Mitenkäs eteenpäin

Vaalikoneista ei taaskaan ole apua, mutta kertokaapa vaikka ihan huvin vuoksi, miten suhtaudutte jos Hyvinkää ja Riihimäki niminen kylä "naitettaisiin"? Hynttyyt yhteen vai "minä ite"?

Olen tullut - mutkan kautta - Janakkalasta rahapuolen pomon hommista. Pienempi toki se ympyrä, mutta sielläkin Turenki-Tervakoski "kaksinapaisuus". Kyllä se toimi ja maan vaurain kunta sitä tuli. Veroäyri ei ihan huippualin, kahdella vähän pienempi.

Velkaa jonkin verran mutta nekin rahat pankkitileillä, kassassa sen verran jotta puolen vuoden verot olisi saanut jättää perimättä.

Sitten menin Tampereen eteläpuolelle, kun perustivat kuntainliiton terveyskeskuksen. Kansa säikähti, että nyt ne 38 palvelupaikkaa kasatankin yhteen. Ei toki, se "terveyskeskus" oli vain nimi. Kuntarajat siinä vain pyyhkäistiin pois ja tasailtiin töitä niin, että pitäjästä kuin pitäjästä ehti hoitoon hoitoon 10 minuutissa.

Minun mielestäni tuo yhteistoiminta kannattaa sekä palveluiden puolelta että rahallisesti, ja hyvin paljon.

En kiistelemään ala, mutta olen aikoinani hakannut päätäni seinään siksi, että Riihimäelle ja Hyvinkäälle piti rakentaa aluesairaala. Ehdotin yhteistä vähän parempaa vaikka rajan päälle. Ei käynyt.

Hyvinkään kaupunginjohtaja ja muutama valtuutettu kaatoi homman "kättellyssä". Me teemme omamme ja curlinghallin samaan urakkaan. Niin sitten tehtiin kaksi erillistä torsoa sairaalaa.

Samaa tuo ajttelu yhä, mutta aivan varmasti muuttuu. Kivaa, jos kertoisitte mieliteistänne!
6518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Keväällä tehty selvitys oli siitä pöljä,että Hyvinkäätä ehdotettiin siirrettäväksi Kanta-Hämeeseen,siis askel taaksepäin kun eteenpäin pitäis mennä.Taisi selvitysmies olla Hämeestä.TV 1 ssä oli juttua,että Kanta-Hämeen lounaisimmat kunnat haluavat siirtyä Uuteenmaahan,joten taitaa Kanta-Häme olla kohta historiaa.

Äänestä
  • Ei toi liitos eikä yhteistyökään käytännössä etene mihinkään. Syynä on se, että kaks isoa haluu molemmat vääntää pitäjän ykköspaikasta ja kaksi pienempää ei haluu mennä isompien talutusnuorassa. Osittain ne on ihan perusteltuja juttuja, miksi esim. Lopen/hausjärven ja riksun pitäisi yhdistyy kun niitten näkemykset on aivan eri maailmasta???? Hyvinkää haluais etelään, mutta jäi keskiuudenmaan fuusion ulkopuolelle. Nyt on enää turhaa yrittää mukaan, juna meni jo.

    Riksu ja hyke yrittää jotekin yhteistyötä, mutta hyke pitää isteään jotenkin parempana. Ei siitä mitään tule. Sitäpaitsi riksun motiivina lienee saada ainakin osa veloistaan jonkun muun maksettavaksi. Ne tarvii kipeesti tonttimaata ja hamuaa sitä pienemmpista naapurikunnista.

    Tästä yhteisfuusiosta ei tuu mitää jollei asianosasten kuntien virkamiesjohtoa pistetä totaalisesti uusiksi.

    Äänestä

Haluaisitko suoleesi lämmintä siemennestettä?

Äänestä

Minusta voitaisiin yhdistää Hyvinkää, Riihimäki, Hausjärvi ja Loppi. Ettei kauheaa tappelua tulisi, niin nimeksi vaikka Hausjärvi. Sehän on meidän vanha emopitäjä.

Olen sitä mieltä, että Hyvinkää on enemmän Hämettä kuin Uuttamaata, mutta järkevintä olisi silti suuntautua etelään päin.

Ja jos Riihimäki ei lähde messiin, niin lähtisikö Hausjärvi yksin?

Äänestä
  • vain 5% Hausjärveä,joten lopeta se emopitäjälässytys.Onhan niitä muitakin kuntia siirtymässä Uutenmaahan,jote tervetuloa mukaan vain.

    Äänestä

Ihmettelen syvästi Uusimaa vs. Kanta-Häme asettelua, koska molemmat kuuluvat Etelä-Suomen lääniin. Näistä rajoista tulisi ASAP päästä eroon. Näillä liitoksilla voisi tosiaan olla jotain kehittävääkin. Enemmän ihmettelen kommentteja: Hyvinkää menee takapakkia, jos yhdistyy Riihimäen kanssa. MITEN??? Häme tai Uusimaa mitä eroa? Riihimäellä ainakin paremmat liikenneyhteydet...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


arvoisat poliikoiksi aikovat? kirjoitti:

Vaalikoneista ei taaskaan ole apua, mutta kertokaapa vaikka ihan huvin vuoksi, miten suhtaudutte jos Hyvinkää ja Riihimäki niminen kylä "naitettaisiin"? Hynttyyt yhteen vai "minä ite"?

Olen tullut - mutkan kautta - Janakkalasta rahapuolen pomon hommista. Pienempi toki se ympyrä, mutta sielläkin Turenki-Tervakoski "kaksinapaisuus". Kyllä se toimi ja maan vaurain kunta sitä tuli. Veroäyri ei ihan huippualin, kahdella vähän pienempi.

Velkaa jonkin verran mutta nekin rahat pankkitileillä, kassassa sen verran jotta puolen vuoden verot olisi saanut jättää perimättä.

Sitten menin Tampereen eteläpuolelle, kun perustivat kuntainliiton terveyskeskuksen. Kansa säikähti, että nyt ne 38 palvelupaikkaa kasatankin yhteen. Ei toki, se "terveyskeskus" oli vain nimi. Kuntarajat siinä vain pyyhkäistiin pois ja tasailtiin töitä niin, että pitäjästä kuin pitäjästä ehti hoitoon hoitoon 10 minuutissa.

Minun mielestäni tuo yhteistoiminta kannattaa sekä palveluiden puolelta että rahallisesti, ja hyvin paljon.

En kiistelemään ala, mutta olen aikoinani hakannut päätäni seinään siksi, että Riihimäelle ja Hyvinkäälle piti rakentaa aluesairaala. Ehdotin yhteistä vähän parempaa vaikka rajan päälle. Ei käynyt.

Hyvinkään kaupunginjohtaja ja muutama valtuutettu kaatoi homman "kättellyssä". Me teemme omamme ja curlinghallin samaan urakkaan. Niin sitten tehtiin kaksi erillistä torsoa sairaalaa.

Samaa tuo ajttelu yhä, mutta aivan varmasti muuttuu. Kivaa, jos kertoisitte mieliteistänne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu