Nyt on vain se tilanne, että yhä useammat jäävät väliinputoajiksi samalla kun toisilla menee taloudellisesti entistä paremmin. Kun elämä vielä on monilla kovin sisällötöntä, kasvualustaa vihalle löytyy. Sellaisia ihmisiä on yleensä ollut helppo manipuloida osoittamalle heille vihan kohteita. Niin tekevät Palestiinassa erinäiset herrat ja samaa peltoa lannoitetaan täälläkin.
0Äänestä
Mar Sarug
Aabraham kirjoitti:

totta jupiset paljonkin. itse olen syyllistynyt vaahtoiluun, mutta jotenkin olen myös tehnyt sen havainnon että tahis ja karim ovat olleet yleensä silloin vastapuolella.
tuntuu siltä että JUURI nämä kaverit heittävät varjon ihmskasvoisen islamin ja dialogin päälle. kariminkin tapa tykittää shiiaveljiään ja sisariaan on alhaista. tahis taas on niin uskossa että siitä ei ota selvää edes meediokaan.
eli tahiksen ja karimin pitäs perustaa joku islamilainen inkvisitio-palsta, jonne "puhdasoppisuutta" janoavat käännynnäiset ja muut halukkaat vois mennä voimistumaan.
näin jäisi tilaa keskustella mielestäni todellisten ja uskossaan tasapainoisesti kasvaneiden muslimien kanssa. erityisesti itse olen kinnostunut shiia-teologiasta, mutta ei se sheikh ja muut shiiat -mikä on oikein- jaksa vastailla karimin raukkamaisiin iskuihin ja poistuvat nöyrästi sivuun.(Luulenkin että shiiat -jotka ovat varmasti islamilaisen maailman vainoitun islamilainen osa- ovat sisäistäneet kärsimyksen kantamisen ja nöyryyden huomattavasti muita uskonveljiään paremmin)
eli tällästä ja kiitos!
0Äänestä
Karim
..Tää meininki täällä...
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
näitä sokeita riittää.
Vihan vallassa oleva on häviöllä.