tunnettu esirukoilija. Pitää sanan- ja rukoukseniltoja Lohjan Pyhän Laurin kirkossa. Tätini käy niissä säännöllisesti. Uskon että on ihan aito Jumalan mies.
0Äänestä
hänellä
on luustonparantamisen armolahja. Jalat kasvavat samanpituiseksi kun rukoilee niiden puolesta. olen kuullut hänestä vain positiivistä ja varmasti toimii Pyhässä Hengessä ja ihmiset paranevat ja saavat apua Jumalalta hänellä olevien armolahjojen kautta.
Pitää tosiaan sanan- ja rukoukseniltoja Lohjalla, mutta itse en ole niissä koskaan käynyt, mutta montakertaa ole kyllä ajatellut mennä. Asun sen verran lähellä. :)
0Äänestä
eksyttäjänä
ja henkiparantajana, saatanan voimassa toimivana.
Tosin Olavi Peltola suhtautuu jyrkän kielteisesti myöskin helluntailaisuuteen ja kielilläpuhumiseen. Ihmeet kuuluivat hänen mielestään ainoastaan apostoliseen aikaan, nykyään niitä ei enää tapahdu muuta kuin sielunvihollisen voimasta.
Esim. terveeksitekemisen armolahjat ovat Olavi Peltolan mukaan henkiparantamista eli okkultismia.
Jumala ei hänen käsityksensä mukaan puhu ihmiselle henkilökohtaisesti suoraan yhtään mitään, vaan kaikki ilmoitus on luettavissa ainoastaan Raamtusta.
Vastaukset 3
Vanhimmat

http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/teemat1c.htm