutta en osaa sanoa symboleista että mitä ne niinkuin symbolisoisivat. Piirtämisessä hän onnistuu mielestäni paremmin.

Lue lisää

Viiva symboloi hänen omaa mieltään, räsynukke äidin mieltä.

Tytön tunne-elämä symboloi sitä ristiriitaa, mitä hän joutuu kestämään näiden kahden äärimmäisyyden välillä.
Samaistumisen kohde puuttuu.

Tyttö terapoi itse itseään ja on älykkäämpi kuin ympäristönsä.
Tytön pyrkimykset ja todellisuus eivät tule koskaan kohtaamaan näissä ympyröissä. Symbolisesti; hänellä on kaksi lankaa, joiden yhteenliittäminen ei onnistu.

Rento ympäristö ja ihmisten looginen käyttäytyminen tasapainoittaisi tytön tunne-elämää.

zen _ kirjoitti:

Viiva symboloi hänen omaa mieltään, räsynukke äidin mieltä.

Tytön tunne-elämä symboloi sitä ristiriitaa, mitä hän joutuu kestämään näiden kahden äärimmäisyyden välillä.
Samaistumisen kohde puuttuu.

Tyttö terapoi itse itseään ja on älykkäämpi kuin ympäristönsä.
Tytön pyrkimykset ja todellisuus eivät tule koskaan kohtaamaan näissä ympyröissä. Symbolisesti; hänellä on kaksi lankaa, joiden yhteenliittäminen ei onnistu.

Rento ympäristö ja ihmisten looginen käyttäytyminen tasapainoittaisi tytön tunne-elämää.

Lue lisää

"Rento ympäristö ja ihmisten looginen käyttäytyminen tasapainoittaisi tytön tunne-elämää."

Kiitän neuvosta. Kerroin itse asiassa tuossa toisessa vastauksessani jollekin että tyttö on ollut nyt vähän aikaa pois äitinsä luota, toki oletussijaintinsa on ikävä kyllä vielä äidin tykönä. :-(

Itse asiassa tyttö on sanonutkin että hän ei kerrassaan viihdy mielenterveysvikaisten seurassa. Se ollaan vaan haluttu nähdä "normaalina teiniprotestina". Ei tarvitse olla mielenterveysvikaisuuskaan kyseessä sen kummemmin - pelkkä tieto jo siitä että ihmiset katselee Big Brotheria kauhistuttaa tytön. Sekasorron sietokyky siis nolla.

"Samaistumisen kohde puuttuu" - täytyy sanoa että en osaa paljon psykologiaa, mutta nostan hattua.

zen _ kirjoitti:

Viiva symboloi hänen omaa mieltään, räsynukke äidin mieltä.

Tytön tunne-elämä symboloi sitä ristiriitaa, mitä hän joutuu kestämään näiden kahden äärimmäisyyden välillä.
Samaistumisen kohde puuttuu.

Tyttö terapoi itse itseään ja on älykkäämpi kuin ympäristönsä.
Tytön pyrkimykset ja todellisuus eivät tule koskaan kohtaamaan näissä ympyröissä. Symbolisesti; hänellä on kaksi lankaa, joiden yhteenliittäminen ei onnistu.

Rento ympäristö ja ihmisten looginen käyttäytyminen tasapainoittaisi tytön tunne-elämää.

Lue lisää

"Rento ympäristö ja ihmisten looginen käyttäytyminen tasapainoittaisi tytön tunne-elämää."

Hyvä, kiitän tästä neuvosta.

Tyttö on nyt saanut olla eri ympäristössä. Näyttää monilta osin hyvältä. On kuitenkin mielenkiintoista havaita että kun äiti ei ole häntä läksyttämässä, hän läksyttää joskus itse itseään. Hän on nyt toisaalta kuin lapsi. Siinä on vaan se että kun hän oivaltaa että leikkiminen on sallittua, niin hän leikkii. Sen jälkeen hän saa valtavia itsesyytöksiä siitä että hän leikki ja vaipuu tämän jälkeen omaan maailmaansa. Häntä lähelle ei saa mennä, hän haluaa olla omassa nurkassaan joka on hänelle rauhoitettu. Saattaa istua 2 tuntia puhumatta mitään. Kahden tunnin hiljaisuuden jälkeen hän sanoo lyhyesti että "ei olisi pitänyt leikkiä, tein väärin, en anna itselleni anteeksi, minä en saa leikkiä enää". Mielestäni ne leikit mitä hän leikki, eivät olleet millään tavalla vääriä tai vaarallisia, hän vaan ei salli sitä vapautta itselleen että "nyt on leikki todella sallittua".

Tytölle suotu vapaus tuo uuden ongelman: Tyttö saa itsesyytöksiä siitä mistä muut lapset nauttivat ja rakentuvat, eli leikeistä.

Onkohan kyseessä miten vakava ongelma? Nyt on vapaus, äitiä ei ole lähellä, tyttö osaa tehdä asiat oikein, mutta tiettyjä sallittuja asioita on joista hän saa valtavia itsesyytöksiä.

kertokaas viisaammat (ap) kirjoitti:

"Rento ympäristö ja ihmisten looginen käyttäytyminen tasapainoittaisi tytön tunne-elämää."

Hyvä, kiitän tästä neuvosta.

Tyttö on nyt saanut olla eri ympäristössä. Näyttää monilta osin hyvältä. On kuitenkin mielenkiintoista havaita että kun äiti ei ole häntä läksyttämässä, hän läksyttää joskus itse itseään. Hän on nyt toisaalta kuin lapsi. Siinä on vaan se että kun hän oivaltaa että leikkiminen on sallittua, niin hän leikkii. Sen jälkeen hän saa valtavia itsesyytöksiä siitä että hän leikki ja vaipuu tämän jälkeen omaan maailmaansa. Häntä lähelle ei saa mennä, hän haluaa olla omassa nurkassaan joka on hänelle rauhoitettu. Saattaa istua 2 tuntia puhumatta mitään. Kahden tunnin hiljaisuuden jälkeen hän sanoo lyhyesti että "ei olisi pitänyt leikkiä, tein väärin, en anna itselleni anteeksi, minä en saa leikkiä enää". Mielestäni ne leikit mitä hän leikki, eivät olleet millään tavalla vääriä tai vaarallisia, hän vaan ei salli sitä vapautta itselleen että "nyt on leikki todella sallittua".

Tytölle suotu vapaus tuo uuden ongelman: Tyttö saa itsesyytöksiä siitä mistä muut lapset nauttivat ja rakentuvat, eli leikeistä.

Onkohan kyseessä miten vakava ongelma? Nyt on vapaus, äitiä ei ole lähellä, tyttö osaa tehdä asiat oikein, mutta tiettyjä sallittuja asioita on joista hän saa valtavia itsesyytöksiä.

Lue lisää

Hänen mielessään kaikuu tähänastiset opitut asiat.

Kuulostaa kyllä ihan järkevältä suojella itseään mahdollisilta tulevilta pettymyksiltä.
Itsesuojeluvaisto siis toimii.

Täällä on niin helvetisti ihmisiä joista ei kukaan ole välittänyt tarpeeksi asettaakseen rajoja, rakastamisesta puhumattakaan. Vähemmästäkin masentuu, kun kaikki mitä tekee on käytännössä yhdentekevää.

Osuit myös asiaan. Kyseinen henkilö kertoo minulle että miten jotku asiat ovat toisinaan sallittuja ja toisinaan ei. Rupesin miettimään että mistä on kysymys. Minulle on noussut kuva siitä että äiti on kieltänyt tätä tytärtään tekemästä asioita oman vointinsa perusteella, ei sen perusteella mikä todella on väärin. Seurausilmiönä näen että tämä tytär pyytelee esimerkiksi anteeksi asioita jotka eivät ole missään tapauksessa väärin, hän pyytelee anteeksi ikään kuin varmuuden vuoksi. Toisaalta hän tekee virheitä mutta niistä ei ole huomauttamista koska hän on yliherkkä epäonnistelun käsittelyssä.

Toki kärjistelen asioita tässä, kuvaillakseni problematiikkaa. Onhan se selvä että tyttö tietää esimerkiksi että varastaminen ja pinnaaminen on väärin.

Toisaalta ei ole helppo olla äitikään - aina ei ole helppo kieltää tytärtä joka ei kestä kritiikkiä.

Oma osuuteni on ollut siinä että kehoitan tyttöä: Kun äiti kieltää tytärtään tekemästä jotain, niin hän on oikeutettu kysymään "miksi". Tähän pedagogiseen kysymykseen äiti monesti kuulemma suuttuu. Toisaalta äiti ei vastaa aina kysymykseen kun tyttö kyselee että saako tehdä sitä tai tätä.

kertokaas viisaammat (ap) kirjoitti:

Osuit myös asiaan. Kyseinen henkilö kertoo minulle että miten jotku asiat ovat toisinaan sallittuja ja toisinaan ei. Rupesin miettimään että mistä on kysymys. Minulle on noussut kuva siitä että äiti on kieltänyt tätä tytärtään tekemästä asioita oman vointinsa perusteella, ei sen perusteella mikä todella on väärin. Seurausilmiönä näen että tämä tytär pyytelee esimerkiksi anteeksi asioita jotka eivät ole missään tapauksessa väärin, hän pyytelee anteeksi ikään kuin varmuuden vuoksi. Toisaalta hän tekee virheitä mutta niistä ei ole huomauttamista koska hän on yliherkkä epäonnistelun käsittelyssä.

Toki kärjistelen asioita tässä, kuvaillakseni problematiikkaa. Onhan se selvä että tyttö tietää esimerkiksi että varastaminen ja pinnaaminen on väärin.

Toisaalta ei ole helppo olla äitikään - aina ei ole helppo kieltää tytärtä joka ei kestä kritiikkiä.

Oma osuuteni on ollut siinä että kehoitan tyttöä: Kun äiti kieltää tytärtään tekemästä jotain, niin hän on oikeutettu kysymään "miksi". Tähän pedagogiseen kysymykseen äiti monesti kuulemma suuttuu. Toisaalta äiti ei vastaa aina kysymykseen kun tyttö kyselee että saako tehdä sitä tai tätä.

Lue lisää

Juu, eli kyse ei ole todellakaan mistään rajojen asettamisesta. Tiukkojen rajojen asettaminen ks. henkilölle olisi sadismia, mistä hänen käytöksensä itseasiassa johtuukin.


"Rupesin miettimään että mistä on kysymys. Minulle on noussut kuva siitä että äiti on kieltänyt tätä tytärtään tekemästä asioita oman vointinsa perusteella, ei sen perusteella mikä todella on väärin."

Tarkalleen ottaen äiti on sadisti, joka pyrkii kontrolloimaan lastaan. Kyseessä on tietoinen strategia, hajoita ja hallitse, millä tuhotaan tavoitteellisesti lapsen tahto syyllistämällä.
Tästä on seurauksena mm. lapsen itseään kohtaan harjoittama perfektionismi ja kyvyttömyys hyväksyä omia virheitään.


"Seurausilmiönä näen että tämä tytär pyytelee esimerkiksi anteeksi asioita jotka eivät ole missään tapauksessa väärin, hän pyytelee anteeksi ikään kuin varmuuden vuoksi."

Juu, tuttua tuo. Rajatilaisen kanssa pitää olla helvetin varovainen. Se on kävelyä lasinsirpaleilla. Kun elää tuommoisessa mielivaltaisessa ympäristössä, tulee pelokkaaksi.


"Tähän pedagogiseen kysymykseen äiti monesti kuulemma suuttuu."

Äiti on uhmaikäisen tasolla ja luulee, että kiukuttelu ratkaisee asian. Syyllistää tytärtään, koska hän kokee vainoharhaisesti tyttären kysymyksen hyökkäykseksi itseään kohtaan.


"Toisaalta äiti ei vastaa aina kysymykseen kun tyttö kyselee että saako tehdä sitä tai tätä."

Aika tyypillinen narsistinen käyttäytymismuoto: ollaan hiljaa, kuin kysymys olisi jollain tavalla typerä. Kyse lienee osittain tunteensiirrosta, osittain siitä, että äiti saa sadistista tyydytystä, kun häneltä kysytään neuvoja ja haluaa ottaa asemasta kaiken irti.

ritalin kirjoitti:

Juu, eli kyse ei ole todellakaan mistään rajojen asettamisesta. Tiukkojen rajojen asettaminen ks. henkilölle olisi sadismia, mistä hänen käytöksensä itseasiassa johtuukin.


"Rupesin miettimään että mistä on kysymys. Minulle on noussut kuva siitä että äiti on kieltänyt tätä tytärtään tekemästä asioita oman vointinsa perusteella, ei sen perusteella mikä todella on väärin."

Tarkalleen ottaen äiti on sadisti, joka pyrkii kontrolloimaan lastaan. Kyseessä on tietoinen strategia, hajoita ja hallitse, millä tuhotaan tavoitteellisesti lapsen tahto syyllistämällä.
Tästä on seurauksena mm. lapsen itseään kohtaan harjoittama perfektionismi ja kyvyttömyys hyväksyä omia virheitään.


"Seurausilmiönä näen että tämä tytär pyytelee esimerkiksi anteeksi asioita jotka eivät ole missään tapauksessa väärin, hän pyytelee anteeksi ikään kuin varmuuden vuoksi."

Juu, tuttua tuo. Rajatilaisen kanssa pitää olla helvetin varovainen. Se on kävelyä lasinsirpaleilla. Kun elää tuommoisessa mielivaltaisessa ympäristössä, tulee pelokkaaksi.


"Tähän pedagogiseen kysymykseen äiti monesti kuulemma suuttuu."

Äiti on uhmaikäisen tasolla ja luulee, että kiukuttelu ratkaisee asian. Syyllistää tytärtään, koska hän kokee vainoharhaisesti tyttären kysymyksen hyökkäykseksi itseään kohtaan.


"Toisaalta äiti ei vastaa aina kysymykseen kun tyttö kyselee että saako tehdä sitä tai tätä."

Aika tyypillinen narsistinen käyttäytymismuoto: ollaan hiljaa, kuin kysymys olisi jollain tavalla typerä. Kyse lienee osittain tunteensiirrosta, osittain siitä, että äiti saa sadistista tyydytystä, kun häneltä kysytään neuvoja ja haluaa ottaa asemasta kaiken irti.

Lue lisää

aivan kuin naulan kantaan - oman tahdon puuttuminen. Kun tytöltä kysellää mielipidettä hän katsoo äitiään ensin, muussa tapauksessa hän sanoo että asia samantekevää.

Millä tavalla saan tytön irti äitistään? Tytöllä on huostaanottoviranomaisten puhelinnumerot mutta ei halua huostaanotettavaksi, vaan omaan asuntoon.

ritalin kirjoitti:

Juu, eli kyse ei ole todellakaan mistään rajojen asettamisesta. Tiukkojen rajojen asettaminen ks. henkilölle olisi sadismia, mistä hänen käytöksensä itseasiassa johtuukin.


"Rupesin miettimään että mistä on kysymys. Minulle on noussut kuva siitä että äiti on kieltänyt tätä tytärtään tekemästä asioita oman vointinsa perusteella, ei sen perusteella mikä todella on väärin."

Tarkalleen ottaen äiti on sadisti, joka pyrkii kontrolloimaan lastaan. Kyseessä on tietoinen strategia, hajoita ja hallitse, millä tuhotaan tavoitteellisesti lapsen tahto syyllistämällä.
Tästä on seurauksena mm. lapsen itseään kohtaan harjoittama perfektionismi ja kyvyttömyys hyväksyä omia virheitään.


"Seurausilmiönä näen että tämä tytär pyytelee esimerkiksi anteeksi asioita jotka eivät ole missään tapauksessa väärin, hän pyytelee anteeksi ikään kuin varmuuden vuoksi."

Juu, tuttua tuo. Rajatilaisen kanssa pitää olla helvetin varovainen. Se on kävelyä lasinsirpaleilla. Kun elää tuommoisessa mielivaltaisessa ympäristössä, tulee pelokkaaksi.


"Tähän pedagogiseen kysymykseen äiti monesti kuulemma suuttuu."

Äiti on uhmaikäisen tasolla ja luulee, että kiukuttelu ratkaisee asian. Syyllistää tytärtään, koska hän kokee vainoharhaisesti tyttären kysymyksen hyökkäykseksi itseään kohtaan.


"Toisaalta äiti ei vastaa aina kysymykseen kun tyttö kyselee että saako tehdä sitä tai tätä."

Aika tyypillinen narsistinen käyttäytymismuoto: ollaan hiljaa, kuin kysymys olisi jollain tavalla typerä. Kyse lienee osittain tunteensiirrosta, osittain siitä, että äiti saa sadistista tyydytystä, kun häneltä kysytään neuvoja ja haluaa ottaa asemasta kaiken irti.

Lue lisää

viittaan viestiin otsikolla "liikaa rajoja" by ritalin. Ja tarkoitan nimenomaan äidin osuutta ja oletettuja motiiveja käytökseensä.

Äiti reagoi juuri niin kuin uupunut ja (henkisen, miksei fyysisenkin) jaksamisen äärirajoilla oleva ihminen käyttäytyy, kun hänen on vielä suoriuduttava aivan ylimääräisestä -tässä tapauksessa- taakasta; s.o. murrosikäisen vanhemmuudesta. Ei hän ole "kontrolloiva, narsisistinen sadisti", vaan tämä äiti ei exhaustion seurauksena jaksa olla äiti.

Parasta olisi, että tytölle saataisiin joku tukihenkilö/tukiperhe, joka ymmärtää myös äidin tilanteen. Tämä "loma-aika" vietettäisiin elämällä ihan ihan normaalia arkielämää, ilman mitään analysointiyrityksiä kummankaan psyykestä. Tyttö voisi viettää tukiperheessä vaikka viikonloppuja, tai muulla tavoin säännöllisesti.

Äiti-tytär -suhteen myöhäisemman kehityksen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että työkyvytöntä (myös vanhempana) syyllistetä omissa eikä varsinkaan tyttären silmissä. Voitaisiin yksinkertaisesti sanoa, että "äitisi on uupunut, ja tarvitsee lepoa". Ja molemmilla olisi lomaa ahdistavasta kaksinolosta. Äitikin saisi rentoutua.

Ei pidä kuvitella mörköä ja hulluutta sinne, missä sitä ei ole - on vain riittämättömyyttä ja vaatimuksia. Vähennetään paineita kummaltakin ja elämä alkaa tasoittua.

ritalin kirjoitti:

Juu, eli kyse ei ole todellakaan mistään rajojen asettamisesta. Tiukkojen rajojen asettaminen ks. henkilölle olisi sadismia, mistä hänen käytöksensä itseasiassa johtuukin.


"Rupesin miettimään että mistä on kysymys. Minulle on noussut kuva siitä että äiti on kieltänyt tätä tytärtään tekemästä asioita oman vointinsa perusteella, ei sen perusteella mikä todella on väärin."

Tarkalleen ottaen äiti on sadisti, joka pyrkii kontrolloimaan lastaan. Kyseessä on tietoinen strategia, hajoita ja hallitse, millä tuhotaan tavoitteellisesti lapsen tahto syyllistämällä.
Tästä on seurauksena mm. lapsen itseään kohtaan harjoittama perfektionismi ja kyvyttömyys hyväksyä omia virheitään.


"Seurausilmiönä näen että tämä tytär pyytelee esimerkiksi anteeksi asioita jotka eivät ole missään tapauksessa väärin, hän pyytelee anteeksi ikään kuin varmuuden vuoksi."

Juu, tuttua tuo. Rajatilaisen kanssa pitää olla helvetin varovainen. Se on kävelyä lasinsirpaleilla. Kun elää tuommoisessa mielivaltaisessa ympäristössä, tulee pelokkaaksi.


"Tähän pedagogiseen kysymykseen äiti monesti kuulemma suuttuu."

Äiti on uhmaikäisen tasolla ja luulee, että kiukuttelu ratkaisee asian. Syyllistää tytärtään, koska hän kokee vainoharhaisesti tyttären kysymyksen hyökkäykseksi itseään kohtaan.


"Toisaalta äiti ei vastaa aina kysymykseen kun tyttö kyselee että saako tehdä sitä tai tätä."

Aika tyypillinen narsistinen käyttäytymismuoto: ollaan hiljaa, kuin kysymys olisi jollain tavalla typerä. Kyse lienee osittain tunteensiirrosta, osittain siitä, että äiti saa sadistista tyydytystä, kun häneltä kysytään neuvoja ja haluaa ottaa asemasta kaiken irti.

Lue lisää

samoin.

"analyysia"!! kirjoitti:

viittaan viestiin otsikolla "liikaa rajoja" by ritalin. Ja tarkoitan nimenomaan äidin osuutta ja oletettuja motiiveja käytökseensä.

Äiti reagoi juuri niin kuin uupunut ja (henkisen, miksei fyysisenkin) jaksamisen äärirajoilla oleva ihminen käyttäytyy, kun hänen on vielä suoriuduttava aivan ylimääräisestä -tässä tapauksessa- taakasta; s.o. murrosikäisen vanhemmuudesta. Ei hän ole "kontrolloiva, narsisistinen sadisti", vaan tämä äiti ei exhaustion seurauksena jaksa olla äiti.

Parasta olisi, että tytölle saataisiin joku tukihenkilö/tukiperhe, joka ymmärtää myös äidin tilanteen. Tämä "loma-aika" vietettäisiin elämällä ihan ihan normaalia arkielämää, ilman mitään analysointiyrityksiä kummankaan psyykestä. Tyttö voisi viettää tukiperheessä vaikka viikonloppuja, tai muulla tavoin säännöllisesti.

Äiti-tytär -suhteen myöhäisemman kehityksen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että työkyvytöntä (myös vanhempana) syyllistetä omissa eikä varsinkaan tyttären silmissä. Voitaisiin yksinkertaisesti sanoa, että "äitisi on uupunut, ja tarvitsee lepoa". Ja molemmilla olisi lomaa ahdistavasta kaksinolosta. Äitikin saisi rentoutua.

Ei pidä kuvitella mörköä ja hulluutta sinne, missä sitä ei ole - on vain riittämättömyyttä ja vaatimuksia. Vähennetään paineita kummaltakin ja elämä alkaa tasoittua.

Lue lisää

no itse olen ollut eräänlaisena tukihehkilönä tälle tytölle toistaiseksi - molempien osapuolien toiveesta johtuen. Olen myös äitin tilanteesta perillä ja äitin hyvä tuttava, vanha ystävä. Toki koulutuksen tarpeessa olen (en ole vastaavia tilanteita nähnyt aiemmin elämässäni voidakseni ottaa niistä oppia) ja siinä mielessä en ehkä paras henkilö.

Näen tässä hommassa sellaisenkin vaaran että tyttö haalii itsellensä vääränlaisia ihmissuhteita aikuisista "sedistä" jotka väärin perustein vastaavat tytön avunhuutoon, tarjoamalla tytölle sellaista joka ei todellakaan korjaa tytön elämää ehjäksi. Toki siihen viittaavaa että niin olisi vielä käynyt, en ole havainnut.

Itse olen monta kertaa ajatellut tukiperhettä, mutta en ole saanut tyttöä siitä innostumaan. Hän pelkää vaan että hän joutuu kieltojen ja käskyjen uhriksi - simputtelun kohteeksi. Pisimmät poissaolot ovat olleen kesäisin, jolloin hän on ollut luotettavien tuttavien luona ja olenkin havainnut että tytöstä on tullut ihan muutaman viikon aikanakin itsevarma ja tasapainoinen.

Vaatimusten laskemista... siinähän se. Melkein siltä pohjalta lähdin alkuperäistä viestiä kirjoittamaan. Jotenkin kun saisi ujuttamalla strategisesti lisättyä tietoisuutta siitä että elämä ei kaadu pieniin vastoinkäymisiin ja näin ollen vaatimuksetkin ikään kuin laskisi.

kertokaas viisaammat (ap) kirjoitti:

no itse olen ollut eräänlaisena tukihehkilönä tälle tytölle toistaiseksi - molempien osapuolien toiveesta johtuen. Olen myös äitin tilanteesta perillä ja äitin hyvä tuttava, vanha ystävä. Toki koulutuksen tarpeessa olen (en ole vastaavia tilanteita nähnyt aiemmin elämässäni voidakseni ottaa niistä oppia) ja siinä mielessä en ehkä paras henkilö.

Näen tässä hommassa sellaisenkin vaaran että tyttö haalii itsellensä vääränlaisia ihmissuhteita aikuisista "sedistä" jotka väärin perustein vastaavat tytön avunhuutoon, tarjoamalla tytölle sellaista joka ei todellakaan korjaa tytön elämää ehjäksi. Toki siihen viittaavaa että niin olisi vielä käynyt, en ole havainnut.

Itse olen monta kertaa ajatellut tukiperhettä, mutta en ole saanut tyttöä siitä innostumaan. Hän pelkää vaan että hän joutuu kieltojen ja käskyjen uhriksi - simputtelun kohteeksi. Pisimmät poissaolot ovat olleen kesäisin, jolloin hän on ollut luotettavien tuttavien luona ja olenkin havainnut että tytöstä on tullut ihan muutaman viikon aikanakin itsevarma ja tasapainoinen.

Vaatimusten laskemista... siinähän se. Melkein siltä pohjalta lähdin alkuperäistä viestiä kirjoittamaan. Jotenkin kun saisi ujuttamalla strategisesti lisättyä tietoisuutta siitä että elämä ei kaadu pieniin vastoinkäymisiin ja näin ollen vaatimuksetkin ikään kuin laskisi.

Lue lisää

reaktio tytöltä kaiken kokemansa jälkeen.

"Hän pelkää vaan että hän joutuu kieltojen ja käskyjen uhriksi - simputtelun kohteeksi."

Vapautta ja huolenpitoa hän tarvitsee eikä rajoja. Mistä sen paikan sitten löytää, onkin kokonaan toinen asia.

kertokaas viisaammat (ap) kirjoitti:

no itse olen ollut eräänlaisena tukihehkilönä tälle tytölle toistaiseksi - molempien osapuolien toiveesta johtuen. Olen myös äitin tilanteesta perillä ja äitin hyvä tuttava, vanha ystävä. Toki koulutuksen tarpeessa olen (en ole vastaavia tilanteita nähnyt aiemmin elämässäni voidakseni ottaa niistä oppia) ja siinä mielessä en ehkä paras henkilö.

Näen tässä hommassa sellaisenkin vaaran että tyttö haalii itsellensä vääränlaisia ihmissuhteita aikuisista "sedistä" jotka väärin perustein vastaavat tytön avunhuutoon, tarjoamalla tytölle sellaista joka ei todellakaan korjaa tytön elämää ehjäksi. Toki siihen viittaavaa että niin olisi vielä käynyt, en ole havainnut.

Itse olen monta kertaa ajatellut tukiperhettä, mutta en ole saanut tyttöä siitä innostumaan. Hän pelkää vaan että hän joutuu kieltojen ja käskyjen uhriksi - simputtelun kohteeksi. Pisimmät poissaolot ovat olleen kesäisin, jolloin hän on ollut luotettavien tuttavien luona ja olenkin havainnut että tytöstä on tullut ihan muutaman viikon aikanakin itsevarma ja tasapainoinen.

Vaatimusten laskemista... siinähän se. Melkein siltä pohjalta lähdin alkuperäistä viestiä kirjoittamaan. Jotenkin kun saisi ujuttamalla strategisesti lisättyä tietoisuutta siitä että elämä ei kaadu pieniin vastoinkäymisiin ja näin ollen vaatimuksetkin ikään kuin laskisi.

Lue lisää

>> no itse olen ollut eräänlaisena tukihehkilönä tälle tytölle toistaiseksi >>

vähän aavistelin tätä...
Olet TYTÖN tukihenkilö: Vietä hänen kanssaan ihan rentoa vapaa-aikaa tai puuhailkaa normaaleja arkipävän askareita. Älkää erityisesti pohtiko tytön/äidin ongelmia - päinvastoin yritä keksiä jotain, mikä saa hänen ajatuksensa muualle. Menkää vaikka sieneen, elokuviin tai jotain.
Sinun tehtäväsi on olla tytölle henkireikä, ulos omaan napaan tuijottelusta ja kodin umpiosta.

Älä kiinnitä huomiota tytön "poikkeavaan" reagointiin tai käytökseen. Jos tyttö raivostuu itselleen jostain epäonnistumisesta tms, anna asian olla. Älä tee siitä numeroa. Muina naisina voit alkaa jutella jostain ihan muusta.

Jos tukiperheasia etenee, on aivan olennaista, että siellä suhtaudutaan tyttöön normaalina ja normaalisti; ei minään erityislapsena tai mentaalitapauksena. Murrosikäiselle pitää jo antaakin sopivasti vapautta eikä joka asiasta nipottaa. Toinen juttu onkin, mistä tämmöisen avarasydämisen, tasapainoisen ja kypsän tukiperheen löytää...

olla vikaa. Nykyään pitää saada tiedot päähän hinnalla millä hyvänsä. Opettajilla kunnianhimoa riittää ja nuoria ei ajatella ollenkaan. Koulujen kesken on jatkuvaa kilpailua paremmudesta ja epäonnistujat mieluusti siirretään sossutanttojen huomaan. Diagnosoidaan häiriintyneiksi sitten. Jos vanhemmat uskaltavat kritisoida, tehdään lastensuojeluilmoitus kostoksi. Vanhemmat on ajettu todella ahtaalle.

On muuten tuo esineiden järjestelmällinen sijainti meidänkin kotona aika oleellisessa roolissa... Etäinen isäsuhdekin kyllä löytyy, että kaikki mahdolliset tuntomerkit kyllä ainakin minuun istuvat. Tunteitani on tahtomatta mitätöity esimerkiksi sikäli, että pahasta olostani on saatettu "suuttua" tai turhautua ja hermostua sen sijaan, että oltaisiin otettu aikuisen järkevä ja tunteita hallitseva rooli. Huono tunteiden hallintani liittynee siis siihenkin, etten vain ole saanut tarpeeksi selkeää mallia rakentavasta tunteiden hallinnasta. Muiden tahtoon mukautuvaiselta lapselta lisäksi pienikin oman tahdon ilmaus voi olla vanhemmille pöyristyttävä kokemus.

Sen sijaan minä pidän naurettavina täällä tehtyjä analyyseja siitä, miten äiti olisi sadistinen ja tietoista strategiaa käyttämällä pyrkii hajottamaan lapsensa. Huh huh. Kyllähän tuollaisia todellisia narsistejakin maailmasta löytyy, mutta ei herranjestas tuollaisia "diagnooseja" voi kukaan minkään foorumikeskustelun perusteella tehdä. Jokainen turhan dominoiva ja huonosti tunteita käsittelevä ihminen ei ole paatunut ja sadistinen narsisti. Ihmiset nyt vain ovat vajavaisia ja keskeneräisiä, ja lähes kaikilta löytyy joitakin huonoja narsistisia piirteitä.

Tuo kosketinsoitinesimerkkikin on muuten minuun ihan täysin istuva.

tutuksi tullut kirjoitti:

On muuten tuo esineiden järjestelmällinen sijainti meidänkin kotona aika oleellisessa roolissa... Etäinen isäsuhdekin kyllä löytyy, että kaikki mahdolliset tuntomerkit kyllä ainakin minuun istuvat. Tunteitani on tahtomatta mitätöity esimerkiksi sikäli, että pahasta olostani on saatettu "suuttua" tai turhautua ja hermostua sen sijaan, että oltaisiin otettu aikuisen järkevä ja tunteita hallitseva rooli. Huono tunteiden hallintani liittynee siis siihenkin, etten vain ole saanut tarpeeksi selkeää mallia rakentavasta tunteiden hallinnasta. Muiden tahtoon mukautuvaiselta lapselta lisäksi pienikin oman tahdon ilmaus voi olla vanhemmille pöyristyttävä kokemus.

Sen sijaan minä pidän naurettavina täällä tehtyjä analyyseja siitä, miten äiti olisi sadistinen ja tietoista strategiaa käyttämällä pyrkii hajottamaan lapsensa. Huh huh. Kyllähän tuollaisia todellisia narsistejakin maailmasta löytyy, mutta ei herranjestas tuollaisia "diagnooseja" voi kukaan minkään foorumikeskustelun perusteella tehdä. Jokainen turhan dominoiva ja huonosti tunteita käsittelevä ihminen ei ole paatunut ja sadistinen narsisti. Ihmiset nyt vain ovat vajavaisia ja keskeneräisiä, ja lähes kaikilta löytyy joitakin huonoja narsistisia piirteitä.

Tuo kosketinsoitinesimerkkikin on muuten minuun ihan täysin istuva.

Lue lisää

"Jokin taho, jolle voi aidosti näyttää tunteitaan on tärkeä, erityisesti kun äiti näyttäisi olevan suhteellisen KYVYTÖN KÄSITTELEMÄÄN TYTTÄRENSÄ TUNTEENILMAISUJA. KONTROLLOIVAN vanhemman silmän alla kasvaneet ovat varmaankin usein aika tuuliajolla omien tunteidensa ja niiden hallinnan kanssa, koska joku muu on DOMINOINUT sisäistä maailmaa sen sijaan että olisi auttanut lasta itseään ottamaan sisäisen maailmansa hallintaan."


... ja seuraavaksi...


"Sen sijaan minä pidän naurettavina täällä tehtyjä analyyseja siitä, miten äiti olisi sadistinen ja tietoista strategiaa käyttämällä pyrkii hajottamaan lapsensa. Huh huh. Kyllähän tuollaisia todellisia narsistejakin maailmasta löytyy, mutta ei herranjestas tuollaisia "diagnooseja" voi kukaan minkään foorumikeskustelun perusteella tehdä. Jokainen turhan dominoiva ja huonosti tunteita käsittelevä ihminen ei ole paatunut ja sadistinen narsisti. Ihmiset nyt vain ovat vajavaisia ja keskeneräisiä, ja lähes kaikilta löytyy joitakin huonoja narsistisia piirteitä."




Mielestäni tämä on turhaa jankkaamista ja syyllistämistä, millä pyritään korostamaan itseä ja omaa paremmuuttaan diagnoosintekijänä tyyliin
*Paras diagnosoija on se, joka antaa lempeimmän diagnoosin*.

Tämä näyttää olevan täällä suhteellisen yleistä ja kertoo naisten halusta kontrolloida miesten tunteita. Erityisesti naiset suhtautuvat miesten tunteidenilmaisuun (sanankäyttöön) äärimmäisen kriittisesti.

Useimmat naiset eivät hyväksy miehiltä kovempaa tunteidenilmaisua (sanankäyttöä).
Syytetään toista siitä, mitä itse tehdään eri muodossa.
Sanojen muotoutuminen on yksilöllistä ja usein sukupuolivaikutteista.

Lisäksi kirjoittaja aliarvioi aloittajan älykkyyttä epäilemällä ettei tämä kykene suhteuttamaan sanoja omassa mielessään.

tutuksi tullut kirjoitti:

On muuten tuo esineiden järjestelmällinen sijainti meidänkin kotona aika oleellisessa roolissa... Etäinen isäsuhdekin kyllä löytyy, että kaikki mahdolliset tuntomerkit kyllä ainakin minuun istuvat. Tunteitani on tahtomatta mitätöity esimerkiksi sikäli, että pahasta olostani on saatettu "suuttua" tai turhautua ja hermostua sen sijaan, että oltaisiin otettu aikuisen järkevä ja tunteita hallitseva rooli. Huono tunteiden hallintani liittynee siis siihenkin, etten vain ole saanut tarpeeksi selkeää mallia rakentavasta tunteiden hallinnasta. Muiden tahtoon mukautuvaiselta lapselta lisäksi pienikin oman tahdon ilmaus voi olla vanhemmille pöyristyttävä kokemus.

Sen sijaan minä pidän naurettavina täällä tehtyjä analyyseja siitä, miten äiti olisi sadistinen ja tietoista strategiaa käyttämällä pyrkii hajottamaan lapsensa. Huh huh. Kyllähän tuollaisia todellisia narsistejakin maailmasta löytyy, mutta ei herranjestas tuollaisia "diagnooseja" voi kukaan minkään foorumikeskustelun perusteella tehdä. Jokainen turhan dominoiva ja huonosti tunteita käsittelevä ihminen ei ole paatunut ja sadistinen narsisti. Ihmiset nyt vain ovat vajavaisia ja keskeneräisiä, ja lähes kaikilta löytyy joitakin huonoja narsistisia piirteitä.

Tuo kosketinsoitinesimerkkikin on muuten minuun ihan täysin istuva.

Lue lisää

"Ihmiset nyt vain ovat vajavaisia ja keskeneräisiä, ja lähes kaikilta löytyy joitakin huonoja narsistisia piirteitä."



Huhhei. Mitäs me täällä sitten edes keskustelemme, kun "ihmiset nyt vain ovat vajavaisia ja keskeneräisiä". Asiatekstit out ja juoruilupohjalta liikkeelle.

Olkaamme kaikki ylikontrolloivia toistemme sanojen suhteen, niin maailma pelastuu. Omiin ajatuksiin ja sanoihin ei tokikaan kannata liiemmälti kiinnittää huomiota.

Kaadetaan keiloja ja nostetaan ne samantien ylös ettei kukaan huomaa niiden kaatuneen. Naisen logiikkaa?

zen _ kirjoitti:

"Ihmiset nyt vain ovat vajavaisia ja keskeneräisiä, ja lähes kaikilta löytyy joitakin huonoja narsistisia piirteitä."



Huhhei. Mitäs me täällä sitten edes keskustelemme, kun "ihmiset nyt vain ovat vajavaisia ja keskeneräisiä". Asiatekstit out ja juoruilupohjalta liikkeelle.

Olkaamme kaikki ylikontrolloivia toistemme sanojen suhteen, niin maailma pelastuu. Omiin ajatuksiin ja sanoihin ei tokikaan kannata liiemmälti kiinnittää huomiota.

Kaadetaan keiloja ja nostetaan ne samantien ylös ettei kukaan huomaa niiden kaatuneen. Naisen logiikkaa?

Lue lisää

Nyt kyllä vähän ihmetyttää, mikä tuossa tekstissä noin sai flippaamaan. Halusin kirjoittaa tuon vastauksen, koska tuo kuvattu ongelma oli niin samankaltainen kuin itselläni. Ajattelin, että hyvässä tapauksessa kokemuksistani voisi olla jotain hyötyä. Nyt on kyllä vähän vaikeaa saada kiinni, mikä tuossa vastauksessani voi noin paljon jotakuta ärsyttää. Kirjoitin kuitenkin vain omista kokemuksistani ja mietteistäni.

En näe alussa mainitsemaasi ristiriitaa, edes loogisessa mielessä. Niin, dominoiva vanhempi voi heikentää lapsen omaa sisäisen maailman käsittelyä. Jokainen dominoiva ja huonosti tunteita käsittelevä ei kuitenkaan ole paatunut narsisti. Missä kohtaa on se ristiriita? Tämä viittasi tuohon liian rajuun johtopäätösten ja diagnoosien tekemiseen.

"Paras diagnosoija on se, joka antaa lempeimmän diagnoosin." Kerropas missä kohtaa annoin diagnoosin? Pointtinihan oli päinvastainen eli se, että diagnoosia ei voi antaa foorumikeskustelun perusteella. En väitä tietäväni, että äiti EI olisi sadistinen narsisti, mutta en myöskään tiedä onko hän sitä. Edelleen kommentti "ihmiset nyt vain ovat vajavaisia ja keskeneräisiä" viittaa nimenomaan tähän diagnoosin tekemiseen ja siihen, että jokainen dominoiva henkilö ei ole narsisti siinä paatuneessa mielessä jota täällä kuvattiin. Ilmeisesti ihan omasta päästäsi vedit tulkinnan, että tuo kommenttini olisi tarkoittanut sitä, että turha tästä on keskustellakaan. Yhteydestään irroitettuna minkä tahansa kommentin saa kuulostamaan haluamaltaan.

"Asiatekstit out ja juoruilupohjalta liikkeelle." Mihin ihmeeseen tuo viittaa?

Hetken kesti tajuta, mitä ihmettä tarkoitit kommentilla "Lisäksi kirjoittaja aliarvioi aloittajan älykkyyttä epäilemällä ettei tämä kykene suhteuttamaan sanoja omassa mielessään." Ilmeisesti kuitenkin tarkoitat tätä narsismin käsitteestä kommentointiani. Olisin voinut olla säntillisempi ja kirjoittaa tuon kommentin erikseen vastauksena sille henkilölle, joka tuosta äidin sadismista puhui. Satuin nyt kuitenkin kirjoittamaan samaan syssyyn koko mielipiteeni. Tuo ylirohkeiden diagnoosien kritisointi oli siis mielipide, johon ei kyllä liittynyt minkäänlaista aloittajan aliarviointia. Tulee aika vahvasti tuosta kärkkäästä reaktiostasi sellainen vaikutelma, että kuvittelet minun olevan jotain ihan muuta mitä olen, ja lisäksi myös kuvittelet tietäväsi mitä minun päässäni liikkuu.

tutuksi tullut kirjoitti:

On muuten tuo esineiden järjestelmällinen sijainti meidänkin kotona aika oleellisessa roolissa... Etäinen isäsuhdekin kyllä löytyy, että kaikki mahdolliset tuntomerkit kyllä ainakin minuun istuvat. Tunteitani on tahtomatta mitätöity esimerkiksi sikäli, että pahasta olostani on saatettu "suuttua" tai turhautua ja hermostua sen sijaan, että oltaisiin otettu aikuisen järkevä ja tunteita hallitseva rooli. Huono tunteiden hallintani liittynee siis siihenkin, etten vain ole saanut tarpeeksi selkeää mallia rakentavasta tunteiden hallinnasta. Muiden tahtoon mukautuvaiselta lapselta lisäksi pienikin oman tahdon ilmaus voi olla vanhemmille pöyristyttävä kokemus.

Sen sijaan minä pidän naurettavina täällä tehtyjä analyyseja siitä, miten äiti olisi sadistinen ja tietoista strategiaa käyttämällä pyrkii hajottamaan lapsensa. Huh huh. Kyllähän tuollaisia todellisia narsistejakin maailmasta löytyy, mutta ei herranjestas tuollaisia "diagnooseja" voi kukaan minkään foorumikeskustelun perusteella tehdä. Jokainen turhan dominoiva ja huonosti tunteita käsittelevä ihminen ei ole paatunut ja sadistinen narsisti. Ihmiset nyt vain ovat vajavaisia ja keskeneräisiä, ja lähes kaikilta löytyy joitakin huonoja narsistisia piirteitä.

Tuo kosketinsoitinesimerkkikin on muuten minuun ihan täysin istuva.

Lue lisää

kiitän kertomuksestasi! (kommentoin tekstiäsi ehkä useassa eri erässä)

Kiinnitän huomiota moneen yhteiseen piirteeseen. Esimerkiksi - etäinen isäsuhde - hmm....

Minulle kun on puhuttu siitä että sellaiset tytöt tai naiset joilla on etäinen isäsuhde, eivät osaa käsitellä vastoinkäymisiään niin hyvin kuin isälliset. Toisaalta on myös kerrottu että isättömät tytöt etsivät itsellensä isää - vaikkapa täytettyään 16v he hakevat itsellensä huomattavasti itseään iäkkäämmän poikaystävän. Toisaalta on sanottu että se on "Siegmund Freudilaista" hömpötystä ja että "nallekarhu-unet" lähtevät hiekkalaatikolta eikä isänpuutteesta.

Tämä tyttö josta kerron, on muutamien viimeisten vuosien aikana kiintynyt aikuisiin miehiin 40-60v jotka hymysuin pitävät tähän tyttöön yhteyttä. (En ole kateellinen, vaan huolissani)

Useat mielipiteet tervetulleita

"Lyhyesti sanottuna uskoisin tunteiden hallinnan opettelemisen olevan paras lääke, koska lopulta kyse voi olla vaan kohtuuttomiin mittasuhteisiin kasvavasta alunperin viattomasta ärtymyksestä. Ärtymyksen avoin purkaminen on mielestäni hyvä merkki niin kauan kuin se ei mene uhkaavan hallitsemattomaksi."

Siinäpä sitä haastetta on. Haluaisin jotenkin, kaikella hyvällä, välittää viansietokykyä muille mutta en tiedä miten sen tekisin. Ikään kuin osaan paistaa lettuja mutta olen niin sanomattoman tyhmä että en osaa selittää muille miten niitä paistetaan. Moittiminen ei ole todellakaan oikea keino (se on kuin sanoisin että älä ole olemassa), esimerkkinä oleminen ei ehkä auta 15-vuotiasta (muuttuu ehkä vaan kateellisemmaksi kun kokee että hän ei pysty mutta minä pystyn) ja keskustelussa ei päästä pitkälle kun keskustelu päätyy siihen että 15-vuotias rupeaa moittimaan itseään ehkä vielä enemmän. Siis, haluan olla varovainen mutta kun tietäisi että miten voisi olla avuksi niin olisin avuksi. Se mitä olen viime aikoina harrastanut, on lähinnä pelkkä kuuntelu. En tiedä onko ollut hyötyä, mutta haittaa ei ainakaan ole ollut. Sosiaalisen toiminnan tärkeyden kyllä näen tässä hommassa - ja monipuolisuus siinäkin. Sen takia toivoisin että tämä tyttö olisi oman ikäistensäkin kanssa. Kehun häntä aina kun hän on ollut jonku luokkakaverinsa luona. No vaikeahan se tietysti voi olla, kun tämä tyttö on tottunut olemaan vain joko pikkukakaroiden kanssa tai aikuisten kanssa. Opetteluahan se on ja ajan kanssa.

Vai onkohan tässä aina osaamisestakaan kysymys. Mä en tiedä.

kertokaas viisaammat (ap) kirjoitti:

"Lyhyesti sanottuna uskoisin tunteiden hallinnan opettelemisen olevan paras lääke, koska lopulta kyse voi olla vaan kohtuuttomiin mittasuhteisiin kasvavasta alunperin viattomasta ärtymyksestä. Ärtymyksen avoin purkaminen on mielestäni hyvä merkki niin kauan kuin se ei mene uhkaavan hallitsemattomaksi."

Siinäpä sitä haastetta on. Haluaisin jotenkin, kaikella hyvällä, välittää viansietokykyä muille mutta en tiedä miten sen tekisin. Ikään kuin osaan paistaa lettuja mutta olen niin sanomattoman tyhmä että en osaa selittää muille miten niitä paistetaan. Moittiminen ei ole todellakaan oikea keino (se on kuin sanoisin että älä ole olemassa), esimerkkinä oleminen ei ehkä auta 15-vuotiasta (muuttuu ehkä vaan kateellisemmaksi kun kokee että hän ei pysty mutta minä pystyn) ja keskustelussa ei päästä pitkälle kun keskustelu päätyy siihen että 15-vuotias rupeaa moittimaan itseään ehkä vielä enemmän. Siis, haluan olla varovainen mutta kun tietäisi että miten voisi olla avuksi niin olisin avuksi. Se mitä olen viime aikoina harrastanut, on lähinnä pelkkä kuuntelu. En tiedä onko ollut hyötyä, mutta haittaa ei ainakaan ole ollut. Sosiaalisen toiminnan tärkeyden kyllä näen tässä hommassa - ja monipuolisuus siinäkin. Sen takia toivoisin että tämä tyttö olisi oman ikäistensäkin kanssa. Kehun häntä aina kun hän on ollut jonku luokkakaverinsa luona. No vaikeahan se tietysti voi olla, kun tämä tyttö on tottunut olemaan vain joko pikkukakaroiden kanssa tai aikuisten kanssa. Opetteluahan se on ja ajan kanssa.

Vai onkohan tässä aina osaamisestakaan kysymys. Mä en tiedä.

Lue lisää

"Moittiminen ei ole todellakaan oikea keino (se on kuin sanoisin että älä ole olemassa)"

Osuvasti sanottu. Osuva havainto oli sekin, että esimerkkinä oleminenkin voi aiheuttaa vain kateutta. Minullakin on usein ollut melko kiikun kaakun, että pystynkö ottamaan positiivisella tavalla mallia muiden ihmisten toiminnasta vai olenko taas kerran vain raivostunut ja katkeroitunut itselleni siitä, että olen niin onneton etten pysty samaan. Huonommuudentunne ottaa niin herkästi vallan.

Pystyvyys on se keskeinen tunne tuossa ongelmassa, minulla ainakin. Ja pystyvyyttä on olevinaan vain täydellinen pystyminen alusta asti. Tämä johtaa luonnollisesti alisuoriutumiseen ja katkeroitumiseen, jos uuden oppiminen estyy ja jossain taustalla vainoaa ajatus, että pystyisin niin paljon enempään -jos vain PYSTYISIN.

Toisaalta esimerkki voi joskus olla hyvästäkin, vaikka riskinä onkin tuo pystymättömyydentunne. Ehkä hyvä esimerkki on kuitenkin parempi kuin se, että jotenkin vähättelisi omia tunteenkäsittelykykyjään. Ainakin hyvinä hetkinä toisen kyvyistä voi ottaa mallia, ja loppujen lopuksi terveen esimerkin näkeminen on varmaan aina hyvä asia, vaikka sillä ei heti selviä positiivisia vaikutuksia olisikaan.

Tuo vanhempien setien kanssa kaveeraaminen kyllä kieltämättä kuulostaa huolestuttavalta, ainakin näin kun en asiasta enempää tiedä. Tuota taipumusta minulla ei ole ollut. Pikemminkin olen vähän vierastanut miehiä. En voi olla ihmettelemättä, mikä on näiden keski-ikäisten miesten intressi olla tekemisissä 15-vuotiaan tytön kanssa. Mistä hän näitä "kavereita" löytää?

Tuo ikätovereiden vierastaminen sen sijaan kuulostaa taas hyvin tutulta. Minä olin yläasteella todella erakko. Minulla oli huono sosiaalinen itsetunto, ja näin jälkeen päin ajateltuna se oli epäilemättä syy erakoitumiseeni. Taitavasti kuitenkin käänsin erakkouteni muka tietoiseksi valinnaksi, joka johtui ikätovereiden typeryydestä ja pinnallisuudesta. Itsehän olin tietenkin paljon fiksumpi ja syvällisempi kuin muut. Nostin siis itseni epätoivoisesti muiden yläpuolelle peittääkseni murskaavan huonommuudentunteen. Tämän vuoksi tulikin mieleen, että voisiko tuttavallasi olla kenties sama juttu? Voisiko hänellekin tasaveroisuus olla niin vaikeaa, että hän on mielummin "heikompien" tai vaihtoehtoisesti "vahvempien" seurassa kuin kaltaisessaan seurassa?

Tuossa iässä nuoret yleensä alkavat kapinoida vanhempiaan ja muita auktoriteetteja vastaan ja liittyvät kiinteästi ikäryhmäänsä, mikä olisikin varmaan ihan terveellinen ja luonnollinen elämänvaihe. Minulla kapina kääntyikin omaan ikäryhmääni, mikä aiheutti lähes puolen vuosikymmenen huonolla itsetunnolla ja tukahtuneella tunne-elämällä sävyttyneen erakkovaiheen. Kyllä minulla ystäviä aina oli (ihan samaa ikäluokkaa), mutta ei samassa koulussa. Tuo ikätovereiden seurassa oleminen siis olisi varmaan tarpeellista, mutta hankalaahan ketään on sellaiseen käskeäkään. Murrosikäisellä voi vielä olla erikoisen voimakas tarve määrätä itse tekemisistään, mikä myös kuuluu kehitykseen.

Minulla tuppaa tätä tekstiä aina tulemaan aika runsaasti ennen kuin edes pääsen itse asiaan... Tuntuu jotenkin tarpeelliselta aina "alustaa" asiaa vaikka en tiedä onko näistä pohdinnoista edes hyötyä tässä keskustelussa. Se varsinainen aihehan oli, että miten häntä voi tässä auttaa. Se ei kyllä ole helppo kysymys, todellakaan. Omalta kohdaltani voin ainakin sanoa, että kyllä tuon ongelman kanssa on melko yksin.

Hyvästä psykologista voisi tietysti hyvässä lykyssä olla apua. Siihenkin tietenkin tarvitaan henkilön oma motivaatio ja kokemus, että jotain on pielessä (kokeeko hän muuten omat tunteenpurkauksensa ongelmana?). Valaisevaa voisi tietysti olla myös samanhenkisten nuorten kanssa keskustelu (eri asia toki mistä heitä noin vain löytää "väkisin" etsimättä). Silloin voisi huomata, että on muitakin, joita perfektionismi ja tunteiden vaikea käsittely vaivaavat. Uskoakseni olisi todella tärkeää kokea yhteenkuuluvuutta myös omanikäisten kanssa. Minun lähimmät ystäväni ovat ainakin hyvin samanlaisia kuin minä itse, ja heidän kanssa on pystynyt puhua niin, että kumpikin tajuaa mistä puhutaan ja on ikään kuin samassa veneessä.

Uskon, että kuunteleminen ja luontevana esimerkkinä toimiminen on jo paljon ja saattaa olla, että muuta ei voikaan tehdä. Kunnioittava läsnäolo on varmasti jo todella hyvä juttu. Se on jo todella hyvä, että hän puhuu jollekin, joka todella haluaa olla hänen tukenaan. Minä en puhunut kenellekään. Paitsi päiväkirjalle, mutta oli sekin sentään jotain. Sinne purin usein aggressioitani.

Liiallinen auttaminenkin voi usein näkyä läpi ja ärsyttää, ja siinäkin mielessä ihan vain normaali läsnäolo voi olla paras apu. Minä ainakin usein ärsyynnyin, jos epävarmuuteni havainneet ystävät tai muut läheiset kehuivat minua korostetusti onnistuessani jossain. Tuntui, että he pitivät minua niin onnettomana ja typeränä, etten huomaisi heidän läpinäkyvää yritystä pönkittää itsetuntoani. Niin hyvää kuin ne reaktiot varmasti tarkoittivatkin.

Tuo olotila on kyllä todellakin inhottava loukku. Ulkopuoliset eivät oikein voineet paljoakaan tehdä asialle, koska kaikki suhtautumistavat herättivät vain negatiivisia tunteita. Jos vaikkapa joku suhtautui minuun olettaen, että pystyn johonkin (minkä siis pitäisi olla hyvä tapa suhtautua), tunsin suuttumusta ja katkeruutta. (Tyyliin "mitä *** tuo oikein kuvittelee, MINÄKÖ muka pystyisin johonkin"...) Jos taas joku otti huomioon epävarmuuteni ja yritti kannustaa yrittämään, tuli katkera olo, koska ymmärsin muidenkin näkevän säälittävyyteni ja koin heidän katsovan minua alaspäin. Niin tai näin, niin aina se itseviha otti vallan. Aika mahdotonta ulkopuolisten oli siis ainakaan mitenkään erikseen yrittämällä vaikuttaa itsetuntooni. Läpinäkyvät yritykset vain loukkasivat.

En ole toistaiseksi keksinyt, millä tuohon vastoinkäymisten sietämiseen voisi suoraan vaikuttaa. Se kyky on minulla hiljalleen parantunut vain "elämällä", positiivisten kokemusten auttamana. Ainakin on hyvä tehdä asioita, joihin pystyy suhtautua tasapainoisemmin. Kuten tämä ompelu hänellä. Minulla liikunta on vahvistavaa toimintaa. Tietenkin myös näiden omien ongelmakohtien tiedostaminen on oleellista, koska kun tietää "järjellä" vaikkapa että täytyy olla itselle armollisempi, saattaa asia hyyyyyvin vaivihkaa lopulta muuttuakin siihen suuntaan. Näiden ongelmakohtien tiedostamisen jälkeen parasta on, kun voi tehdä huomioita omasta positiivisesta kehityksestä. Kehittymisen tunne on todella positiivinen vaikuttaja.

Olen joskus miettinyt, että lieneekö tämä oman keskeneräisyyden ja kykenemättömyyden heikko sietokyky jotenkin kytköksissä siihen "kaikkivoipuuskuvitelmaan", joka lapsella sanotaan olevan parin (?) vuoden iässä. Voihan se olla jotain ihan muutakin, mutta ehkä siitä kaikkivoipuudesta luopuminen on jäänyt jotenkin kesken. Mutta menee ehkä merkityksettömän spekuloinnin puolelle...

zen _ kirjoitti:

"Ihmiset nyt vain ovat vajavaisia ja keskeneräisiä, ja lähes kaikilta löytyy joitakin huonoja narsistisia piirteitä."



Huhhei. Mitäs me täällä sitten edes keskustelemme, kun "ihmiset nyt vain ovat vajavaisia ja keskeneräisiä". Asiatekstit out ja juoruilupohjalta liikkeelle.

Olkaamme kaikki ylikontrolloivia toistemme sanojen suhteen, niin maailma pelastuu. Omiin ajatuksiin ja sanoihin ei tokikaan kannata liiemmälti kiinnittää huomiota.

Kaadetaan keiloja ja nostetaan ne samantien ylös ettei kukaan huomaa niiden kaatuneen. Naisen logiikkaa?

Lue lisää

"tutuksi tullut" on päässyt asiassaan hyvin eteen päin ja omaa harvinaisen kypsän -sanoisinko; terveen :-) -asenteen. Hienoa! Sen sijaan zen_ ei ole lainkaan nikkinsä tasolla.
Otapa zen_ huomioon myös se, että kyse on kahdesta (oikeastaan kolmesta; ap on 3.)NAISpuolisesta henkilöstä. Sinä et ole esim. kenenkään äiti etkä tytär, joten et voi tietää millaista on olla!
Tämä on Psykologia-palsta, ei täällä tarvitse olla ns. mielisairas tai diagnosoitu häiriöiseksi voidakseen kirjoittaa ja pohtia ihmisenä olemisen ja elämisen kysymyksiä. Vaikuttaa siltä, että jotkut suorastaan ylpeilevät omilla diagnooseillaan ja haluavat tehtailla niitä toisillekin ilman mitään asiallisia perusteita. Kas, elämää tämä vain on. Kukaan ei ole täydellinen, olematta silti sairas. Monipuolinen elämänkokemus antaa laajempaa näkökulmaa.

asiapohjalta kirjoitti:

"tutuksi tullut" on päässyt asiassaan hyvin eteen päin ja omaa harvinaisen kypsän -sanoisinko; terveen :-) -asenteen. Hienoa! Sen sijaan zen_ ei ole lainkaan nikkinsä tasolla.
Otapa zen_ huomioon myös se, että kyse on kahdesta (oikeastaan kolmesta; ap on 3.)NAISpuolisesta henkilöstä. Sinä et ole esim. kenenkään äiti etkä tytär, joten et voi tietää millaista on olla!
Tämä on Psykologia-palsta, ei täällä tarvitse olla ns. mielisairas tai diagnosoitu häiriöiseksi voidakseen kirjoittaa ja pohtia ihmisenä olemisen ja elämisen kysymyksiä. Vaikuttaa siltä, että jotkut suorastaan ylpeilevät omilla diagnooseillaan ja haluavat tehtailla niitä toisillekin ilman mitään asiallisia perusteita. Kas, elämää tämä vain on. Kukaan ei ole täydellinen, olematta silti sairas. Monipuolinen elämänkokemus antaa laajempaa näkökulmaa.

Lue lisää

>>>kyse on kahdesta (oikeastaan kolmesta; ap on 3.)NAISpuolisesta henkilöstä

zen _ kirjoitti:

"Ihmiset nyt vain ovat vajavaisia ja keskeneräisiä, ja lähes kaikilta löytyy joitakin huonoja narsistisia piirteitä."



Huhhei. Mitäs me täällä sitten edes keskustelemme, kun "ihmiset nyt vain ovat vajavaisia ja keskeneräisiä". Asiatekstit out ja juoruilupohjalta liikkeelle.

Olkaamme kaikki ylikontrolloivia toistemme sanojen suhteen, niin maailma pelastuu. Omiin ajatuksiin ja sanoihin ei tokikaan kannata liiemmälti kiinnittää huomiota.

Kaadetaan keiloja ja nostetaan ne samantien ylös ettei kukaan huomaa niiden kaatuneen. Naisen logiikkaa?

Lue lisää

Tiedätkö mitä? Kuulostat ihan Ritalinin oppi-pojalta.

mitä? kirjoitti:

>>>kyse on kahdesta (oikeastaan kolmesta; ap on 3.)NAISpuolisesta henkilöstä

1 = puheena oleva 15 v tyttö
2 = hänen äitinsä
3 = ketjun aloittaja

Ota myös huomioon, että meillä ei edes ole mitään ensikäden tietoa (s.o. suoraa Tietoa) 1. ja 2.:n mahdollisista mt-ongelmista, ainoastaan mitä 3. = sivullinen meille kertoo omia havaintojaan/tulkintojaan. Aika hetteiköllä olemme tältä pohjalta tykittämään diagnooseilla..

asiapohjalta kirjoitti:

"tutuksi tullut" on päässyt asiassaan hyvin eteen päin ja omaa harvinaisen kypsän -sanoisinko; terveen :-) -asenteen. Hienoa! Sen sijaan zen_ ei ole lainkaan nikkinsä tasolla.
Otapa zen_ huomioon myös se, että kyse on kahdesta (oikeastaan kolmesta; ap on 3.)NAISpuolisesta henkilöstä. Sinä et ole esim. kenenkään äiti etkä tytär, joten et voi tietää millaista on olla!
Tämä on Psykologia-palsta, ei täällä tarvitse olla ns. mielisairas tai diagnosoitu häiriöiseksi voidakseen kirjoittaa ja pohtia ihmisenä olemisen ja elämisen kysymyksiä. Vaikuttaa siltä, että jotkut suorastaan ylpeilevät omilla diagnooseillaan ja haluavat tehtailla niitä toisillekin ilman mitään asiallisia perusteita. Kas, elämää tämä vain on. Kukaan ei ole täydellinen, olematta silti sairas. Monipuolinen elämänkokemus antaa laajempaa näkökulmaa.

Lue lisää

osuvasta nimimerkkivalinnasta.

tutuksi tullut kirjoitti:

"Moittiminen ei ole todellakaan oikea keino (se on kuin sanoisin että älä ole olemassa)"

Osuvasti sanottu. Osuva havainto oli sekin, että esimerkkinä oleminenkin voi aiheuttaa vain kateutta. Minullakin on usein ollut melko kiikun kaakun, että pystynkö ottamaan positiivisella tavalla mallia muiden ihmisten toiminnasta vai olenko taas kerran vain raivostunut ja katkeroitunut itselleni siitä, että olen niin onneton etten pysty samaan. Huonommuudentunne ottaa niin herkästi vallan.

Pystyvyys on se keskeinen tunne tuossa ongelmassa, minulla ainakin. Ja pystyvyyttä on olevinaan vain täydellinen pystyminen alusta asti. Tämä johtaa luonnollisesti alisuoriutumiseen ja katkeroitumiseen, jos uuden oppiminen estyy ja jossain taustalla vainoaa ajatus, että pystyisin niin paljon enempään -jos vain PYSTYISIN.

Toisaalta esimerkki voi joskus olla hyvästäkin, vaikka riskinä onkin tuo pystymättömyydentunne. Ehkä hyvä esimerkki on kuitenkin parempi kuin se, että jotenkin vähättelisi omia tunteenkäsittelykykyjään. Ainakin hyvinä hetkinä toisen kyvyistä voi ottaa mallia, ja loppujen lopuksi terveen esimerkin näkeminen on varmaan aina hyvä asia, vaikka sillä ei heti selviä positiivisia vaikutuksia olisikaan.

Tuo vanhempien setien kanssa kaveeraaminen kyllä kieltämättä kuulostaa huolestuttavalta, ainakin näin kun en asiasta enempää tiedä. Tuota taipumusta minulla ei ole ollut. Pikemminkin olen vähän vierastanut miehiä. En voi olla ihmettelemättä, mikä on näiden keski-ikäisten miesten intressi olla tekemisissä 15-vuotiaan tytön kanssa. Mistä hän näitä "kavereita" löytää?

Tuo ikätovereiden vierastaminen sen sijaan kuulostaa taas hyvin tutulta. Minä olin yläasteella todella erakko. Minulla oli huono sosiaalinen itsetunto, ja näin jälkeen päin ajateltuna se oli epäilemättä syy erakoitumiseeni. Taitavasti kuitenkin käänsin erakkouteni muka tietoiseksi valinnaksi, joka johtui ikätovereiden typeryydestä ja pinnallisuudesta. Itsehän olin tietenkin paljon fiksumpi ja syvällisempi kuin muut. Nostin siis itseni epätoivoisesti muiden yläpuolelle peittääkseni murskaavan huonommuudentunteen. Tämän vuoksi tulikin mieleen, että voisiko tuttavallasi olla kenties sama juttu? Voisiko hänellekin tasaveroisuus olla niin vaikeaa, että hän on mielummin "heikompien" tai vaihtoehtoisesti "vahvempien" seurassa kuin kaltaisessaan seurassa?

Tuossa iässä nuoret yleensä alkavat kapinoida vanhempiaan ja muita auktoriteetteja vastaan ja liittyvät kiinteästi ikäryhmäänsä, mikä olisikin varmaan ihan terveellinen ja luonnollinen elämänvaihe. Minulla kapina kääntyikin omaan ikäryhmääni, mikä aiheutti lähes puolen vuosikymmenen huonolla itsetunnolla ja tukahtuneella tunne-elämällä sävyttyneen erakkovaiheen. Kyllä minulla ystäviä aina oli (ihan samaa ikäluokkaa), mutta ei samassa koulussa. Tuo ikätovereiden seurassa oleminen siis olisi varmaan tarpeellista, mutta hankalaahan ketään on sellaiseen käskeäkään. Murrosikäisellä voi vielä olla erikoisen voimakas tarve määrätä itse tekemisistään, mikä myös kuuluu kehitykseen.

Minulla tuppaa tätä tekstiä aina tulemaan aika runsaasti ennen kuin edes pääsen itse asiaan... Tuntuu jotenkin tarpeelliselta aina "alustaa" asiaa vaikka en tiedä onko näistä pohdinnoista edes hyötyä tässä keskustelussa. Se varsinainen aihehan oli, että miten häntä voi tässä auttaa. Se ei kyllä ole helppo kysymys, todellakaan. Omalta kohdaltani voin ainakin sanoa, että kyllä tuon ongelman kanssa on melko yksin.

Hyvästä psykologista voisi tietysti hyvässä lykyssä olla apua. Siihenkin tietenkin tarvitaan henkilön oma motivaatio ja kokemus, että jotain on pielessä (kokeeko hän muuten omat tunteenpurkauksensa ongelmana?). Valaisevaa voisi tietysti olla myös samanhenkisten nuorten kanssa keskustelu (eri asia toki mistä heitä noin vain löytää "väkisin" etsimättä). Silloin voisi huomata, että on muitakin, joita perfektionismi ja tunteiden vaikea käsittely vaivaavat. Uskoakseni olisi todella tärkeää kokea yhteenkuuluvuutta myös omanikäisten kanssa. Minun lähimmät ystäväni ovat ainakin hyvin samanlaisia kuin minä itse, ja heidän kanssa on pystynyt puhua niin, että kumpikin tajuaa mistä puhutaan ja on ikään kuin samassa veneessä.

Uskon, että kuunteleminen ja luontevana esimerkkinä toimiminen on jo paljon ja saattaa olla, että muuta ei voikaan tehdä. Kunnioittava läsnäolo on varmasti jo todella hyvä juttu. Se on jo todella hyvä, että hän puhuu jollekin, joka todella haluaa olla hänen tukenaan. Minä en puhunut kenellekään. Paitsi päiväkirjalle, mutta oli sekin sentään jotain. Sinne purin usein aggressioitani.

Liiallinen auttaminenkin voi usein näkyä läpi ja ärsyttää, ja siinäkin mielessä ihan vain normaali läsnäolo voi olla paras apu. Minä ainakin usein ärsyynnyin, jos epävarmuuteni havainneet ystävät tai muut läheiset kehuivat minua korostetusti onnistuessani jossain. Tuntui, että he pitivät minua niin onnettomana ja typeränä, etten huomaisi heidän läpinäkyvää yritystä pönkittää itsetuntoani. Niin hyvää kuin ne reaktiot varmasti tarkoittivatkin.

Tuo olotila on kyllä todellakin inhottava loukku. Ulkopuoliset eivät oikein voineet paljoakaan tehdä asialle, koska kaikki suhtautumistavat herättivät vain negatiivisia tunteita. Jos vaikkapa joku suhtautui minuun olettaen, että pystyn johonkin (minkä siis pitäisi olla hyvä tapa suhtautua), tunsin suuttumusta ja katkeruutta. (Tyyliin "mitä *** tuo oikein kuvittelee, MINÄKÖ muka pystyisin johonkin"...) Jos taas joku otti huomioon epävarmuuteni ja yritti kannustaa yrittämään, tuli katkera olo, koska ymmärsin muidenkin näkevän säälittävyyteni ja koin heidän katsovan minua alaspäin. Niin tai näin, niin aina se itseviha otti vallan. Aika mahdotonta ulkopuolisten oli siis ainakaan mitenkään erikseen yrittämällä vaikuttaa itsetuntooni. Läpinäkyvät yritykset vain loukkasivat.

En ole toistaiseksi keksinyt, millä tuohon vastoinkäymisten sietämiseen voisi suoraan vaikuttaa. Se kyky on minulla hiljalleen parantunut vain "elämällä", positiivisten kokemusten auttamana. Ainakin on hyvä tehdä asioita, joihin pystyy suhtautua tasapainoisemmin. Kuten tämä ompelu hänellä. Minulla liikunta on vahvistavaa toimintaa. Tietenkin myös näiden omien ongelmakohtien tiedostaminen on oleellista, koska kun tietää "järjellä" vaikkapa että täytyy olla itselle armollisempi, saattaa asia hyyyyyvin vaivihkaa lopulta muuttuakin siihen suuntaan. Näiden ongelmakohtien tiedostamisen jälkeen parasta on, kun voi tehdä huomioita omasta positiivisesta kehityksestä. Kehittymisen tunne on todella positiivinen vaikuttaja.

Olen joskus miettinyt, että lieneekö tämä oman keskeneräisyyden ja kykenemättömyyden heikko sietokyky jotenkin kytköksissä siihen "kaikkivoipuuskuvitelmaan", joka lapsella sanotaan olevan parin (?) vuoden iässä. Voihan se olla jotain ihan muutakin, mutta ehkä siitä kaikkivoipuudesta luopuminen on jäänyt jotenkin kesken. Mutta menee ehkä merkityksettömän spekuloinnin puolelle...

Lue lisää

Kiitos myös alustuksestasi myös joka oli asiaa sekin. Vastauksia sataa, ja vaikka ei sataisikaan niin sataa avaimia jotka ovat siltana uusiin oivalluksiin.

Keskustelut asiasta ovat auttaneet minua nyt jo paljon - ymmärrän tyttöä jo paremmin. Tyttö on ollut nyt eristettynä äidistään. Olimme sellaisessa paikassa jossa omasta mielestäni vallitsee hyväksyvä ja vaatimusvapaa ilmapiiri. Olen antanut tytön olla mahdollisimman oma-aloitteinen jne. Olen kehunut häntä mm. siitä että olen ollut erittäin tyytyväinen häneen, ja sain hänet ikään kuin vakuuttuneeksi että olen tosissani. Hän katseli minua sen jälkeen ikään kuin toivon katseella ja sanoi jotain tyyliin "siis sä oot ihan tosissas, hitsi ku jees fiilis" ja tämä palaute lämmittää kyllä kyyneliin asti. Sillä hetkellä silmieni edessä ei olekaan enää kovis joka kuorii kaarnalaivaa takapihalle ja sylkee kuin jätkä - mitäänpuhumatonna ja omassa maailmassaan.

Yksi asia mitä tyttö ihmettelee on että miksi en ole koskaan huonolla tuulella, mutta mielestäni olen huonolla tuulella hyvinkin usein - tyttö ei sitä vissiin huomaa tai olen sillä hetkellä vissiin juoksumatolla tai ystävieni kanssa.

hmm... mitäkähän tapahtui vuonna 1995... tytön ollessa 2-vuotias... tulee paljon pohdittua nyt kun olen näiltä palstoilta saanut lisävinkkejä ja paljon.

Homma jatkuu, palaan aina välillä psykologiapalstalle... Tunnelin päässä on jo valoa.

Jää vaan pelottamaan se että milloin satun vahingossa tekemään jotain johon tyttö pettyy ja menee sen seurauksena lukkoon. Sitä en haluaisi tapahtuvan, varsinkaan niin kauan kun olen ainoa henkilö jolle tyttö on avautunut. (Toki jos tytöllä olisi muitakin tukihenkilöitä, se ei suinkaan olisi peruste hänen jättämiseen - en pysty häntä jättämään).