jeesus oli

jeesus oli kotoisin toiselta planeetalta tai sitten hän oli keksinyt sirkuksen ja esitti temppujaan ihmisille mutta kun jeesus kieltäytyi maksamasta veroja eikä suostunut kertomaan miten hän teki temppunsa niin hänet naulattiin ristiin
699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kaikki eivät silloin tätä ymmärtäneet ja siksi Hänet ristiinnaulittiin.
Kaikki meni kuitenkin Jumalan suuren suunnitelman mukaisesti.
Jeesus nousi kuolleista tämän todistuksena.

Nyt kaikilla on mahdollisuus pelastua.

Sokeiden silmätkin vielä taas aukeavat.

Äänestä
  • jeesuksen kuolleista nousu kuuluin hänen sirkus ohjelma numeroon. jeesus suunnitteli myös koko jutun että hänestä kerrottatisiin vielä tuhansien vuosien kuluttua. jeesus tarkoitti tämän raamattu kirjan isoksi vitsiksi mutta ihmiset eivät sitä ymmärtäneet vaan alkoivat uskomaan tähän suureen vitsiin ja alkoivat jopa tehdä kirkkoja tämän sirkustaiteilijan palvomiseen ja kunnioittamiseen

    Äänestä

  • onko teillä kivaa kirjoitti:

    jeesuksen kuolleista nousu kuuluin hänen sirkus ohjelma numeroon. jeesus suunnitteli myös koko jutun että hänestä kerrottatisiin vielä tuhansien vuosien kuluttua. jeesus tarkoitti tämän raamattu kirjan isoksi vitsiksi mutta ihmiset eivät sitä ymmärtäneet vaan alkoivat uskomaan tähän suureen vitsiin ja alkoivat jopa tehdä kirkkoja tämän sirkustaiteilijan palvomiseen ja kunnioittamiseen

    kyllä voivat ihmiset vuonna 3000 nauraa tän päivän ihmisille kun joku onnistui tekemään näin hyvän vitsin tai voisiko sanoa kusetuksen johon valta osa ihmisistä uskoin parituhatta vuotta

    vaikka nyky päivän kirkko ihmiset varmasti ovat saaneet jo selville mikä tämä jeesus oli miehiään niin eivät he uskalla tätä asiaa tunnustaa koska ovat huijatuksi saaneet näin paljon ihmisä 2000 vuoden aikana. ja sitä paitsi jumala syntyi vasta 1984 vantaalla ja minulla ei mitään poikaa ole ja nämä kristin usko tyypit on hevareita ja minä eli oikea jumala olen räppäri

    Äänestä

  • onko teillä kivaa kirjoitti:

    jeesuksen kuolleista nousu kuuluin hänen sirkus ohjelma numeroon. jeesus suunnitteli myös koko jutun että hänestä kerrottatisiin vielä tuhansien vuosien kuluttua. jeesus tarkoitti tämän raamattu kirjan isoksi vitsiksi mutta ihmiset eivät sitä ymmärtäneet vaan alkoivat uskomaan tähän suureen vitsiin ja alkoivat jopa tehdä kirkkoja tämän sirkustaiteilijan palvomiseen ja kunnioittamiseen

    Matti saari Kauhajoella, ajatteli tavallasi, ja
    useat muutkin noin ajattelevat.

    Ihminen niittää, mitä kylvää, eli uskomalla valheen, että Jeesus on sirkustaiteilija, eikä
    Jumalamme ja Herramme; tilasimme 11 ruumista.

    Näes Jeesus ja ruumiit ovat kääntäen verrannollisia: Vähemmän Jeesusta- enemmän Ruumiita: Enemmän Jeesusta-vähemmän ruumiita.

    Onko itsestäsi kivaa joutua niitattavaksi, jos
    tuon jumalattomuutesi hedelmän joudut syömään,
    joku kun jumalattomuudessaan älyää, ettei sinun
    pidä enää saaman elää, koska tottelematon Jumalalle?

    Miksi ylipäätään voit kuvitella varjeltuvasi
    murhamiehiltä ja pahoinpitelijöiltä, kun aina
    "siunaat" jumalattomuuden, koska lopulta se tulee
    omaan nilkkaan?

    Murhamiesten lista on pitkä, koska jumalattomien
    pahojen, eli eivät usko Raamatun Jumalaan, lista
    vieläkin pidempi-ja me vain syytämme Jumalaa
    maailman pahuudesta, emmekä tikkua ristiin laita,
    eli Raamattua tottele, vaikka se annettu ja ainoa
    lääke pahuuteen ihmisten on.

    Emme pääse Jumalaa pahuudesta syyttämään, vaan
    meitä viimeisellä tuomiolla syytetään Raamatun
    hylkäämisestä, ja syyllisiksi todetaan tuosta
    seuranneeseen pahuuteen.

    Äänestä

  • onko teillä kivaa kirjoitti:

    jeesuksen kuolleista nousu kuuluin hänen sirkus ohjelma numeroon. jeesus suunnitteli myös koko jutun että hänestä kerrottatisiin vielä tuhansien vuosien kuluttua. jeesus tarkoitti tämän raamattu kirjan isoksi vitsiksi mutta ihmiset eivät sitä ymmärtäneet vaan alkoivat uskomaan tähän suureen vitsiin ja alkoivat jopa tehdä kirkkoja tämän sirkustaiteilijan palvomiseen ja kunnioittamiseen

    Et kai vain ole itse sirkuksesta? oletko?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

onko teillä kivaa kirjoitti:

jeesus oli kotoisin toiselta planeetalta tai sitten hän oli keksinyt sirkuksen ja esitti temppujaan ihmisille mutta kun jeesus kieltäytyi maksamasta veroja eikä suostunut kertomaan miten hän teki temppunsa niin hänet naulattiin ristiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu