Sarjassa vihjeitä keittiöön on vuorossa perunan pieniminen eli lohkominen keittoruokaan, tässä tapauksessa kaalikeittoon.
1) Peruna kannattaa pestä.
2) Peruna kannattaa kuoria asianmukaisella perunankuorimisveitsellä.
3) Asetetaan pitkulanmallinen kuorittu ja huuhtaistu peruna kärjelleen alustalle (jos ei muuta löydy, leikkuulautakin käy). Yleensä se pysyy pystyssä, jos tukee toisella kädellä.
4) Leikataan n. 3 samansuuntaista ja melko tasavälistä viipaloivaa viiltoa perunana yläosasta melkein koko perunan matkan, niin että alaosaan jää viipaleita kiinnipitävä kanta. Kiinnipitävä ote perunasta kannattaa järjestää niin, ettei sormia viipaloidu samalla.
5) Kierretään perunaa vaakatasossa 90° ja toistetaan viipalointi. Perunan pitäisi nyt olla ehjä nippu "ranskalaisia".
6) Silputaan peruna kattilaan (esim. kiertävällä leikkauksella) pitäen kiinni kannasta, joka viipaloidaan lopuksi käsissä.
7) Vaiheet 1-6 voi toistaa useammallekin perunalle.
Kanttaa huomata, ettei perunakuorimisveitsi ole yleensä hyvä viipalointiin, vaan siihen sopii paremmin esim. juuresveitsi.
Ja mikäs hyöty tästä nyt oli sitten? Peruna saatiin pieniksi kuutioiksi, eikä perunan nesteet levinneet pitkin leikkuualustaa. Siis vähemmän siivoamista. Toiminnan voi suorittaa jopa ilman leikkuulautaakin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
sitten asetan kolme siivua paallekkain ja ristiinrastiin silpun.. kalanfileerausveitsella joka on jokapaikan veitti :-)
perunalastuja,muutenkin kokkaaminen on kivaa
http://www.youtube.com/watch?v=yeZSjNQZUHQ&feature=related
eli mitä kaalilla on tekemistä perunan kanssa.
lipsahtaa liikaa suolaa, pistä sekaan pari kokonaista pottua, potut imee itseensä liian suolan
;=)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))))