Pian on joulu! Joko suunnittelu käynnissä?

Täällä ollaan odoteltu joulua jo ainakin heinäkuun lopusta asti! :D Vaikka hävettääkin hieman myöntää...
Joulu on mielestäni niin ihanaa aikaa, että sitä on kiva odottaa ja varsinkin suunnitella jo hieman etukäteen ja tehdä pieniä hankintoja hyvissä ajoin! Näin välttää myös joulukiireet!
Lahjoja on ostettu pitkin vuotta alennusmyynneistä ja toki niitä hankitaan vielä lähempänä joulua. Näin säästää myös rahaa ;)
Itselläni on lostattuna lista lahjoista joita aijon ostaa tuttaville ja perheenjäsenille ja keille nyt ostetaankaan. Ehkä kirjaan on myös merkattu ostopaikka ja hinta, jos on tiedossa.
En itse kuitenkaan ole niitä jouluhössöttäjiä, jotka laittavat jo syyskuussa valot ja kaikki ikkunaan, vaan maltan kuitenkin mieleni niiden suhteen ja odotan joulukuuhun, samoin on kaikkien jouluherkkujen laita (olen kuullut, että joskut tekevät ns. "koe eriä" pipareita ja/ tai joulutorttuja!).
Miten te muut valmistaudutte jouluun? Siis tarkoitan, että kuinka aikaisin alatte suunnitella joulua ja oletteko tehneet hankintoja? :)
4530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olisi tietenkin järkevää ostaa lahjoja pitkin vuotta, ihan tammikuusta alkaen, heti vaan kun löytyy jotain ostettavan arvoista.
Liian usein näkee jonkun esineen/jotain ja sanoo "Ihana, tuo olisi täydellinen parhaalle kaverille!" ja sitten vaan kävelee ohi.
Itse olen vielä suunnitteluvaiheessa, tiedän jo mitä ostan ja kenelle, ja pian lähdenkin metsästämään lahjoja.
Olen ottanut sen suunnan tänä jouluna, että teen itse mahdollisimman paljon, tai edes rakennan ostamistani tavaroista jotain, jos ymmärsitte.. n_n'

Äänestä

Täällä päin olen viimmeviikosta asti kuunnellut jo joululauluja. Hävettää myöntää :) :S Olen jo leiponut osat piparitaloon jonka aijon antaa perheelle lahjaksi. Liimauksen säästän vielä myöhemmäksi.

Äänestä

Jo aikaa sitten aloitin joulun mietinnän. Joulun eteen olen jo tehnyt pakstimeen taatelikakkuja.
Taannoin kesällä esikiehautin uusia pottuja pakkaseen.
Olen jo koneelle tehnyt lahjalistaa. Osassa kyllä ammottaa tyhjyys nimen jälkeen vielä:)
Tarkoituksena tehdä joululaatikot pakastimeen tässä syysloman aikana. On mietitty kokonaisuudessaan joulun ruokia. Aika pitkälle ne joka vuosi menee samalla tavalla. Jotain jätetään pois ja jotain uutta kokeillaan tilalle.
Marraskuussa meillä on "akkojen" kesken perinteinen jouluaskartelupäivä. Silloin porukalla tehdään kortteja, koristeita jne.
Rattosa päivä. Sitä odottaen.
Jouluverhoja ajattelin ikkunoihin laitella marraskuun alussa. Valoja vasta sitten myöhemmin.
Joulukuusi meille tulee aina aattoaamuna.

Äänestä
  • En aio hössöttää. Olen huomenna menossa ostamaan joululahjatarvikkeita. Toivottavasti lahjojen saajat ei tätä lue...
    Paketteihin on luvassa: Alkon glögiä, ite tehtyjä ällömakeita suklaapalleroita, spesiaalipipareita (sovelletaan perinteistä piparitaikinaa), kynttilöitä, leivinliinoja, kännykkäpussia, kukkaroa, koruja ja mitä ikinä mieleen vielä tuleekaan.
    -Kaikki paitsi Alkon glögi tulee olemaan itse tehtyä.

    Hössöttää ei oikein muilta osin tarvikaan kun en kotona joulua vietä. Klara Vappen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jouluhössöttähien joulu hös... kirjoitti:

Täällä ollaan odoteltu joulua jo ainakin heinäkuun lopusta asti! :D Vaikka hävettääkin hieman myöntää...
Joulu on mielestäni niin ihanaa aikaa, että sitä on kiva odottaa ja varsinkin suunnitella jo hieman etukäteen ja tehdä pieniä hankintoja hyvissä ajoin! Näin välttää myös joulukiireet!
Lahjoja on ostettu pitkin vuotta alennusmyynneistä ja toki niitä hankitaan vielä lähempänä joulua. Näin säästää myös rahaa ;)
Itselläni on lostattuna lista lahjoista joita aijon ostaa tuttaville ja perheenjäsenille ja keille nyt ostetaankaan. Ehkä kirjaan on myös merkattu ostopaikka ja hinta, jos on tiedossa.
En itse kuitenkaan ole niitä jouluhössöttäjiä, jotka laittavat jo syyskuussa valot ja kaikki ikkunaan, vaan maltan kuitenkin mieleni niiden suhteen ja odotan joulukuuhun, samoin on kaikkien jouluherkkujen laita (olen kuullut, että joskut tekevät ns. "koe eriä" pipareita ja/ tai joulutorttuja!).
Miten te muut valmistaudutte jouluun? Siis tarkoitan, että kuinka aikaisin alatte suunnitella joulua ja oletteko tehneet hankintoja? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu