Kristian

19437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kristian on ollut messuilla haastateltavana.

Äänestä
  • Eikö tuo ole hyvä asia että kertoo avoimesti haastattelussa?
    Eikö olis hyvä että monet sairastavat nuoret osaisivat olla häpeämättä ja hakisivat apua, aivan kuten Kristian?
    Eikö tuo ole lähinnä kannustusta siihen että ihmiset olisivat suvaitsevaisempia.

    Tiedoksi vain, että aivoissa voi olla ja niihin voi tulla kelle vain, milloin vain neurologinen vamma joka aiheuttaa mielenterveysongelmia. Samalla lailla se pää voi sairastua kuten jalkakin. Kolautat sen vähän lujemmin johonkin ja sitten et saa solmittua kengännauhoja sen jälkeen.

    Kannattais muistaa että kaikki voi ja todennäköisesti sairastuu elämänsä aikana johonkin vakavampaan, joten ehkä ei kannata ainakaan halveksua. Karma kostaa:)

    Ehkä sen ahdasmielinen tajuaa vasta jos se sattuu omalle kohdalle. Outoa että mielenterveysongelmat olis 2000-luvulla joku tabu, varsinkin kun niin monet nuoret ja nuoret aikuiset nykyään sairastaa, varsinkin Suomessa.

    Äänestä

  • sinua, koska..? kirjoitti:

    Eikö tuo ole hyvä asia että kertoo avoimesti haastattelussa?

    eipähän sentään levittele haarojaan niin kun britney, esiinny läskivideossa niin kun tuksu, tai jätä kuollutta lemmikkiään lojumaan pihamaalle tyyliin paris.

    ihan fiksua kristianilta, ihmiset aina arvostelee muita ihan kun itse tai oma elämä olis jotenkin parempaa. mitähän tuokin haastattelu nyt on joltain pois?

    Äänestä

  • sinua, koska..? kirjoitti:

    Eikö tuo ole hyvä asia että kertoo avoimesti haastattelussa?
    Eikö olis hyvä että monet sairastavat nuoret osaisivat olla häpeämättä ja hakisivat apua, aivan kuten Kristian?
    Eikö tuo ole lähinnä kannustusta siihen että ihmiset olisivat suvaitsevaisempia.

    Tiedoksi vain, että aivoissa voi olla ja niihin voi tulla kelle vain, milloin vain neurologinen vamma joka aiheuttaa mielenterveysongelmia. Samalla lailla se pää voi sairastua kuten jalkakin. Kolautat sen vähän lujemmin johonkin ja sitten et saa solmittua kengännauhoja sen jälkeen.

    Kannattais muistaa että kaikki voi ja todennäköisesti sairastuu elämänsä aikana johonkin vakavampaan, joten ehkä ei kannata ainakaan halveksua. Karma kostaa:)

    Ehkä sen ahdasmielinen tajuaa vasta jos se sattuu omalle kohdalle. Outoa että mielenterveysongelmat olis 2000-luvulla joku tabu, varsinkin kun niin monet nuoret ja nuoret aikuiset nykyään sairastaa, varsinkin Suomessa.

    Kristianin esiintymistä haastattelussa. Kyseessähän oli terveysmessut, joten hänet oli sinne varmasti pyydetty kertomaan juuri mielenterveysongelmista ja niiden kanssa elämisestä.

    Äänestä

  • ole arvostellut kirjoitti:

    Kristianin esiintymistä haastattelussa. Kyseessähän oli terveysmessut, joten hänet oli sinne varmasti pyydetty kertomaan juuri mielenterveysongelmista ja niiden kanssa elämisestä.

    Äijä pälättää terveysmessuilla, venemessuilla, viinimessuilla ja pääsiäisyön messuilla.

    On siinä meillä todella vakavasti otettava MUUSIKKO! Tätä on Idols pahimmillaan...

    Äänestä

  • Tuo Kristian kirjoitti:

    Kristian on tehnyt? Muusikolla ei saisi olla muuta elämää kuin musiikki eikä saisi harrastaa mitään muuta? Missä umpiossa sinä oikein elät, jos niin ajattelet?

    Jopas nyt jos se vaan käy pälättämässä. ja jätkän piti olla muusikko. ei muusikot puhu, ne soittaa ja laulaa. Musiikki puhuu. Nääs.

    Äänestä

  • Kridelle sääliääniä antanut kirjoitti:

    Jopas nyt jos se vaan käy pälättämässä. ja jätkän piti olla muusikko. ei muusikot puhu, ne soittaa ja laulaa. Musiikki puhuu. Nääs.

    että muusikoita ei yleensä pyydetä puhumaan, koska heillä ei ole mitään sanottavaa.

    Oletko sinä ihan tosissasi sitä mieltä, että muusikot eivät saa tehdä mitään muuta kuin soittaa tai laulaa? Onpas ahdasmielinen näkemys.

    Äänestä

  • pahaa kirjoitti:

    Kristian on tehnyt? Muusikolla ei saisi olla muuta elämää kuin musiikki eikä saisi harrastaa mitään muuta? Missä umpiossa sinä oikein elät, jos niin ajattelet?

    tajuta, et toisia ärsyttää "jokapaikanhöylätyyli."
    Miks yleensä tuodaan mitään henkilökohtaisia asioita julkisuuteen? Kerätäänkö sillä sympatiaa vai kenties vauhditetaanko sillä levy myyntiä? Vai onko tässä kyse, että "mokat" voidaan selittää jollakin pätevällä syllä?

    Äänestä

  • fanit kirjoitti:

    niin kuin itse parhaaksi näkee, yritä itse ymmärtää se. Jos Kristian tykkää olla mukana monenlaisessa toiminnasa, se on hänen asiansa ja hän tekee niin, ärsytti sinua miten paljon tahansa.

    Mihin itse pyrit valittamalla täällä Kristianin tekemisiä? Suututtaako tai ärsyttääkö tosiaan niin paljon, ettet voi olla purkamatta mieltä keskustelupalstoilla? Vai onko tarkoitus vaikuttaa palstan lukijoiden mielipiteisiin? Mitä sinä siitä saat? Keräätkö sympatioita omalle idolillesi haukkumalla muita? Miksi sinua kiinnostavat Kristianin motiivit?

    Äänestä

  • tekee kirjoitti:

    koko teksti täynnä! Lyhyt ja ytimekäs vastaus kaikkiin noihin sun kysymyksiin. MÄ KERRON VAIN MIELIPITEENI!!!!!

    Ps. Toinen viesti sit tähän ketjuun! Joten kaikki mielipiteet ei ole mun kirjoittamiani, mitkä ovat tässä ketjussa!!!!

    Äänestä

  • tekee kirjoitti:

    niin kuin itse parhaaksi näkee, yritä itse ymmärtää se. Jos Kristian tykkää olla mukana monenlaisessa toiminnasa, se on hänen asiansa ja hän tekee niin, ärsytti sinua miten paljon tahansa.

    Mihin itse pyrit valittamalla täällä Kristianin tekemisiä? Suututtaako tai ärsyttääkö tosiaan niin paljon, ettet voi olla purkamatta mieltä keskustelupalstoilla? Vai onko tarkoitus vaikuttaa palstan lukijoiden mielipiteisiin? Mitä sinä siitä saat? Keräätkö sympatioita omalle idolillesi haukkumalla muita? Miksi sinua kiinnostavat Kristianin motiivit?

    Mikä hitto saa sut luulemaan että tällä palstalla on yksi ainut ihminen joka arvostelee Kristiania? Voisiko olla niin, että on monia ihmisiä, joita Kristian syystä tai toisesta ei innosta?
    Ja mitä sitten vaikka arvostelevatkin, ei kai tämän palstan tarkoitus ole pelkästään valuttaa siirappia artistien päälle? Kai täällä saa myös olla kriittinen. Et ole ihan tainnut ymmärtää keskustelupalstojen ideaa!

    Äänestä

  • NoWayMan kirjoitti:

    mikä into jollain ihmisellä on kaivella Kristianin tekemisiä ja valittaa niistä. Jos Kristian ei kiinnosta eikä innosta, niin miksi ihmeessä. Maailmahan on täynnä ärsyttäviä ihmisiä, eikä heitä voi valittamalla muuttaa miksikään eivätkä he jonkun valitusten vuoksi myöskään mihinkään häviä.

    Miksi nämä "kriittiset" puolestaan hermostuvat niin kovasti, jos joku kirjoittaa myönteisen kannan? Ei kai tämä pelkkä haukkumispalstakaan ole.

    Äänestä

  • NoWayMan kirjoitti:

    Mikä hitto saa sut luulemaan että tällä palstalla on yksi ainut ihminen joka arvostelee Kristiania? Voisiko olla niin, että on monia ihmisiä, joita Kristian syystä tai toisesta ei innosta?
    Ja mitä sitten vaikka arvostelevatkin, ei kai tämän palstan tarkoitus ole pelkästään valuttaa siirappia artistien päälle? Kai täällä saa myös olla kriittinen. Et ole ihan tainnut ymmärtää keskustelupalstojen ideaa!

    että ei saa arvostella? Anna tulla vain arvostelua jos siihen on tarvetta mutta yritä kestää myös myönteinen arvostelu jota Kristian saa osakseen. Keskustelu on katsos sellaista että siinä vaihdetaan mielipiteitä ja pohditaan asioita monesta näkökulmasta.

    Äänestä

  • olla niin kirjoitti:

    että muusikoita ei yleensä pyydetä puhumaan, koska heillä ei ole mitään sanottavaa.

    Oletko sinä ihan tosissasi sitä mieltä, että muusikot eivät saa tehdä mitään muuta kuin soittaa tai laulaa? Onpas ahdasmielinen näkemys.

    tai soittaa. Muuten se on väärällä alalla. Kride ei ole ollut julkisuudessa musiikin takia vaan millon minkäki heppalehden sivuilla neuvoja antamassa vanhan sedän näkökulmasta tai neuvomassa ruokaohjelmassa miten juustoa pannaan piparin päälle. pystyyhän siihen joku muukin.

    Äänestä

toisen tai kolmannen jatko-osan jutulleen Meurmanin ihmeellisistä suurteoista. Eli Kriden monipuolisuus huomattiin jo, oliko se elokuussa, maan johtavassa lehdessäkin. Kriden touhut huvittavat siis muitakin kuin tämän palstan kirjoittajia.

Äänestä
  • on ala-arvoista toimintaa enkä usko että arvonsa tuntevassa lehdessä tehtäisiin sellaista. Merkityksettömät idols-tähdet eivät edes ylitä Hesarin uutiskynnystä, joten on melkoinen ihme, jos siellä on vaivauduttu Kristianin tekemisiä ruotimaan.

    Äänestä

  • pilkkaaminen kirjoitti:

    on ala-arvoista toimintaa enkä usko että arvonsa tuntevassa lehdessä tehtäisiin sellaista. Merkityksettömät idols-tähdet eivät edes ylitä Hesarin uutiskynnystä, joten on melkoinen ihme, jos siellä on vaivauduttu Kristianin tekemisiä ruotimaan.

    Kristianin arvostelu on mielestäsi ihmisten pilkkaamista? Kyllä se vaan ikävä kyllä on vaan Kristianin arvostelua. Ihan kuten muittenkin tekemisiä arvostellaan. Kyllä ne varsinaiset sinunkin hyväksymäsi sylkykupit oli viime vuoden Idolsin voittajakaartissa. Pitääkö olla heppalehden kannessa, että lukeutuu "ihmiseksi"?

    Äänestä

itseäni etoo koko tyyppi. on kuitenkin hauskaa lukea täältä suomi24:sta kristianin yrityksistä pysyä lööpeissä. jatkakaa samaan malliin näitten kride ketjujen kanssa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

jälleen kirjoitti:

kerran kertomassa ongelmistaan

http://viihde.mtv3.fi/uutiset/musiikki.shtml/729705?meurman_kristian

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu