Tuomaristo teki kyllä teatteriviikonlopun aikana aivan käsittämättömiä valintoja. Muutama hyvä tyttö tiputettiin pois ja jatkoon otettiin mm. joku v*tun Wellu, jolla on l-vika eikä osaa laulaa tippaakaan. ilmeisesti finaaliin piti saada yhtä monta tyttöä ja poikaa. Naurettavaa touhua kuitenkin. Ja kuka se "wellu2" toinen idiootti wannabee-rokkari - käytännön hiiri oli ?
Niin Kallehan se taisi olla. Kyllä nyt kelpaa.
Niin Kallehan se taisi olla. Kyllä nyt kelpaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
vain sinullekin!
ovat äänestäneet Wellun suosituimmaksi, ylivoimaisesti ja erityisesti naisten mieleen on hän. Jaa mutta tämän taisit jo tietääkin.
meikatun Matthau Mikojan-kloonin suosikiksi. Itse äänestin Peteä
voittajaksi eikä Abreutakaan, että ei ne aina voita, kun on muitakin äänestäjiä. Vesa on paras tänä vuonna, mutta ei Pete eikä Jaanakaan huonoja ole.
on maispeisprofiilinsa mukaan eli ihan pissisten vakifanitettava. On vaan naamioitunut kisaa varten rockkariksi. Värjätyt hiukset, tatskat, meikit ja korvikset sekä ikää 28 vee. Vähän säälittävää. Mietin tosiaan pitkään, ketä jätkä muistuttaa, mutta en saanut päähäni, kunnes näin tänään Voicella Bloodpitin videon;D