paljon sellaisia aviopareja, joilla on alle 10 lasta?
Syrjitäänkö vl-herätysliikkeessä
Child
10587
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Veikkaisin että jos ja kun lapsiluku jää "vähäiseksi" esim 1-3 lasta tai lapsia ei tule ollenkaan niin alkaa sellainen enemmän ja vähemmän hienovarainen kuiskuttelu mahdollisesta ehkäisyn käytöstä tai muusta vilunkipelistä vaikkei se pitäsikään paikkaansa.
..niin on, että kuiskutteluakin saattaa syntyä.
Onhan se selvä, että kun suuret perheet on tavallinen näky liikkeesämme ja perheasiat muutenkin framilla, monia saattaa spekulointi asian tiimoilta kiinnostaa. Ja kyllähän sitä spekuloidaankin. Kuitenkin huomautan, että juuri tästä syystä liikkeen virallisemmissa kannanotoissa, julkaisuissa ja keskusteluntapaisissa tähdennetään, että moiseen ei pidä ryhtyä ja alkanut spekulointikin tulee tukahduttaa alkuunsa. Tähän kehottaa myös katekismus.
Toinen asia on se, että moni vähälapsinen vanhempi pitkälti samoista syistä saattaa MYÖS aiheettomasti kokea aistivansa spekulointeja.
Ihmisten pitää kaikkialla alkaa vähemmän miettimään mitä muut itsestään ajattelee, ja vielä vähemmän pohtia muiden asioita.
Nyt vasta huomasin, että alkuperäisessä viestissä käytetään sanaa syrjintä. Siitä voin olla vakuuttunut, että syrjintää ei asian vuoksi tapahdu. Minulla on siitä nimittäin omakohtainen kokemus.
puhumista ei pitäisi olla (ei hyvä asia), mutta jos asia kiinnostaa, niin senhän saa avoimesti käydä asianomaiselta kysymässä.
kyllä ihmettelyä esiintyy, ja se onkin merkki siitä että lestadiolaiset itsekkään eivät usko Jumalan huolehtivan syntyvyyden tahdista. Eli jos ei ehkäistä, se näkyy joka vuosi tulevana uutena vauvana.
Pitempiä välejä pidetään pahana ja aletaan kuiskutella.
Toisaalta hurskastellaan että lastentulon välit ovat Jumalan kädessä, Toisaalta siis kuitenkin kuiskutellaan että mitenkäs niillä jo nyt toppasi?
Teennäistä kaksinaismoralismia ja hurskastelua.
Kuiskuttelua esiintyy aivan varmasti. Eräs työtoverini, vl nuorikko, kertoi ystävistään ja mainitsi eräästä pariskunnasta, että kaikki _tietävät_, he varmasti kyllä ehkäisevät, naimisissa jo kolmatta vuotta, eikä vieläkään tulossa lapsia. Samaan hengen vetoon ilmoitti, että kyseinen vaimoihminen on uskossaan häilyvä ollut aina.
Tarkoittaa sitä, että naimisiin mentyä on säädyllisessä ajassa niitä lapsiakin tultava, muutoin alkaa kuiskuttelu. Ja kohta pian toimenpiteet?
alkavat mitkä toimenpiteet? eikai se täällä puhuttu erottelutoiminta, jota ei pitänyt enää olla?
Tarkoitin lähinnä tätä puhuttelu-neuvomis-ohjaamiskäytäntöä, joka on edelleen vallalla. Ja jossain määrin ymmärsin erottamiskäytännönkin olevan nykypäivää edelleen siten, että ellei käyttäydy niinkuin on sovittu aletaan sanomaan "Hyvää päivää" eikä "Jumalan terve". Käsnääkkö?
Entäs siinä tapauksessa jos pariskunta kärsii vaikka tietämättään lapsettomuudesta tai että lapsia ei ala heti säädyllisen ajan kuluttua häistä tulemaan, mutta esim. myöhemmin tuleekin? Saatan vain kuvitella pariskunnan ahdistuneisuuden kun on tultu puhuttelemaan-neuvomaan-ohjaamaan syyttä.
Tietääkö joku oikeita tapauksia että näin olisi käynyt? Kuinka paljon pariskunnan sana painaa tai siihen uskotaan silloin kun ulkopuoliset ovat ilman faktoja varmoja siitä että he ehkäisevät vaikkeivat oikeasti ehkäisekään? Jos jälkeenpäin selviää etteivät he olekaan ehkäiseet niin pyydetäänkö vääriä syytösiä anteeksi?
Luulen, että mikäli lasta ei kuulu yrityksestä huolimatta, niin siitä kyllä lähipiirille kerrotaan juuri tästä syystä. Ettei tule turhia epäilyksiä ehkäisemisen suhteen. Eihän kukaan syytön halua syyllisyyttä niskoilleen turhan takia. Ellei selitystä kuulu, alkaa kuiskutus.
vanhempien uskomisen tilasta kun kuulivat parheessäni olevan vain kolme lasta..oltiin epäilemässä olenko suruttomasta perheestä..
todella ikävää..ihan kuin taivaaseen pääsis lapsien lukumäärän mukaa...
vanhempani ovat uskossa, tosin itse olen tehnyt pesäeron vuosi sitten. Olen uskovainen en vl.