Paavali, väärin

apostoli ja monien pilkkaama ja vääristelemä. Pitetari sanoo, että Paavalin kirjoituksia vääristelään ja nämä jotka sitä tekevät, tekevät sen omaksi kadotuksekseen.

Paavali opettaa samoin, kuin Jeesus opetti ja Paavalin tehtävänä oli alunalkaenkin opettaa pakanoille uskontie, ei Mooseksen lain alaisille juutalaisille, israelilaisille, tai heidän keskuudessaan eläville muukalaisille, vaan pakanoille Paavali lähetettiin ja valjastettiin opettamaan Jumalan tunteminen.


Paavali ei opettanut Mooseksen lain mukaan, vaan opetti ikuisen lain mukaan, kuten Jeesuskin, sillä laki ja profetiat olivat Johannekseen asti ja sen jälkeen saarnataan Jeesusta Kristusta, sillä sinne minne Jeesus on tullut, on tullut vapaus laista, koska vapaudenlapset eivät hylkää ikuista lakia, vaan elävät sen kanssa täydellisessä sopusoinnussa.

Paavali ei kiellä käskyjen voimassa oloa, vaan opettaa niitä ja kertoo, että laki ajaa ihmisen Krsitukseen ja siksi laki on hyvä ja käskysana on hyvä.

Paavali opettaa, että ihminen, joka on kasvanut täysi-ikäiseksi uskossa ei enää tarvitse mitään lakia, vaan on tullut täydelliseen vapauteen, sillä kasvanut uskovainen elää rakkaudenlaissa ja rakkaus ei koskaan riko lakia, sillä se ei saata pahaa tehdä.

Sinne mihin Jeesus on tullut, on tullut vapaus ja siellä ei ole lakia, sillä laki on vain heitä varten, jotka eivät pysy rakkaudenlaissa.

Jumalan kymmentä käskyä pitää opettaa kansan keskuudessa, jotta jokainen saisi oppia erottamaan synnin ja vapauden, sillä synti tuo orjuuden, mutta KUULIAISUUS VAPAUDEN ja ikuisesta laista, eli kymmenestä käskystä jokainen saa oikeuden tutkia itseään, onko kuuliainen, vai lain rikkoja.
8207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Roomalaiskirje 7
1 Vai ettekö tiedä, veljet-minä puhun lain tunteville-että laki vallitsee ihmistä, niin kauan kuin hän elää?
2 Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista.
3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.


4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
5 Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,

6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.


7 Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse".
8 Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.

9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
10 ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
11 Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.


13 Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.
14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.

24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.

Roomalaiskirje 8
1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
2 Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
3 Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki, lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,
4 että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.

5 Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
6 Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;

7 sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
8 Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
10 Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.
11 Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.


12 Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme.
13 Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.
14 Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.
15 Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"
16 Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.
17 Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.

18 Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin.
19 Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä.
20 Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle-ei omasta tahdostaan, vaan alistajan-kuitenkin toivon varaan,
21 koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.
22 Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;

23 eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.
24 Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee?
25 Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.
26 Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.
27 Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.
28 Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.
29 Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;
30 mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.

31 Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
32 Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.

35 Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
36 Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina".
37 Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.
38 Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
39 ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Äänestä

Paavali tiesi tarkkaan mitä herraa jumalanaan palveli tukiessaan kristinuskoa Jeesuksen seuraajien murhaamisissa.
Tuollainen peeveli on teille uskovaisille rakas esikuva koska hän ei, niinkuin ei kristinuskokaan ole oppinut Jumalallisesti edes älä tapa käskyä.
Jumalan ja Jeesuksen Lain lainrikkojana Paavali ja muut peevelit ovat saatanaa jumalanaan palvelevia niinkuin ruotsalaiset Lutherikin jonka toimia toinen gootti jatkoi, Hitleri!

Niin että kirjoitelkaa Paavalista kauniisti ettei kukaan oppisi ja opattaisi kristityille älä tapa käskyn Jumalan ja Jeesuksen tahtoa!

Äänestä

Niin on, olet oikeassa!

Uskovaiset ymmärtää väärin Paavalin. Uskovaiset uskovat että Paavali oli Jumalan asialla kun auttoi saatanaa jumalanaan palvelevia Jeesuksen seuraajien tappamisissa.
Olikohan se Paavali yksi heistä joka saatanallisuuden kristinuskon perusti!

Äänestä
  • Mitä helvettiä se meille kuuluu, että mitä joku satukirjan hahmo parituhatta vuotta sitten on muka horissut :)

    Äänestä

Minusta kirjoituksesi oli tosi hyvä. En ole ajatellutkaan muutamaa asiaa jotka kirjoitit.
Mormoni

Äänestä
  • kirjoituksestani oli sinulle todellinen hyöty:) ja saata innon alkaa itse tutkimaan Raamattua pyytäen Pyhää Henkeä pyhien Kirjoitusten avaajaksi, sillä yksikään ihminen ei voi käsittää Jumalan ilmoitusta, ilman Jumalan lähettämää tulkkia, eli Pyhää Henkeä.

    Äänestä

Matti E Simon...;n provokaatioon ei kannata reagoida. Hänen on oma jumalansa ja ihan oma raamattunsa.

Äänestä

ei kyennyt koskaan antamaan itselleen sitä täydellisesti anteeksi, että oli vainonnut kristittyjä ja antanut nimensä heidän tuomitsemisen puolesta ja siksi Paavali kutsui itseään ikään, kuin kesken syntyneeksi ja apostoleista halvimmaksi.

Varmasti monia ihmetyttää se, että eikö Jeesuksella ollu parempaa miestä valjastettavaksi pakanain apostoliksi, kuin mies, joka oli Häntä vainonnut, mutta kun luemme Paavalin teoista ja vaelluksesta uskon eteen, niin hän teki enemmän, kuin monet yhteensä ja hän kykeni aivan yksin, ilman ainoankaan ihmisen apua tuomaan opin, jonka Jeesus hänen tukenaan lähetti tuomaan.
Paavali joutui taistelemaan tekojenlakia vastaan, sitä, jossa ihminen on ympärileikattava käsin ja aikoihin ja uhreihin pidättäytyvää lakia vastaan. Kuten tiedämme välillä Pietari ja muutkin arvostelivat Paavalin työtä, mutta myöhemmin siunasivat sen.

Paavali joutui kärsimään paljon uskonsa takia, mutta sai olla aina rauhallinen ja iloinen niiden kärsimysten keskelläkin, sillä Jumala oli hänen kanssaan ja siellä, missä on Jumala, on rauha ja ilo.

Tänään on noita Paavalin vastustajia yhtäpaljon ja enemmänkin, kuin silloin, kun Paavali täällä levitti evankeliumia ja Paavalin viha kasvamasta kasvaa ja hänen kirjoituksiaan ei käsitetä, vaan syytetään häntä sellaisista asioista, mihin hänellä ei ole mitään osuutta.

Nämä ihmiset, jotka syyttävät Paavalia, syyttävätkin todellisuudessa Jeesusta, mutta koska he eivät uskalla sitä tehdä julkisesti, niin alitajunnasta lähtevä Jumalan viha muuttuu ylitajunnan tasolla Paavali vihaksi.

He tietävä, että Paavali opetti niin paljon meille, pakana-alkuisille evankeliumin totuutta, että joka sen opetuksen kiinni saa ja uskoo sen, saa kasvaa täydelliseen uskoon, joka tuo hedelminä ihmiselle ikuisen rauhan ja ilon ja jo tässä ajassa rauha ja ilo alkavat, sillä Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ymmärretty kirjoitti:

apostoli ja monien pilkkaama ja vääristelemä. Pitetari sanoo, että Paavalin kirjoituksia vääristelään ja nämä jotka sitä tekevät, tekevät sen omaksi kadotuksekseen.

Paavali opettaa samoin, kuin Jeesus opetti ja Paavalin tehtävänä oli alunalkaenkin opettaa pakanoille uskontie, ei Mooseksen lain alaisille juutalaisille, israelilaisille, tai heidän keskuudessaan eläville muukalaisille, vaan pakanoille Paavali lähetettiin ja valjastettiin opettamaan Jumalan tunteminen.


Paavali ei opettanut Mooseksen lain mukaan, vaan opetti ikuisen lain mukaan, kuten Jeesuskin, sillä laki ja profetiat olivat Johannekseen asti ja sen jälkeen saarnataan Jeesusta Kristusta, sillä sinne minne Jeesus on tullut, on tullut vapaus laista, koska vapaudenlapset eivät hylkää ikuista lakia, vaan elävät sen kanssa täydellisessä sopusoinnussa.

Paavali ei kiellä käskyjen voimassa oloa, vaan opettaa niitä ja kertoo, että laki ajaa ihmisen Krsitukseen ja siksi laki on hyvä ja käskysana on hyvä.

Paavali opettaa, että ihminen, joka on kasvanut täysi-ikäiseksi uskossa ei enää tarvitse mitään lakia, vaan on tullut täydelliseen vapauteen, sillä kasvanut uskovainen elää rakkaudenlaissa ja rakkaus ei koskaan riko lakia, sillä se ei saata pahaa tehdä.

Sinne mihin Jeesus on tullut, on tullut vapaus ja siellä ei ole lakia, sillä laki on vain heitä varten, jotka eivät pysy rakkaudenlaissa.

Jumalan kymmentä käskyä pitää opettaa kansan keskuudessa, jotta jokainen saisi oppia erottamaan synnin ja vapauden, sillä synti tuo orjuuden, mutta KUULIAISUUS VAPAUDEN ja ikuisesta laista, eli kymmenestä käskystä jokainen saa oikeuden tutkia itseään, onko kuuliainen, vai lain rikkoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu