LAIN ALLA
Adventisteille sapatin vietto ei ole mikään vapaaehtoinen, sillä se on yhtenä ehtona jo adventistikasteelle ja jäseneksi pääsyyn. Kastelupauksessa lukee: ”Minä uskon, että raamatullinen viikon seitsemäs päivä, lauantai, on Herran asettama ja siunaama sapatti, lepopäivä, jota Vapahtajan ja alkuseurakunnan antaman esimerkin mukaan tahdon rakastaa ja pyhittää.” (kohta 7.) Niinpä hänen on pakosta vietettävä sapattia, jotta ei tulisi erotetuksi. Tämän sanoi myös adventistipastori Timo Flink (24.10.2005): ”Sapatin jatkuva rikkominen ovat myös syy seurakunnasta erottamiselle”. Eikä lain alla olla vain ulkoisen valvonnan takia, vaan mikä pahinta omatunto on orjuutettu ja mielen syövereissä kaikuvat ne monet uhkaukset, mitä Ellen Whiten kirjoituksissa ja adventistien puheissa on uhkana sapatin pitämättömyydelle tai siitä kokonaan luopumiselle.
Raamatussa sanotaan, että ihmisen on tultava uskoon eikä hän enää sen jälkeen saa vaipua lain alle eikä orjuuttaa omaatuntoaan päivillä (Gal 4:4-11). Lain alle meneminen ja omantunnon orjuuttaminen on synti. Uudestisyntymätöntä ihmistä ei myöskään laki pelasta (Gal 2:16, 3:11-12, Ef 2:8-9).
Ei Jeesus sanonut "joka uskoo, kastetaan ja pitää sapatin, se pelastuu, mutta joka ei pidä sapattia se tuomitaan kadotukseen", vaan "joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko se tuomitaan kadotukseen" (Mark 16:16).
Uskovilla on jokapäiväinen lepo Kristuksessa täältä iankaikkisuuteen, ei enää vanhan liiton varjosapatissa (Room 10:4, Kol 2:16-17, Gal 3:11,19,23-25; 5:1,18; Heb 4:9-10, Fil 3:9-10).

Vastaukset 13
Vanhimmat
Lainalaisuus on Raamatussa liitoksessa ympärileikkauksen kautta Israelin kansalaisuuteen.
Jeesus syntyi lainalaiseksi.
Paavali syntyi lainalaiseksi. '
Lainalaisuus liittyy Mooseksen välityksellä tehtyyn Vanhaan Liittoon.
Uudessa Liitossa ei ole sitä lainalaisuutta.
Uskovat ovat kuitenkin Jumalan lain alaisia, ja se laki on paljon Kymmenen käskyn lakia laajempi käsite.
on juuri se laki, jonka nimi on JUMALAN laki. Vai etkö ole koskaan edes ymmärtänyt 10 käskyn kattavan aivan kaiken???
Minä tarkensin sen, mitä Raamatussa tarkoitetaan lainalaisella.
Lainalaiset ovat Raamatussa ympärileikattuja ja Israelilaisia syntyperänsä mukaan.
Ja muita kuin Israelaisia Raamattu nimittää pakanoiksi, jotka olivat ilman lakia, toivoa, ja lupauksia.
Ja tuo on sama yhä tänäkin päivänä. Jeesus sanoo, ettei hän tullut muuttamaan (kumoamaan)
lakia eikä profeettoja.
Apostoleille annettiin tehtäväksi julistaa Evankeliumia ilman lakia kaikille kansoille, ja opettamaan heille kaiken sen, minkä Jeeesus oli heitä kehoittanut opettamaan.
Ja tämän he myös tekivät. Siitä meillä on todisteena Uusi Testamentti, joka on kristinuskon virallinen oppikirja ilman lisäosia ja lisäyksiä.
Se on Uutta liittoa.
Room. 3:21
Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
Room. 3:28
Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
Room. 4:6
niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
Daavidin poika
pelastuksen ehto uudessa liitossa, jos et tiennyt. Ei sinne taivaaseen mennä synnissä rypemällä ja huutamalla "armosta pelastettu oon, siks syntii tehdä saan..."
Room. 1:5
jonka kautta me olemme saaneet armon ja apostolinviran,
että syntyisi uskon kuuliaisuus hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa,
Siunaavat terveiset Weijolle ja seurakunnalle!
ja SYNTIÄ.
varjosapatti. Niitä olivat vuosisapatit, ei viikkosapatti.
Nuo muut juhlat olivat annettu myöhemmin eri tilanteissa Israelin historian käänteiden muisto ja juhlapäivnä. Ne eivät olleet vertauskuvallisia mistään tulevasta.
Tässä seuraavassa lainauksessani on se vertauspäivä, joka on viikkosapatti ainakin Paavalin mukaan!
Joka muusta puhuu, valehtelee;
Kirje heprealaisille 4
1. Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle.
2. Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
3. Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut: "Ja niin minä vihassani vannoin: 'He eivät pääse minun lepooni'", vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.
4. Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa";
5. ja tässä taas: "He eivät pääse minun lepooni".
6. Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden,
7. niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne".
8. Sillä jos Joosua olisi saattanut heidät lepoon, niin hän ei puhuisi toisesta, senjälkeisestä päivästä.
9. Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.
Uskovien sivuilla on kirjoitus
"GOLGATALLA TÄYTETTY LAKI".
Se kannattaa etsiä ja lukea:
http://www.Jeesus-on-Herra.com
osoitteessa:
http://www.jeesus-on-herra.com/laki.htm
Kuka ympärileikkaa
Kirjoittanut: Suomessa? 9.10.2008 klo 12.21
Uutiset paljasti, että Suomessa silvotaan
suomalaisia - - heidän ruumiinjäseniään.
Kysehän on lakiliittoon ympärileikkaamisesta.
Siihen Raamattu kehottaa, mutta, mutta ...
Vain vanhan liiton puolella ja vain juutalaisia
koskien. Johtuen heidän lakiuskonnostaan.
Kovasti adventismi ("uusi israel") korostaa
liittoutumista lakiin, joten otaksun että voisi
olla kyse uutisissa vaikkapa tuosta amerikkalaisesta uskonnosta. Estettä arviolle ei
ainakaan ole näköpiirissä.
Mutta sellainen on vastoin Suomen lakia.
Israelinhan piti vanhassa liitossa
noudattaa ns. Mooseksen lakia, (10 käskyä ynnä
lisäkäskyt, lisäläksyt, yht. yli kolmesataa) ja
lakiliiton sinetti oli tuo ympärileikkaus, joka
8-päiväisenä piti suorittaa. Ehdottomasti, ehdoitta!
Niinikään jokainen esikoinen tuli ympärileikkauksen yhteydessä PYHITTÄÄ Herralle.
Ehdottomasti.
Marialla ja Joosefilla o ntäytynyt olla rankkaa,
kun Betlehemistä kotiuduttua piti kohta viedä
Jeesus ympärileikattavaksi ja Herralle pyhitettäväksi. Olihan se perhe Mooseksen lain
alla, vaikka vasta kihloissa olivat (Lk 2:5).
On siinä vaadittu papilta uskoa - ympärileikata
ja siunata au-lapsi. Ehkä tarvittiin voitelurahaa.
Luukas(lääkäri) 2:21-24
21
Kun sitten kahdeksan päivää oli kulunut ja lapsi oli ympärileikattava, annettiin hänelle nimi Jeesus, jonka enkeli oli hänelle antanut, ennenkuin hän sikisi äitinsä kohdussa.
22
Ja kun heidän puhdistuspäivänsä, Mooseksen lain mukaan, olivat täyttyneet, veivät he hänet ylös Jerusalemiin asettaaksensa hänet Herran eteen
23
-niinkuin on kirjoitettuna Herran laissa: "Jokainen miehenpuoli, joka avaa äidinkohdun, luettakoon Herralle pyhitetyksi" -
24
ja uhrataksensa, niinkuin Herran laissa on säädetty, parin metsäkyyhkysiä tai kaksi kyyhkysenpoikaa.
MUTTA 30 vuotta Jeesuksen syntymän jälkeen Mooseksen
laki-liittoon ympärileikkaaminen oli tullut
tiensä päähän. Vain teologit eivät sitä käsittäneet. Enää ei perheet syntyneet lakiliittoon
ympärileikkaamisen kautta, vaan uuteen liittoon
Jeesuksen veressä - uskon kautta.
Ei tarvitse seurata Jeesuksen esimerkkiä kuin
vasta kaikessa siinä, mitä Hän teki 30-vuotiaasta
eteenpäin, perustettuaan uuden liiton nimessään.
Mooseksen nimi ei enää pätenyt, ei Jeesukseen
uskoviin nähden.
Toki mooseksenuskoisiin edelleen:
Room. 1:17
Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".
Room. 10:5
Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä.
Room. 3:21
Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
Room. 3:28
Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
FAKTAA LAKILIITOSTA JA USKON LIITOSTA
Ap. t. 11:14
hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi'.
Ap. t. 16:31
Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
Room. 10:4
Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
Room 2:29
Oikea juutalainen on se, joka on juutalainen sisimmässään, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus, jota ei saa aikaan laki, vaan Henki. Tällainen juutalainen saa kiitoksen Jumalalta, ei ihmisiltä.
[5. Moos. 10:16; Jer. 4:4; Ap. t. 7:51]
HOUKUTUS LAIN ALLE ON SUURI
Gal 5:1-
1
Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
2
Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
3
Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
4
Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi;
te olette langenneet pois armosta.
5
Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
6
Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus,
vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.
7
Te juoksitte hyvin;
kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia?
8
Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu.
Jakeen 3 mukaan vain ympärileikattu on velvollinen
katsomaan lakiin, lain kuolleeseen ja kuolettavaan kirjaimeen.
Room. 7:10
ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
Armo ja rauha lisääntyköön - ei laintuntemisen -
vaan Kristuksen tuntemisen kautta!