Olen niin väsynyt elämääni ja tähän ainaiseen ahdistukseen. En osaa sitä kenellekään kertoa suoraan, mutta Jumala tietää kuka olen, ja apu tulee perille. Mieheni ei ole uskossa, ja on hetkiä jolloin tunnen etten minäkään jaksa enää roikkua Jeesuksessa kiinni.
Mieheni käyttää sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa, enkä osaa lähteä liitosta. Olen alkanut myös sairastaa erilaisia oireita, en tidä ovatko ne stressin aiheuttamia. Pientä poikaani haluaisin suojella kaikelta pahalta, ja siksi tuntuu väärältä olla miehen kanssa. Osa uskovaisista on sanonut minulle että "minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön kukaan rikkoko".
Olen hämmentynyt, pelkään jo oman henkeni puolesta miehen juodessa. Uskon että Jumalalla on kaikki vastaukset tähänkin, ja pyydän että teette rukoustaistelua kanssani. Tarvitsen tukea sekä ylhäältä, että kanssamatkaajilta.Rukoillaan että Herra auttaisi minua ja perhettäni.
Mieheni käyttää sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa, enkä osaa lähteä liitosta. Olen alkanut myös sairastaa erilaisia oireita, en tidä ovatko ne stressin aiheuttamia. Pientä poikaani haluaisin suojella kaikelta pahalta, ja siksi tuntuu väärältä olla miehen kanssa. Osa uskovaisista on sanonut minulle että "minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön kukaan rikkoko".
Olen hämmentynyt, pelkään jo oman henkeni puolesta miehen juodessa. Uskon että Jumalalla on kaikki vastaukset tähänkin, ja pyydän että teette rukoustaistelua kanssani. Tarvitsen tukea sekä ylhäältä, että kanssamatkaajilta.Rukoillaan että Herra auttaisi minua ja perhettäni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mene itseesi ja mieti kestääkö lapsesi nähdä/kokea väkivaltaa. Mene sosiaalivirastoon ja kerro kaikki, ole lääkärillesikin avoin. Paras ja Jumalan osa-apu miehelle on että lähdet, se tepsii.
Olen kasvanut kodissa, jossa oli perheväkivaltaa.
Elin jatkuvassa pelossa, ja vieläkin kärsin
psyykkisistä oireista, ja näen painajaisia
lapsuudestani, vaikka olen jo aikuinen.
Vasta 15 vuotta myöhemmin äitini ymmärsi,
että hänen on toimittava, muuten kaikki
jatkuu niin kuin ennenkin ja pahenee vaan.
Tosiasiahan on, että perheväkivalta ei
yleensä koskaan lopu itsestään,
vaan vähitellen pahenee ja raaistuu.
Äitini lähti kotoa, vuokrasi yksiön itselleen,
ja kävi juttelemassa muutaman kerran tilanteesta
mielenterveystoimistossa.
Sanoi miehelle, että näin ei voi jatkua.
Ilmoitti, ettei astu saman katon alle enää,
ellei tilanteeseen tule muutosta.
Mies tuli pakon edessä juttelemaan tilanteesta
mielenterveystoimistoon, sai tarvitsemansa
lääkityksen, ja nyt äitini asuu taas kotona.
Joskus loppu menee näin onnellisesti.
Mutta onnellisen lopun edes mahdollisuutta
ei ole, jos alistut kynnysmatoksi ja annat
tilanteen jatkua.
- - - -
Siitähän se on kyse.
Sanotko että näin ei voi jatkua,
vai sallitko tilanteen jatkua.
- - - -
Toinen asia on tietysti se, että
yleensä pitkään väkivallalla alistettu nainen
on niin henkisesti loppu ja lamaantunut,
ettei pysty toimimaan millään tavalla.
Sen vuoksi ensimmäinen askel on se,
että haet apua itsellesi esim. mielenterveys-
toimistosta. Siellä voit käydä tilannetta läpi,
ja saat tukea siihen mitä pitää tehdä.
Sinun täytyy saada tukea ja voimaa
ulkopuoleltakin, yksin tuollaista ei jaksa
eikä tarvitsekaan kestää.
Perheväkivallan sivusta seuraaminen on lapseen kohdistuvaa henkistä väkivaltaa. Se voi traumatisoida lasta aivan yhtä paljon kuin fyysinen väkivalta. Seuraukset näkyvät lapsen kehityksessä ja itsetunnossa.
Tämän linkin takana on tietoa ja apua
perheväkivallasta kärsiville. Siellä on
myös keskustelupalsta:
http://www.apua.info/perhevakivalta.html
Kiitos viestistäsi. Oli mukava saada tuo www-osoite. Vietin niillä sivuilla pitkän tovin ja pohdin asiaa, tein päätöksenkin. Aion laittaa asiani kuntoon ja aloittaa elämän poikani kanssa, yritän saada sekä itseni että pojan elämän vielä raiteilleen, toivon mukaan en ole pilannut omilla valinnoillani kumpaakin. Oli helpottavaa lukea muiden samaa kokeneiden tarinoita ja selviytymisiä, tajusin siinä kuinka sokeasti olen itse toiminut.Ja uskon että päätökseni pitää, sillä ensimmäistä kertaa tiedän mitä minun tulee tehdä..
Rohkeutta sinulle.
Olla elämäntilanteen uhri, âitinä, ja kenties alkoholistin vaimona, ei jätâ paljonkaan tilaa todellisille omille tunteille, ja tuntemuksille. Kaikkialla vain vaanivat opitut sâännôt.Käyttäytymismallit.....
Kuitenkin, jos ensinkin teet sen ensimmäisen askeleen, sen jälkeen tulee eteen nousemaan paljon uusia kysymyksiä.
Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäsi uskallat kysyâ, että mitä todella itse elävâltä elämältâsi haluat????
Siitä voikin alkaa aivan uusi, ja mielenkiintoinen kasvuprosessikin.
Jos tahdot pohtia asioita kanssani, niin voit kirjoittaa [email protected]
Paljon elävää elämää nähneenä, ja kokeneena.
Kuitenkin vain ihminen, siis hän.
esirukousta ei tarvita, vaan neuvoja/apua ja sitä kautta toimintaa. Toimi sinulle hyvin.