UT:n salaisuuksista

Joku on laskenut UT:sta löytyvän yhteensä seitsemän salaisuutta ja lisäksi kolme suurta salaisuutta.

Ne lienevät seuraavat:

SEITSEMÄN SALAISUUTTA

1) J-lan Kuningaskunnan salaisuus

Markuksen evankeliumi:
4:11 Niin hän sanoi heille: "Teille on annettu Jumalan kuningaskunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa,"

2) Salaisuus koskien Israelia ja juutalaisia osaksi kohdanneesta paatumuksesta säädettyyn aikaan saakka:

Roomalaiskirje:
”11:25 Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,”

3) Elossa olevien Yeshuaan uskovien ylöstempaus yhdessä maan povessa levänneiden, Messiaaseen toivonsa panneiden kuolleiden ylösnousemuksen kanssa.

1.Kor.15:51-52
51. Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
52. yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.

4) Salaisuus taivaassa olevien luotujen ja maan päällä olevien valittujen luotujen yhdistämisestä Messiaassa yhdeksi.

Efesolaiskirje 1:9-10
9. tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän (Isä J-la), päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä -
10. siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, - oli yhdistävä Messiaassa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä.

5) Salaisuus siitä, että valitut pakanatkin ovat evankeliumin kautta kanssaperillisiä ja yhtä ruumista yhdessä valittujen juutalaisten kanssa ja osallisia lupaukseen Yeshua Messiaassa.

Efesolaiskirje 3:3-6
3. että näet tämä salaisuus on ilmestyksen kautta tehty minulle tiettäväksi, niin kuin olen siitä edellä lyhyesti kirjoittanut;
4. josta te sitä lukiessanne voitte huomata, kuinka perehtynyt minä olen Messiaan salaisuuteen,
5. jota menneiden sukupolvien aikana ei ole ihmisten lapsille tiettäväksi tehty, niin kuin se nyt Hengessä on ilmoitettu hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille:
6. että näet pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Messias Yeshuassa evankeliumin kautta,"

6) Laittomuuden salaisuus: saatanan ilmestyminen lihassa vääränä messiaana kadotukseksi niille, jotka eivät ole ottaneet vastaan rakkautta totuuteen Yeshuassa, voidakseen pelastua.

2.Tessalonikalaiskirje 2:7-12
7. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8. niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10. ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sen tähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
11. Ja sen tähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

-Sisällytän tähän kohtaan myös Ilmestyskirjan 'Suuren Porton salaisuuden', josta on kirjoitettu Ilm.17:5-18 ja luvussa 18 sekä 19:1-3.

7) Uskon salaisuus, joka voidaan säilyttää vain puhtaassa omassatunnossa.

1.Timoteuksen kirje:
3:9 vaan sellaisia, jotka pitävät uskon salaisuuden puhtaassa omassatunnossa.

KOLME SUURTA SALAISUUTTA

1) Jumalisuuden salaisuus:

1.Timoteuksen kirje:
"3:16 Ja tunnustetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: Jumala, joka ilmestyi lihassa, vanhurskautui Hengessä, näyttäytyi enkeleille, julistettiin pakanoille, uskottiin maailmassa, otettiin ylös kirkkauteen." (Textus Receptus)

2) Messias meissä, kirkkauden toivo.

Kolossalaiskirje 1:26-27
"Kolossalaiskirje:
1:26 sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä,
1:27 joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Messias teissä, kirkkauden toivo."

3) Messias Yeshuan suhde seurakuntaansa on kuin yljän suhde morsiameensa - ja kuin aviomiehen suhde vaimoonsa.

Efesolaiskirje 5:32
"32. Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Messiasta ja seurakuntaa."

- - -

Toki UT:sta löytyy muitakin salaisuuksia, mutta useimmat niistä voitaneen sisällyttää johonkin edellä mainituista, jos niissä on vain vivahde-eroja.

Kerro mitä muita salaisuuksia on silmiisi osunut UT:sta ja kerro myös miten tärkeinä niitä pidät(?)

13

531

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Antti V. Piiterinen

      että miksi Jumala uhrasi itsensä maailman syntien takia ja miksi tämä Jumalan itsensä uhraus oli niin sado-masokistinen.

      Toinen asia käsitteli sitä, mitä raamatussa on jäänyt meille ilmoittamatta.
      Joh.21:25
      25 Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.

      • ...alkoivat porukalla poistattamaan kaikki avaukseni ja keskusteluni. Kerrankin olin saanut avaukseeni jo ennätyksellisesti noin 500 kommenttia ja noin 9500 vierailua. Jotkut häiriköt alkoivat porukalla vaatia Eniroa poistamaan kirjoituksiani, koska niissä kuulemma käännytetään juutalaisia kristinuskoon, mikä tietenkin piti paikkansa ;o)

        Sitten tähän keskusteluumme.

        Mielestäni J-lan Pojassaan suorittama uhraus ei ollut sadomakistista, vaan ääretöntä rakkauden osoitusta epäuskoista ja J-laa pakomatkalla olevaa syntistä ihmiskuntaa kohtaan.

        J-lan käsittämättömän suuri uhraus Golgatalla oli käsittääkseni ainoa jäljellä oleva keino kyetä saamaan yhteys ihmisen sisimpään ja palauttaa luottamuksellinen yhteys Luojan ja luodun välille.

        Tähän näen viittauksen Paavalin opetuksesta:

        1.Korinttolaiskirje 1:21-25

        "21. Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
        22. koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
        23. me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
        24. mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
        25. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset."

        Myös tuosta viimeisestä jakeesta selviää J-lan 'heikkous', mikä viittaa hänen pohjattomaan rakkauteensa ihmissukua kohtaan, siis sellaista porukkaa kohtaan, joka oli jo perisynninkin vuoksi jo läpikotaisin turmeltunut ja kypsä heitettäväksi helvettiin.

        Golgatan ristillä riippunut tosi J-la - Yeshua Messias - osoitti olevansa rakkaudessaankin väkevämpi kuin ihmissuvun kaikki väkivalta, syntiturmelus ja saasta, koska Hän kesti kaiken sen ja sovitti meidät ottaessaan pois koko maailman synnin. Hän myös kuoli meidän sijaisenamme, että me saisimme lahjaksi iankaikkisen elämän, mikäli ainoastaan uskomme Häneen.

        Nuo Raamatussa meille ilmoittamatta jääneet asiat olivat käsittääkseni ne lukuisat tunnusteot, lähinnä parantamisihmeet ja muut senkaltaiset, joita Yeshua teki tuon noin 3,5 vuotta kestäneen julistusaikansa aikana.

        Ainakin epäsuoran viittauksen tällaiseen selitykseen saamme siitä, etteivät nuo neljä evankeliumia kerro kuin hyvin rajoitetussa määrin Yeshuan tekemistä tunnusteoista keskittyen kaikkein olennaisimpaan asiaan eli Yeshuan opetuksiin koskien J-lan Kuningaskuntaa ja miten sinne pääsemme.

        Kerroit opiskelleesi teologiaa melko pitkälle. Ilmeisesti jätit opintosi kesken, miksi?

    • ja vastaan,

      Kysyt noin, ja kun kerron, teet niinkuin TS,kin väität että tietoni on väärä.

      1. Korinttolaiskirje 15
         
      Kristuksen ylösnousemus

      22 Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi,

      23 jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee. [1. Tess. 4:15; Ilm. 20:4,5]

      24 Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman. [Dan. 2:44, 7:14,27]

      25 Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle. [Ps. 110:1; Mark. 12:36]
      26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. [Ilm. 20:14, 21:4]

      27 Sillä "Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken". Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan. [Ps. 8:7; Ef. 1:22; Hepr. 2:8]

      28 Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea. [1. Kor. 3:23, 11:3]

      >>>silloin hän itse, Poika,
      alistuu sen valtaan,

      • Jumala on

        Efesolaiskirje 1
           
        22 Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi.

        Poika, alistuu (Jeesus) sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea.

        Heprealaiskirje 2
           
        8 panit kaiken hänen valtansa alle. Jumala siis antoi ihmisen valtaan kaiken, hän ei jättänyt mitään tälle alistamatta. Vielä tosin emme voi havaita, että kaikki olisi hänen vallassaan.

      • ...vaikka lainaatkin erittäin huonoa Raamatunkäännöstä.

        Luemme samat jakeet vuoden 1938 käännöksestä:

        1.Kor.15:22-28

        "22. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Messiaassa,

        23. mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Messias, sitten Messiaan omat hänen tulemuksessaan;

        24. sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.

        25. Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle".

        26. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.

        27. Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.

        28. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa."

        Ehkä viittaat siihen, että kohdassa mainitaan J-lan Pojan alistamisesta lopulta Isä J-lan vallan alle. Se on niin ja aamen! Poika J-la otti muodon ihmisenä syntyen Daavidin suvun jälkeläiseksi. Poika J-la oli ennen ihmiseksi tuloaankin Isä J-lalle alamainen, vaikkakin Isä J-la ehdotti taivaassa Pojalleen, että tämä anoisi pakanakansoja perinnökseen ja maan ääriä omikseen. Luemme siitä:

        Psalmi 2:7-8
        7. Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: "Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.
        8. Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi."

        UT:n ilmoituksen mukaan J-lan Pojalle Yeshualle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä ja se on ollut hänellä yhtäjaksoisesti liki 2000 vuotta, joten kannattaa olla todella hyvissä väleissä Hänen kanssaan :)

      • .....mutta...
        Yakov kirjoitti:

        ...vaikka lainaatkin erittäin huonoa Raamatunkäännöstä.

        Lainaat hyvin, luet, mutta et ymmärrä!
        1.Timoteuksen kirje:
        2:1 Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta,
        4:10 Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien.

        Kirje roomalaisille 5
        1. Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
        2. jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
        3. Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,
        4. mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa;
        5. mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.
        6. Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.
        7. Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla.
        8. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.
        9. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta.
        10. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut;
        11. emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet.
        12. Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet -
        13. sillä jo ennen lakiakin oli synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole;
        14. kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.
        15. Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi.
        16. Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi.
        17. Ja jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. -
        18. Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;
        19. sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi.
        20. Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi,
        21. että niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta.

        Jer.31:31. Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton;
        32. en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra.
        33. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

        Liitto Israelin ja Juudan heimoille!
        Mutta vain Israelin heimon sisimpään kirjoitetaan uusi laki.
        Juudan heimoa liitto koskee, mutta ilman sisimpään kirjoitettua lakia?!?

      • .....mutta... kirjoitti:

        ...ymmärrä seuraavaa viittaustasi Jer.31:31-33, josta kommentoit näin´:

        >>> Liitto Israelin ja Juudan heimoille!
        Mutta vain Israelin heimon sisimpään kirjoitetaan uusi laki.
        Juudan heimoa liitto koskee, mutta ilman sisimpään kirjoitettua lakia?!?

      • et ymmärrä

        Jos tarkoin ymmärtäisit sovitusopin, sinun olisi helpompi työskennellä Herran elovainiolla.
        Samalla oppisit sen,miksi et menesty juutalaisten keskuudessa.
        Efesolaiskirje:
        6:11 Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
        6:13 Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.

        Israelin ja Juudan heimot saivat Uuden Liiton eritavoin.
        Kristus on ainoa Israelista johon meidät oksastetaankin.
        Mutta Juudan heimo on jo Israelia isiensä kautta.
        21. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
        22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
        23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
        24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
        25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
        26. jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
        27. Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
        28. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
        29. Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin,
        30. koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
        31. Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.

        Jeesus jätti juutalaisille heidän Vanhan liittonsa mutta he jäävät ilman sitä sisimpään kirjoitettavaa lakia, joka on Israelille luvattu ja jonka Jeesukseen uskovat saavat Pyhän Hengen opetusviran kautta.
        Joh.5 selventää asiaa, jota tavoittelen sinulle kertoa ; 45. Älkää luulko, että minä olen syyttävä teitä Isän tykönä; teillä on syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne.
        46. Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut.
        47. Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?"

        Jeesus on juutalaisille yhä sama joka nuo sanat heille ilmoitti.
        Valitan jos viestini on hätäisesti laadittu näin illan päätteeksi ;?)

      • et ymmärrä kirjoitti:

        ...niin juutalaiset kuin muutkin ihmiset jäävät ilman 'sydämen lihatauluihin kirjoitettua elämän hengen lakia' ja myös ilman pelastusta, elleivät ota vastaan niitä iankaikkisen elämän sanoja, jotka Yeshua on tuonut maan päälle ja jotka voimme lukea UT:n Kirjoituksista Pyhän Hengen avatessa niiden merkityksen.

        Ilmeisesti vedit mainitsemasi virheellisen johtopäätöksesi siitä, että olen kirjoitellut Juutalaisuus-foorumilla. En ole ollut siellä turhaan, jos niin luulet.

        Tiedän, että nuo massiiviset hyökkäykset siellä eräiden harvojen häirikköjen toimesta johtuivat JUURI SIITÄ, että Herran minulle antamat avauksen aiheet kävivät SUORAAN KOHTI lukijoita ja tapahtui sama kuin muinoin Stefanukselle, joka julisti evankeliumia... Evankeliumissa on TÄNÄÄNKIN voimaa!

        Vaikka tiedämme UT:n Kirjoituksista sen, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus hamaan siihen saakka, kunnes pakanapelastettujen täysi luku on sisälle tullut (nimittäin pelastuksen arkkiin), niin toki J-la pelastaa ja on pelastanut - vaikkakin VALIKOIDEN - myös juutalaisia koko ajan siinä ohessa, kun evankeliumia julistetaan kaikille luoduille. Juutalaiset kuuluvat myös noihin 'kaikkiin luotuihin'.

        Hyvää yötä, Yeshua kanssasi!

    • .....liittyy

      Tämäkin tapaus liittyy UTn salaisuuksiin >> ...alkoivat porukalla poistattamaan kaikki avaukseni ja keskusteluni. Kerrankin olin saanut avaukseeni jo ennätyksellisesti noin 500 kommenttia ja noin 9500 vierailua. Jotkut häiriköt alkoivat porukalla vaatia Eniroa poistamaan kirjoituksiani, koska niissä kuulemma käännytetään juutalaisia kristinuskoon, mikä tietenkin piti paikkansa ;o[

      (poista paha keskuudestasi)

      • Luet Yeshuan lähetyskäskyä seuraavasti:

        "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille, PAITSI JUUTALAISILLE, sillä he pelastuvat omilla hyvillä teoillaan jne....." ???

        Sulla on joko liian huonot silmälasit tai sisälukuongelmia tai luet jotain kabbalistien selitysteosta ;o)

        Se kuuluu oikein luettuna näin:

        Markus 15:15-16
        "15. Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
        16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

        Tuohon kohderyhmään kuuluvat myös juutalaiset, joten mulla on puhdas omatunto.

        Onko sinulla puhdas omatunto?

    • Ystäväsi

      Yakov !

      Pyytäisin sinulta esirukousta , jos tunnet jaksavasi.

      Pyydän Jumalaa poistamaan kaiken vihan, ylpeyden, pelon, kunnianhimon,ahneuden, ja rakkaudettomuuden minusta. Ja, antavan sen sijaan armolahjan puhua totuutta rakkaudessa.

      Kiitos.

      ps.muutama vuosi, :)

      • ...J-lalle ja Yeshualle todella mieluinen.

        Yeshuan palava halu on johdattaa meidät pyhitykseen ja sen Hän myös tekee Pyhän Henkensä kautta, kun luemmme Sanaa ja rukoilemme.

        Jo VT:ssa on lupaus siitä:

        Sakarja:
        13:9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani."

        Vaikkakin tuossa kohden puhutaan (näennäisesti) vain juutalaisista, niin ihan sama koskee myös pakanuudesta Yeshuaan uskoviksi tulleita, koska he ovat kanssaperillisiä yhdessä juutalaisten kanssa ja samaa ruumista Messiaassa. Siksi myös pyhitys koskee kaikkia J-lan valittuja rotuun katsomatta.

        Toki meille olisi paljon helpompaa uskoa ja pyhittäytyä ihan 'oma-aloitteisesti' ja tuomita itsessämme kaikki ruumiin teot, niin Herran ei tarvitsisi meitä ylenmäärin kurittaa, mihin tuo Sakarjan kohta viittaa.

        Käsittääkseni tällainen pyhityselämässä eteneminen on mahdollista ainoastaan silloin, kun todella YMMÄRRÄMME armon ja totuuden sanoman julistamisen sävyisyyden ja rakkauden hengessä olevan sekä meille itsellemme että kaikille kuulijoillemme tosiparhaaksi!

        Minä ja sinä tarvitsemme jatkuvaa Yeshuan verellä vihmontaa ja Pyhällä Hengellä täyttymistä. Se merkitsee samalla J-lan totuudella, armolla ja rakkaudella täyttymistä. Se onnistuu apostolien opetuksen mukaisesti seuraavasti:

        Efesolaiskirje 5:18-21

        18. Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan TÄYTTYKÄÄ HENGELLÄ,

        19. puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle,

        20. kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Yeshua Messiaan nimessä.

        21. Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Messiaan pelossa.

        Myös seuraavalla tavalla täytymme Pyhällä Hengellä:

        Juudaan kirje 1:20-22

        20. Mutta te, rakkaani, rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustukselle, rukoilkaa Pyhässä Hengessä

        21. ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Yeshuan Messiaan laupeutta iankaikkiseksi elämäksi.

        22. Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten;

        23. toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin.

        Kuuntele joka päivä valikoidusti Pyhässä Hengessä saatuja lauluja ja laula mukana mieluiten ääneen. Jos et pysty siihen, niin hyräile sydämessäsi, sillä tärkeintä on se, että sydämesi yhtyy niihin lauluihin.

        Tässä oli sulle muutama neuvo ja olisi kiva tietää kenen puolesta saan nyt rukoilla(?), joten pistäppä meili mulle. Osoitteeni löydät profiilistani. Mulla on nimittäin tapana kirjoittaa rukousaiheet A4-sivulle ja rukoilla niiden puolesta niin kauan päivittäin, kuin Herran Henki kehoittaa.

        Siunausta Yeshuassa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5226
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3651
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3243
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2435
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      28
      2006
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1937
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1836
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1332
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1238
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1134
    Aihe