Pitää taas kerrata vanhoja, jo moneen kertaan puhuttuja asioita.
Uskovaiset uskovat Jumalan olevan olemassa. Siihen saakka kaikki on ok. Mutta osa uskovista väitää tietävänsä, että J on olemassa. Tätä he eivät pysty todistamaan, joten heillä ei ole tietoa, pelkkää uskoa. (Sisimmässään he saattavat tietää, mutta yleisellä tasolla heillä on vain uskoa).
Tietenkin kääntäen ateistitkaan eivät tiedä, ettei Jumala ole olemassa. Tosin ateisteilla on valtava määrä todisteita sen puolesta, ettei J ole olemassa.
Ihmeet ovat taas olleet pinnalla.
Uskovat väittävät tietävänsä, että ihmeitä tapahtuu. Niinhän ei ole ja asia on lukuisissa tutkimuksissa todettu ja todistettu. Uskovaiset siis uskovat, että ihmeitä tapahtuu. Ja hyvä niin, kunhan vain uskovat.
Siinä vaiheessa, kun he alkavat väittämään tietävänsä, että ihmeitä tapahtuu, he joko valehtelevat tai toistavat papukaijan lailla jonkin muun uskovan väittämiä.
Ihmeiden suhteen asia on hyvin yksiselitteinen - toisin kuin Jumalan suhteen. Ihmeiden olemassaolo/olemattomuus voidaan tutkia ja testata ja ihme voidaan määritellä.
Uskovien olisi viisasta jättää puhuminen tiedosta omaan pikku piiriinsä ja unohtaa uskon markkinoiminen valheellisin perustein.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus.
Että voitaisiin puhua jonkin uskomuksen kohdalla tiedosta, uskomuksen on oltava sekä hyvin perusteltu että tosi.
erotella tieto ja totuus täällä uskovien palstalla. Tietoahan on oikeaa ja väärää. Tieto on myös suhteellista.
Absoluuttista totuutta on hyvin vähän. Matematiikasta ja fysiikasta sitä taitaa löytyä.
Yksilön totuus muodostuu oikean ja väärän tiedon suhteesta (yleensä). Järkevä ihminen lajittelee saamansa tiedon, ja määrittää kantansa (totuutensa) sen mukaan.
Jos joku väittää tietävänsä absoluuttisen, muuttumattoman totuuden, hän mitä suurimmalla todennäköisyydellä puhuu ns. pashaa. Pois sulkien tietyt matemaattiset ja fysikaaliset faktat.
Koska joku uskova saattaa tähän todeta, että Jumalan olemassaolo on totuus, niin valotetaan asiaa vähän.
Jumalan olemassaolo perustuu Raamatun sanaan ja kääntäen Raamattu on totta joka sana, koska se on Jumalan sanaa.
Tämähän on se klassinen kehäpäätelmä.
Raamattu on vuosien varrella todistettu hyvin monin osin virheelliseksi. Vaikka ei puuttuttaisi vaikeaan aiheeseen (uskoville vaikeaan) luomiskertomus/kehitysoppi, niin mainio esimerkki on Raamatun arkeologia. Tämähän on osa-alue, jota voidaan tarkastella tieteellisesti.
Hyvin suurelta osin Raamatun maantieteellinen tieto on todettu paikkansapitämättömäksi arkeologian keinoin. Tämä on kiistämätön tosiasia.
Miten siis Raamattu, jonka piti olla muuttumatonta jumalansanaa, voi todistaa Jumalasta?