Karta!

KAVAHTAKAA vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Matt 7:15

Mutta VÄLTÄ tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä, sillä tiedäthän, että ne synnyttävät riitoja. 2 Tim 2:23

kehotin sinua jäämään Efesoon, käskeäksesi eräitä KAVAHTAMAAN, etteivät vieraita oppeja opettaisi eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon 1Tim 1:3-4

Mutta VÄLTÄ mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia. Harhaoppista ihmistä KARTA, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti, Tiit 3:9-10

Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia KARTA. 2 Tim 3:2-5

Katsokaa eteenne ja KAVAHTAKAA kaikkea ahneutta Luuk 12:15

ENNEN KAIKKEA KAVAHTAKAA fariseusten hapatusta, se on: ulkokultaisuutta. Ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi. Luuk 12:1-2

Silloin opetuslapset tulivat ja sanoivat hänelle: "Tiedätkö, että fariseukset loukkaantuivat kuullessaan tuon puheen?" Mutta hän vastasi ja sanoi: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois. ÄLKÄÄ heistä VÄLITTÄKÖ: he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat." Matt 15:12-14

Ja missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, LÄHTEKÄÄ POIS siitä talosta tai siitä kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne. Matt 10:14

Katso, minä lähetän teidät niin kuin lampaat susien keskelle; olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset. KAVAHTAKAA ihmisiä, sillä he vetävät teidät oikeuksiin, ja synagoogissaan he teitä ruoskivat; Matt 10:16


Kun karttaa noita, jää aikaa tähän:

HARRASTA vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä. 2 Tim 2:22

Mutta sinä, Jumalan ihminen, PAKENE semmoista, ja TAVOITA vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta. KILVOITTELE hyvä uskon kilvoitus 1 Tim 6:11-12

Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja RAKASTAKAA toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä, 1 Piet 1:22

Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus. Joh 13:34-35

4

279

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muikkumies

      kaikkia uskovaisia, jotka sanovat tietävänsä jumalasta jotakin.

      Kavahtakaa niitä , jotka vain apinoi kirjoituksia, eikä heistä elävää kirjoitusta löydy.

      Kavahtakaa niitä , jotka keräävät rahaa

    • paikanetsijä

      "VÄLTÄ tyhmiä ja taitamattomia väittelyjä, sillä tiedäthän, että ne synnyttävät riitoja. 2 Tim 2:23"

      on varmaan parempi pysyä poissa täältä, näiltä palstoilta - tänne ihmiset tulevat pelkästään omaa pahaa oloaan purkamaan väittely ja vihan pito tarkoituksessa - harvalla lienee oikeasti edes tarkoitus keskustella asioista asioina

    • ja vastaa sinulle eksyttäjälle

      * Matteus 6
      " 1 "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.
      2 Sentähden, kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
      3 Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee,
      4 että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
      5 Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
      6 Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
      7 Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan.
      8 Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan."

      Tuohon voi vielä lisätä että salassa oikea uskoinen ja vanhurskaudella kaunistettu toimittaa kaikki hyvät tekonsa ja asiansa, sitten salassa vasta Isä palkitsee jälkikäteen.
      Sinä avausviestin tekijä et sitä niin tee, huudat
      kuin mieletön houkka, sohien ympärillesi sokeasti
      sanansäilällä, joka kiiltelee katinkullan lailla tylsyyttään. Toivottavasti uskovat ihmiset eivät ota sinusta mallia edes keskinäisten kiistojensa selvittelyyn.

      He jotka toitottavat torvea tai päristelevät rumpua edeltä käsin, ovat kyllä monesti Saatanan kätyreitä ja valheittensa orjia.
      Eikä heistä ole kuin toisten tekemien lauseiden
      kopioijiksi. Senkin he toteuttavat surkealla tavalla, eksyen asiayhteydestä täysin, kuten sinä sen nytkin teit. Et sinä ole oikea paimen!

    • ja eäjumalille

      10:28 Mutta jos joku sanoo teille: "Tämä on epäjumalille uhrattua", niin jättäkää se syömättä hänen tähtensä, joka sen ilmaisi, ja omantunnon tähden;

      Jos siis menemme kyläilemään jonkun luona, joka on lahkolainen ja hän sanoo ruokansa olevan lahkon uskon mukaan "puhdasta" , niin meidän on parasta kohteliaasti kieltäytyä ruokailusta hänen kanssaan.
      Tämä tulee yhä useammin vastaan meidänkin maassamme. Meillä on muualta rantautuneita uskonlahkoja (Mormoonit ,adventistit, jeh.tod) joilla on uskonoissaan myös ruokaan liittyviä säädöksiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      94
      1496
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      47
      1023
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      15
      896
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      838
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      82
      758
    6. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      92
      741
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      737
    8. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      728
    9. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      687
    10. 68
      682
    11. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      13
      672
    12. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      664
    13. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      59
      662
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      651
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      585
    16. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      576
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      557
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      544
    19. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      149
      534
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      525
    Aihe