AHAA!!!ELÄMYS

Epäilen vahvasti, että nämä "vahvojen" aatteiden(mm:rasismi, stalinismi, natsismi) perään itkevät kannattajat todellakin etsivät vain miehekästä,lujaa kättä johon turvautua ja käpertyä!...jotain neitimäistä siinä väkisinkin on!!! Sen lisäksi voi pohtia tähän porukkaan usein liittyvää homofobiaa/piilevää homoseksuaalisuutta!...Mutta luulen tosiaan että syyt tallaisten yleensä marginaaliryhmien muodostumiseen kehittyneissäkin yhteiskunnissa taitaa lopulta löytyä jollain lailla tukahdutetusta seksuaalisuudesta!!!
Kommentteja?!
28624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Ei kai nyt natsit, rasistit ja mitä fasisteja niitä onkaan kärsi tukahdutetusta seksuaalisuudesta. He vain muuten ihailevat miehiä, joilla on valtaa ja jotka pitävät mustia nahkavaatteita.

Tietenkin olet oikeassa. Toisaalta heidän maailmansa on myös infantiili, lapsen asteelle jäänyt. Tästä on osoituksena heidän jatkuva ja säälittävä ruikutuksensa, kuinka heitä, sentään valkoihoisia, kohdellaan huonosti. Maksavathan he veroja - työttömyyskorvauksistaan. Ulkomaalaiset ovat ilkeitä. Päättäjät ovat ilkeitä. Keskustelualueen hoitaja on ilkeä ja Perttikin on ilkeä. Kaikki tuntuvat kiusaavan heitä.

Ei tuollaiset tietenkään ole normaaleja aikuisia suomalaisia miehiä.

Pertti

Äänestä
  • Pertti = Pystykorva = Freestyler = Suvaitsevainen = Antifasisti

    Hauskoja keskusteluhetkiä sinulle itseksesi.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Pertti = Pystykorva = Freestyler = Suvaitsevainen = Antifasisti

    Hauskoja keskusteluhetkiä sinulle itseksesi.

    Taas saan selittää samaa asiaa. Minä en ole kirjoittanut enkä tule kirjoittamaan tänne millään muulla nimimerkillä kuin Pertti.

    Tajuan kyllä, että osalle tänne kirjoittelevista usean nimimerkin käyttö on kovin tärkeää. Minun puolestani palstan rasistit ja kaikenmaailman fasistit saavat käyttää niin monia eri nimimerkkejä kuin ikinä tahtovat. Itse en kuitenkaan tunne tarvetta moiseen.

    Ei tarvitse olla kovin taitava ymmärtämään erilaisten tekstien sisältöjä ja tyylejä tajutakseen, että minun tapani ja osittain sanomani on toinen kuin mainitsemillasi kirjoittajilla.

    Kirjoitit ilmeisesti ensimmäistä kertaa tänne. En muista nähneeni nimimerkkiäsi aiemmin. Tervetuloa keskusteluun.

    Pertti

    Äänestä

  • Pertti kirjoitti:

    "Tajuan kyllä, että osalle tänne kirjoittelevista usean nimimerkin käyttö on kovin tärkeää. Minun puolestani palstan rasistit ja kaikenmaailman fasistit saavat käyttää niin monia eri nimimerkkejä kuin ikinä tahtovat. Itse en kuitenkaan tunne tarvetta moiseen."

    Hehheh. Listaapa kuinka paljon "natseja, fasisteja ja rasisteja" tänne kirjoittelee. Tuskinpa paljoa pelivaraa löytyy multipersoonille leikkimiseen. Tosin "pertti" laskee mukaan myös sellaiset jotka tänään kirjoittavat nimimerkillä "erkki" viestin "neeEEEEEEEKERIT HAISEE!!!!1" ja kuukauden päästä nimimerkillä "pena" saman viestin. Mutta onko se multipersoonallisuutta? "pertin" kliinisesti puhtaassa järjestyksessä raksuttavassa ja psykopaattisessa maailmassa ehkä, mutta mielestäni käytännössä ei.

    "Ei tarvitse olla kovin taitava ymmärtämään erilaisten tekstien sisältöjä ja tyylejä tajutakseen, että minun tapani ja osittain sanomani on toinen kuin mainitsemillasi kirjoittajilla."

    Samat sanat. Toisen nimimerkin uskottava väärentäminen on yllättävän vaikeaa. Henk.koht. olen kokeillut tätä "DaddyC00l"illa, kun on tarvittu harvinaisen terävä vastaus Freestylerin viestiin. Voit toki riekkua lopun ikäsi, että DaddyCool on multipersoonani, mutta ensinkään ko. nimimerkki ei päästä ilmoille mitään rasistista (sen paremmin kuin järkevääkään) ja lisäksi nimimerkillä kirjoittelevat myös muutama kaverini. Kirjoitustiheys on n. kerran kuussa eli ko. nimimerkkiä ei voi laskea sivupersoonaksi. Tai voihan "pertti" tehdä mitä huvittaa, mutta minulle asia on näin.

    Mielipiteeni näistä multipersoonista on se, että Freestyler saattaa olla Suvaitsevainen, joskin vivahde-eroja on. Se, onko Freestyler trolli, on suurempi kysymys. Mielestäni on, mutta kaverini, joka muuten keksi DaddyCoolin, on eri mieltä. Hän ei kuitenkaan ole seurannut keskustelua kovinkaan paljon.

    Mikäli "pertti" on se mitä hän uskottelee olevansa, en usko hänen pystyvän muuttamaan persoonallisuuttaan ja tyyliään kirjoittaakseen pystykorvaviestejä, jotka tosin ovat vain "pertin" nuoleskelua, joka pystykorville sopiikin. :)

    Toisaalta, mikäli "pertti" on vaikkapa Rasmuksen rasisminvastainen offensiivi, jossa heikkopalkkainen psykologi kirjoittelee jämeriä viestejä rasistien kiusaksi Suomi24:n forumilla, en yhtään ihmettelisi jos Pystykorva kuuluisi samaan projektiin. Kumpaan malliin uskoisin enemmän, sitä en oikein tiedä...

    Äänestä

  • Iku-Turso kirjoitti:

    Kerroin viestissäni, jota Turson oli vaikea ymmärtää, että minun puolestani te saatte käyttää useampia nimimerkkejä, mutta minä en aio tehdä niin. En ole kirjoittanut mistään persoonallisuuden häiriöistä, multipersoonallisuudesta tai sivupersoonista. Aihe on varmasti Tursosta kiinnostava, sen ymmärrän.

    Minulla ei ole aavistustakaan, ketkä mahdollisesti käyttävät useita nimimerkkejä, eikä asia minua edes kiinnosta. Ainoa minua ärsyttävä tapa on ollut joillain minua vastustavilla henkilöillä (rasisteilla?) kirjoittaa ääliömäisiä viestejä minun nimimerkilläni. Eipä sillekään mitään voi. Idiootteja on paljon.

    En ole mikään Rasmus. En ole edes huomannut tällaista nimimerkkiä. En myöskään ole "heikkopalkkainen psykologi" (omituinen määrittely?).

    Sinun keskustelutyylistäsi vielä. Miksi kuvailet jatkuvasti minua psykopaattina tai maailmaani psykopaattiseksi? Onkohan tuo oikein normaalia?

    En minä rasisteilta ja fasisteilta kovin kummosta järkeilyä, logiikkaa tai keskustelutaitoa oletakaan. Siihen nähden Turso olet selvinnyt aivan odotetusti.

    Kieltämättä multipersoonat ovat omalla kohdallani ajankohtaisia, sopii käydä katsomassa http://www.geocities.com/suvaitsemattomat/rotuilijat.html

    En ole nähnyt teikäläisen nimimerkillä kirjoitettavan läheskään niin paljon feikkejä kuin omallani. Mikäli joitakin löytyy, jon varsin ennakkoluuloista ja hataraa päättelyä väittää että tekijänä olisi ehdottomasti rasisti (tyyliin "jokin rasisti..."). Aivan sama, mutta joku saattaa pitää ihan vain hauskana pilailla tosikkomaisuutesi kanssa. En ole lainkaan varma, onko "pystykorva" tosissaan vai parodioiko hän aatteistasi.

    Rasmus on muuten rasisminvastainen liitto tjs.

    http://www.ihmisoikeusliitto.fi/rasmus/news.php

    Jaa että haluat tietää miksi pidän sinua psykopaatisena. Ennakkoluulot... Olen saanut sellaisen kuvan sinusta alusta asti. Syitä saattavat olla:

    - huoliteltu kirjakielesi
    - toistuvat fraasit
    - fanaattisuus
    - ylimielisyys
    - tietynlainen kaavamainen käytös
    - joidenkin abstraktien asioiden ymmärtämisvaikeudet (tyyliin kielikuvien tulkinta krijaimellisina tjs.)

    Tjaa, mikäli haluat kuulla lisää, mene jollekin kallonkutistajalle. Suunnilleen nuo tulevat ensimmäiseksi mieleen.

    Hankkiudu kuitenkin eroon tuosta ilkeämielisyydestäsi. Eikö siinä ole muka jotain absurdia, että rasisti on suvaitsevaisempi kuin antirasisti?

    Olen turson mielestä psykoottinen, koska kirjoitan huoliteltua kirjakieltä ja toistuvia fraaseja, olen fanaattinen ja ylimielinen, käyttäydyn(?) kaavamaisesti ja minulla on abstraktien asioiden ymmärtämisvaikeuksia. Hänen mukaansa minun pitäisi mennä psykiatrille. Näiden lisäksi olen myös ilkeämielinen.

    Kenestä Turso kirjoittaa, minusta vai itsestään?

    Ehkä minun olisi mentävä psykiatrille, koska mielestäni fasismi ja rasismi ovat epämiellyttäviä aatteita.

    Leikki sikseen. Turso alkaa käyttäytyä näissä viesteissään yhä oudommin. Hänen on ilmeisen vaikeaa kestää sitä, että joku on eri mieltä hänen kanssaan.

    Olisikohan parempi, että Turso pitäisi pienen tauon tänne kirjoittelustaan?

    Itsepä kysyit miksi pidän sinua psykopaattina. Se, mitkä ovat aatteesi, on tässä aivan samantekevää. Kyse oli siitä, miten ajat niitä. Ja millähän tavalla oudosti käyttäyn? Kunhan seurailen mihin keskustelu lopulta ajautuu. Pikku p:llä näkyy olevan järkyttävän syvässä asenne, jonka mukaan "minä olen oikeassa, ja vastaansanojat ovat ihmissaastaa". Eikö sellainen asenne muka ole lapsellista? Menisit vaikka henkisen kasvun kurssille. :)

    Olen muuten ajatellut itsekin pitää taukoa, koska tälle palstalle kirjoittelu ei hyödytä yhtään mitään. Toisaalta, silloin saattaisi jäädä huomaamatta monia hauskoja juttuja, joten roikumpa täällä yhä edelleen... Et muuten saattaisi olla Sisun palstalle taannoin kirjoittanut "Sivistynyt espoolainen"? Vaikutti vähän samankaltaiselta.

    Turso ilmoitti minun ajavan aatettani väärin. Rasismia ei ilmeisesti saisi vastustaa "huolitellulla kirjakielellä". Turson fasistisessa ihannemaailmassahan ei rasisteja saisi vastustaa mitenkään. En kirjoita fasismin yhteydessä tällä kertaa keskitysleireistä, sillä Turson mielestä niiden esille vetäminen fasismin ja rasismin yhteydessä on lapsellista. Eihän näillä tietenkään ole mitään tekemistä keskenään. Vain fanaattiset ihmiset kuvittelevat jotain niin ilkeää.

    Hän ei pysty kestämään kritiikkiä joka kohdistuu hänen löysään argumentointiinsa. Ei tietenkään ole kovin nerokasta löytää fasistien heikosta filosofiasta valtavia aukkoja. Jos kannattaa tuollaisia aatteita odottaisin hänen pystyvän edes välttävästi puolustamaan niitä.

    Minulla on "järkyttävän syvällä asenne, että olen oikeassa". Pitäisikö ottaa oppia Turson humanismista ja päätellä hänen olevan fanaattinen psykopaatti natsi. Tämäkö olisi Tursosta henkisesti kasvaneen ihmisen puhetta? Tursohan ei itse katso olevansa oikeassa vaan on avarakatseinen ja ehkäpä jopa suvaitsevainen, humaani - rasisti ja fasisti.

    Pitäisikö nauraa vai itkeä!

    "Turso ilmoitti minun ajavan aatettani väärin. Rasismia ei ilmeisesti saisi vastustaa "huolitellulla kirjakielellä"."

    Oletko psykopaatti, ymmärtämisvaikeuksinen vai muuten vaan näsäviisas? Etkö muka tajunnut, että tarkoitin, ettei aatetta saa ajaa tarkoituksettomalla fanaattisuudella! Kuka muu muka kirjoittelee täällä aatetta palavia viestejä? Freestyler = Suvaitsematon sekä jotkin satunnaiset roiskijat. Käsittääkseni ero sinun ja heidän välillä on, että sinä et polttele hamppua. Joten tarkastapa vähän normaalia keskustelutyyliä: asiallista, rentoa tai roiskivaa mutta tuollainen vihan levittäminen saa lukijat vain miettimään miksi tuokin voi olla noin ahdistunut.

    Keskitysleireistä voi toki puhua, jos on asiaa, mutta ala-arvoinen "lällällää teidän aate on keskitysleiriaate lällällää, te kannatatte orjayhteiskuntaa..." luettelu ei kuulu asialliseen keskusteluun.

    Jaa etten pysty kestämään kritiikkiä? En ole ainakaan muistaakseni ikinä sortunut haukkumaan vastakeskustelijaa kymmenillä erilaisilla solvauksilla, johon turvautuvat eräät... Olen myös perustellut niin paljon kuin on aiheellista ja viitseliäisyyteni sallii. Tämä keskustelu on yleensäkin sellaista jankkaamista että järkevä kommentointi on suht vaikeaa.

    Pitäisikö minua luonnehtia järkyttäväksi psykopaatiksi? Missähän perusteet. Olen mielestäni perustellut melko hyvin miksi vaikutat hieman hahmotushäiriöiseltä ja voin osoitella asiaa vahvistavia seikkoja lähes jokaisesta viestistäsi, jos vain haluat. Minä en sellaisesta tosin välittäisi.

    Katson olevani oikeassa, mutta arvostan myös vastaväittelijän mielipidettä. Kuten olet huomannut (toivottavasti) olen myönnellyt suurta osaa väittämistäsi. En katsos väitä omistavani ainoaa oikeaa totuutta, enkä varsinkaan ole sitä mieltä että erimieliset ovat ihmissaastaa. Mitä humaaniuteen ja suvaitsevaisuuteen tulee, niin olen mielestäni hyvinkin todennäköisesti teikäläistä humaanimpi ja suvaitsevaisempi.

    PS. ettet käsittäisi väärin niin pidän teikäläistä sen suuntaisena "psykopaattina" tms. jota edustavat kirjallisuutemme "Timo" Seitsemästä veljeksestä ja "Lehto" Tuntemattomasta sotilaasta.

    En aio jatkaa keskustelua siitä minkälainen sinä olet tai minkälainen minä olen. Täällä on tarkoitukseni keskustella rasismista.

    Sinä kannatat rasismia ja minä vastustan sitä. Olisin toivonut järkevää keskustelua rasismista, mutta se ei onnistu näköjään.

    Järjellinen argumentointi edellyttää kykyä ilmaista itseään ja tietenkin myös että on jotain sanottavaa. Nämä ehdot ei tunnu täyttyvän rasistien kanssa keskustellessa.

    Kyllähän se keskustelu itse rasismista minulle sopii. Kun niin väitit että logiikassani on ammottavia aukkoja, niin mitkähän ne mahtavat olla? Laitas lista tulemaan niin voin kommentoida.

    Äänestä

  • Iku-Turso kirjoitti:

    Kyllähän se keskustelu itse rasismista minulle sopii. Kun niin väitit että logiikassani on ammottavia aukkoja, niin mitkähän ne mahtavat olla? Laitas lista tulemaan niin voin kommentoida.

    Olet väittänyt, ettet ole fasisti, vaan neohumanisti. Neohumanismi on tarjoilemillasi sivuilla määritelty uusfasistiseksi aatteeksi. Siis uusfasismi ei ole fasismia. Tietysti sanoja voi näinkin määritellä, siitähän teillä on kokemusta. Onhan neohumanismikin humanismin vastakohta.

    Olet ilmoittanut rasismisi olevan rotujen erillään pitämistä, mutta ei ilmeisesti kuitenkaan rotuerottelua. En ole oikein päässyt selville, mitä mieltä sinä olet.

    Valitat varsin usein, miten sinut ymmärretään väärin. Onkohan sittenkään kyse lukijan ilkeydestä. Mikähän muu syy voisi olla jatkuviin vaikeuksiin saada itseään oikein ymmärretyksi?

    "Olet väittänyt, ettet ole fasisti, vaan neohumanisti. Neohumanismi on tarjoilemillasi sivuilla määritelty uusfasistiseksi aatteeksi. Siis uusfasismi ei ole fasismia. Tietysti sanoja voi näinkin määritellä, siitähän teillä on kokemusta. Onhan neohumanismikin humanismin vastakohta."

    Jos neohumanismia on joksikin määriteltävä, niin silloin sitä voi kai sanoa uusfasismiksi. Mutta, usko tai älä, neohumanismilla ja fasismilla on tasan yhtä paljon yhteistä kuin neohumanismilla ja kommunismilla!

    Rotuerottelu tarkoittaa, että monirotuisessa yhteiskunnassa pidetään rodut erillään. Hyvä niin. Mutta tarvitseeko yhteiskunnan olla monirotuinen? Kannatan yksirotuisia valtioita.

    Äänestä

No niin lopultakin se tapahtu!
Tämän palstan yleiset kusipäät ovat alkaneet haukkua natsi mielisiä henkilöitä homoiksi. Tämä johtuu ehkä siitä, että näiden natsi mielisten henkilöiden kommentit ja perustelut ovat niin hyviä, että näiden antinatsien on turvauduttava haukkumaan heitä homoiksi, kun eivät muuhun pysty.
Toisaalta ne henkilöt jotka nimittelevät muita homoiksi ovat vain itse epävarmoja omasta maskuliinisuudestaan!

Äänestä
  • Tähän mennessä en todella ole törmännyt mielipiteeseen, josta heijastuisi jotain ennen kokematonta. Perusteet ovat sanastoa lukuunottamatta samaa tasoa kuin fundamentalistisarnaajilla a'la Reinikainen.

    Äänestä

olet ylittänyt itsesi.! Onnittelut sen johdosta!

Saksassahan ei esimerkiksi syntynyt Hitlerin aikana oikeastaan ollenkaan lapsia kun homot eivät kykene lisääntymään, vai mitä?

Ethän ole epävarma oman seksuaalisuutesi kanssa?

Äänestä
  • Pitkä John lähti yrittämään loogista päättelyä. Ehkä kuitenkin vielä kaipaat pientä harjoittelua siihen.

    Pertti

    Äänestä

  • Pertti kirjoitti:

    Pitkä John lähti yrittämään loogista päättelyä. Ehkä kuitenkin vielä kaipaat pientä harjoittelua siihen.

    Pertti

    Nyt taisi loppua peralta argumentit kesken kun joutui turvautumaan noin säälittävään ja lapselliseen kirjoitukseen...

    Äänestä

  • Long John kirjoitti:

    Jos pitkä John katsoisi pystykorvan viestiä ja vastaustasi siihen, niin mitenkähän sen loogisen päättelyn laita nyt oli. Etkö tosiaankaan näe viestisi logiikassa mitään ontumista?

    Jos et sitä itse tajua, niin en minäkään sitä sinulle osoita.

    se on niin että sinulta loppui argumentit kesken, siitä ei pääse mihinkään... turha selitellä...

    Äänestä

  • Long John kirjoitti:

    se on niin että sinulta loppui argumentit kesken, siitä ei pääse mihinkään... turha selitellä...

    Hyvä on. Selitän asian sinulle. Oletin sinun tajuavan ilman, että joudun näin sinulle kädestä pitäen sen selittämään.

    Pystykorva viestissään epäili, että vahvojen johtajien perään haikailevissa aatteissa on jotain neitimäistä. Hän viittasi näissä samoissa ryhmissä esiintyvään homofobiaan. Lopuksi hän epäili, että tämän tyyppisten marginaaliryhmien esiintyminen saattaisi liittyä tukahdutettuun seksuaalisuuteen.

    Sinä päättelit, että, jos nämä epäilyt olisivat tosia, niin Natsi-Saksassa ei olisi syntynyt lainkaan lapsia. Siis, jos nyky-Suomen natsien seksuaali-identiteetti on jossain määrin epäselvä, voi siitä vetää johtopäätöksen, että 1930-luvun Saksassa natsit olivat kaikki homoseksuaaleja.

    Et voi olla niin tyhmä, ettet tajua tuon logiikan vuotavan kuin seula!

    Hyvä kun Pertti kerroit meille kaikille totuuden eli mielestäsi natsit ovat nykyään homoja, mutta eivät olleet 30-luvulla tai sen jälkeenkään(?) vaan ovat sitä vain nyt 2000-luvulla. Vai onko kyse vain suomalaisesta ilmiöstä? Olivatko suomessa aatteen kannattajat 30-luvulla homoja vai ovatko he kääntyneet homoiksi vasta näin jälkikäteen? Osaatko sanoa, mikä sain aatteen kannattajat ryhtymään näin yhtäkkiä homoseksuuaaleiksi? Onko sinulla tai oppipojallasi pystykorvalla asiasta henkilökohtaisia kokemuksia, vai millä perustelette väitteenne?

    Koita keskittyä.

    En ole missään viestissäni milloinkaan väittänyt kaikkien Suomen natsien olevan homoja. En ole edes väittänyt yhdenkään natsin olevan homo. Asia ei kiinnosta minua. Saavat olla, mitä ovat, tai olla olematta.

    Kerroin sinulle miten logiikkasi ontui. Pyrin parhaani mukaan selvittämään sen mahdollisimman selkeästi. En onnistunut saamaan sinua ymmärtämään edes näin yksinkertaista päättelyketjua. Olen pahoillani.

    Vielä kerran. Jos epäilee pienten natseja ihailevien ryhmien jäsenten seksuaali-identiteetin selkeyttä nyky-Suomessa, kuten Pystykorva teki, ei siitä voi millään logiikalla vetää johtopäätöstä, että Saksassa seitsemänkymmentä vuotta sitten kaikki olivat homoja.

    Kyse on logiikasta. Minulla ei ole aavistustakaan, miten paljon homoja Saksassa oli joskus tai miten paljon homoja on natseissa Suomessa nykyään.

    Aihe kiinnostaa ilmeisesti sinua. Voinet kertoa, miten yleistä homoseksuaalisuus on nyt tai joskus ennen, täällä tai jossain muualla. Minulle se kyllä on aivan se ja sama.

    Ryhdistäydy hyvä mies! Lopeta tuollainen jankuttaminen.

    "En ole missään viestissäni milloinkaan väittänyt kaikkien Suomen natsien olevan homoja. "
    Otsikkosi pystykorvan viestiin oli "totta tietenkin" eikö se jo kerro kaiken siitä mitä olet väittänyt ja mitä et ole väittänyt?

    " Jos epäilee pienten natseja ihailevien ryhmien jäsenten seksuaali-identiteetin selkeyttä nyky-Suomessa, kuten Pystykorva teki, ei siitä voi millään logiikalla vetää johtopäätöstä, että Saksassa seitsemänkymmentä vuotta sitten kaikki olivat homoja. "
    Mikä tekee aatteen kannattajat homoiksi nykyään, mutta 30-luvulla heteroiksi? Ei riitä perusteluksi että aatteen kannattajia on vähemmän kuin 30-luvulla?
    Ja edelleen millä pystykorva ja sinä (joka sanoit olevasi samaa mieltä hänen kanssaan) perustelette epäilyksenne, omakohtaisilla kokemuksilla vai?

    Joten ryhdistäydy ja koita keskittyä!

    Jos et tajua, niin antaa olla. En minä näköjään pysty sinulle saamaan järkeä, enempää kuin sitä sinulla on.

    Älä välitä.

    Pertti

    Äänestä

  • Pertti kirjoitti:

    Jos et tajua, niin antaa olla. En minä näköjään pysty sinulle saamaan järkeä, enempää kuin sitä sinulla on.

    Älä välitä.

    Pertti

    "En minä näköjään pysty sinulle saamaan järkeä, enempää kuin sitä sinulla on"
    Samoin... en jaksa enään jatkaa tätä väittelyä.

    Äänestä

Paavo Väyrynen on miehekäs mies johon kaikki voivat käpertyä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

PYSTYKORVA kirjoitti:

Epäilen vahvasti, että nämä "vahvojen" aatteiden(mm:rasismi, stalinismi, natsismi) perään itkevät kannattajat todellakin etsivät vain miehekästä,lujaa kättä johon turvautua ja käpertyä!...jotain neitimäistä siinä väkisinkin on!!! Sen lisäksi voi pohtia tähän porukkaan usein liittyvää homofobiaa/piilevää homoseksuaalisuutta!...Mutta luulen tosiaan että syyt tallaisten yleensä marginaaliryhmien muodostumiseen kehittyneissäkin yhteiskunnissa taitaa lopulta löytyä jollain lailla tukahdutetusta seksuaalisuudesta!!!
Kommentteja?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu