kirjoitus uusisuomi.fi:ssä.
"Eräänä päivänä vastasin puhelimeen. Hauras naisen ääni kuiskasi korvaani: ”Haloo?” Sitten hän sanoi nimensä ja ikänsä. Niin esittelevät itsensä kaikki alle kouluikäiset ja 80 vuotta täyttäneet.
Tämä vanhus oli 84-vuotias ja annan hänelle nimeksi Raakel. Hän meni suoraan asiaan: ”Minä ymmärrän kuolevani pian, mutta kukaan ei usko minua. Kenen kanssa voisin puhua?”
Raakelin tytär käy joka päivä katsomassa äitiään, mutta ei halua kuulla puhuttavan kuolemasta. ”Hän pelkää”, Raakel selitti.
Soitin Helsingin kaupungin terveysinfoon. Virkailija kehotti aloittamaan kuolemisen terveyskeskuksesta. Kerroin omalääkärin väistävän saattohoitokeskustelut lääkeresepteillä.
Virkailija oli neuvoton. ”Itse asiassa julkinen sektori ei hoida kuolemaa”, hän sanoi lopulta. ”Mutta yksityisellä puolella on kaikenlaista apua. Yhteystiedot löytyvät netistä.”"
- Kuka tosiaan kuuntelisi ihmistä, joka tietää kuolevansa pian. Kuka haluaisi olla lähellä ja kuunnella ihmistä ja hänen tarinaansa. Julkisen terveydenhuollon asia se ei ole, kuten jutusta käy ilmi. Omaiset eivät usein kykene keskustelemaan, vaan yrittävät kieltää koko asian.
http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/minnalindgren/kuolkaa-netissa
Eilen tuli Teemalta Lääkärikilta, jossa pohdittiin samaa asiaa. Hyviä puheenvuoroja siitä, että usein kuolevat ihmiset haluavat kertoa elämästään, jonka tietävät päättyvän kohta.
http://www.yle.fi/teema/tiede/laakarikilta/id9152.html
"Eräänä päivänä vastasin puhelimeen. Hauras naisen ääni kuiskasi korvaani: ”Haloo?” Sitten hän sanoi nimensä ja ikänsä. Niin esittelevät itsensä kaikki alle kouluikäiset ja 80 vuotta täyttäneet.
Tämä vanhus oli 84-vuotias ja annan hänelle nimeksi Raakel. Hän meni suoraan asiaan: ”Minä ymmärrän kuolevani pian, mutta kukaan ei usko minua. Kenen kanssa voisin puhua?”
Raakelin tytär käy joka päivä katsomassa äitiään, mutta ei halua kuulla puhuttavan kuolemasta. ”Hän pelkää”, Raakel selitti.
Soitin Helsingin kaupungin terveysinfoon. Virkailija kehotti aloittamaan kuolemisen terveyskeskuksesta. Kerroin omalääkärin väistävän saattohoitokeskustelut lääkeresepteillä.
Virkailija oli neuvoton. ”Itse asiassa julkinen sektori ei hoida kuolemaa”, hän sanoi lopulta. ”Mutta yksityisellä puolella on kaikenlaista apua. Yhteystiedot löytyvät netistä.”"
- Kuka tosiaan kuuntelisi ihmistä, joka tietää kuolevansa pian. Kuka haluaisi olla lähellä ja kuunnella ihmistä ja hänen tarinaansa. Julkisen terveydenhuollon asia se ei ole, kuten jutusta käy ilmi. Omaiset eivät usein kykene keskustelemaan, vaan yrittävät kieltää koko asian.
http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/minnalindgren/kuolkaa-netissa
Eilen tuli Teemalta Lääkärikilta, jossa pohdittiin samaa asiaa. Hyviä puheenvuoroja siitä, että usein kuolevat ihmiset haluavat kertoa elämästään, jonka tietävät päättyvän kohta.
http://www.yle.fi/teema/tiede/laakarikilta/id9152.html
Vastaukset 16
Vanhimmat
Hoitaa toinen kuolemaan. Itse jouduin (pääsin) hoitamaan kuolevia (joista osa tiesi kuolevansa, osa ei esim tajuttomuuden takia) Omaisten kohtaaminen ja heille puhuminen oli todella rankkaa, onneksi meidän osastolla lääkärit ymmärsivät kivunlievityksen merkityksen eivätkä arkailleet. Silti kokonaisuudessaan oli se sen verran rankkaa että osittain sen takia siirryin muihin hommiin alkusyksystä ....
Mutta muille jotka käsittävät asian olevan toisin, se ei ole niin rankka kokemus. Ateistin maailma kaatuu aina kuolemaan. Eikö olekin aika pelottava tuleva tapahtuma, josta kukaan ei pääse eroon.
Kyllä eräs ateistiksi itseään väittävä uskoi kuolemanjälkeiseen elämään jollain tasolla muttei uskonut Jumalaan.
Olisihan se äärettömän rankkaa olla sellainen joka ei usko edes elämän jatkumiseen jossain muodossa.
Tosin sellaisilla uskovaisilla on todella rankkaa, jotka uskovat tulijärveen ja pelkäävät joutuvansa sinne.
ollut tekemisissä kovinkaan paljoa kuolevien kanssa? Todellisuus on huomattavasti karumpaa kuin kirkon kauniit lässytykset "rajan" toisesta puolesta. Puhuin sitäpaitsi kuolevien hoitamisesta, en itse kuolemasta, jonka koen olevan kuitenkin osa tätä elämää. Jos olet sitä mieltä ettei kristitty kuolinvuoteellaan kärsi siinä kuin me "muutkin", olet pahasti harhainen ...
Uskovaiset taas luottavat sokeana Jumalaan.
Joka ei auta edes maan päällä oloaikana...
Eikö olekin aika pelottavaa?
kuoleman jälkeen, mitä siitä sitten enempää voisi ajatella?
Eihän se silloin haittaa muita kuin omaisia.
ja siihen päättyy elämä. Uskoo sitten sieluun tai ei.
kuunteleminen ja hoito?
Tietty kirkolle, pappi kotia kuuntelemaan virkansa puolesta kuolevaa ja muu hoito joko omaishoitajalle tai kuntien terveyskeksuksiin.
Näinikkää päästään siivosti hautaa.
Eräs henkilö on puhunut kuolevansa ihan kohta. Tätä on saanut kuulla jo 20 vuotta - ei vieläkään ole kuollut, mutta vaittää kuolevansa pian. Miäli ihmisellä on kuoleman pelko, se katso ikää. Jos kyseinen henkilö on todellisessa vaarassa tai terminaalivaiheessa, uskon hänen saavan tilanteeseensa apua. Meillä jokaisella on velvollisuus olla tukena lähimmäistemme hädässä. Ei saa aina syyllistää yleistä terveydenhoitopalvelua ja omaisia.Myös kuolema on jokaiselle kerran kohdattava todellisuus, jos pelkää eikä ole tullut asiansa kanssa sinuksi ja hyväksy Jumalan antamaa lohtua, mitätpätoinen ihminen asialle sitten voi paljoa tehdä.
tuota linkkiä. Siitä oli nimenomaan kyse, että tämä nainen olisi vain halunnut jutella, mutta joko kellään ei ollut aikaa, tai kuolemasta ei haluttu puhua. En minä ainakaan saanut sellaista kuvaa, että hän olisi kuolemaa pelännyt.
"”Minä ymmärrän kuolevani pian, mutta kukaan ei usko minua. Kenen kanssa voisin puhua?”
Raakelin tytär käy joka päivä katsomassa äitiään, mutta ei halua kuulla puhuttavan kuolemasta. ”Hän pelkää”, Raakel selitti.
Terveyskeskuksessakin Raakel oli käynyt, mutta omalääkäri antoi kuolemanvaivaan pillereitä. ”Niitä minä en tarvitse”, 84-vuotias naurahti."
- Tajuatko?
Jokainen henkilökohtaisesti on kuuntelija ja "se" oikea henkilö tällaiselle ahdistuneelle. Varmaan sinä olet juuri sellainen. On helppo vastuu vierittää toiselle. Itse pitäisin johdatuksena tällaista tilannetta. Me kaikki olemme vastuussa lähimmäisistämme. Jos Raakelein tytär pelkää, asialle ei mahdeta mitään. Sinä voit olla pelkäämättä ja kuunnella. Ole hänelle se lähimmäinen, kun yhteys on sytynyt.
Tehkää kaikki elinluovutustestamentti. Itse lisäksi testamenttaan loput lääketieteelliseen käyttöön. Kyllä minun atomini jatkavat olemassaoloaan sittenkin, kun tietoisuuteni on possa.
Ajattelin tänään sinua nimimerkkisi takaa ja kuolemaa. Olin ajelemassa pyörällä. Ulkona satoi.
Kuolemaa käsittelevät puheissaan ilman pelkoa ja ahdistusta vanhukset ja pienet lapset. Tuntematon pelottaa.
ajatella minusta nimimerkkini takana?
Ihmisillä on erilaisia suhtautumistapoja kuolemaan. Jotkut kai oikeasti pelkäävät, että joutuvat helvettiin tai sellaista.
Äitini oli uskovainen ja lultavasti hän ajatteli, että hän pääsee taivaasen. En ainakaan koskaan muista hänen sanoneen pelkäävänsä kuolemista, vaan se oli hänelle ihan luonnollinen ajatus. Mutta hän siis ajatteli sieluna leijailevansa jossain kuolemansa jälkeen.
Appeni taas ajatteli kuolemasta, että se on kertakaikkiaan elämän loppu. Häntä ei sitten enää ole missään muodossa olemassa. Eikä hänkään kuolemaa pelännyt.
Itseäni ajatus omasta kuolemisesta harmittaa, koska kyllä elely useimmiten ihan kivaa on.
Olet vielä niin nuori. Sitten kun olet vanha ja sinulla alkaa paikat kremppaamaan ja dosetissa on kymmenen pilleriä monta kertaa päivässä ja joka päivä ja kaikki ikätoverit ovat jo lähteneet, niin ehkäpä sitten kuolema ei olekkaan enää niin harmittava asia.
Ja jos sairastuu johonkin vaikeaan sairauteen missä kipuja on enemmän kuin omaksi tarpeiksi, niin paras kaveri voi olla keuhkokuume.
Mutta tokihan elämä on kaunis, ruma, rikas ja rakas, ja lainatakseni erään ystäväni sanoja, vielä on monta ilkeyttä jäänyt tekemättä.
Elämisiin! Wariska
vaan reippaasti keski-ikäinen. Ja paikat kremppaa, voin vakuuttaa. Ei kiva.
Äitini muuten lopulta sitten kuoli keuhkokuumeeseen. Aika yleistä kai vuodeosastolla, jossa enimmäkseen makoillaan sängyssä. Itsekin joskus keuhkokuumeen sairastaneena ajattelisin, että siihen voi olla kuitenkin melko lempeää kuolla.
Elämä on laiffii, kuten Suomen johtava aforistikko M. Nykänen on lausahtanut.