...USA on avannut pandoran lippaan ja käynnistänyt aikakellon maailman paloon:
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1066373762313
http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1066373762313
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Keitä vastaan tällaisia ennaltaehkäiseviä iskuja voisi olla odotettavissa?
Venäjän vaikutuspiiriin kuuluneita maita on paljon. Osalla ei liene paljonkaan merkitystä Venäjälle. Tulilinjalle joutunevat ne maat, joista on Venäjälle hyötyä joko strategisen aseman vuoksi tai luonnonvarojen vuoksi. Lähi-itä on myös pitkän tähtäimen potentiaalisia kohteita, kunhan venäjä saa sotilaallisia valmiuksiaan kehitettyä paremmiksi. Suomen tuskin tarvinnee pelätä valtavasti, mutta suurvaltojen arvaamattomuuden vuoksi mikään ei ole varmaa. Yksi asia on kuitenkin varmaa, nämä "ennaltaehkäisevät" iskut ovat suurvaltapolitiikkaa ja ajavat tekijöidensä poliittisia, taloudellisia tai sotilaallisia päämääriä, olipa sitten tekijänä Venäjä, USA tai vaikkapa Kiina, joka varmasti myös liittyy kohta tähän "ennaltaehkäisijöiden" kerhoon. Kuten sanoin, pandoran lipas on avattu.
EU etsii muotoa sotilasyhteistyölleen (on kloppi saamassa jo pikkuisen lihaksia), Venäjä vetretytyy jälleen, kehittynyt Kiina kolistelee taivaan portteja.
Aivan kuin USA:lle alkaisi tulla muitakin "huolenaiheita" maailmanpolitiikassa kuin islamilainen maailma öljyineen.
Eikö tämä ole vain hyvä asia - pois "yksinapaisuudesta"?
Hyvää on se, että päästään pois yksinapaisuudesta. Huonoa on se, että tämä "ennaltaehkäisevien iskujen" politiikka tuntuu yleistyvän, se johtaa rähinään ennemmin tai myöhemmin. EU:n pitäisi todellakin kehittää oma vahva puolustus ydinaseineen (pelote), koska alue muodostaa melko yhtenäisen taloudellisen ja lainsäädännöllisen sekä maantieteellisen kokonaisuuden. Kenelläkään ei pitäisi olla varaa ulkoistaa puolustustaan, kriisitilanteessa kukaan ei puolusta sinua kuin sinä itse!
Vaikutat lapselliselta! "Eu:n pitäisi kehittää ydinaseita(pelote)" Keitä haluaisit peloitella.
Ajattelit ehkä terroristeja...tai USA:ta.
Eu maa ranskalla on jo ydinaseita,eikös se riitä.
oli kai alunperin tarkoitus kuulua vain USA:n kattaukseen, he kun eivät tunnu aina muistavan etteivät ole yksin tällä pallolla.
Israelille tuo oikeus langennee luonnostaan, kun taas muut NATO-maat joutunevat hakemaan hyväksynnän USA:lta joka tutkii liittyykö asia heidän intresseihinsä.
Australia lausi julki huolensa asian johdosta jolloin USA kiirehti rauhoittamaan sitä nimeämällä Australian seriffikseen tuolla maailmankulmalla.
Myös Venäjä pitää ilmiötä huonona mutta on jokin aika sitten varannut myös itselleen oikeuden tähän uuteen käytäntöön jos sen edut sitä vaativat.
Kaikenkaikkiaan USA:n omaksuma ajattelutapa on ristiriidassa kansainvälisen lain kanssa, jonka USA:kin on hyväksynyt ja ratifioinut. Globaalin demokratian ja turvallisuuden kannalta USA:n vienyt maailmaa kuin kuoriämpäriä liki 100 vuotta taaksepäin.
" Keitä haluaisit peloitella.
Ajattelit ehkä terroristeja...tai USA:ta.
Eu maa ranskalla on jo ydinaseita,eikös se riitä. "
Ranskan ydinaseet ovat pelotteena ranskan turvaksi. Se ei riitä. Keitäkö pitäisi pelotella. No sitä voisit aluksi kysyä niiltä mailta, joilla jo on ydinaseita. Lapsellisuudesta ei kuule ole tietoakaan, vaan historian opetuksesta. Ydinasevaltojen kimppuun ei ole pahemmin käyty.
Vai ei ydinasevaltojen kimppuun ole käyty?
Monien arabi maiden (IRAK IRAN SAUDI-ARABIA ym.)
rahoittamat arabi-terroristit tekivät tuhoisan
iskun USA:ta vastaan 11/9.
Iranin hallituksen lähettämät terroristit tekivät
tuhoisan iskun Pariisin metroon,samat terroristit
räjäyttivät kokonaisen kemitehtaan ilmaan.
Tämä vain sen takia kun Ranskan hallitus ei suostunut luovuttamaan Iranin mulloja kritisoivia
iranilaisia.
En tajua vieläkään miksi yrität levittää ydinaseita ympärimaailmaa.
suoritettiin Suomeen jo vuonna 1939, joten ei tämä mikään jenkkien lanseeraama juttu sinällään ole.
Toisen ennaltaehkäisyn suoritti Neukkula jatkosodan alle, ilman sodan julistusta valtion terroripommituksia siviilikohteisiin.
Neukkulan hyökkäykset suomeen eivät olleet mitään ennaltaehkäiseviä iskuja, ne olivat valtionterrorismia, yritys valloittaa itsenäinen maa ilman että neukkula pahemmin yritti edes selittää suomen muodostavan sille uhkaa.
Kyllä tämä ennaltaehkäisevien iskujen käsite on nykymuodossaan uusi. Siinähän otetaan itselle oikeus hyökätä jonkun toisen valtion kimppuun itse määritellyn uhan perusteella. Aivan kuten kadulla kulkiessa ottaisi oikeudekseen hyökätä vahvasti aseistettuna jonkun ihmisen kimppuun itse arvioimansa uhan perusteella.
Siinä mielessä kyllä näitä "ennaltaehkäiseviä" iskuja on tehty ennenkin, vaikka ei samoilla käsitteillä ole asiaa puitukaan, että jonkinasteisen uhittelun jälkeen on aina joku osapuoli hyökännyt toisen kimppuun ensin. Eihän sotia muuten olisi koskaan syttynytkään.
Ja tämä pandoran lipas on juuri se, että jokainen määrittelee itse ja usein yksin kokemansa uhan, jonka perusteella se varaa itselleen oikeuden hyökätä toisen kimppuun. Raadollistahan tämä ihmiselo on, mutta toisen maailmansodan jälkeen on yhteistuumin edes yritetty noudattaa periaatetta, että toisen maan kimppuun ei hyökätä kuin puolustustarkoituksessa. Nyt, kun on USA:n osoittamana lähdetty sille tielle, että voidaan itse määritellä uhka ja hyökätä sen perusteella, on tuo ilmiö yleistymään päin. Yhä useampi lähtee sille tielle ja yhä harvempi pystyy sitä tuomitsemaan, kun ovat itse mukana samassa pelissä. Pandoran lipas on avattu.
Amerikkalaiset muuttivat sotilaallista doktriiniaan syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen. Olipa kyse mistä maasta tahansa niin noin 3000 ihmisen murhaaminen herättää takuuvarmasti kansan vaatimaa poliitikoilta toimia vastaavanlaatuisten tapahtumien estämiseksi. Ennaltaehkäisevän iskun doktriinin käyttöönotto on tältä pohjalta aivan ymmärrettävää. Toisaalta USA on ainoa maa jolla on todelliset sotilaalliset resurssit käydä voittoisaa sotaa kaukana kotimaasta. Sen paremmin Venäjällä, Kiinalla kuin EU:llakaan ei ole kerta kaikkiaan sotilaallisia edellytyksiä vastaavan doktriinin soveltamiseksi. Puheesi Pandoran lippaan avaamisesta on melkoista liioittelua ja se taitaa ollakin vain sokean amerikkalaisvihasi tuote.
Professori Tiusasen mukaan Venäjän nykyisen talouden koko vastaa Suomen kolmen vuoden BKT mikä on älyttömän vähän. Venäjän sotilaalliset voimavarat eivät todellisuudessa riitä pitkään aikaan ennaltaehkäisevien iskujen tekemiseen.
Ydinaseet ovat tietenkin toinen juttu mutta se joka tekee niillä ennaltaehkäisevän iskun menettää varmuudella poliittisesti sen minkä sotilaallisesti saavuttaa. Ydinaseet ovat pelote, eivät käyttökelpoinen vaihtoehto. Toisaalta suurvallat haluavat välillä muistuttaa muita valtioita niistä lähinnä sen vuoksi että muutoin niihin käytetyt miljoonat ovat valuneet hukkaan. Suurvalta-aseman ja arvovallan pönkittämiseen ne siis soveltuvat mainiosti.
Sitä paitsi eiväthän venäläiset ole saaneet joukoillaan rauhoitettua edes omaksi maakseen väittämäänsä Thsetsheniaa...
" Amerikkalaiset muuttivat sotilaallista doktriiniaan syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen. "
Näin tekivät.
" Olipa kyse mistä maasta tahansa niin noin 3000 ihmisen murhaaminen herättää takuuvarmasti kansan vaatimaa poliitikoilta toimia vastaavanlaatuisten tapahtumien estämiseksi. "
Näin on.
" Ennaltaehkäisevän iskun doktriinin käyttöönotto on tältä pohjalta aivan ymmärrettävää. "
Ei ole. Koko ajatus on järjetön. Ennaltaehkäisevien iskujen mahdollisuutta käytetään koetun uhan vuoksi. Jos maata kohtaan tehdään sotilaallinen tai terrori-isku niin, että syylliset on selvillä, silloin voidaan hyökätä konkreettista vihollista vastaan, ei kuvitellun uhan vuoksi.
Minulla ei muuten ole mitään amerikkalaisvihaa. Pidän vain heidän ulkopolitiikkaansa tällä hetkellä sellaisena, että se vaarantaa koko maailman turvallisuuden. Heillä on siihen ainoana maana maailmassa myös resurssit, kuten itsekin kirjoitit:
" Toisaalta USA on ainoa maa jolla on todelliset sotilaalliset resurssit käydä voittoisaa sotaa kaukana kotimaasta. Sen paremmin Venäjällä, Kiinalla kuin EU:llakaan ei ole kerta kaikkiaan sotilaallisia edellytyksiä vastaavan doktriinin soveltamiseksi. "
Mikä on muka tosiasiassa muuttunut USA:n ulkopolitiikassa WTC-tapahtumien jälkeen? Vain se että samanlaisia operaatioita, joita on ennenkin tehty sekä dollareiden että aseiden avulla, tehdään nyt niin että julkisuudessa niille on annettu nimi ja niitä muka oikeuttava selitys.
Eivät kai esim. iskut Afganistaniin ja Irakiin mitenkään muuten liittyneet WTC-tapahtumiin kuin että WTC-tapahtumat laukaisivat mahdollisuuden toteutaa pöytälaatikkosuunnitelmat. Valmiinahan odottamassa olivat myös omia kansalaisvapauksia rajoittavat lait, jotka saatetiin käsittelyyn muutamassa päivässä välittömästi iskun jälkeen.
Jos USA toteuttaa "uutta" doktriiniaan laajemmin, se oma sotavoima tehokkuudessaan tulee kääntämään maailman mielipiteen yhtä tehokkaasti USA:ta vastaan. Se kuilu USA:n ja muun maailman välillä, joka jo on hahmottunut, tulee lisää jokaisen omaa etua tavoittelevan valloitussodan myötä. Kukaan ei rakasta tekopyhää hyökkääjää, vielä vähemmän typerää tekopyhää hyökkääjää.
Saa nyt nähdä sitten mihin USA ensimmäiseksi sortuu. Omaan sisäiseen hajoamiseensa, vai siihen että lähtee epätoivoisesti hyökkäilemään pitkin maailmaa.
Norjalainen rauhantutkija Johan Galtung, joka WTC-iskuista totesi että niissä ihmetyttää vain se etteivät ne tapahtuneet jo aikaisemmin, on myös ennustanut että USA:n suurvalta-asema rapistuu kahdessakymmenessä viidessä vuodessa. Rappion merkkihän se on tämäkin ulkopolittissotilaallinen uho, mitä nyt esim. EU & NATO -kysymyksessä näemme.
Onpas sinulla mustavalkoinen ja kapea käsitys maailmanmenosta. Sinua selvästi harmittaa mullah Omarin Taliban hallinnon kaatuminen Afganistanissa ja Saddam Husseinin Irakin romahdus kolmessa viikossa.
Jotain maailmasta ymmärtävä tajuaa kuitenkin sen ettei USA todellakaan hyökännyt mihinkään demokratian ja ihmisoikeuksien mallimaihin...
Täytyy ihmetellä sitä kauheaa haloota joka kahden karmean diktatuurin kaatamisesta nousi. Ilmeisesti veristen diktaattoreiden pitäisi antaa rauhassa tappaa omia kansalaisiaan. Esimerkiksi YK:n taloussaarto ei yli kymmenen vuoden aikana tehonnut Saddamin hallintoon vaan kurjisti nimenomaan tavallisia irakilaisia.
En väitä sitä etteikö amerikkalaisilla olisi omakin lehmä ojassa (tosin Afganistanissa ei ollut öljyä) mutta siltikään harmittele kummankaan diktatuurin tuhoamista. Molemmat murhasivat ja orjuuttivat kansalaisiaan moninverroin enemmän kuin kuoli lyhyissä sodissa joissa tappajista päästiin eroon. Kerro sinä mitä vastaaville diktatuureille sitten oikein pitäisi tehdä?
selkeä valloitussota mutta sitä perusteltiin Pietarin turvallisuudella, siis haluttiin tehdä "ennaltaehkäisevä" isku vaikka vaikuttimet olivatkin loppujen lopuksi muualla.
Jos syvennyt hiukan historiaan tuolta osin niin voit todeta itse kirjoista ja kansista neukkujen "ennaltaehkäisyn" vaatimukset.
Eli eivät jenkit ensimmäisenä ole asialla, kyllä neukut "totesivat uhan" Suomen taholta jo hyvissä ajoin ennen Talvisotaa ja Jatkosotaa.
ymmärtävä tajuaa sen ettei kyse ollut diktatuurien kukistamisesta. Afganistanin suhteen kyse oli huumeista, Irakin suhteen öljystä.
Amerikkalaiset ovat panneet pystyyn diktatuureja ympäri maailmaa. Saddamkin oli uskottamaksi heittäytynyt vasalli.
Mitä demokratiaan ja ihmisoikeuksiin tulee, niistä amerikkalaiset eivät tiedä tai välitä pätkääkään. He ovat kaikkein viimeisimpiä viemään sellaisia arvoja sotakoneistonsa voimalla muihin maihin.
Arvostelet edellistä kirjoittajaa mustavakoisuudesta ja sitten kirjoitat itse; "Sinua selvästi harmittaa mullah Omarin Taliban hallinnon kaatuminen Afganistanissa ja Saddam Husseinin Irakin romahdus.."
Tuo jos mikä on mustavalkoisuutta. Nimittäin se, että jotkut kirjoittajat systemaattisesti kuvittelevat USA -kritiikin merkitsevän sitä, että kritisoija on jonkun toisen puolella. On suorastaan hämmästyttävää, että täysissä järjissä olevat ihmiset eivät halua tajuta millään, että joku voi pitää kahta vaihtoehtoa pahana ja näkevän myös hyviä vaihtoehtoja.
" Täytyy ihmetellä sitä kauheaa haloota joka kahden karmean diktatuurin kaatamisesta nousi."
Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Ei haloo ole noussut sen vuoksi, että yksi "mafioso" on kukistettu, vaan sen vuoksi että toinen omia etujaan ajava "mafioso" on tullut tilalle. Ihmiset länsimaissa ovat päässeet demokratian makuun ja eivät enää sulata mielellään vähemmän väkivaltaistakaan diktatuuria. Juuri julkaistun kansainvälisen tutkimuksen mukaan, jonka teettäjänä on CNN ja Times, suuri osa ihmisistä maailmalla ei usko USA:n tekevän noita väliintuloja hyvistä motiiveista. Suomessa 71% ajattelee näin ja vain 5% uskoo USA:n hyviin motiiveihin. Jopa Briteissä ja Tanskassa niiden määrä, jotka ovat sitä mieltä, että USA toimii itsekkäistä motiiveista, on yli kaksinkertainen niihin verrattuna, jotka uskovat USA:n hyviin motiiveihin.
" Toisaalta USA on ainoa maa jolla on todelliset sotilaalliset resurssit käydä voittoisaa sotaa kaukana kotimaasta. Sen paremmin Venäjällä, Kiinalla kuin EU:llakaan ei ole kerta kaikkiaan sotilaallisia edellytyksiä vastaavan doktriinin soveltamiseksi. "
Tuossa puhut totta. USA käyttää asevarusteluun enemmän kuin muu maailma yhteensä. Mitä vahvemmaksi se on tullut, sitä itsevaltaisemmin se toimii muiden mielipiteistä välittämättä. Kun on suurimmat lihakset, ei ole tarvis neuvotella tai välittää toisten mielipiteistä. On väistämätöntä, että mainituissa Kiinassa ja Venäjällä ei katsota tuota kehitystä suopeasti, vaan asevarusteluun ryhdytään resurssien puitteissa. Kuten jo aiemmin totesin, järkevä puolustuspolitiikka on sellainen, jossa varaudutaan sotilaallisesti pahimpaan, tilanteisiin jolloin mitkään sopimukset eivät välttämättä pidä. Näin on historia opettanut. Silloin ratkaisee se, että kullakin alueella on riittävän vahva alueellinen puolustus. Maailman tasapaino vaatii sitä, että EU:lla on tulevaisuudessa riittävät valmiudet oman alueensa puolustamiseen, vaikka mitkä tahansa sen ulkopuoliset turvatakuut pettäisivät. Näin on myös Kiinalla. Ja on varmaa, että sen vaurastuessa sekin vahvistaa sotilaallista voimaansa. Emme voi jättää EU:ta sotilaallisesti heikoksi tyhjiöksi, jonka puolustus on oman kykymme ulkopuolella.
Julmia diktatuureja voisi harkita kaadettavan ulkoisin, mieluiten kansainvälisin voimin. Mutta se edellyttää sitä, että diktatuuri korvata kansan haluamalla demokratialla. Perustuslakeja ei säädetä ainakaan pysyvästi, eikä sellaiseksi joka rajoittaisi vapaiden vaalien järjestämistä = ehdokasasettelua, eikä mitään pitkäaikaisia talous-, ulko- tai sisäpoliittisia linjauksia tehdä ennen kuin kansa on valinnut edustajansa. Eikä pitkäkestoisia kauppasuhteita (kuten urakkasopimukset). USA on tekemässä Irakissa juuri päinvastoin, omista itsekkäistä syistään, minkä tosin enemmistö maailman ihmisistä on tajunnut. Se on rakentamassa Irakin talouden suhteita ja sopimuksia sekä muokkaamassa perustuslakia ilman kansan mandaattia. Kyse on siis pehmeämmän muodon diktatuurista.
Joo tuota Saudi-Arabiassa on arabimaiden kovin sharialaki, eli käsi poikki jos varastat, naisilla ei mitään oikeuksia jne jne. Tosin ei tämä jenkkejä kiinnosta koska Saudi-Arabia on liittolainen. Sitä YK:n taloussaartoa ajoi usa, katsoppas. Afganistanin uusi 'hallitsija' tykkäsi huvitella aikoinaan sitomalla vihollisiaan tankin telaketjuihin ja ajelemalla ympäriinsä. Jenkkiläiset öljy-yhtiöt olivat piirrelleet jo kaksi vuotta ennen Afganistanin sotaa Kaspian mereltä lähtevän öljyputken piirrustukset valmiiksi jonka oli tarkoitus kulkea Afganistanin kautta. Irakin valtionyritykset yksityistetään, jälleenrakennus on annettu viidelle suurelle jenkkifirmalle ilman hintakilpailua. Esim. Halliburtonille jonka toimitusjohtaja Cheney oli ennen jne jne jne voi puuh.
Ilmeisesti veristen diktaattorien pitäisi antaa vapaasti pommittaa toisia maita (2 sotaa, 12v pakotteet, 12v lentokielto ja pohjoisten alueiden pommitus) ilman että hyökkäävän maan motiiveja epäillään tai vittu etes vaivaudutaan tutkimaan taustoja.
Noin värikkään purkauksen lähteenä taitaa olla Tiedonantaja. Todellisuudessa amerikkalaiset vetäytyivät vastikään Saudi-Arabiasta ja ovat painostaneet sitä tarttumaan terrorismiin ja parantamaan ihmisoikeuksiaan.
Öljyputkijuttu on vanhaa legendaa jonka Afganistanin sodan vastustajat keksivät kun maassa ei ollut öljyä jota voisi syyttää sodan syyksi. Kyseinen "öljyputki" on enemmän mielikuvituksessasi kuin olemassa. Metriäkänn siitä ei nimittäin ole ainakaan Afganistanissa...
Irakin jälleenrakennus menee amerikkalaisille yrityksille samoin kuin Tshetshenian jälleenrakennus venäläisille firmoille (joilla se tosin jää vain paperille). Amerikkalaiset vaaransivat miehensä ja maksoivat Irakin sodan kulut. Kaipa heillä on siltä pohjalta jonkinlainen oikeus päättää siitä kuka osallistuu jälleenrakennukseen, oikein tai väärin.
Se että kaikkia diktattoreita ei saada kaadettua ei tarkoita sitä että nämä pitäisi jättää rauhaan. Realismia on kuitenkin todeta se että asiassa painaa suurvaltapolitiikka. Se ei kuitenkaan ole ainoa vaikutin. Amerikkalaiset puhuvat mielellään demokratian ja ihmisoikeuksien puolustamisesta. Tuskinpa Afganistaniin tai Irakiin tulee ainakaan sen huonompaa hallintoa kuin siellä oli (se tuskin on edes mahdollista). En tosiaankaan sure sitä että Afganistanin ääri-islamilainen Taliban hallinto kaatui enkä sitä että Irakin Saddam Husseinin tyrannia romahti... Kummasti näille vain ilmoittautuu valaistuneita suomalaisia ymmärtäjiä.
nyt ei ollut kuin tyypillistä amerikkalaista imperialismia tukevaa paatosta ilman mitään järkiperusteluita. että pahan tekeminen on sallittua, kunhan tappaa toisen pahan...joo.
Sitä öljyputkea ei ole metriäkään Afganistanissa koska siel soditaan edelleen. Jos et osannu lukea ni en muistaakseni kirjottanu että sitä ois rakennettu. Unocalilla on ollut ennenki projekteja Afganistanissa ja niistä öljyputkista on kyllä todisteita ku jaksaisit vähän tutkia mutta eiiii.
http://www.guardian.co.uk/comment/story/0,3604,579071,00.html, tuossa on vaikka yks niistä sadoista sivuista :).
Ooh vetäytyivät Saudi-Arabiasta? Tuliko kotimaassa liikaa kritiikkiä valikoivasta diktaattorien tukemisesta? Vai riittävätkö Irakissa olevat joukot alueen hallintaan?
Jenkeillä ei ole mitään sanomista ihmisoikeuksista kun on tuettu Pol Potia, Suhartoa, Mobutu Sese Sekoa jne jne. Esimerkkejä kyllä löytyy, ihan turha toivo että kyseinen maa olisi tehnyt parannuksen.
Hyvä logiikka tuossa jälleenrakennuksessa. Ensin jenkit pommittaa maata 12v ja tappaa sun sukulaiset, sitten joudut rakentamaan sen maan uusiksi ja maksamaan niille jotka aiheutti tuhot? Yritä nyt ymmärtää että jenkit eivät omista sen maan resursseja.
Enkä ole muistaakseni väittänyt että Taliban-hallinto tai Saddam olivat hyviä hallitsijoita.
voi että joku voikin olla noin TYHMÄ!!!
MEE SINNE JENKKEIHIN asumaan että ei tartte tommosta paskaa lukea ja vie ne MILTARISTIKAVERIS mukana!!!
Ai niin ethän sinä ollutkaan Rane/Reunanen/mikälie - paljon ei eroa ole kylläkään...
Ja sitten asiaakin:
jos asuntooni tullaan ja hajotetaan kaikki huonekalut sekä vahingoitetaan terveyttäni, pitääkö minun tosiaankin maksaa puolet korjauskuluista siksi että tämä hajotuksen tehnyt niin vaatii??? Vrt. Irak-USA
Niin ja Agfanistanista: siellähän oli erittäin hyvä hallinto aikanaan, sukupuolten välinen tasa-arvo, koulutusasiat kunnossa jne.
Ainoa vikahan siinä tietenkin oli, että hallinto oli hyvissä väleissä NL:n kanssa, joten USA:n oli pakko aloittaa toimenpiteet hallituksen kaatamiseksi...
Pittäisköhän sinun vähän opiskella asioita ennenkuin jatkat kirjoittelua tänne?
Voi ressukkaa.
Öljyputkiasiaa:
http://news.bbc.co.uk/2/hi/business/1984459.stm
http://informationclearinghouse.info/article4785.htm
"According to the official view of history," Zbigniew Brzezinski, President Carter's national security adviser, admitted in an interview in 1998, "CIA aid to the mojahedin began during 1980, that is, after the Soviet army invaded Afghanistan... But the reality, secretly guarded until now, is completely otherwise."
At Brzezinski's urging, in July 1979 Carter authorised $500m to help set up what was basically a terrorist organisation.
The goal was to lure Moscow, then deeply troubled by the spread of Islamic fundamentalism in the Soviet central Asian republics, into the "trap" of Afghanistan, a source of the contagion.
"Niin ja Agfanistanista: siellähän oli erittäin hyvä hallinto aikanaan, sukupuolten välinen tasa-arvo, koulutusasiat kunnossa jne.
Ainoa vikahan siinä tietenkin oli, että hallinto oli hyvissä väleissä NL:n kanssa, joten USA:n oli pakko aloittaa toimenpiteet hallituksen kaatamiseksi..."
Mistä kommarien propagandakäsikirjasta sinun tietosi oikein ovat? Vuonna 1980 Neuvostoliiton joukot hyökkäsivät Afganistaniin ja asettivat sinne oman nukkehallitsijansa. Siitä alkoi Mujaheddinien taistelu miehittäjää vastaan. Edellinen sitaatti kuvastaa kirjoituksesi tasoa, ei siitä sen enempää...
Vuonna 2001 USA:n joukot hyökkäsivät Afganistaniin ja vuonna 2003 Irakiin, asettaen niihin nukkehallituksensa. Siitä alkoi taistelu miehittäjää vastaan ja miehittäjä tulee sortumaan vaikka Rane/Atomic tom hokee mantraansa "jenkit ei häviä" joka päivä 3x300 kertaa.
CIA alkoi avustaa Mujaheddiineja 6 kuukautta ENNEN kuin NL meni Afganistaniin. Siis virallinen Carterin päätös asiasta tuolloin - kuinka kauan aikaisemmin suunnittelu aloitettu?
Mujaheddinit rahoitettiin taistelemaan Afganistanin NL-myönteistä hallitusta vastaan ja näin vetämään NL mukaan.
NL kyllä ilmoitti USAn toiminnasta Afganistanissa, mutta jostain syystä kukaan ei uskonut silloin...
Tästä aiheesta voit lukea Zbigniew Brzezinskin haastattelun vuodelta 1998
http://www.globalresearch.ca/articles/BRZ110A.html
Tanskan ulkoministeriön sivuilla kylläkin USAn sekaantumisen alkamisvuodeksi ilmoitetaan 1978.
Mistä Valkoisen talon propagandakirjasta sinun riittämättömät tietosi ovat?
Oikeastaan sinusta tulee mieleen pikkulapsi, joka sinnittelee eikä halua kuunnella mitä hänelle sanotaan, vaan asettaa kätensä korviensa päälle, puristaa silmät kiinni ja aloittaa kovaäänisen huudon.
Ja lisää opiskelua:
http://www.casadelpopolo.com/voce0112/AmericanInvolvementinAfganistan.html
Vanha juttu mutta joo.
“Few of us can easily surrender our belief that society must somehow make sense. The thought that The State has lost its mind and is punishing so many innocent people is intolerable. And so the evidence has to be internally denied.” -Arthur Miller
ei millään palstalla????
..käyttää toimintoa "avaa uuteen ikkunaan".
löytyi IE bugas, meni nurin ihan omia aikojaan...
ovat loppumassa, Irakin sota oli viimeinen maapallolla käyty täysimittainen sota!
Vanha Bushin vihtahousuhan on sanonut jo ajat sitten seuraavaa: "En aio ikinä pyytää anteeksi Yhdysvaltojen puolesta. Faktoilla ei ole merkitystä." (Jos muistatte, kun jenkit ampuivat alas Iranilaisen matkustajakoneen tappaen n.300 ihmistä)
Perinne jatkuu. Toivottavasti kyseinen maa kompastuu kunnolla nokan ollessa turhan pystyssä.Usa on tulossa tiensä päähän. Se on ainoastaan pelottavaa, että miten monta ja millä tavoin se vetää mukaansa syövereihinsä upotessaan.
Lopun ajan pelon hälventämiseksi seuraavaa: luin erään tosijutun,joka sai ainakin minut nauramaan kunnolla. Juttu oli seuraava:
FBI vaatii kirjastovirkailijoita raportoimaan kirjoista, joita olivat lainanneet ulkomaisilta vaikuttavat henkilöt.Erityisesti tarkkailun alla ovat tiede- ja tekniikkakirjojen lainaajat. Tämän paljastuttua ja kritiikin kohteeksi joutuessaan FBI tarkasti kriitikkojen lainaustiedot=)
ELÄKÖÖN VAPAUS!=)))