Nykymaailmassa puhutaan enemmän kuin paljon psyykeongelmaisista ja mielenterveydestä, mutta millä tavoin te koette hoitojen parantavan?
Tv:stä tuli ohjelmaa Lapinlahden sairaalan lakkauttamisesta ja sairaalan ylläpitämisen puolesta puhujia esiintyi ohjelmassa. Nämä esiintyjät vaikuttivat siltä, että he hyväksyivät hoidot, mutta miksi hyvin harvakseltaa ne ihmiset pääsevät puhumaan jotka vastustavat laitoshoitoa?
Oma käsitykseni on se, että suurinosa potilaista on näitä jotka eivät uskalla taikka osaa vastustaa hoitoja, eivät silti suorastaan tarvitse hoitoa. Hyvin pieni osa todella tarvitsee jonkilasta holhousta ja se vimeinen ryhmä on vain mielivaltaisen koston ja kiusan kohteena pakkohoidossa.
Käytännössä siis kaksi kolmesta potilaasta voisi välittömästi jättää rauhaan.
Rohkenen jopa väittää, että ns. "väkivaltaisuuksien" osalta hoidettavana on liiankin monesti väärä henkilö. Hoito siis jäänee vain merkinnäksi viranomaisten kirjanpitoon. Merkinnäksi jossa on helppoa valita syntipukki tapahtuneille epäselville "ministeri murhille".
Mitä kuvitellaan saavutettavan hoidoilla?
Huono ruokaa, kiusallisia huonetovereita taikka rajoitetun vapauden saa vaikkapa alennusristeilyllä, miksi siis mennä solvattavaksi ja jonkin pölyaivon silmätikuksi ?
Puhutaampa psyykelääkkeistä. Onko jonkin 500-vuota sitten menehtyneen pässinaivon kuvaukset sairauksista riittävän päteviä perusteita nykymaailmassa todisteena sairudesta jota pitää lääkitä? Onko psyykelääkkeen teho lääkitsevä? Onko siis sairaudet silmin-nähtäviä taikka mitattavissaolevia siten, että voidaan myös todeta jonkin pillerin vaikutuksen toimivan.
Itse ollessana näin "potilaana" alan expertti voisin todeta, että mielenterveyden sairas läsnäolo tekee kaikistä ympärilläolevista hunovointisia, lääkärit saavat tekosyyn lääkitä mielikuvitus-sairautta joidenka parantava teho on aivan yhtä mielikuvituksellisia kuin sairauden kuvauksetkin.
Samoilla perusteilla voisin kävellä uskonlahkon ovesta sisään, sanovani kärisväni jostakin. Pullolisen oluen ja synninpäästön jälkeen olisin parantunut jostakin.
Entäpä perheiden asema. Hoidoissa pyritään pitämään perheitä yhdessä, järjestävät perhetapaamisia jne..
Itse olen joutunut tilanteeseen jossa en edes tiennyt perheemme olevan jonkilaisessa "kriisissä". Sain tietää asiasta samalla sekunilla kuin lihavat poliisit tunkeutuivat yksityisasuntooni sisälle. Perhetapaamisessa sitten tulikin selväksi, että oma perheeni oli minua vastaan, sain kuulla tapaamisen aikana törkeitä syytöksiä, jopa asioista jotka eivät kuulu mielenterveydenhoitajille saati perheelleni. Perheemme ei ole koskaan, ei siis koskaan ollut näin huonoissa väleissä kuin perhetapaamisen jälkeen. Minussako se vika on kun en suostu nöyrtymään yleiseksi sylkykupiksi?
Viimeaikaiset hoitopaikkojen vähennykset, rahojen uudelleenohjaus vanhojen potilaiden lisäkuntoutukseen ja kieltäytyminen uusista potilaista ei edelleenkään kuulosta oikelta syyltä hoitaa taikka jättää hoitamatta. Eipä se auta jos rahaa työnnetään koulutettuun mielentervceydenhoitajan palkkaan jos hoito on kokonaisuudessan epämielekästä, suoraansanoen sairasta. Nykysäännöillä potilaalta voidaan kieltää jopa kännykkä. Perusteena tietenkin se, että potilas voi hiritä ulkomaailmaa hoidon aikana. Voisiko häirintä olla vain vastakaikua sille mielivallalle ja tuskalle joka koituu "hoidosta". Onkos nämä päätökset sitten psykiatrista hoitoa vai ihmisen eriarvoistamista ja sulkemista muusta maailmasta huonompana ihmisenä? Samalla tavoin koko psykiatrinen hoitokoneisto ja poliisit ovat häirinneet minun elämääni tunkeutuessaan asuntooni ja riistäessään vapauteni suljettuun laitokseen ilman sen kummempia perusteita.
Mikäli ja kun joku olisi halunut hoitaa minua, samalla rahalla jota meni yhteiskunnalta ja minulta hoitojaksoon, olisin taatusti saanut kohtuulisen etelänmatkan täyshoidolla = ruokaa ja majapaikka vaikkapa viikoksi etelän auringossa.
Pieni anteeksipyyntö ikävistä sanoista jne.. Ei veitte rahani, hyvinvointini, leimasitte minut ja kuvittelitte saavuttavanne jotakin? Mitä te saavutitte ja mitä minä hyödyin?
Hoitojen tarkoitus, hyöty ja laatu
3
239
Vastaukset
- Tapsa K
runosuoni pulppuaa. Ja realiteetit repsottaa.
sano- Mikko
Älä kitise. Jos ja kun sulla ei ole mitää kunnollista sanottavaa, älä sitten sano sitäkään.
- Matti Wigelius,Kotka
"Nykysäännöillä potilaalta voidaan kieltää jopa kännykkä. Perusteena tietenkin se, että potilas voi hiritä ulkomaailmaa hoidon aikana. Voisiko häirintä olla vain vastakaikua sille mielivallalle ja tuskalle joka koituu "hoidosta"."
Vastakaikuahan se. Mutta psykologia mukaan se johtuu potilaan mielisairaudesta. Itsessä kun ei koskaan kyetä näkemään mitään vikaa, kun toimitaan tuomarina omassa asiassa.
On julmaa ja ivallista sanoa lepositeitten/pakkopaidan käyttöä auttamiseksi. Mitähän sosiaali-Ruotsin poliittinen eliitti sanoisi jos NK-mies sanoisi "auttaneensa ulkoministeriä pääsemään irti harhoistaan" ja vaatisi osakseen suurta kiitollisuutta.
Psykologiassa "auttaminen"= kiusaamista, "Lapsen etu"=Kuttula-tyyppiset kasvatusmenetelmät, "hoitaminen"= ruumiinvamman aiheuttamista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672385- 661367
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww691130EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41097- 77803
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660- 43658
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe23615- 27581