Kuinka moni teistä täällä palstalla pyörivistä ihmisistä on huolestunut siitä mihin uskonnot ovat tätä maailmaa viemässä? Minua huolestuttaa se että ihan muuten fiksulta vaikuttava henkilö puhuu siitä kuinka minäkin tulen kärsimään ikuisuuden helvetisssä. Ja hän vielä sanoo että olisi mukava nähdä ilmeeni kun minulle selviää (kuoleman jälkeen) kuinka joudun ateismistani helvettiin. Siis onko kyseinen henkilö uskovaisuus-harhansa lisäksi sadisti joka saa nautintoa siitä että kuvittelee kanssa-ihmisten kärsimystä.
Hän on sanonut ihan suoraan että tämä kyseinen kristillisen opin mukainen maailman-loppu olisi tulossa vielä meidän elämämme aikana. Kuinka sellaisen henkilön voi kuvitella tekevän oikeita päätöksiä jotka vaikuttavat tulevien sukupolvien elämään myönteisesti. Kuten joku viisas joskus sanoi: "Emme perineet maailmaa vanhemmiltamme vaan se on lainassa lapsiltamme."
Hän ei usko evoluutioon, radiohiili-(ym.)-ajoitukseen tai yleensäkään mihinkään mikä eroaa hänen uskoonsa ja raamattuun. Hän närkästyy kun yritän selostaa ihan todellisia virheitä ja ristiriitaisuuksia hänen "pyhästä" kirjastaan. Ja samaan aikaan minä olen kohtelias ja kuuntelen hänen täysin perusteettomattomia hyökkäyksiä tiedettä ja minua kohtaan. En muista kuinka monta kertaa hän on sanonut minun levittävän paholaisen sanomaa.
Mutta hän on vain yksi harhaluuloinen ihminen, eihän tälläisiä voi olla kovinkaan montaa maailmassa...ai niin...Palin. Jos tälläisiä ihmisiä pääsee kunnolla vallan kahvaan läntisessä maailmassa missä heillä on kehitys-maitten johtajia paljon paremmat resurssit käytettävissä ja enemmän vapauksia tuhottavana niin silloin ei enään kenelläkään ole hauskaa.
Tämä on ensimmäinen ateismi-palstalle kirjottamani viesti mutta luultavastikaan ei viimeinen...

Vastaukset 8
Vanhimmat
vaikka Pohjois-Korea ja Kiina mutta nehän ovat niitä ateistisia maitakin.
Sitä mitä uskikset suoltavat ja mihin heidät on aivopesty, ihmetyttää meitä kaikkia.
Missään muussa yhteisössä ei ole niin ahdasmielisiä ja suvaitsemattomia ihmisiä, kuin uskiksissa.
Tarjoisin tervetulokahvit, olkaa hyvä. ;-D
Vaikkei kahvi lempijuomiani ole niin eiköhän sitä yhden kupin voi juoda kun noin kohteliaasti tarjotaan.
Vaikka uskovaiset kuinka pommittaisivat toisiansa niin Ateismi elää!
Järjen käyttöä ei voi hävittää sillä se on Evoluution huippua! :)
Tervetuloa joukkoon. Toivottavasti jaksat pitää mainion kirjoitus-asenteesi täällä kaiken hihupommituksen keskellä.
Oma asenteeni on lähinnä hihuille vittuileva enää. Toivottavasti jaksat paremmin :)
... porukkaan!
Monilla täällä on samanlaisia kokemuksia, eikä siinä vielä kaikki - kun olet täällä "kotikentälläsi" ja vaihdat ajatuksia muiden ateistien/uskonnottomien kanssa, eikös tännekin änkeä kasapäin niitä helvetillä pelottelijoita, joilla on johtoajatuksena "evoluutio-usko on saatanan keksintö" tai jotain muuta yhtä rasittavaa.
Mutta välillä, useinkin, täällä on hulvattoman hauskaa.
Kiva että tänne tulee uusia täyspäisiä keskustelijoita noitten iänikuisten uskisvouhottajien lisäksi.
Palin on vaarallinen. Demokraattien on nyt syytä olla tarkkana, koska jos McCain valitaan ja sitten kuolla kupsahtaa, niin mitäs sitten tapahtuukaan. Toinen hullu hihhuli heti Bushin jälkeen ydinasevallan ja suurvallan johdossa.
Sehän se on se ongelma kristinuskoisten kanssa. Vasen suupieli vaahtoaa rakkaudesta ja oikea lähettää kaikki helvettiin, jotka eivät ota jeesusta sisäänsä.
Kaikille muille tämä on päivänselvä asia, paitsi krisselille itselleen. Hänen uskonsa omaan hyvyyteensä peittää hänen todellisen murhanhimoisen luontonsa.
Rakkaus ilman jeesusta ja jahvea, on heille antikristuksen ja saatanan harhapolkuja.