Stubb kiittelee Venäjää vetäytymisestä
Julkaistu 09.10.2008, klo 15.54
Suomen ulkoministeri ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin puheenjohtaja Alexander Stubb on kiitollinen siitä, että Venäjän joukot ovat vetäytyneet asemistaan Georgiassa.
Viimeiset venäläissotilaat vetäytyivät Georgian puskurialueelta keskiviikkona ennen sovittua takarajaa. Venäjän presidentti oli luvannut asemien jättämisen viimeistään perjantaina 10. lokakuuta.
Ulkoministeri painottaa myös sitä, että kahdeksan Etyjin sotilastarkkailijaa tulee viipymättä päästää työskentelemään Etelä-Ossetiaan. Etyjillä on kriisialueella yhteensä 28 sotilastarkkailijaa.
Genevessä pidetään ensi viikolla huipputason Georgia-keskustelut.
- Ensisijaisesti niissä tulee käsitellä konkreettisia kysymyksiä kuten välikohtausten estämistä ja pakolaisten paluumuuttoa, Stubb toteaa.
Venäjä aikoo edelleen jättää tuhansia sotilaita Etelä-Ossetiaan ja Abhasiaan, jotka ovat julistautuneet itsenäisiksi Georgiasta.
YLE Uutiset

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.