uskaltaako piispat ym.t myöntää, että kirkon alas-ajo (eronneita ehkä jo miljoona) alkoi kun luovuttiin Pyhän raamatun totuudesta.
naispappien hyväksyminen ja homojen/lespojen (oksettaa)siunaaminen.
naispappien hyväksyminen ja homojen/lespojen (oksettaa)siunaaminen.
Vastaukset 78
Vanhimmat
Itse erosin naispappeuden vastustajien takia.
Joten kiitti siitä vanhoilliskristityt, että autoitte minua pääsemään eroon valtionkirkosta.
Kirkosta eronneet eivät ole uskonsa menettäneitä ihmisiä vaan ihmisiä jotka eivät usko jumalaan ja nytten tiukkoina aikoina pitää rahaa säästää jostain!
Itseäni taas nuo Naispappi vastustajat ja Homovihaajat ovat sairasta sakkia ja ilomielin erottaisin heidät kirkosta ja lähettäisin laivalla ruotsiin!
sinun sinne pitäisi mennä :)
minuakin koko ajatus naispapeista ja homo ja lesboliitoista. Naispappeus on samaa kuin hengellinen huoruus.
"Naispappeus on samaa kuin hengellinen huoruus."
Uskaltaisitko sanoa tuon julkisesti omalla nimelläsi?
Kyllä täällä saa kirjoittaa mitä ajattelee.
Luultavasti ihmiset sanovat myös ääneen mitä ajattelevat.
Miksi kysyt?
ole mikään pakko kirjoittaa tänne kaikkien nähtäville. Saa vähän karsiakin.
Todellisuudessa ihmisiä virtaa kirkon ovista ulos, koska firman julistamat opit ovat kaiken nykytiedon valossa valheita. Nykyihmiset eivät pidä siitä, että heille valehdellaan ja valheet kustannetaan heidän maksamistaan verovaroista. Joukkopako on osoitus siitä, että yksi maailman mytologioista on tulossa tiensä päähän.
suurin osa ihmisistä kuuluu edelleen kirkkoon. Maailmanlaajuisestikin ateisteja on vain pari prosenttia. Mutta omasta mielestään he ovat oikeassa. He perustelevat asiaa sillä, että miljoona kärpästä ei voi olla väärässä, mikä ei liity lainkaan asiaan, sillä ei ole puhe kärpäsistä. Ymmärrän kyllä kuvakieltä, mutta tuo esimerkki on huono.
Ihmisillä on vapaus kuulua kirkkoon ja vapaus erota siitä. Jokainen tietää tuon asian. Ei sitä tarvitse joka päivä täällä toitottaa.
"Maailmanlaajuisestikin ateisteja on vain pari prosenttia."
Arvioidaan, että noin 12-15% maailman väestöstä olisi ateistisia/uskonnottomia. "Kristillisessä" Euroopassa luku on paljon suurempi. Esimerkiksi naapurissamme Ruotsissa 23% väestöstä ei usko mihinkään jumalaan, 53% uskoo jonkinlaiseen korkeampaan voimaan ja vain 23% uskoo jumalaan. ( http://en.wikipedia.org/wiki/Demographics_of_atheism )
"Ihmisillä on vapaus kuulua kirkkoon ja vapaus erota siitä."
Ei kaikissa maissa.
Minäkin ymmärrä kuvakieltä, mutta miksi juuri kärpäsiä?
perustelut sille, että Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki ovat olemassa, kuin että yli miljardi kristittyä ei voi olla väärässä.
Vai voivatko kristityt sittenkin olla väärässä?
Jos Jumala on olemassa niin miksi hän loi pahuuden? ja sallii Lahkojen olemassaolon? entäs muut uskonnot? miksi esim.Jumala sallii ihmisten tappamisen Jeesuksen nimissä?
on paljon käytetty:
http://www.helluntaikirkko.fi/html/uskonnot.htm#maa_uskonnot
Lähde: David B.Barrett&Todd M. Johnson&Peter F. Grossing
Tuon linkin mukaan ateisteja oli v.2004 2,4% ja vuonna 2006 2,35 maailman väestöstä. Vähenemään päin siis.
-"Ihmisillä on vapaus kuulua kirkkoon ja vapaus erota siitä."
"Ei kaikissa maissa."
Puhuinkin lähinnä Suomen oloista.
"Minäkin ymmrrän kuvakieltä, mutta miksi juuri kärpäsia."
En tiedä, miksi juuri kärpäsiä, mutta yhteen aikaan se oli joidenkin ateistien lempilause, että miljoona kärpästä ei voi olla väärässä, kun ne syövät jätteitä. Kai siinä taas kerran korostettiin kaikkien ateistien viisautta ja tavallisten uskovien tyhmyyttä, kuinkas muuten!
"Tuon linkin mukaan ateisteja oli v.2004 2,4% ja vuonna 2006 2,35 maailman väestöstä. Vähenemään päin siis."
Tuo 2.35% otos edustaa todennäköisesti vain vahvoja ateisteja ja antiteistejä. Huomaa, että tuonkin tilaston mukaan ei-uskonnollisia on 11.8%. Jos ihminen on ei-uskonnollinen, eikö ole syytä olettaa, että hän joko ei usko jumalaan, epäilee, tai ei ole kiinnostunut? Eli edustaa ns. heikkoa ateismia tai agnostismia. Kristitty hän tuskin ainakaan on. Jakamalla vahvasti ateistiset sekä varsin suuren uskonnollisesti sitoutumattoman väliinputoajaryhmän kahteen kategoriaan, saadaan tilasto näyttämään uskontomyönteisemmältä.
On myös huomioitava, että esimerkiksi Yhdysvalloissa moni ateisti ei julkisesti myönnä ateismiaan, koska siitä saattaisi pahimmillaan seurata esimerkiksi työpaikan menetys. Kuulostaa absurdilta, mutta ateistien syrjinnästä kertovat esimerkiksi nämä artikkelit:
http://www.secularhumanism.org/library/fi/downey_24_4.htm
http://www.asanet.org/cs/root/topnav/press/atheists_are_distrusted
Todellista ateistien ja uskonnottomien määrää on siis vaikea arvioida. Siksi käytin jo edellisessä viestissäni termiä "arvioida". Uskallan kuitenkin väittää, että jumaliin uskomattomia ihmisiä on huomattavasti enemmän, kuin nuo aikaisemmin ehdotetut "pari prosenttia".
Tämä on tärkeä kysymys. Loiko jumala mm. ateismin? Loiko jumala Allahin - jumalan, jonka nimissä fanaattisimmat muslimit haluavat tuhota tieltään mm. kristinuskon?
Jos jumala olisi kaikkivoipa, voisi hän yhdellä taivaallisten sormien napsautuksella pyyhkäistä maapallolta pois kaikki ateistit, muut uskonnot, tieteen, biologian, arkeologian, kaiken sen, mikä jollakin tavalla uhkaa tai kyseenalaistaa hänen olemassaolonsa.
Jumala ei luonut ateismia, pahuutta, Allahia eikä muutakaan epäjumalaa. Luomiskertomus ei kerro niistä mitään. Syntiinlankeemustakaan hän ei luonut ja ne ovat kaikki sen seurausta. Hän kuitenkin salli sen tapahtua eikä pyyhkäissyt heti pois langenneita ihmisiä. Tärkeä on sekin kysymys: miksi ei?
Voit myös uhitella häntä vastaan vaikka millaisilla ihmisten kärsimyksillä ja pahuudella, Hänen vastauksensa niihin on Jeesus Kristus.
Jos ihmettelet miksi hän ei pyyhkäise vieläkään pois ateisteja, muita uskontoja, tiedettä yms. yksi vastauksista johon minäkin osaan vastata on se etteivät ne ainakaan millään tavalla uhkaa eivätkä kyseenalaista hänen olemassaoloaan. Niitä ei olisi ilman häntä.
joka on joutunut tappamaan itsensä voi olla Kaikkivoiva
on luterilaisen uskon mukaan luonut kaiken mitä on, näkyvän ja näkymättömän, joten hän on luonut myös kärsimyksen ja pahuuden.
Voisit ihmetellä miksi Hän sitten meni tekemään sen, mitä hän sillä voitti? Sillä hän todellakin voitti eikä hävinnyt.
Et tietenkään vaivaudu sellaiseen ja minä taas tiedän kyllä miksi et.
Koska emme keskustelekaan kristinuskosta, lopetan tähän. Jotta voisimme siitä keskustella, teidän pitäisi tuntea edes alkeet eikä sepitellä omianne.
"on olemassa yksi ainoa jumalallinen olemus, jota kutsutaan Jumalaksi ja joka on Jumala, ikuinen, näkymätön, jakamaton, ääretön voimassaan, viisaudessaan ja hyvyydessään, kaiken näkyvän ja näkymättömän luoja ja ylläpitäjä."
Menikö jakeluun?
Tunnustuskirjat sopivat hyvin tänne luterilaiselle palstalle.
Tuolle tunnetulle riitelijälle ei kannata juuri vastata.
minäkään usko kaiken maailman satutarinoihin Kaikkivaltiaasta taikoo itsensä kolmeksikymmeneksi vuodeksi ihmiseksi,että saisi maanmatosten synnit kuitattua.
Kuka teidän herkkäuskoisten myytit murtas
"Jumala ei luonut ateismia, pahuutta, Allahia eikä muutakaan epäjumalaa. Luomiskertomus ei kerro niistä mitään. Syntiinlankeemustakaan hän ei luonut ja ne ovat kaikki sen seurausta."
Olet siis sitä mieltä, että Allah on syntiinlankeemuksen takia syntynyt epäjumala? Minusta väite on hauska, mutta en kehottaisi sinua kertomaan sitä militantti-islamisteille.
"Voit myös uhitella häntä vastaan vaikka millaisilla ihmisten kärsimyksillä ja pahuudella"
En uhittele, vaan ihmettelen. Jos uskoisin jumalaan, pitäisin häntä maailman pahimpana olentona.
"Jos ihmettelet miksi hän ei pyyhkäise vieläkään pois ateisteja, muita uskontoja, tiedettä yms."
Ei minun tarvitse sitä ihmetellä. Uskon, että ei ole olemassa jumalia. Moni muu uskoo samoin ja tästä syystä meillä on ateismi. Tieteen ansiosta jumalan nurkka käy aina vain ahtaammaksi. Siksi fanaattisimmat uskonnolliset piirit haluavat sitä mustamaalata.
Jumala jäi Saatanan uhriksi! hän loi aamuntähden mikä oli liian voimakas enkeli ja kointähti Tappoi Jumalan! siinä teille hikisille lihasäkeille faktaa!
Saatana rulaa sen takia elämä maapallolla haisee!
Pahuuden ja kärsimyksen ongelma on kristityille kaikkivoipine jumalineen mahdoton selittää. Ymmärrän, että tämän ongelman ylitsepääsemättömyyteen moni keskustelu tyrehtyy.
Olet tekopyhä ihmettelyinesi kuten muutkin ateistit hyvin usein ovat. Joukossa on kyllä rehellisiäkin tyyppejä.
Tunnustit uskosi tieteeseen. Se on sinun epäjumalasi oman älysi lisäksi. Tiede puhtaimmillaan ja aidoimmillaan ei kuitenkaan ole mitään uskontoa joksi kaltaisesi ovat sen tehneet voidakseen kieltää Jumalan olemassaolon. Valitettavan paljon teitä on ns. tiedemiehinä jotka käyttävät löytöjään samaan asiaan. Heistä huomaa usein että heillä on jo valmis ennakkoasenne "tieteellisiin tutkimuksiinsa". Kaikkea tiedettä voi käyttää sekä oikein että väärin. Monet uskovat ovat myös valitettavasti kieltäneet aluksi aitoja tieteellisiä löytöjä pelätessään aivan turhaan niiden muka todistavan Jumalan tekoja ja olemassaoloa vastaan ja toiset taas yrittävät tieteellä todistaa Jumalan olemassaoloa. Molemmat ovat niistäkin väärin.
Mutta oikeita tiedemiehiä löytyy kyllä niin ateisteista kuin uskovistakin. Harvoin.
Selitäpä sinä nyt kärsimyksen ongelma.
Kristinuskon Jumalahan ei voi olla asiaan mitenkään osallinen, koska ihmiskunnan enemmistö ei joko tunne tai tunnusta hänen olemassaoloaan ja heidänkin keskuudessaan on pahuutta ja kärsimystä, joten jätä edellinen lapsellinen otsikkosi.
ateistien laatima tilasto, niin sellaista en ole sattunut löytämään. Anna linkki, jos sellainen tilasto on olemassa ja yleensä linkki myös sellaisille tilastosivuille, jotka sinä hyväksyt.
David B. Barret perusti kollegoidensa kanssa 1986 mittavan, leimallisesti evankelikaalisen World Christian Enclycopedia ( Noin tuo oli kirjoitettu. Kai siinä on kirjoitusvirhe. ) -projektin Centre for Study of World Evangelization -laitoksen yhteyteen maailman uskontotilastojen jatkuvaksi tarkennukseksi. - Jos puhutaan maailman uskonnoista ja niiden tilastoista, niin aina törmää Barretiin ja tuohon laitokseen. Muuta maailman uskontojen tilannetta tutkivaa laitosta en ole sattunut löytämään. Oletko sinä?
Kirjoitin tänne pitkän linkin, mutta vaikka tarkistin, että kirjoitin oikein, niin en saanut sitä toimimaan. Otsikko taisi olla Maailman uskonnot 2008.
jotain tilastoja
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ateistien_osuus_väestöstä
Linkin loppupuolella on esitelty syitä, jota jossakin tutkimuksessa teistit ovat esittäneet uskollensa. En nyt syvenny siihen enempää, mutta huomattavan paljon logiikkavirheitä näytti teisteillä olevan.
on yleinen argumentointivirhe, jolla varsinkin teistit puolustelevat uskomuksiaan.
Enemmistön mielipide, johon teistit vetovat mielellään, ei nimittäin ole läheskään aina oikea, muutenhan maakin olisi ollut litteä joskus muinoin, kun maan litteys oli ilmeisesti yleisen mielipiteen mukaista.
Jos enemmistö on teistejä, se osoittaa vain, että teistejä riittää, mutta minkään jumalan olemassaolosta tai jumalaan uskomisen järkevyydestä tai eettisyydesta se ei ole osoitus. Ne on arvioitava erikseen, mikäli kiinnostaa, eikä teistejä useinkaan tunnu kiinnostavan.
rientää heti apuun, jos ei jotain asiaa satu tietämään tai muistamaan. Luulisi olevan aika inhimillistä, että mihin hyvänsä enemmistöön kuuluva vetoaa siihen ja kun vähemmistöön kuuluvan ei kannata vedota siihen, että kuuluu vähemmistöön, niin hänen on pakko yrittää keksiä muita, sitä parempia tai huonompia selitystapoja. Mutta joka tapauksessa edelleen olen sitä mieltä, että kun puhutaan uskovista ja uskonnoista ja sanotaan nimenomaan tuossa yhteydessä, kuten olen kuullut joidenkin ei-uskovien sanovan, että miljoona kärpästä ei voi olla väärässä, kun ne syövät paskaa, niin tuo on kylläkin alentuvaa ja uskovia halventavaa.
"Jos enemmistö on teistejä, se osoittaa vain, että teistejä riittää, mutta minkään jumalan olemassaolosta tai järkevyydestä tai eettisyydestä se ei ole osoitus."
Minkä vuoksi sen edes pitäisi olla? Ne, joilla on uskoa, uskovat ja ne, joilta puuttuu usko, eivät usko. Jos uskomattomia olisi enemmistö, niin uskovat varmaankin saisivat elää kuten entisissä Itä-Euroopan kommunistimaissa hiljaa ja hissukseen saamatta vaikuttaa mihinkään, kun ateistiset kommunistit määräsivät kaikesta.
"Ne on arvioitava erikseen, mikäli kiinnostaa, eikä teistejä useinkaan tunnu kiinnostavan?"
Mitä tarkoitat? Vai tarkoitatko sitä, että uskontoja ja uskon asioita pitäisi arvioida pelkästään järjellä? Miten se onnistuu?
yleensäkin halua arvioida sen sijaan, että uskoisi sokeasti mitä vain, niin miten arviointi suoritettaisiin ilman järkeä?
Tuo sinun jakosi uskon asioihin, joihin järjellä arviointi ei kuulu, ja niihin muihin, joita sopii arvioida järjellä, on lievästi sanoen keinotekoinen. On monesti vain sattuman kauppaa, mikä uskomus on päässyt johonkin uskontoon mukaan ja mikä jäänyt niiden ulkopuolelle. Lisäksi aivan samoja uskomuksia voi olla sekä jossakin uskonnossa että uskonnon ulkopuolella, otetaan vaikka tähdistä ennustaminen (joulutähti, astrologia) tai henkiolennot. Miksi sellaiseen pitäisi uskontoon sisällytettynä suhtautua vähemmän järkevästi kuin muuten?
antamastasi linkistä tuon tutkimuksen taas uudestaan. ( Tuota linkkiä on täällä suositeltu aikaisemminkin. ) Siinä sanottiin mm.: "Vapaa-ajattelijain liitto teki yhdesä Suomen Gallupin kanssa kyselytutkimuksen, jonka lopputulos oli seuraava", ja sitten seurasi väitteitä, joihin piti vastata. Lopussa sanottiin näin:" Tutkimuksen tekoon osallistuneen Suomen ateistiyhdistyksen puheenjohtajan mukaan tutkimusta ei ole voitu toistaa, koska mahdolliset rahoittajat ( Vapaa-ajattelijoiden liitossa ) pelkäävät jakauman edelleen pitävän paikkansa." Että noin. En voi minäkään eikä kukaan muukaan sitten enää osallistua tuommoiseen Gallupiin, kun kerran rahoittajat pelkäävät, että jakauma pitää edelleen paikkansa. Miksi he sitä pelkäävät? Eivätköhän he halua rahoittaa kuin tutkimusta, jonka mukaan ihmiset olisivat ateistisempia kuin mitä he ovat tuon tutkimuksen mukaan? Minä käsitin niin, että nuo väitteet eivät olleet vastaajien vaan Gallupin tekijän tai tekijöiden keksimiä.
olla ihmisiä, jotka esim. uskovat neljäsosan, puolet, kolme neljäsosa tai täysin, mitä kirkko opettaa ja että tätä asiaa pitäisi testata vähän väliä? Mikä on sinusta uskomisen ja sokeasti uskomisen ero?
"Tuo sinun jakosi uskon asioihin, joihin järjellä arviointi ei kuulu, ja niihin muihin, joita sopii arvioida järjellä, on lievästi sanoen keinotekoinen."
Miksi sitten ei puhuta pelkästään järjen asioista myös uskontojen yhteydessä, jos tuommoinen jako järjen ja uskon asioihin ei olisi käytössä? Minusta tuo jako on itsestään selvä.
"On monesti vain sattuman kauppaa, mikä uskomus on päässyt johonkin uskontoon mukaan ja mikä jäänyt ulkopuolelle."
Mainitse tapauksia, jolloin on ollut kysymys sattumasta johonkin uskontoon liittyvän asian olleessa kyseessä.
"Lisäksi aivan samoja uskomuksia voi olla sekä jossakin uskonnossa että uskonnon ulkopuolella, otetaan vaikka tähdistä ennustaminen ( joulutähti, astrologia ) tai henkiolennot."
Minun mielestäni on kysymys eri asioista, mutta joudun taas sanomaan, että minä en ole opiskellut teologisessa tiedekunnassa enkä ole näissä asioissa kuin täysi maallikko. Jos sinua todella kiinnostavat vastaukset noihin kysymyksiin, niin silloin joku yliopistossa teologiaa opiskellut pystyy minua paljon paremmin niihin vastaamaan. Onhan netissä myös kysymyspalsta, jossa joku teologi vastaa esitettyihin kysymyksiin. Miksi se ei käy ennemmin kuin tämmöinen palsta? Vai onko sinusta jonkun hiillostaminen keskustelupalstoilla muuten vain hauskaa?
uskonnollisia ihmisiä on n. 35%, joten ei-uskonnollisia (joita minä ainakin pidän ateitisina tai angnostikkoina) on 65%
Toisen ev-lut lahkon tutkimuksen mukaan vain 6% uskoo kuten lahko opettaa.
" Ne, joilla on uskoa, uskovat ja ne, joilta puuttuu usko, eivät usko."
En tiedä kärsitkö sinä kovasti uskonpuutteesta Zeukseen? Joten olisiko parempi puhua taikauskottomuudesta, eikä uskon puutteesta?
"Jos uskomattomia olisi enemmistö, niin uskovat varmaankin saisivat elää kuten entisissä Itä-Euroopan kommunistimaissa hiljaa ja hissukseen saamatta vaikuttaa mihinkään, kun ateistiset kommunistit määräsivät kaikesta. "
Aika paljon teillä on etuoikeuksia, valtionkirkko, idoktrinointi päiväkodeissa ja kouluissa, yleisradion velvoite lähettää taikauskoisia riittejä ja loitsujen lukua tuntikaupalla viikossa, yritysten maksamat yhteisöveron tuotot koneistoanne pönkittämään, ynnä muuta.
Vaikka vain osa kansasta on taikauskoisia nimenomaan lahkonne tavalla.
Ainoa vapaus mikä tässä "kommunistisessa ateismissa" uhkaa, on juuri tuon valtionkirkkostatuksen ja pakkosyötön poistaminen.
"Selitäpä sinä nyt kärsimyksen ongelma."
Ihminen on osittain rationaalinen, osittain viettien viemä nisäkäslaji, joka kuolemanpelossaan, itsekkyydessään, ahneudessaan ja primitiivisen selviytymisviettinsä ohjaamana on kykenevä epäinhimillisen ja käsittämättömän kärsimyksen aiheuttamiseen. Yksilötasolla meitä on moneksi: On hyvyyteen ja inhimillisyyteen pyrkiviä yksilöitä ja on väkivaltaisia psykopaatteja. Lajina kuitenkin olemme eläinkunnan syöpä. Lisäännymme liian nopeasti, tuhoten sekä itsemme, että kaikki muut lajit.
"Kristinuskon Jumalahan ei voi olla asiaan mitenkään osallinen..."
Tästä asiasta olen samaa mieltä, vaikka epäilenkin, että väittämää puoltavat argumenttimme saattavat olla keskenään ristiriidassa.
uskoo vain osan uskontunnustusten sisällöstä, tunnustuskirjoista puhumattakaan.
"Miksi sitten ei puhuta pelkästään järjen asioista myös uskontojen yhteydessä, jos tuommoinen jako järjen ja uskon asioihin ei olisi käytössä? Minusta tuo jako on itsestään selvä."
Kirkko opettaa sitä jakoa, sillä ei ole kirkon edun mukaista, että lampaat alkavat tutkiskella järjellä paimenten heille todeksi vakuuttamia "uskon" asioita.
Kirkon opit ovat vuosisatojen aikana hioutuneet kirkon edun huomioon ottaviksi.
"Mainitse tapauksia, jolloin on ollut kysymys sattumasta johonkin uskontoon liittyvän asian olleessa kyseessä."
En käytä tähän paljon aikaani, joten mainitsen vain ekana mieleeni tulevat. Lutherin lähelle osui salamanisku, jonka on arveltu vaikuttaneen paljon hänen tuleviin valintoihinsa.
Eksoottisemmista uskonnoista tulee mieleen cargo-kultti.
"Jos sinua todella kiinnostavat vastaukset noihin kysymyksiin, niin silloin joku yliopistossa teologiaa opiskellut pystyy minua paljon paremmin niihin vastaamaan. keskustelupalstoilla muuten vain hauskaa?"
Olen itse opiskellut tarpeeksi käsittääkseni, ettei teologia tieteenä poikkea merkittävästi edukseen astrologiasta. Kristillisiä uskomuksia teologit tietysti tuntevat, mutta on aivan sama, miten he "johtavat" esim. P. kolminaisuuden osien kehityksen toisistaan, kun koko kolminaisuuden olemassaolo on pelkkää myyttiä.
Olemme samaa mieltä.
Miksi loukkaat tahallasi?
"Olet tekopyhä ihmettelyinesi..."
Väännän rautalangasta: Uskon, että ei ole, eikä ole koskaan ollut jumalia. Olen uskonnottomuuteni suhteen ehdottoman rehellinen. Jos joku on tekopyhyyttä, niin se, että päivästä toiseen ylistetään ja nöyristellään kuvitteellista kaikkivoipaa jumalaa, joka antaa kärsimyksen jatkua aina vain.
"Tunnustit uskosi tieteeseen."
Tiede ei ole uskoa. Tiede puhtaimmillaan ja aidoimmillaan on kriittisesti ja objektiivisesti analysoitua tietoa ja kylmää faktaa.
"Se on sinun epäjumalasi oman älysi lisäksi."
En näe eroa olemattomien jumalien ja olemattomien epäjumalien välillä. En myöskään suhtaudu älyyni (tai muidenkaan ihmisten älyyn) torjuvasti, vaan pidän sitä suuressa arvossa.
"Tiede puhtaimmillaan ja aidoimmillaan ei kuitenkaan ole mitään uskontoa joksi kaltaisesi ovat sen tehneet voidakseen kieltää Jumalan olemassaolon."
Ei tietenkään. Tieteellinen tutkimus pyrkii hankkimaan tietoa meistä itsestämme sekä meitä ympäröivästä maailmasta. Valitettavasti tiedon ja ymmärryksen lisääntyessä muinaisiin mytologioihin perustuvat puutteelliset ja epätarkat maailmankuvat saattavat päätyä romukoppaan, mutta uuden syntyessä on joskus luovuttava vanhasta.
Kiinnostaisi tietää, oletko lukenut Tieteen Kuvalehdessä ( numero 01/2006 ) olleen artikkelin "Geeni altistaa uskonnolle"? Jos luit tuon artikkelin, niin mitä mieltä olet siinä esitetyistä käsityksistä?
Olen lukenut ja puollan. Artikkeli löytyy myös netistä:
http://www.tieteenkuvalehti.com/polopoly.jsp?d=157&a=2884
Uskon, että monet henkiset/hengelliset ominaisuutemme ovat selitettävissä evoluutiobiologian ja -psykologian avulla. Eri asia on, miellyttääkö ihmisiä alati lisääntyvä tieto siitä, että olemme vahvasti osa eläinkuntaa ja ennen kaikkea biologisia olentoja. Myös psyykkiset ominaisuutemme ovat lopulta fyysisiä. Minusta asia on kiehtova.
Haluan myös huomauttaa, että vaikka kaikki henkiset kokemuksemme ja tunteemme olisivat vain kemiallisia reaktioita aivoissamme, ei se mielestäni lainkaan vähennä niiden merkityksellisyyttä.
mielipiteesi esittämiini kommentteihin? Keskustelupalstahan tämä on.
Tässä vielä kertauksena:
" Ne, joilla on uskoa, uskovat ja ne, joilta puuttuu usko, eivät usko."
En tiedä kärsitkö sinä kovasti uskonpuutteesta Zeukseen? Joten olisiko parempi puhua taikauskottomuudesta, eikä uskon puutteesta?
"Jos uskomattomia olisi enemmistö, niin uskovat varmaankin saisivat elää kuten entisissä Itä-Euroopan kommunistimaissa hiljaa ja hissukseen saamatta vaikuttaa mihinkään, kun ateistiset kommunistit määräsivät kaikesta. "
Aika paljon teillä on etuoikeuksia, valtionkirkko, idoktrinointi päiväkodeissa ja kouluissa, yleisradion velvoite lähettää taikauskoisia riittejä ja loitsujen lukua tuntikaupalla viikossa, yritysten maksamat yhteisöveron tuotot koneistoanne pönkittämään, ynnä muuta.
Vaikka vain osa kansasta on taikauskoisia nimenomaan lahkonne tavalla.
Ainoa vapaus mikä tässä "kommunistisessa ateismissa" uhkaa, on juuri tuon valtionkirkkostatuksen ja pakkosyötön poistaminen.
"Moni nykyluterilainen uskoo vain osan uskontunnustuksen sisällöstä, tunnustuskirjoista puhumattakaan."
Mistä lähteestä olet saanut tuollaista tietoa vai arveletko vain?
"Kirkko opettaa sitä jakoa, sillä ei ole kirkon edun mukaista, että lampaat alkavat tutkiskella järjellä paimenten heille todeksi vakuuttamia "uskon" asioita."
Oletko sitten sitä mieltä, että ei ole erikseen uskon asioita, vaan ihan kaikki asiat ovat järjen asioita? Tuo selittäisikin suhtautumistapasi. Olen sitä pitkään ihmetellyt, mutta nyt sekin selvisi.
"Lutherin lähelle osui salamanisku, jonka on arveltu vaikuttaneen paljon hänen tuleviin valintoihinsa."
Lutherin lähella osui todellakin salamanisku, ja se vaikutti suuresti siihen, että Luther meni luostariin. Mutta en ole lukenut sellaisesta, että tuo salamanisku olsi vaikuttanut muihin Lutherin valintoihin. Sitä paitsi Luther ei jäänyt loppuiäkseen luostariin, vaan lähti pois sieltä, jatkoi opiskelujaan, hänestä tuli teologian tohtori ja yliopiston opettaja ja hän meni naimisiin luostarista pois lähteneen entisen nunnan kanssa.
"Eksoottisemmista uskonnoista tulee mieleen cargo-kultti."
Tuo olikin sinulta loistovalinta. Se tästä vielä puutttui! Melanesian ja Uuden-Guinean saarten alkuasukkaiden cargo- eli rahtikultti hävisi tosin noilta saarilta, mutta termi jäi yleiseen käyttöön. Olisi luullut, että noille alkuasukkaille olisi voitu selittää ja näyttää, mistä oli kysymys silloin, kun amerikkalaiset olivat saarilla ja tuottivat sinne tavaroita lentokoneilla ja laivoilla. Kyllä kai ainakin joku antropologi olisi pystynyt sen tekemään, jos tahtoa olisi ollut.
"Olen itse opiskellut tarpeeksi käsittääkseni, ettei teologia poikkea tieteenä merkittävästi edukseen astrologiasta."
Kun kerran ajattelet noin, niin mikä sinua sitten vetää uskontoaiheisille palstoille? Ylemmyydentunto ( Olen noita paljon viisaampi. Minäpäs näytän noille. ), tirkistelynhalu ( Ovat kuin kärpäsiä mikroskoopin alla. ) vai tylsän päivän piritys ( Mikä hyvänä vaihtelu kelpaa. ) yms.?
"Lajina kuitenkin olemme eläinkunnan syöpä. Lisäännymme liian nopeasti, tuhoten sekä itsemme että muut lajit."
Aika rankasti sanottu. Vaikka lisääntyisimmekin liian nopeasti, niin taudit ja onnettomuudet yms. vähentävät ihmisten määrää. Onneksi ehkäisyn käyttö on ainakin joidenkin uskontojenkin mukaan ilman muuta hyväksyttyä.
CLICK
"Moni nykyluterilainen uskoo vain osan uskontunnustuksen sisällöstä, tunnustuskirjoista puhumattakaan."
Mistä lähteestä olet saanut tuollaista tietoa vai arveletko vain?
CLICK
Olisikohan ev-lut lahkon teettämä tutkimus (Kati Niemelä) jossa havaittiin vain n. 6% lahkolaisista uskovan kuten kirkko opettaa?
SITTEN SE HAUSKA PÄTKÄ
Vernamme väläyttää lopuksi:
"Kun kerran ajattelet noin, niin mikä sinua sitten vetää uskontoaiheisille palstoille? Ylemmyydentunto ( Olen noita paljon viisaampi. " jne.
JA OSOITTAA SITÄ ENNEN OMAA YLEMMYYTTÄÄ SUHTEESSA TOISEEN TAIKAUSKOON:
" Olisi luullut, että noille alkuasukkaille olisi voitu selittää ja näyttää, mistä oli kysymys silloin, kun amerikkalaiset olivat saarilla ja tuottivat sinne tavaroita lentokoneilla ja laivoilla"
Ei taida uskis huomata miten vaikeaa uskikselle on tehdä vastaavat havainnot silloin kun kyseessä on oma taikausko?
-----------------------
Ehkä em. ristiriidat ja kiinnostus siihen mikä saa kuupan himmenemään, koukuttaa meidät näihin juttuohin aivan kuten uskiksen hänen mielikuvituskaveriinsa, itse luomaansa Jumalaan?
Nasse näkyy jo maininneen, mistä saa tietoa nykyluterilaisten uskomuksista.
Osaan kyllä tarvittaessa lajitella asioita uskon ja järjen asioihin uskovaisten antaman mallin mukaan. Järjen asiana nelikulmaista ympyrää ei ole olemassa, mutta uskon asiaksi se kyllä sopisi.
Cargo-kultti on ilmeisesti ollut toiselle osapuolelle uskon asia ja toiselle järjen asia, siis ne amerikkalaiset olivat cargo-ateisteja.
Pidän kuitenkin sellaista erottelua enimmäkseen tarpeettomana. Ihmisillä on erilaisia käsityksiä asioista, jotkut ovat hyvin perusteltuja, jotkut huonosti, jotkut perustelemattomia, jotkut järkevien perustelujen vastaisia.
Ja sitten olettamistasi motiiveista:
"Ylemmyydentunto ( Olen noita paljon viisaampi. Minäpäs näytän noille. )"
Tuollainen touhu ei minusta kuulosta mielekkäältä, sillä eihän uskis tyypillisesti edes tunnista viisautta kohdatessaan sellaista. Käsittääkseni parhaiten uskiksille voivat "näyttää jotakin" kuuluisat poppamiehet tuulesta temmatuilla jutuillansa.
Tirkistelynhalu on epäkunnioittava sana, mutta jonkinlaista tiedonhalua lajitovereitteni ajatuksia ja niiden puutetta kohtaan minulla kyllä on.
on totta.
Siitä on paljon ilmiöitä olemassa ja tapahtumia.
Jos ajattelemme Raamatun kirjoituksia, niin saatanahan esitteli Jeesuksellekin kaiken maailman ja sen vallan niin, että Jeesus saisi ne , jos kumartaisi saatanalle.
Jeesus ei kumartanut.Tiedätkö miksi?
Siksi, että kun ihminen luotiin paratiisiin ja saatana ( käärmeenä) tuhosi paikan ihmisessä, niin ihminen oppi tietämään hyvän ja pahan aivan kuten Raamattu kertoo.
Tästä syystä sinäkin sen tiedät.
Ihminen sai siis virheestään syyn kuolla.
Näin Raamattu kertoo ja jokainen ihminen siis on kuollut tähän mennessä ja jokainen myös kuolee, kun se aika tulee.
Maailma haisee ja se on usein totta.
Puhut siis ilmeisesti vahingossa totta.
Se haju tulee voimistumaan , sillä saatanalle tulee kiire. Se alkaa sähläämään ja jotkut ihmiset tajuavat sen touhut, kiireen, sähläämisen ,virheet ja lopuksi totuuden.
Ei edes saatana tiedä, milloin aika päättyy, mutta ilmeisesti se vaistoo sen, kuten jotkut ihmisetkin.
Raamattu lisäksi kertoo, että mitä kaikkea tapahtuu ja tulee tapahtumaan ennen loppua.
Luulenpa että saatana on tutustunut Raamattuun hyvinkin tarkkaan :)
Voisin melkein lyödä vetoa siitä .
Sen kertoo ilmiöt jotka tuntuvat kiihtyvän.
Rauhattomuus, maailman hätä ja kärsimys, ahdistus, monet katastrofit ja onnettomuuden, luonnon reagoiminen ym ym.
Tapahtumia joka päivä ympärillämme.
Lisäksi erilaisten syntien voimistuminen tai ainakin niiden huutava halu voimistua nykyisestään suuriin mittakaavoihin on havaittavissa.
Kirkkomme heiluminen ja pian horjahtaminen ratkaisevasti on sitä.
Monet uskovaiset ovat tajunneet tilanteen ja hakeutuvat oikeisiin kristillisiin yhteisöihin.
Saatana todellakin heiluu eikä mitenkään kevyellä tyylillä vaan alkaa näyttämään omia kynsiään.
Myös aikakirja alkaa täyttymään samaan aikaan.
Minä sanoisin, että kääntykää Jumalan tai Jeesuksen puoleen ja rukoilkaa armahdusta.
Rukoilkaa, että saatte ymmärryksen, parannuksen ja turvallisen loppusijoituspaikan itsellenne.
Jeesus on kärsinyt syntiemme takia, että voimme ne jättää anteeksi pyytämällä ( ei tarvitse edes rahaa siihen).
Jumala rakastaa oikeamielistä!
Ole sinä sellainen!
tähän ajatukseen on helppo sanoa aamen.
on ollut oikein mestariteos :)
Ketään ei oikeastaan haastateltu :)
Kuolen kohta nauruun :)
sujuvasti :)
ei ole kyse että eronneet olisivat ei-uskoivaisia.
eikä naisten aliarvioinnista, heitähän on pidettävä kuin heikointa astiaa ja miehen rakastaa vaimoaan.
kyse on Jumalan totuudesta, luopumisesta.
suomalaiset nykynaiset suostuisivat miehen kylkiluuksi.
"Mitä tapahtui naiselle, joka oppi ymmärtämään miehiä? - Hän kuoli nauruun."
niin näinhän se on, Nooallekkin naurettiin mutta naurut ja pilkka hyytyi kun helvetin portti aukesi, mutta kysehän oli raamatun totuudesta luopuminen ja kirkosta eroavien seuraus.
luterilaisen kirkon opetus pitäisi perustua raamattuun ja Lutherin tunnutuskirjoihin.
Jumala sallii hajoittaa srk.ntia kun ne luopuvat raamatun totuudesta ja sitä myöten vihollinen(synti) saa jalansijaa kirkossamme
Kirkossa saarnataan Jumalan sanaa ja pysytään aika hyvin kiinni tunnustuksessa.
Kiitos Jumalalle siitä.
Apostolien esimerkki: tapansa mukaan he kokoontuivat joka päivä temppelissä. Siellä vanha Simeonkin odotti Israelin lunastusta, samoin naisprofeetta Hanna.
ei pysty ihminen, on Jumalan sallimus ja johdatus kun ihmiset eroavat.
raamatun totuus on unohtunut, seurakunnan piispa, pappi, saarnaaja pitää olla yhden naisen mies. sillä häijysti se sopii että nainen saarnaa.
homot/lesbot. VOI maailmaa pahennusten tähden mutta voi sitä kenenkä kautta pahennus tulee.
olet harhainen ihminen, eivätkä väitteesi perustu totuuteen. ihan omaa vihaasi kaadat nettiin.
kassasi.
Erilaiset tahot ihmettelevät asioita, mutta syy on aika yksikertainen , aivan kuten sanoit.
asiaa. Jos se ei sovi sinulle tai se kolahtaa sinuun, niin selvitä oma harhaisuutesi asiassa.
Älä muita syyttele omista ongelmistasi.
Tulet tähän ketjuun hieman jälkijunassa. Täällä on johtopäätökset jo vedetty:
A) Homofobeilla ja naistenvihaajilla on ongelmia itsensä kanssa.
B) Kirkosta erotaan, koska sen opit ovat verovaroin kustannettua valetta.
C) Ateisteja on paljon enemmän, kuin uskallat edes kuvitella.
olet oikeassa, kyllä joudun monessakin asiassa harhailemaan.
väitteeni perustuukin pyhään raamattuun ja sen myötä kyllä totuuteenkin.
en ole vihainen sinulle enkä tällä hetkellä muillekkaan, Jumalan armoa ja rauhaa toivotan sinullekkin
ei ole ongelmia, enkä tarvitse sinun neuvojasi ollenkaan. ei todellakaan kiinnosta harhaoppisen kanssa kinaaminen.
-Onko harhaoppia se, että ei halua kuulla oikeaa oppia vai se, että on kiinnostunut totuudesta?
-Eikö ole ongelmia silloin kun tuntee niitä, mutta ei tunnusta vaan painaa päänsä pensaaseen ja jatkaa valheellista elämäänsä todeten, että mitään ei näy?
-Onko asioista keskusteleminen kinaamista vai onko kinaamisen väite, pakokeino todellisuudesta?
Uudelleen tiivistys :
1. Totuus on tärkeintä. Se löytyy Raamatusta.
2. Kirkosta eroaminen johtuu siitä, että kirkko ei halua lukea Raamattua vaan haluaa kulkea Raamatun vastaisesti.
3. Alkuperäinen kirjoitus ( aloittajan) on aiheellinen ja totuudellinen.
Kysyisinkin kirjoitukseesi liittyen:
- Käyttääkö homofobia nimitystä ketkään muut kun homot itse ja piiloutuvatko he naisten taakse väittäen naisvihaa ihmisistä jotka rakastavat naisia? Onko se järkevää?
- Erotaanko kirkosta siksi, että kirkko on lähtenyt väärälle tielle vai siksi, että verovarat olisivat eroajalle tärkeitä päätöstä miettiessään, olettaen että hän on kuitenkin pitkään maksanut niitä miettimättä niitä?
- Onko pieni ateistien joukko kasvanut suureksi, luullessaan että ihmiset toimisivat suhteessa ateisti orjuuttavasti vai onko ateisti tässäkin asiassa yhtä tyhjyyden päällä kun omassa uskonnossaan?
Ateismi lienee oma uskonsa, sillä he ainakin haluavat uskoa, että Jumalaa ei olisi vaikka eivät ymmärrä edes itseään, saati sitten suurempia asioita.
vaikka tuohon närästykseesi.
Sinulla on kovin vihamielinen suhtautuminen ihmisiin. Kristillistäkö?
olisi kyse?
Räpsyhän on homo ja kuuluu hylättyjen joukkoon.
Miten siis ajattelet , että voisit ymmärtää Kristillistä asiaa, kun olet sen ulkopuolella sekä ymmärryksessä , että synnissäsi?
vaan avioliitossa ja hetero. Se ei estä minua hyväksymästä muunlaisia ihmisiä. Kristityille se taas tuntuu olevan kovin vaikeaa, ellei suorastaan mahdotonta. Mistä mahtaa johtua?
eihän me ihmisiä vihata tai olla hyväsymättä, mutta sitä syntiä jota he joutuvat tekemään ja elämään niissä.
ei Jumalakaan vihaa syntistä mutta syntiä Hän vihaa.
juuri on kysymys. Olen aina kummeksunut sitä ahdasmielisyyttä, joka kirkon piirissä on.
Kun kaksi ihmistä rakastaa toisiaan ja haluaa olla yhdessä, niin kuinka te näette siinä jotain pahaa?
Siitä vaan on kyse.
Yhtälailla varkaan kumartelu tuottaa "selkäsärkyä".
Ymmärtänet varmaan asian ytimen.
Terve ihminen on luonnostaan huolissaan myös terveestä ympäristöstään.
Uskovainen ihminen tajuaa pahuuden läsnäolon.
Onko niin, että et hyväksy terveyttä ja sinua harmittaa, että joillekin asia on selvää luonnostaan?
( ei mennä nyt siihen, mitä sairausluokitus sanoo tai ei sano).
Homot halusivat , että heidän harhaviettisyytensä jätetään sairausluokituksesta, mutta he eivät ole tyytyväisiä vaan he haluavat siunauksia, lapsia ja muuta mahdotonta valitsemalleen tielle.
Eikö se ole sinusta sairasta?
Heille ei riitäkään puhumasi rakkaus.
Miksei?
Minä voin kertoa , että kun ihminen ei ole normaali, hän huutaa apua jatkuvasti ympäristöstään .
Jopa uskovaisilta, jotka ovat kertoneet, että homous on kahistus ja että se on syntiä.
Silti avunhuuto ei lakkaa, vaikka heille kerrotaan että mistä on kyse.
Raamattu kertoo, että homot hylätään himojensa pariin.
Heidät siis oikeasti hylätään ja he itse ovat toimineet asiassa edesauttavasti ( sairausluokituksen poisto, julkihomous tai julkilesbous ym).
Kun heidät sitten jätettiin rauhaan, eikä tarjota enää lähimmäisen rakkautta siinä, että heitä haluttaisiin auttaa ( sairausluokitus olisi taannut apua ja asiaa oltaisiin tutkittu kuten kaikkia sairauksia), niin he eksyneinä hakeutuvat sinne, missä etenkään heistä ei välitetä, kuten kenenkään ihmisen synneistä, siten, että niitä jotenkin hyväksyttäisiin.
Ei ole kyse vihasta eikä ihmisen syrjinnästä vaan synnistä , kuten asiaa on sinulle yritetty selvittää.
Sama synnin yhteyden iljettävyys on ja pitää olla kaikissa synneissä.
Joko nyt ymmärrät synnin saastaisuuden ja sen iljettävyyden?
Jos et ymmärrä, niin mieti kauheuksia joita tapahtuu. Ne kaikki ovat seurausta synnistä, joka turmelee ihmisen ja jota kauhistelee kaikki ne, jotka eivät ole vielä turmeluksessa niin syvällä, että tekisivät samoja kauheuksia.
Onneksi meillä on Jumala , Raamattu ja kaikki se viisaus käytössämme.
Ilman näitä olisimme varmaan lähellä eläimellisyyttä ja sinullakaan ei olisi mitenkään mukavaa , niinkun ei kellään.
Jos sinulla ei ole tässä asiassa ymmärrystä, niin rukoile , että saat sitä.
erilaisuuden. Jo pelkästään kirkossa on hyvin erilaisia ihmisiä töissä. Yksi osaa laulaa , toinen soittaa uskuja, yhdellä on ymmärrystä ja toisella piirtämisen taito.
Erilaisuus on siis rikkaus.
Synti ei ole hyvä, eikä hyväksyttävää erilaisuutta, sillä se ei kuulu uskoon eikä etenkään Kristinuskoon.
Kristinuskossa haluamme ylläpitää totuutta , puhtautta, hyvyyttä ja kirkkauteen uskossa liittyviin pyrkimyksiin, kuten esim. Luther omalta osaltaan valaisee asiaa( ei tarvita rahaa syntien anteeksi saamiseksi yms. tärkeää).
Jos olet avioliitossa kuten mainitset, niin tiedät varmaan , että paholainen yrittää tuhota sitäkin.
Kaikki se mitä Jumala on ihmisen avuksi ja iloksi säätänyt, että ihmisellä olisi helpompi, niin paholainen haluaa tuhota ne asiat.
Kummallista olisi se, että et tuntisi paholaisen pyrkimyksiä, etenkin jos sinulla on kokemusta avioliitosta joka on siunattu Jumalan nimissä.
Jumala siunaa liiton jos ihminen vaan antaa niin tapahtua. Usein kuitenkin ihminen ei luota Jumalaan, Luojaansa vaan päästää pahuuden sisälle itseensä ja liittoonsa, jotta tämä saa tuhota sen.
että on luovuttu raamatun totuuksista Luterilaisessa kirkossa, siksi erosin EV.Lut. kirkosta...
jotka eroavat siksi, kun naispapit 20 vuotta sitten hyväksyttiin ja kun mahdollisesti aletaan siunata homo- ja lesbopareja, on kovinkaan paljon. Ei eronneita ole miljoona, vaan paljon pienempi määrä. Jos sinua "homojen/lespojen siunaaminen" oksettaa, niin ikäväähän se on sinun kannaltasi, mutta voisit vähän ajatella myös noita ihmisiä, joita on kauan syrjitty.
tiedä, että mistä puhut.
Sitä en tiedä miksi 20 vuotta oltiin hiljaa, mutta eipä olla enää.
Siinä on ollut välissä jokin ihmisryhmä jota on huijattu. Heille on valheellisesti kerrottu , että enemmistö oli sitä mieltä.
Eipä vaan ollut.
Tuo on sitä kieroa median käyttöä.
Eroamisiin on siis todellakin syynä naisten pappia esittämiset ja SEN LISÄKSI myös muut samaan sarjaan kuuluvat väärät toimet ja opit jota kirkko yrittää Raamatun vastaisesti esittää.
Itse uskon, että vain lopputilejä piispoille , naisille jotka pappia haluavat esittää yms. joille Raamattu ei ole tärkeä.
Se pelastaisi kirkon.
Naiset jotka haluavat esittää pappia , niin heille voisi löytyä teatterissa töitä. Ei kirkossa.
kirkosta protestina papittarien päästämiselle saarnastuoliin!
siitä, kun papittaret hyväksyttiin kirkkoon!