Työrauha palannut? Pakkorauha uhkailemalla pikemminkin. K-18 väkivaltavideoita leirikoulussa, oppilaiden jakoa jo eskarista lähtien tyhmiin ja hyviin, oppilaiden vanhempien haukkumista oppilaille koulussa, sijaisuuksia sijaisuuksien perään, koulukiusaamista jota ei edes huomata saatikka saada kuriin, opetus tavoitteita ei saavuteta. Lapset hyppää psykiatrilla jne. Tämä kaikki on ikävä kyllä totta.
Ongelmia on ollut vähintään 20v, mutta sitähän ei käsikassarana käytetävälle kylään muuttaneelle ja ennen koulujupakkaa hyvin sivussa kylän elämästä viihtyneelle aktivistille ole kukaan kertonut.
Ongelmia on ollut vähintään 20v, mutta sitähän ei käsikassarana käytetävälle kylään muuttaneelle ja ennen koulujupakkaa hyvin sivussa kylän elämästä viihtyneelle aktivistille ole kukaan kertonut.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Miksi sivistyslautakunnan pöytäkirjoihin on pitänyt liittää mukaan valheelliset oppilastilastot? Tarkoitushakuisuutta vaalien alla?
Todellisuudessa Ylijoen koulun aloittaa ensi syksynä 17 tai mitä todennäköisemmin 15 oppilasta. Tilastoon lasketut Kouraan lähteneet perheet eivät takaisin tule.
Nyt saisi ilmaantua niitä paappojen unelmoimia "nuoria perheitä" kylään läjäpäin... Totuus on kuitenkin, että kylässä neljä vanhaa paria kupsahtaa yhtä uutta nuorta paria kohti... vai lupasinko jopa liikojakin heh heh.
Sitä ihmettelen miten Seinäjoelta käsin tiedetään työrauhan palanneen Ylijoen koululle? Varsinkin kun ei ole edes oppilaita koulussa? Hupaisa kirjoitus Ilkassa!
15-17 oppilasta ensi vuonna? On se nyt piru, jos ei tälläistä pelleilyä saada aisoihin! Tenavat pikkubussiin ja Kouran kouluun. Rahat ei riitä sairaiden hoitoon ja tälläistä hölmölää pidetään pystyssä!
Sama sekoilu jatkuu. Nyt on kyläjuntta vallassa ja erimieltä ei saa olla! VITUN hyvin menee!!! Jaloillakin voi onneksi äänestää!!!!
Ilkan yleisön osaston juttu oli täyttä shittiä alusta loppuun. Osa tuli järkiinsä....Siis ketkä??? Katteettomat lupaukset... mitä vattua? Täyttä sontaa suoraa sylttytehtaalta. Riidan haastajat ketähän ne on?? Kylän vanhukset ja vainajat sakissa ja silti huudellaan nimimerkin takaa sanomalehdessä. Katkeraa tilitystä!
Muutaman vuoden kuluttua alaluokassa on tasan kolme oppilasta,
2011 syksyllä tilanne olis se että eskarissa 1, ensimmäisellä 1 ja toisella luokalla 1 oppilas.
Siinähän sitä ryhmässä toimimista tosiaan oppii..
On se kyllä ihime juttu jos valtuusto päättää että teillä sielä ylijoella koulu jatkuu kun kaikesta pitäs säästää ja noin naurettavan vähän on oppilaita muutaman vuodsen päästä...sivusta oon seurannut tätä touhua...ei oikein lasten parasta osata ajatella.
kirjoitat juttuu ja sit vastaat iteles hahaha
Heij koias vähä rauhottuu kylähullu ikävää luettavaa toi sun vanhuksien haukkuminen, tommosella asenteella et pitkälle pötki sääkään.
Siivoo suus ja lopeta aijoos.
No kah. Mörkö heräsi. Eväät vähissä?
Vanhustenko ehdoilla sitä Ylijoen elämää eletään? Huvittavaa kun koulufaktan puutetta korvataan aivan toissijaisella papparoinnilla. Asiasta ei osata sanoa mitään!
arvaile nyt vaan oisko kannanotto siitä vai siitä tuvasta hehehehehhehe...
Lääkitys on keksitty tuohonkin vaivaan!
Kaikki papparaiset ja mummat ovat koulun puolesta Seinäjoen keskustaa myöden, vai eikö enään olekkaan? heh he heh heh!
Onko kissanpoikien silmät avautuneet vihdoin jopa Ylijoellakin?