On ihmisiä, jotka eivät usko Jumalaan, taivaaseen yms. Heillä on oikeus olla uskomatta. Ihan samalla tavalla kuin meillä, jotka uskomme em. asioihin, on oikeus uskoa niihin.
Kuolema tulee jokaisen eteen joskus. Oletko sinä "sinut" kuoleman kanssa? Tarkoitan sitä, että voit kohdata sen uskossa Jumalaan tai uskoen vain "itseesi" ja omiin tietoihisi?
Kysyn tätä siksi, että useimmat "koviksetkin" tulevat uskoon viimeistään kuolinvuoteellaan. Vai olenko ihan väärässä?
Kuolema tulee jokaisen eteen joskus. Oletko sinä "sinut" kuoleman kanssa? Tarkoitan sitä, että voit kohdata sen uskossa Jumalaan tai uskoen vain "itseesi" ja omiin tietoihisi?
Kysyn tätä siksi, että useimmat "koviksetkin" tulevat uskoon viimeistään kuolinvuoteellaan. Vai olenko ihan väärässä?
Vastaukset 35
Vanhimmat
Tuli jokunen ajatus kirjoituksestasi mieleen.
Sellainen ihminen on mielestäni saavuttanut inhimillisen tiedon maksimin, kun hän joutuu toteamaan totuudenmukaisesti ettei tiedäkään yhtään mitään.
Tästä tiedon täydellisyydestä on hyvä ponnistaa eteenpäin, sillä seuraava askel on Taivaallisen Isän tunnustaminen, jos sellaista ei ole vielä tunnustettu. Monet jäävät tälle korkealle tiedon askelmalle, ja heitä sanotaan kyynikoiksi. Kun lopulta havainnon kautta tunnustetaan Taivaallinen Isä, niin silloin voi kuolla rauhassa.
Tämä antaa varman turvan joka on muuta kuin älyllistä tai tunteellista laatua. Sitä voisi sanoa uskoksikin, kyllä. Mutta silti se on havainto, kokemus. Se antaa täydellisen varmuuden myös siitä että ihminen ei ole mitään, yhtään mitään. Ihminen on varjo jota valo valaisee.
"Pimeydessä loistaa valo ja varjo ei sitä ymmärrä."
Tulee mieleen tässä yhteydessä laulu Päivänsäde ja Menninkäinen.
..minuuden suhteellisuudesta ja katoavaisuudesta kumoaa taivaat ja helvetit.
Ei täydellisyyttä vaan kokonaivaltaisuus,siinä se
viisauden ydin.
SIIS ihminen on kokonaisuus,ongelman ydin on kun elämme lähes pelkän muistin varassa,ja aivot unohtuvat,ja sitä siirrämme tarpeettomiin jälkeläisiin.Luonto on jo kauan sitten antanut mahdollisuuden ymmärtää,tajuta.
Emme vain tajua sitä.Tajunta=itsetutkiskelu.
Ei kokemusta (paljoakaan)lännessä.
Pimeydessä loistaa vain led-lamput ja käpylisäke.
Jäin pohtimaan kirjoitusta suhteellisuudesta. Se on sama asia kuin tajuta ettei kokijaa ole. Jos kokijaa ei ole niin missä taivaat ja helvetit?? Totta.
Ei kannata kuitenkaan jäädä makaamaan minuuden suhteellisuuden tuomaan tyhjyyteen, koska siellä ei ole valoa. Siellä on vasta kuu, johon auringon tulisi loistaa. Kun kuu saa auringonvaloa niin se alkaa heijastamaan sitä.
Hyvää yötä, nyt nukkumaan.
lampun avulla,ihan vaan muistutuksena.Valoa on enemmän kuin tiedätkään.
Hienoa.
Mihin pitäisi turvata? Miksi pitäisi olla suremassa kun on pääsemässä perile? Kuolemassa pelottaa eniten oman "minuuden" tuhoutuminen. Niin itsekeskeisiä me vaan ollaan. Mielestäni kuolema on enemmän voitto kuin tappio; pääsee lopultakin eroon itsekeskeisyydestä. Koko elämähän on omaan napaan tuijottamista - ja toisista iloitaan ja heitä "rakastetaan" kun he jollakin tapaa hyödyttävät itseä. Joo, joku saattaa tähän sanoa, että ei se näin ole.. mutta hyväntekeväisyyttäkin se joku harjoittaa sen takia, että saa itse hyvän mielen. Koko ihmiselämä on rakennettu tämän itsekeskeisen paskan varaan, joten miksi suotta surra ja turvata johonkin?
Toi oli mun mielestä tarkkanäköisesti todettu ihmisen itsekkyydestä.
Mä ajattelen niin, että just sen itsekkäästi eletyn elämän vuoksi on syytä pelätä kuolemaa.
Meidän Luojamme nimittäin laittaa meidät vastaamaan sellaisesta elämästä.
Meidän minuutemme ei tuhoudu, vaan se joutuu vastuuseen.
Minuus voi kantaa vastuunsa jo eläessään, niin ei tarvitse pelätä kuolemaa. Näin minä opettelen tekemään. Opettelemista on vielä "jokunen" asia. En edes tiedä mitä kaikkea olen jo oppinut tähän ikään mennessä (lähes 40 v), enkä tiedä mistä kaikesta on vielä opeteltava kantamaan vastuuta, mutta aikahan sen näyttää ja opettaa.
Vastuun ottaminen on jokaisen opittava jo "tässä elämässä", sitä ei voi siirtää "toiseen elämään", jota ei ole. Vastuun kantamista ei voi myöskään "opetella vasta taivaassa", sillä siellä (jos taivasta nyt onkaan olemassa) kaikki on täydellistä, ei ole epätäydellisyyttä, ei sairautta, eikä muutakaan "varjoa".
Ei kukaan voi elää täysin objektiivisessa universumissa. Tottakai ihminen tekee hyvää silloin kun hän itse siitä hyötyy, vaikka sitten vain hyvän mielen verran. Mikä siinä on väärin? Niin ihminen vain toimii, ja iloa voi saada myös puhtaasti toiselle koituneesta hyvästä. Turha väittää ettei näin olisi, vaikka siinä jälleen tulee esille ITSE. Mitä vatun väliä? Kaikilla on hyvä olla ja se kai on tärkeintä.
Ei siihen tarvita uskoa Jumalaan eikä Jeesukseen.
Se on turhaa.
Kunnioitan kuolemaa,
olen käynyt unessa hänen "toimistossaankin", vaikuttava ilmestys muuten.
Jälleensyntymistä totuutenani pitävänä tiedän että taivaassa ollaan vain joitakin tiettyjä aikoja, kuka pitempään, kuka voi syntyä muutaman tunninkin päästä uudelleen.
Tuonpuoleisessa on eri tasoja sielun kehityksen ja ansioiden mukaan.
Ymmärrän tietenkin rikollisen uskoontulon syitä,
mutta pahoja tekojaan ei kukaan pääse karkuun.
Hätä se tulee loppumetreillä konnallakin eteen.
On sanottu että sielu vetää perässään seitsemänkin elämän karmaa. Velkoja maksettavaksi saamme vain sen minkä jaksamme kantaa, eli ei kaikkea karmaa yhden elämän aikana.
Jos elämme hyvin tulevat elämämme ovat kerta kerran jälkeen helpompia.
Rauhaa kaikille olennoille,
toivoo kuolematon sielu.
että tiedätkös ensin velkojesi määrän?
Ja jos määrä on tiedossa, oletko sopinut velkojan kanssa, miten aiot velkasi maksaa?
Ja jos olet sopinut, niin muistatko päivää ja vuotta ja kuukautta jolloin sovit?
Ja mistä aiot saada varoja velkojesi maksuun?
Katsos kun ihminen ei kuolessaan tiedä mitään, etkä voi valvoa minkälaisiin vaatteisiin sinut puetaan, ja kuka kaivelee taskujasi, ennen pimeyteen menemistäsi!!
ei niitä voi tietää, samoinkuin ei kuolonhetkeäkään.
Minä olen hieman erillainen ihminen sitten kun aion olla hyvinkin tietoinen ympärilläni tapahtuvasta sen jälkeen kun HÄN on hakenut minut pois.
Jos ruumiini kuollessa tunnen epävarmuutta, niin silloinkin turvaan Korkeampaan Itseeni ja Karmaan, joka antaa jokaisen sielun vahvistaa omat heikkoutensa.
Tuskin tulen rukoilemaan silloin kun olen kuolemassa, se että jotkut tekee niin johtuu suoraan pelosta jota heille on koko elämä syötetty että joudut helvettiin jos et usko.
Mikä "Isä" on semmoinen joka rankaisee lapsiaan polttamalla heidät ?
Kaikki on täyttä
jos ei ole uskossa kristilliseen tapaan. Uskon siihen, että sielu jatkaa vaellustaan jätettyään ruumiin. Ja syntyy myös uudestaan maan päälle, jos tarvetta vielä on. Kuolemaa en pelkää, ainoastaan toivon, että ehdin saada tämän nuorimmaisenikin aikuiseksi asti ennenkuin kuolen. Se, mitä minulle tapahtuu kuolemani jälkeen, on yhdentekevää. Olen lapsesta asti toivonut olevani jo vanha mummo ja kuoleman kaipuu iskee välillä todella voimakkaasti. Haaveilen vanhuudesta, eläkkeellä olemisesta, siitä, ettei ole vastuussa kenestäkään eikä mistään ja kuolema on ovella.
että minulle olisi suotu aikaa ’valmistautua’ kuolemaan, haluaisin vetäytyä yksinäisyyteen ja kuolla yksin. Tosin sillä varauksella, että jos minulla olisi kumppani, jota sydämelläni rakastaisin ja päinvastoin, niin toki hänet ottaisin mukaani kokemaan sitä ainutlaatuista hetkeä.
Eli en minä saattokotia, en ystäviäni, en sukulaisiani, enkä lapsianikaan haluaisi siihen tilaisuuteen kutsua.
Viimeaikaiset tapahtumat henk.koht. elämässäni toivat sen tosiasian eteen, etten usko mihinkään kuolinvuoteellani. Kukaan ei ole kertonut faktoja mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, joten en usko ainakaan toisten kertomiin sepitelmiin mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Kuolen ja zillä zipuli. En vetoa mihinkään yliluonnolliseen voimaan, koska kuoleman kanssa en voi käydä vaihtokauppaa enää siinä vaiheessa. Kaikkein parasta on kuoleman tullessa todeta, että
"tein parhaani elämäni aikana, en pystynyt parempaan, joten olen onnellinen, että nyt on minun aikani kuolla." Ja kuolen pois! En tiedä missä ja milloin se tapahtuu, mutta sitä en murehdi tänään, sillä tänään olen elossa. Olkaa tekin elossa, älkääkä kuolemista murehtiko! Sehän vapauttaa meidät tästä kuoleman ruumiista. Minne? Sitä ei tiedä erkkikään ja vaikka tietäisi, ei kerro sitä meille. :D
@)-->-->---
kertoneet, mielipiteistä välittämättä.
Kun aikani tulee lähteä meidän oikeaan kotiin . Toivon ja tiedän vanhempani olevan minua vastassa, samoin veljeni ja siskoni. Samoin ne sitten siellä perillä olevat ystävät ja rakastetut, pitävät minulle tervetulo juhlan. Vasta sitten näen elämän filmini ja joudun itse itseni tuomitsemaan tai armahtamaan suuren tuomarin edessä.
~~~~~Lähtöäni ennen toivon saavani hyvästellä lapseni ja papsenlapset sekä salarakkaani.
pitäisi turvata johonkin kuollessaan? Kun ihminen kuolee, sen elämä loppuu, ja se itsessään ei minua pelota. Pelkään vain sitä, että kuolemiseni ei käy hetkessä ja on kivulias. Ihmettelen vain sitä, että miksi te uskovaiset pelkäätte kuolemaa? Uskontonne mukaanhan te kaikki pääsette taivaaseen, kunhan vain uskotte herraanne, joten miksi hirveä paniikki kuolemisesta?
Buddham saranam gacchami... eli turvaan lähtöhetkellä Buddhaan a hänen opetuksiinsa.
Onkaan kuolinasentosi? Tenttaan sinua, buddhalainen!
Ainahan sitä voi kuvitella henkevää kuolemaa leijona-asennossa, mutta yhtä hyvin sitä voi kuolla vaikka äkillisesti auton ratissa. Niin buddhalainen, kristitty, ateisti kuin Tenttaajakin. =oD
Kyse onkin ideaalista kuolinasennosta.
sovittaa itsenne jumalien Jumalan kanssa.
(2Kr 5:20-21) Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
Sillä muuta nimeä ei ole ihmisille annettu, jossa voisi pelastua.
Jumala itse oli Jeesuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Tarjoten nyt armoa, armon päälle.
Tässä viestiketjussa oli vain yksi kirjoitus, jossa oli tuo nimi Jeesus!
Kysynkin mikä estää Tulemasta Jeesuksen opetuslasten yhteyteen.
Ehkäpä Jeesus itse. Hän ei varmaankaan halua olla mikään jumalhahmo jota palvotaan vaan hän oli rakkauden sanoman tuoja. Ikävä kyllä tuo sanoma on jäänyt ilman huomiota uskovaisten keskuudessa. Ja tietysti monen muunkin, mutta tarkoitushan oli että kristityt seuraisivat Jeesuksen sanomaa, ei Jeesusta itseään.
Kysyi minulta vanhalta äijältä:
Mistä kaikki on tullut?
Minä hätäännyin, vaikka olen kymmeniä vuosia tutkinut kaikkea mahdollista uskonnollista mystiikkaa.
Mieleen tuli vain Johanneksen evankeliumin alku.
Ilman häntä ei ole syntynyt mitään mikä syntynyt on.
" Joka minua seuraa se ei pimeydessä vaella" (Jeesus)
Sanotaanko tässä "# Joka sanomaani seuraa, se ei pimeydessä vaella?
Jeesusta seurataan, ja silloin tulee samalla sanomakin seuratuksi!
" Ja Jeesus meni tapansa mukaan sapattina synagoogaan ...." Mene ja tee sinä samoin!
mahtoi kirjoittaa senkin kohdan ja muuttaa Jeesuksen sanomisen ihan vääräksi?
Kukahan? " Jos olet Jumalan Poika, heittäydy tässtä alas"....ja Jos olet Jumalan Poika, muuta nämä kiveyt leiviksi"...
Kenenkäs epäilijän sanoja nämä ovat?? Onko mielestäsi niitäkin muutettu?
Jos on, miten ne kuuluvat " korjattuina"??
ymmärtänyt mitä kirjoitin.
Ole sitten ymmärtämättä, niin minäkin sanon sinulle! 0 0 on nolla
1-0 minulle.
Onhan kirjoitettu: Jos joku vaatii sinua kävelemään kanssaan kilometrin , kulje kaksi!
Tahi jos joku vaatii palttoosi, anna viedä paitasikin!
Tahi jos joku vaatii 1-0 ...anna olla 2-0, silloin sinun on hyvä olla!
Elämä on kuolemista. Tänään minulla ei ole samoja ajatuksia kuin eilen. Ne ovat kuolleet. Huomenna taas uudet ajatukset. Nekin kuolevat. Ruumis kuolee joka hetki, soluja kuolee ja varsinkin aivosoluja.
Kuolemaan voi myös turvata kuoleman hetkellä. Kuolema on suuri siunaus, sillä kun vanha jämähtänyt kuolee niin samalla uusi tuore syntyy. Kukapa haluaisi olla jämähtänyt? Minä ainakin tahdon virrata kuin joki, kuolla vähän ja uusiutua samalla, edes pikkuisen joka päivä.
Opettelen rakastamaan kuolemaa.