Viikonloppuni on kulunut hyvin miellyttävästi ja joutuisasti niin, ettei minulla ole ollut aikaa eikä haluakaan täällä pistäytyä sen jälkeen, kun perjantaina kiireessä esitin iloni suurat suomalaista Martti Ahtisaarta ja hänen kauttaan koko Suomea kohdanneesta tunnustuksesta; yhdestä suurimmista suomalaisen koskaan maailmalta saamasta. Mielestäni nyt kuitenkin olemme niin suuren asian äärellä, että haluan palata siihen vielä:
Nobelin palkinnoista arvokkaimpana pidetään juuri rauhanpalkintoa. Siksi Ahtisaaren palkitseminen on nostettava A.I.Virtasen ja F.E.Sillanpään palkitsemisen yläpuolelle.
Virtanen sai kemian Nobelinsa kiistattomista, pitkäaikaisista ansioistaan, mutta autoritääristä Virtasta ovat eräät hänen alaisensa myöhemmin syyttäneet siitä, että tämä otti myös alaistensa keksintöjä omiin nimiinsä. Sillanpään vuonna 1939 saamaan Nobelin kirjallisuuspalkintoon lienee suuresti vaikuttanut talvisodan vuoksi meitä kohtaan tunnettu myötätunto.
Virtasen saavutuksista aivan liiaksi etualalle nousee aina AIV-rehu, mutta minä vanhana valiolaisena tietysti tunnen Virtasen muutkin suuret keksinnöt ja ansiot, ja onhan hyllyssänikin kaksi Virtasesta kertovaa, valiolaisen työtoverini tri Matti Heikosen kirjoittamaa mainiota kirjaa, AIV – keksintöjen aika ja AIV –isänmaan aika.
Kaikki nuo kolme Nobelin saanutta suomalaista profiloituvat myös hyvin isänmaallisina suomalaisina. Vaikka Ahtisaari on nyt palkittu koko maailman hyväksi tekemästään työstä, hänen isänmaan hyväksi tekemää työtä väheksyvät vain poliittisista syistä kieroon katsovat; Sillanpään isänmaallisuuden ”korkea veisu” on hänen marssilaulunsa (kotikontujen tienoita tervehtien jne…) ja A.I.V:n isänmaallisuus teki hänestä Paasikivi-kriitikon ja Kekkosen vastustajan.
Helsingin Sanomat käyttää kaksi sivua Ahtisaaren Nobelista kertomiseen. Pääjuttu on otsikoitu ”Perinteinen rauhantyö palasi kunniaan” ja eräs jatkojutuista ”Autuaita ovat rauhantekijät”. Ahtisaaren suuria saavutuksia ovat olleet mm. rauha ja itsenäisyys Namibiaan, Indonesian Acehiin ja Kosovoon. Monet noiden maiden edustajat ylistävät nyt kilvan Ahtisaarta, ja esim. Acehin edustaja sanoo, että ”Ahtisaaren täytyi saada palkinto, hänen palkitsematta jättämisensä olisi ollut anteeksiantamaton virhe maailmalta”. Ahtisaarta ylistävät myös lehdessä haastatellut tavalliset suomalaiset kertoen kokevansa nyt ylpeyttä suomalaisuudestaan.
Myös toisenlaisia tuntoja on tullut julki maailmalla ja kotona. Happamimpia Venäjältä, Serbiasta ja vasureittemme änkyräsiivestä, ja vain huonosti peiteltyinä kepun änkyröiltä niin täällä kuin korkeammallakin tasolla. Oiva Härkönen julkaisi täällä Ahtisaaresta 18-osaisen kirjoitussarjan, jossa hän käsitteli Ahtisaarta niin, että siihen verrattuna minä käsittelin tutkielmassani Kekkosta silkkihansikkain.
Vuoden 1994 presidentinvaalissa Ahtisaaren ja Rehnin taakse jäänyt Paavo Väyrynen lienee taas joutunut kyselemään lääkäriltään, että ”voiko vitutukseen kuolla”? Sitä tunnettaan hän koettaa nyt avuttomasti purkaa ilkeilemällä Natosta, jonka Ahtisaari nimesi aikamme merkittävimmäksi rauhanjärjestöksi, mutta Väykylläkään ei ole nyt kanttia hyökätä Ahtisaarta vastaan, vaan tekee sen kierosti ulkoministeri Stubbia mollaamalla.
Kun maailman tämän hetken arvostetuin rauhanmies puhuu Natosta niin kuin puhuu, niin pitäisi sen saada myös tuollaiset Väykyt ja varsinkin tämän saitin Härköset ja eräät muut ajattelemaan asiaa. Vai uskovatko he todella tuntevansa maailman ja sen tarpeet myös rauhan kannalta paremmin kuin Ahtisaari? Hyvin surullisena pidän, että monissa asioissa niin valveutunut ja viisas, sydäntäkin omaava Mielipidepankkikin antaa tuolla alueella jonkin oudon ideologisen vaikuttajan joko niin vääristää todellisuuden tai sitten saada hänet puhumaan vastoin todellista tietoaan ja näkemystään.
Tässä eräitä Ahtisaaresta nyt sanottuja mielipiteitä (HS lauantaina 11.10.):
EU:n ”ulkoministeri”, ulkopoliittinen edustaja Javier Solana: ”Martti erottuu yhtenä aikamme suurimmista diplomaateista”.
Ahtisaaren kovin kilpailija presidentinvaaleissa 1994, ministeri Elisabeth Rehn: ”On vaikea löytää ketään muuta, joka olisi saanut aikaan samanlaisia tuloksia”.
Namibialaisen Martti Ahtisaari-koulun rehtori Hermanus Bock: ”Olen häkeltynyt ja ylpeä yhteydestä tällaiseen suurmieheen”.
Jaakko Laakso, vasemmistoliiton kansanedustaja: ”Ahtisaaren aikaansaannokset Kosovossa olivat syy Kaukasuksen sotaan (Georgian ja Venäjän väliseen konfliktiin)”
Venäjän Nato-suurlähettiläs Dmitri Rogozin: ”Ahtisaaren palkitseminen on häpeä Nobel-komitealle”.
Vladimir Zhirinovski, venäläinen puoluejohtaja ja kansanedustaja: ”Nobelin rauhanpalkinnon myöntäminen Ahtisaarelle on Venäjän pilkkaamista”.
Oiva Härkönen, kepulainen nettiskribentti (5.3.2005): ”Jos Ahtisaari olisi uskaltautunut pyrkiä toiselle kaudelle ja jos nyt olisi päässyt demareiden ehdokkaaksi, olisi lehtileikekokoelmani ollut hyvä ase kilpailijan käytössä. Siinä paljastuu hyvin miehen pikkusieluisuus.”
Kuinka sattuukaan olemaan niin, että vastapoolit ovat taas läntinen maailma arvoineen ja sitä vastassa Venäjä, kommunistit, eräät muut ”vasemmisto-intellektuellit” ja kekkoslaiset kepulaiset! Ja hupaisinta, että eräät saitin kepulaiset sitten nimittelevät noita läntisten arvojen kannattajia punikeiksi!!!
Martti Ahtisaari nousee nyt yhdeksi itsenäisyytemme ajan suurimmista suomalaisista, jolle täällä Suomessa vain Mannerheim, Tanner ja Ryti lienevät lähinnä verrokkeja. Useimmat suomalaiset tuntenevat Mannerheimin ansiot, useimmat myös tietävät syyt, joiden vuoksi häntä kaikki eivät kunnioita. Tannerin ansiot kansamme yhdistäjänä ja verisen sisällissodan haavojen umpeuttajana ovat ainoalaatuisen suuret, mutta poliittisista syistä niitä pimitettiin vuosikymmenet ja kaikki eivät hänenkään ansioitaan ehkä haluakaan tunnustaa. Ryti oli poikkeuksellinen lahjakkuus ja suurten ominaisuuksien mies ja uhrautumisellaan maansa puolesta (Ribbentrop-sopimus) hän vaikutti kenties ratkaisevasti siihen, että saimme jatkosodan lopun suuret torjuntavoitot ja vältyimme joutumasta sanelurauhaan ja kommunistiseen järjestelmään.
Mannerheimia, Tanneria ja Rytiä nostivat suuruuteensa poikkeusolot, Suomen kohtalonajat. Ahtisaari on saanut toimia maamme ollessa rauhan tilassa, joten hän ei ole voinut osoittaa suuruuttaan samassa tilanteessa edellisten kanssa. Mutta ihmisellä täytyy olla niin suuria ominaisuuksia, että niillä menestyttäisiin missä tahansa, jos hän menestyy Ahtisaaren tavoin tehtävistä kenties vaikeimmassa kuviteltavissa olevista, rauhan rakentamisessa pitkäaikaisten katkerien vihollisten kesken.
Paasikivellä ja Kekkosella on ansionsa, mutta kumpaakaan ei voida mielestäni nostaa edellä mainittujen neljän rinnalle. Paasikiven väärät arviot ja luonteen heikkoudet olivat eräissä vaiheissa kiistattomat, ja Kekkosta rasittaa paitsi hänen takinkääntönsä ja häikäilemätön itsevaltaisuutensa myös Neuvostoliiton tuki, joka varmasti edellytti häneltä maallemme vahingollisiakin myönnytyksiä. Niin Paasikiveä kuin Kekkostakin auttoivat poliittiset suhdanteet. Ahtisaaren kohdalla niin ei ollut, vaan päinvastoin häntä painettiin kotimaassa kokoaan pienemmäksi puoluepolitiikan avulla; maailmalle Suomen puolueiden valta ei onneksi ulottunut. Ahtisaarella ei ole mitään sellaisia poliittisia tai muita rasitteita, jotka estäisivät meitä kaikkia suomalaisia pitämästä häntä suurmiehenä ja olemaan ylpeitä hänestä.
Hupaisaa, että Oiva ja eräät muutkin koettavat nostaa Etykin Kekkosen ansioksi. Tuo Etyk oli alkujaan Neuvostoliiton projekti ja Kekkonen toimi siinä neukkujen asiamiehenä, mutta onneksi Etykin merkitys kääntyi hieman päinvastaiseksi Neuvostoliiton tarkoittamalle, joskaan Etykin merkitys ei ollut kovin suuri missään mielessä. Kekkosen ja Paasikivenkin saavutukset parhaimmillaankin joka tapauksessa jäävät nurkkakuntaisiksi Ahtisaaren saavutusten rinnalla.
Oiva ja eräät muutkin täällä kieroilevat kehumalla nyt Ahtisaarta maailmanrauhan rakentajana, mutta vähättelemällä häntä presidenttinämme. Mitä hänen olisi pitänyt tehdä ollakseen heidän mielestään parempi presidentti? Sdp:n johto ei antanut itselleen anteeksi sitä virhettä, että julisti avoimet vaalit puolueensa presidenttiehdokkaasta, jossa Ahtisaari peittosi voitostaan varman Kalevi Sorsan. Niinpä jo kuoleman merkitsemä Sorsa kähisi ”politiikan kunnianpalautukseksi” sitä, että Tarja Halosesta tuli presidentti. Minun katsannossani Sorsa petti puolueensa perusarvot viemällä sdp:n Kekkosen kylkeen ja suorastaan puolueensa häpäisemisenä pidän sitä, että hän pyysi puolueensa presidenttiehdokkaaksi Kekkosta, puolueensa kaikkien aikojen suurimman miehen Väinö Tannerin vihamiestä ja sotasyyllisvankeuteen panijaa.
Toivottavasti Sorsa siellä tuonpuoleisessa nyt tulee ymmärtämään, että on olemassa suurempia arvoja kuin politiikka, ja varsinkin puoluepolitiikka. Ne suuret arvot ovat nyt saaneet kunnianpalautuksen, ja sen huomaa myös valtalehtemme Helsingin Sanomat otsikoidessaan ”perinteinen rauhantyö palasi kunniaan”.
Nobelin palkinnoista arvokkaimpana pidetään juuri rauhanpalkintoa. Siksi Ahtisaaren palkitseminen on nostettava A.I.Virtasen ja F.E.Sillanpään palkitsemisen yläpuolelle.
Virtanen sai kemian Nobelinsa kiistattomista, pitkäaikaisista ansioistaan, mutta autoritääristä Virtasta ovat eräät hänen alaisensa myöhemmin syyttäneet siitä, että tämä otti myös alaistensa keksintöjä omiin nimiinsä. Sillanpään vuonna 1939 saamaan Nobelin kirjallisuuspalkintoon lienee suuresti vaikuttanut talvisodan vuoksi meitä kohtaan tunnettu myötätunto.
Virtasen saavutuksista aivan liiaksi etualalle nousee aina AIV-rehu, mutta minä vanhana valiolaisena tietysti tunnen Virtasen muutkin suuret keksinnöt ja ansiot, ja onhan hyllyssänikin kaksi Virtasesta kertovaa, valiolaisen työtoverini tri Matti Heikosen kirjoittamaa mainiota kirjaa, AIV – keksintöjen aika ja AIV –isänmaan aika.
Kaikki nuo kolme Nobelin saanutta suomalaista profiloituvat myös hyvin isänmaallisina suomalaisina. Vaikka Ahtisaari on nyt palkittu koko maailman hyväksi tekemästään työstä, hänen isänmaan hyväksi tekemää työtä väheksyvät vain poliittisista syistä kieroon katsovat; Sillanpään isänmaallisuuden ”korkea veisu” on hänen marssilaulunsa (kotikontujen tienoita tervehtien jne…) ja A.I.V:n isänmaallisuus teki hänestä Paasikivi-kriitikon ja Kekkosen vastustajan.
Helsingin Sanomat käyttää kaksi sivua Ahtisaaren Nobelista kertomiseen. Pääjuttu on otsikoitu ”Perinteinen rauhantyö palasi kunniaan” ja eräs jatkojutuista ”Autuaita ovat rauhantekijät”. Ahtisaaren suuria saavutuksia ovat olleet mm. rauha ja itsenäisyys Namibiaan, Indonesian Acehiin ja Kosovoon. Monet noiden maiden edustajat ylistävät nyt kilvan Ahtisaarta, ja esim. Acehin edustaja sanoo, että ”Ahtisaaren täytyi saada palkinto, hänen palkitsematta jättämisensä olisi ollut anteeksiantamaton virhe maailmalta”. Ahtisaarta ylistävät myös lehdessä haastatellut tavalliset suomalaiset kertoen kokevansa nyt ylpeyttä suomalaisuudestaan.
Myös toisenlaisia tuntoja on tullut julki maailmalla ja kotona. Happamimpia Venäjältä, Serbiasta ja vasureittemme änkyräsiivestä, ja vain huonosti peiteltyinä kepun änkyröiltä niin täällä kuin korkeammallakin tasolla. Oiva Härkönen julkaisi täällä Ahtisaaresta 18-osaisen kirjoitussarjan, jossa hän käsitteli Ahtisaarta niin, että siihen verrattuna minä käsittelin tutkielmassani Kekkosta silkkihansikkain.
Vuoden 1994 presidentinvaalissa Ahtisaaren ja Rehnin taakse jäänyt Paavo Väyrynen lienee taas joutunut kyselemään lääkäriltään, että ”voiko vitutukseen kuolla”? Sitä tunnettaan hän koettaa nyt avuttomasti purkaa ilkeilemällä Natosta, jonka Ahtisaari nimesi aikamme merkittävimmäksi rauhanjärjestöksi, mutta Väykylläkään ei ole nyt kanttia hyökätä Ahtisaarta vastaan, vaan tekee sen kierosti ulkoministeri Stubbia mollaamalla.
Kun maailman tämän hetken arvostetuin rauhanmies puhuu Natosta niin kuin puhuu, niin pitäisi sen saada myös tuollaiset Väykyt ja varsinkin tämän saitin Härköset ja eräät muut ajattelemaan asiaa. Vai uskovatko he todella tuntevansa maailman ja sen tarpeet myös rauhan kannalta paremmin kuin Ahtisaari? Hyvin surullisena pidän, että monissa asioissa niin valveutunut ja viisas, sydäntäkin omaava Mielipidepankkikin antaa tuolla alueella jonkin oudon ideologisen vaikuttajan joko niin vääristää todellisuuden tai sitten saada hänet puhumaan vastoin todellista tietoaan ja näkemystään.
Tässä eräitä Ahtisaaresta nyt sanottuja mielipiteitä (HS lauantaina 11.10.):
EU:n ”ulkoministeri”, ulkopoliittinen edustaja Javier Solana: ”Martti erottuu yhtenä aikamme suurimmista diplomaateista”.
Ahtisaaren kovin kilpailija presidentinvaaleissa 1994, ministeri Elisabeth Rehn: ”On vaikea löytää ketään muuta, joka olisi saanut aikaan samanlaisia tuloksia”.
Namibialaisen Martti Ahtisaari-koulun rehtori Hermanus Bock: ”Olen häkeltynyt ja ylpeä yhteydestä tällaiseen suurmieheen”.
Jaakko Laakso, vasemmistoliiton kansanedustaja: ”Ahtisaaren aikaansaannokset Kosovossa olivat syy Kaukasuksen sotaan (Georgian ja Venäjän väliseen konfliktiin)”
Venäjän Nato-suurlähettiläs Dmitri Rogozin: ”Ahtisaaren palkitseminen on häpeä Nobel-komitealle”.
Vladimir Zhirinovski, venäläinen puoluejohtaja ja kansanedustaja: ”Nobelin rauhanpalkinnon myöntäminen Ahtisaarelle on Venäjän pilkkaamista”.
Oiva Härkönen, kepulainen nettiskribentti (5.3.2005): ”Jos Ahtisaari olisi uskaltautunut pyrkiä toiselle kaudelle ja jos nyt olisi päässyt demareiden ehdokkaaksi, olisi lehtileikekokoelmani ollut hyvä ase kilpailijan käytössä. Siinä paljastuu hyvin miehen pikkusieluisuus.”
Kuinka sattuukaan olemaan niin, että vastapoolit ovat taas läntinen maailma arvoineen ja sitä vastassa Venäjä, kommunistit, eräät muut ”vasemmisto-intellektuellit” ja kekkoslaiset kepulaiset! Ja hupaisinta, että eräät saitin kepulaiset sitten nimittelevät noita läntisten arvojen kannattajia punikeiksi!!!
Martti Ahtisaari nousee nyt yhdeksi itsenäisyytemme ajan suurimmista suomalaisista, jolle täällä Suomessa vain Mannerheim, Tanner ja Ryti lienevät lähinnä verrokkeja. Useimmat suomalaiset tuntenevat Mannerheimin ansiot, useimmat myös tietävät syyt, joiden vuoksi häntä kaikki eivät kunnioita. Tannerin ansiot kansamme yhdistäjänä ja verisen sisällissodan haavojen umpeuttajana ovat ainoalaatuisen suuret, mutta poliittisista syistä niitä pimitettiin vuosikymmenet ja kaikki eivät hänenkään ansioitaan ehkä haluakaan tunnustaa. Ryti oli poikkeuksellinen lahjakkuus ja suurten ominaisuuksien mies ja uhrautumisellaan maansa puolesta (Ribbentrop-sopimus) hän vaikutti kenties ratkaisevasti siihen, että saimme jatkosodan lopun suuret torjuntavoitot ja vältyimme joutumasta sanelurauhaan ja kommunistiseen järjestelmään.
Mannerheimia, Tanneria ja Rytiä nostivat suuruuteensa poikkeusolot, Suomen kohtalonajat. Ahtisaari on saanut toimia maamme ollessa rauhan tilassa, joten hän ei ole voinut osoittaa suuruuttaan samassa tilanteessa edellisten kanssa. Mutta ihmisellä täytyy olla niin suuria ominaisuuksia, että niillä menestyttäisiin missä tahansa, jos hän menestyy Ahtisaaren tavoin tehtävistä kenties vaikeimmassa kuviteltavissa olevista, rauhan rakentamisessa pitkäaikaisten katkerien vihollisten kesken.
Paasikivellä ja Kekkosella on ansionsa, mutta kumpaakaan ei voida mielestäni nostaa edellä mainittujen neljän rinnalle. Paasikiven väärät arviot ja luonteen heikkoudet olivat eräissä vaiheissa kiistattomat, ja Kekkosta rasittaa paitsi hänen takinkääntönsä ja häikäilemätön itsevaltaisuutensa myös Neuvostoliiton tuki, joka varmasti edellytti häneltä maallemme vahingollisiakin myönnytyksiä. Niin Paasikiveä kuin Kekkostakin auttoivat poliittiset suhdanteet. Ahtisaaren kohdalla niin ei ollut, vaan päinvastoin häntä painettiin kotimaassa kokoaan pienemmäksi puoluepolitiikan avulla; maailmalle Suomen puolueiden valta ei onneksi ulottunut. Ahtisaarella ei ole mitään sellaisia poliittisia tai muita rasitteita, jotka estäisivät meitä kaikkia suomalaisia pitämästä häntä suurmiehenä ja olemaan ylpeitä hänestä.
Hupaisaa, että Oiva ja eräät muutkin koettavat nostaa Etykin Kekkosen ansioksi. Tuo Etyk oli alkujaan Neuvostoliiton projekti ja Kekkonen toimi siinä neukkujen asiamiehenä, mutta onneksi Etykin merkitys kääntyi hieman päinvastaiseksi Neuvostoliiton tarkoittamalle, joskaan Etykin merkitys ei ollut kovin suuri missään mielessä. Kekkosen ja Paasikivenkin saavutukset parhaimmillaankin joka tapauksessa jäävät nurkkakuntaisiksi Ahtisaaren saavutusten rinnalla.
Oiva ja eräät muutkin täällä kieroilevat kehumalla nyt Ahtisaarta maailmanrauhan rakentajana, mutta vähättelemällä häntä presidenttinämme. Mitä hänen olisi pitänyt tehdä ollakseen heidän mielestään parempi presidentti? Sdp:n johto ei antanut itselleen anteeksi sitä virhettä, että julisti avoimet vaalit puolueensa presidenttiehdokkaasta, jossa Ahtisaari peittosi voitostaan varman Kalevi Sorsan. Niinpä jo kuoleman merkitsemä Sorsa kähisi ”politiikan kunnianpalautukseksi” sitä, että Tarja Halosesta tuli presidentti. Minun katsannossani Sorsa petti puolueensa perusarvot viemällä sdp:n Kekkosen kylkeen ja suorastaan puolueensa häpäisemisenä pidän sitä, että hän pyysi puolueensa presidenttiehdokkaaksi Kekkosta, puolueensa kaikkien aikojen suurimman miehen Väinö Tannerin vihamiestä ja sotasyyllisvankeuteen panijaa.
Toivottavasti Sorsa siellä tuonpuoleisessa nyt tulee ymmärtämään, että on olemassa suurempia arvoja kuin politiikka, ja varsinkin puoluepolitiikka. Ne suuret arvot ovat nyt saaneet kunnianpalautuksen, ja sen huomaa myös valtalehtemme Helsingin Sanomat otsikoidessaan ”perinteinen rauhantyö palasi kunniaan”.
Vastaukset 68
Vanhimmat
Jatkan vielä vähän aiheesta, jota sivusin avauksessani:
Martti Ahtisaari haastattelussaan ihan oikein totesi Naton nousseen aikamme suurimmaksi rauhanturvajärjestöksi. Niin tosiaan on tapahtunut, sillä toiseksi on jäänyt YK, jonka riveissä olen kolme kertaa, yhteensä 3,5 vuotta rauhaa turvannut Kyproksella, Siinailla ja Golanilla.
Nato-jäsenyytemme Ahtisaari näki tarpeelliseksi mm. siksi, että voisimme täyspainoisesti edelleen jatkaa meille niin paljon mainetta ja kunniaa tuonutta ja maailmaan niin merkittävästi rauhaa rakentanutta työtämme rauhanturvaamisen suurvaltana. Toki Ahtisaari muistakin syistä näki kummajaisena läntisen ja läntisiin arvoihin sitoutuneen maan, joka ei ole jäsen noita maita ja arvoja puolustavassa organisaatiossa, vaan kuvittelee voivansa eräänä vähäisimmistä pärjätä omin voimavaroin ja uskoo voivansa olla vapaamatkustajana turvallisuusjunassa ilman, että maksaisi pääsylippua. Kun sellainen matkustaminen voi tulla kohtalokkaaksi niin, että sitten ei suurikaan raha enää auta.
Niin, mainitsin jo perjantaina, että rauhan nobelisti olen minäkin, sillä 1988 Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin YK:n rauhanturvajoukoille ja kaikki sitä ennen niissä joukoissa palvelleet saivat rintapieneensä siitä kertovan merkin. Minne lienee mennyt se rahasumma, 1,1 miljoonaa euroa se kai nyt on. Ja YK:n päivänä 24.10, olen yhtenä monista puolustusministeriössä vastaanottamassa tuosta Nobelin palkinnosta kertovaa ristiä rintapieleni kunniamerkkirivistöni jatkoksi.
Olen täälläkin joskus esittänyt muistelmistani luvun, joka kertoo YK:n rauhanturvapalveluksistani. Sen alusta pätkä tähän:
- - -
X LUKU: YK:N RAUHANTURVATEHTÄVISSÄ
1. Aluksi ”Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman” (Matt. 5:9)
YK:n rauhanturvatoiminta ei kuitenkaan perustu tuohon raamatunlauseeseen, vaan YK:n peruskirjan 1. artiklaan, jossa kuvataan järjestön päämäärät. Siinä sanotaan: ”Turvallisuusneuvoston tehtävänä on - - käsitellä erimielisyyksiä, jotka saattavat johtaa kansainvälisiin selkkauksiin, suositella toimenpiteitä rauhan rikkomisen tapahtuessa tai hyökkäysuhan ilmetessä, kehottaa jäsenvaltioita käyttämään pakotteita hyökkäyksen estämiseksi tai torjumiseksi ja ryhtyä sotilaallisiin toimenpiteisiin hyökkääjää vastaan”. Tällä perusteella turvallisuusneuvosto kokoaa tarpeelliseksi katsoessaan rauhanturvajoukon, johon osallistuvat maat ja joukon tehtävä ja kokoonpano määrätään tilanteen vaatimusten mukaisesti kulloinkin erikseen.
Tehtävänä on aina sodan laajenemisen estäminen ja rauhanpyrkimysten edistäminen sekä järjestyksen ja turvallisuuden ylläpito alueella. Toisilleen vihamieliset osapuolet eristetään toisistaan ja luodaan edellytyksiä niiden lähentymiseen ja erimielisyyksien ratkaisemiseen neuvotteluilla ja sovittelulla. Tärkeää on myös humanitäärinen ja muu avustustoiminta. YK-joukon lääkärin vastaanotolla on joskus ollut paikallisia siviilejä enemmän kuin YK-sotilaita ja kenttäsairaala on saattanut olla alueen ainoa sairaanhoitopaikka.
- - -
Ja kun minulla on ollut ilo palvella myöhemmin kauan Valiossa, jossa myös aikanaan on vaikuttanut erät toinen nobelisti, päätin tuon muistelmieni luvun näin:
>> YK:n rauhanturvaajille myönnettiin vuonna 1988 Nobelin rauhanpalkinto. Sattui Valion pääkonttorilla noihin aikoihin, että jouduin siirtymään huoneesta toiseen, kun huoneeni sijaintinsa vuoksi oli sopivampi ostopäällikölle ja minut isännöitsijänä haluttiin muun talous- ja hallintojohdon kanssa samaan kerrokseen. Kun ostopäällikkö tuli etukäteen katsomaan huonettani, kysyin viattomasti, ”miten tämä aiotaan sisustaa, mihin kaikki minusta kertova rekvisiitta sijoitetaan”. Kun hän ei oikein päässyt kärryille tarkoituksestani, selvensin sanomalla, että ”Valiollahan on tapana museoida nobelistien entiset työhuoneet”. Suomen ainoan tiedemiesnobelistin, Valion laboratorion johtajana elämäntyönsä tehneen professori A I Virtasen työhuone on nimittäin museoitu niin, että kun vanha laboratoriotalo Kalevankadulla purettiin, huone sellaisenaan siirrettiin uuteen tutkimus- ja tuotekehityskeskukseen Pitäjänmäelle, ja Kalevankadulta siirrettyyn huoneen ikkunaan jopa projisoidaan tuo Kalevankadulla ikkunaan näkynyt maisema. No, minun entisen huoneeni suhteen ei menetelty noin kunnioittavasti!
Nato on eräiden länsimaiden sotilaallinen yhteenliittymä eikä mikään rauhanturvajärjestö. Nato on selkeästi läsimainen liitto. Sillä ei ole esim. Venäjän tai muiden suurvaltojen tunnustusta rauhanturvajärjestönä. YK:llä tällainen tunnustus oli ja on.
Natoon eivät kuulu läheskään kaikki länsimaat. Näitä "vapaamatkustajaksi" nimittämiäsi ovat mm. Ruotsi, Sveitsi, Itävalta, Irlanti ja monet eurooppalaiset pienvaltiot. Natoon kuuluu ja on halukkaita liittymään sellaisia valtioita, joilla on kofliktiherkkyyttä Venäjän kanssa. Ei sellaista järjestöä voi hyvällä tahdollakaan pitää rauhanturvajärjestönä, jos rauhanturvaamisen keskeinen elementti on puolueettomuus ja eri osapuolten sitä kohtaan tuntema luottamus. Nämä ominaisuudet Natolta puuttuvat.
Jos haluamme, että Natosta tulisi rauhanturvajärjestö, sen toimintaa kokseva päätöksenteko pitäisi siirtää YK:lle tai YK:n tapaiselle monikansalliselle elimelle.
..et ilmeisesrti paljonkaan tiedä, ja senkin melko vähän tietämäsi haluat ymmärtää väärin.
Nato on jo kauan ollut merkittävin rauhanturvaaja maailman konfliktialueilla. Sitä se on ollut ja on Balkanillakin. Suuri enemmistö maailman tämän hetken rauhanturvaajista pitää päässään Naton vihreää barettia, vain pieni vähemmistö YK:n sinistä barettia. Sen tosiasian vuoksi myös Suomen Sinibarettiliitto on vaihtanut nimensä Suomen Rauhanturvaajaliitoksi, ja ensi kuun alussa myös Helsingin Sinibarettien vuosikokouksessa on esillä ja varmaan menee läpikin nimenmuutos.
Omassa järjestössämme olen tutustunut moniin, jotka ovat palvelleet sekä YK- että Nato-johtoisissa rauhanturvajoukoissa. Jokseenkin poikkeuksetta heidän kokemuksensa joka suhteessa, myös toiminnan mielkkyyden ja tuloksellisuuden kannalta ovat paljon myönteisempiä Nato-joukoissa, joissa ei ole esim. sellaista toimitaa rajoittavaa raha- ja materiaalipulaa kuin on aina YK-joukoissa.
Mm. tuollaisia käytännön asioita varmaan myös Martti Ahtisaari tarkoitti sanoessaan Naton olevan tämän hetken merkittävin rauhanturvajärjestö. Kyllä idealismillakin on oltava aina sijansa, mutta ei se saisi tyystin syrjäyttää järkeä, kuten näkyy monella käyvän. Ehkäpä sinullakin.
Nato pääsi tuollaiseen rauhanturvaaja-asemaan aikan, jolloin Venäjä oli survaltana heikko. Nyt tilanne on muuttunut. Nato saa toki hääriä sellaisilla alueilla rauhanturvaajana, joissa Venäjällä tai Kiinalla ei ole välittömiä intressejä. Tulet kyllä huomaamaan siihen Naton liikkumatila sitten jääkin. Muualla sillä on aina kofliktin vaara Venäjän taikka Kiinan kanssa. Tähän suuntaan maailma on menossa. Yksinapaisuuden aika taisi jäädä muutaman vuosikymmenen mittaiseksi.
unohtaa demarihelsinkiläisyytensä.
Vilpittömästi olen kanssasi samaa mieltä.
Ahtisaaren palkinolla ei ole mitään arvoa, muuta kuin ahneen rahalle antama arvo.
Se oli kiitos natolta, mikä ei tosiaankaan ole mikään rauhanjärjestö.
Turhaan sinä kuitenkin kahelin narsistin kanssa tinkaat. Ei se peräänny, eikä myönnä olevansa ikinä väärässä.
On kuin sventuuva.
Siis Ahtisaari ja minä. Ja myös ulkoministeri Stubb.
Itseäni en niinkään ihmettelisi, mutta että myös nuo Ahtisaari ja Stubb, jotka sentään ovat kauan olleet maailmalla, siellä, missä tapahtuu ja missä nähdään kauemmas kuin täällä. Mutta ovat varmaan likinäköisiä.
Ehkäpä Ahtisaari ja Stubb tulevat kysymään neuvoja Sinulta ja Oivalta, kun te olette niin kaukonäköisiä. Tosin taaksepäin katsovina, Neuvostoliiton ja suomettuneisuuden ihanuuden yhä hyvin näkevinä. Tosin teille sielläkin syntyy näköharhoja, kuten esim. Sinulle tuossa Puolan tapauksessa, mutta eihän kukaan voi olla täydellinen.
Kaikessa ystävyydessä
Hyvää yötä!
asiaakin? Vai ihanko vain aikasikuluksi natohurmoksessasi kehtasit tuollaisen tyhjänpäiväisen tekstin tällä kertaa väsätä tyhjänpäiväisestä nato-nobelisistista.
Eipä juurikaan saa kansalta kunnioitusta, vaikkei olisi demarikaan ollut.
Narsistin ylistys narsistille.
Miksi sinä sanot kuin alkoholisti, etten ole viinaa ottanut(palstalla käynyt) kuin silloin ja silloin. Itseäsikö yrität pettää, vai todistaa kuinka helvetin vaikeaa on ollut, kun ei ole palstalle päässyt julkisesti.(pitnyt ryypätä salaa nurkan takana.)
Se helkilökohtainen osio puuttui joka aiheuttaisi kommentteja ja vastineita!?
Tällä ei pitkää lukijoiden ja vastineiden määrää tule.
"sosiaalidemokratiassa" jäljelle. Olemme siis ytimessä.
Lipposen olisi aika vasta nyt sanoa, että sosialismi on Suomessa toteutunut.
Kun tuossa on jo tullut muutama sitä tiettyä lajia, niin haluan estää useampia häpäisemästä itseään tällä kertaa:
Älkää te mitään ajatuksia ja asiaa omaamattomat yrittäkö työntää minulle sitä ainoata pääomaanne! Kun minä en sitä mitenkään noteeraa, turhautumisenne kenties kasvaa mittoihin, joka ylittää kestokykynne ja koituu teille kohtalokkaaksi.
Jos Eniro ei piittaa siitä, että sen keskustelupalstalla häiriköivät sellaiset kakarat kuin tuo yhtenään jonkun Martin perään huuteleva, matti.kakitin, ilmeisesti entinen suolijuna ja joku muukin miksi minä siitä välittäisin? Ehkä nuo kaikki ovat yksi ja sama, kenties enimmäkseen nikkiä sonnimies käyttävä. Ehkä sonni”mies” kuitenkin on ihan aikuinen, mutta henkisesti kuitenkin kakaran tasolle jäänyt, käsittämättömän typerä pölvästi. Samaan kategoriaan luen myös jokaiselle avaukselleni ain tulevan pitkissä, sekavissa vuodatuksissaan katkeroitunutta ahdistustaan purkavan häirikön.
On täällä muitakin puskistaan ruikkivia provokaattoreita, joiden pääasiallisena tarkoituksena on häiriköinti, kun kyvyt muuhun eivät riitä. Provokaattoriahan Ernestokin on, mutta kuitenkin älykkäämpi niin, että hän joskus saa aikaiseksi myös naurua, nuo muut mainitut vain halveksuntaa ja inhoa. Ernesto yleensä provosoi asioista availemalla, mutta noiden edellä mainittujen mielenkiinto riittää vain muihin keskustelijoihin.
Kyllähän tuollaiset Eniron pitäisi aina välittömästi saitilta poistaa ja heidän nikkinsäkin sulkea pois galleriasta, jos se sääntöjään noudattaisi. Mutta ei näy noudattavan. Se ei kuitenkaan ole minun häpeäni, vaan Eniron häpeä se on, sillä eivät nuo paskiaisetkaan ymmärrä itseään hävetä. Joten jatkakaa toki, paskiaiset, kunhan ette vain edellytä, että minä teidän typeryyksiänne mitenkään noteeraisin.
Mutta jos ette millään voi pysyä poissa avauksiltani, niin muistakaa sentään aina mainita olevanne kepulaisia!
piiiitkäää välittämättä jättäminen....hah!
vaikka tässä ei ole vielä kukaan heittänyt mitään törkyä sinua kohtaan?
Koskeeko piähän?
Vai eikö ottanunna eteen viikonloppuna?
Sinuthan on yleensäkin helppo saada tolaltasi.
Sitähän ne juuri odottavat.
Tai se.
Pakko antaa Sonnimiehelle tunnustus, että osaa se ärsyttää, kun sinäkin ärsyynnyt.
Harmi.
ps. MPP, kirjoita enemmän palstalle, palsta kaipaa asiallisuutta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000038584377
Varoitukseksi muille samanlaisille, enemmän vastaavan itsensä häpäisemisen estämiseksi.
Taisi siinä olla jo toinekin samanlainen, mutta lienee asianomainen hävennyt ja poistanut.
narsistisella käytöksellä. Kumpikin olette sotaisia tyyppejä.
Hajetko uuven tanttukankaan juhlan kunniaksi.
Älähä unoha demari pinssiä. Älähä pistä naamaasi jottei halakee ylpeyvestä.
kunnioittaen.
Kyllä se on mukava ukko tuo Kapi Ukko!
http://www.youtube.com/watch?v=wWpq-PT9xXQ
..... ISOT paskat. ET edes tiedä mitä aihepiiriä tällä saitilla pitäisi käsitellä.
Ps. Ottanet huomioon että kehaisin sinua suureksi.Se varmaan nostaa itsetuntoasi.
Tietenkin olen monien saittilaisten mielestä hyvin merkittävä mies, eräiden kepulaisten ielestä ilmeisesti Kekkosesta seuraava - siis ylöspäin - mutta kyllä minun avauksissani on asiaakin niin, ettei huomiota tarvitse kiinnittää yksin minuun.
Nostanpa tässä nyt tikun nokkaan pikkuisen tuon avaukseni asiaa, jota voisitte käsitellä enemmänkin kuin minua:
- - -
Tässä eräitä Ahtisaaresta nyt sanottuja mielipiteitä (HS lauantaina 11.10.):
EU:n ”ulkoministeri”, ulkopoliittinen edustaja Javier Solana: ”Martti erottuu yhtenä aikamme suurimmista diplomaateista”.
Ahtisaaren kovin kilpailija presidentinvaaleissa 1994, ministeri Elisabeth Rehn: ”On vaikea löytää ketään muuta, joka olisi saanut aikaan samanlaisia tuloksia”.
Namibialaisen Martti Ahtisaari-koulun rehtori Hermanus Bock: ”Olen häkeltynyt ja ylpeä yhteydestä tällaiseen suurmieheen”.
Jaakko Laakso, vasemmistoliiton kansanedustaja: ”Ahtisaaren aikaansaannokset Kosovossa olivat syy Kaukasuksen sotaan (Georgian ja Venäjän väliseen konfliktiin)”
Venäjän Nato-suurlähettiläs Dmitri Rogozin: ”Ahtisaaren palkitseminen on häpeä Nobel-komitealle”.
Vladimir Zhirinovski, venäläinen puoluejohtaja ja kansanedustaja: ”Nobelin rauhanpalkinnon myöntäminen Ahtisaarelle on Venäjän pilkkaamista”.
Oiva Härkönen, kepulainen nettiskribentti (5.3.2005): ”Jos Ahtisaari olisi uskaltautunut pyrkiä toiselle kaudelle ja jos nyt olisi päässyt demareiden ehdokkaaksi, olisi lehtileikekokoelmani ollut hyvä ase kilpailijan käytössä. Siinä paljastuu hyvin miehen pikkusieluisuus.”
Kuinka sattuukaan olemaan niin, että vastapoolit ovat taas läntinen maailma arvoineen ja sitä vastassa Venäjä, kommunistit, eräät muut ”vasemmisto-intellektuellit” ja kekkoslaiset kepulaiset! Ja hupaisinta, että eräät saitin kepulaiset sitten nimittelevät noita läntisten arvojen kannattajia punikeiksi!!!
- - -
Ja tämän linkin takaa löytyy Ahtisaaresta toisenlaista näkemystä kuin minulla ja Nobel-komitealla; ihastelkaapa sitäkin:
http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&advanced=1&all_words=&some_words=&exclude_words=&exact_words=Ahtisaari&conference=&poster=oivah%E4rk%F6nen&sort=relevance&search_interval=fixed_interval&fixed_interval_time=0&sd=01&sm=01&sy=2008&ed=11&em=10&ey=2008&hpp=25
Stubbin ulkopoliitisia näkemyksiä tuonne ylempänä olevaan avaukseen?
Minulla ei ole yhtä suuria luuloja itsestäni kuin noilla Kekkosen, Vanhasen ja Väyrysen "tukimiehillä". Jotka kuitenkin minua narsistiksi nimittelevät. Stubb pärjää mainiosti ilman minuakin. Miksipä ei pärjäisi, sillä hän on oikeassa. Ja samoilla linjoillahan tuntuu olevan myös Nobel-palkittu Ahtisaari.
siinä, kun hän antaa ulkoministerin ominaisuudessa semmoisia lausuntoja jotka ei kuulu suomen viralliseen politiikkaan?
Jos jätetään tämä palsta ja katsotaan ketkä Stubbia ovat arvostelleet. Paavo Väyrynen, Erkki Tuomioja, Juhani Suomi, Esko Seppänen, Jaakko Laakso...
Eikös nuo nimet ole tuttuja sieltä suomettuneimpien poliitikkojemme tai virkamiestemme listalta 70-luvulta
Takaisin palstalle. Oiva tietysti Stubbia moittii, mutta aivan kuten Ahtisaarenkin kohdalla, pahimman trauman Stubin tekemisistä ja sanomisista on saanut Mielpidepankki joka oli onnesta mykkyrällä eilen kun Väyrysen Hesarin juttu julkaistiin. Oiva ja MPP löytää toisensa aina kun palaamme kultaiselle 1970 luvulle ja turvalliseen suometuneisuuden aikaan
...eli kun tulee tarpeeksi suuri arvo, joka ylittää tullen mennen ja palatessa maataloustukiaiset, paluun aitovierille ja muun pikkupolitikoinnin, silloin noista pikkutekijöistä jyrkästi vastakkain olevat löytävät toisensa ja yhteisen sävelen.
Se on sävel, joka syntyi suomettuneisuuden syvässä hiljaisuudessa ja se soi edelleen kauniisti eräiden korvissa. Sen säveltäjästä saattaa kyllä olla erimielisyyttä; eli oliko se Neuvostoliitto ja sovittaja Kekkonen, vai olivatko tekijät jotkut muut, vaikkapa sen sävelen alkuperäksi merkittäisiin "trad" eli kansanlaulu kalevalaisilta ajoilta.
No - meninpä minäkin nyt turhan runolliseksi tuon kahden erilaisiakin näkemyksiä omaavan harmoonisen rauhan herkistämänä. Ja se rauha on syntynyt ihan ilman Ahtisaarta, hänestäkin huolimatta!
Pari kommenttia pitkäpiimäiseen sepustukseesi.
Sanot että Ahtisaaren työtä väheksyvät vain poliittisesti kieroon katsovat. Tällä palstalla Oiva on tietysti oman happamuutensa esittänyt, mutta pahimmin Ahtisaarta on sittenkin mollannut ystävämme Mielipidepankki, joka nosti jopa Paavo Väyrysen näkemykset Ahtisaaren ohi.
Melkoinen huomionositus MPP:ltä Väyryselle.
No, MPP elää omissa harhoissaan ja USA sekä Nato peloissaan, joten hänen tekstinsä on sinänsä ymmärretävää. Mielenkiitosta ettet niitä kuitenkaan noteeraa.
Saa nähdä nostaako tulevaisuuden historiankirjoitus Ahtisaaren kuinka korkealle, vai jääkö hän noiden mainitsemiesi suurmiesten varjoon. Jokatapauksessa hän on ainoita, ellei ainoa, elossa oleva valtiomies. Lipposella olisi ollut paikka valtiomiesten joukossa mutta alentuminen kaasuputken poliittiseksi lobbariksi ja puoluetaktinen takinkääntely Nato asiassa vie mieheltä uskottavuuden. Vanhasella on vielä matkaa valtiomieheksi, eikä Katainenkaan siihen sakkiin vielä kurkota. Olisiko Stubb sitten se seuraava, joskus parin vuosikymmenen kuluttua.
sepustuksesi (kokkelipiimäisen?) pitänyt olla pohdintaa Ahtisaaresta??? ..taisit vaan "pohtia" lähes kaikkia muita kuin tuota mainitsemaasi...hah
Ihmetyttää tuo teidän "aviomiehen sisar intoilunne" ja lapsenuskonne Ahtisaaren jne. oikeassa (ainoassa?) olemiseen....kuka takaa etteikö Hän tai he voi olla myös väärässä??
Eli eipäs hoppuilla ja hötkyillä, vaan raahotuttaan ja hajjaannuttaa...hah
...ennen kuin aloit puhua omiasi, etten mpp:n näkemyksiä mitenkään huomioisi. Sanonhan asiasta avauksessani näin:
>> Kun maailman tämän hetken arvostetuin rauhanmies puhuu Natosta niin kuin puhuu, niin pitäisi sen saada myös tuollaiset Väykyt ja varsinkin tämän saitin Härköset ja eräät muut ajattelemaan asiaa. Vai uskovatko he todella tuntevansa maailman ja sen tarpeet myös rauhan kannalta paremmin kuin Ahtisaari? Hyvin surullisena pidän, että monissa asioissa niin valveutunut ja viisas, sydäntäkin omaava Mielipidepankkikin antaa tuolla alueella jonkin oudon ideologisen vaikuttajan joko niin vääristää todellisuuden tai sitten saada hänet puhumaan vastoin todellista tietoaan ja näkemystään.
Kolme suurta
Kun en viitsi enää tänään uusia avauksia tehdä, sanon sanottavani tästä aiheesta tässä:
Äskettäisellä Venäjän matkallani kävin myös kaukana idässä Volgan varrella olevassa Samarassa, maan johtokeskuksessa maan alla, jonne se rakennettiin siltä varalta, jos Saksa valloittaa Moskovan. Kävin myös Volgogradissa (ent. Stalingrad), jossa toisen maailmansodan käänteeksi muodostuneet suuret taistelut käytiin ja jossa Pauluksen johtama Saksan kuudes armeija antautui – oikeastaan vain sen jäänteet valtavien tappioiden jälkeen.
Noissa molemmissa paikoissa kunnioitettiin kolmen suuren muistoa, patsain ja maalauksian. Samarassa ne kolme suurta olivat Marx, Engels ja Lenin, Volgogradissa Churchill, Roosevelt ja Stalin.
Meillä Suomessa muutaman vuoden takaisessa äänestyksessä suurista suomalaisista kansan enemmistön mukaan kolme suurinta olivat Mannerheim, Ryti ja Kekkonen, tässä järjestyksessä. Minä kyllä poistaisin tuosta Kekkosen ja laittaisin hänen tilalleen Väinö Tannerin. Nyt siis lisäisin joukkoon neljännen suuruuden, Martti Ahtisaaren.
Mutta tällä saitilla näkyvät kyllä kolme suurta olevan kepu, kokoomus ja sdp. Viimeisten mielipidemittausten mukaan noiden järjestys tosin olisi käänteinen, mutta kun kaikki ovat käytännössä nyt samansuuruisia, niin eipä kannata siitä enempää suuta repiä.
Mutta suurin suhteellinen voittaja ja jopa prosenttiyksiköissäkin eniten kannatustaan kasvattava näyttäisi olevan persut. Sikäli, kun sen kannattajiksi ilmoittautuneet vaivautuvat äänestämään. No, ei siitä kotimaan puoluepolitiikassa neljättä suurta tule, vaan sellaiseksi kyllä jää vihreät.
Itse en ole vielä äänestyspäätöstäni tehnyt, ja ehkä teen sen vasta äänestyspaikalla, mutta jotenkin minulla on sellainen tunne, että taas tulen olemaan vaalivoittajan joukoissa. Ja tietenkin se voitto on juuri minun ansiotani! ;)
on
Jorma kaaleppi Korhonen, rottakoulun priimus!
Etkö sinä enään uskalla kirjoittaa sitä helvetinmoista omakehu-osiota?
"Vuoden 1994 presidentinvaalissa Ahtisaaren ja Rehnin taakse jäänyt Paavo Väyrynen lienee taas joutunut kyselemään lääkäriltään, että ”voiko vitutukseen kuolla”? Sitä tunnettaan hän koettaa nyt avuttomasti purkaa ilkeilemällä Natosta, jonka Ahtisaari nimesi aikamme merkittävimmäksi rauhanjärjestöksi, mutta Väykylläkään ei ole nyt kanttia hyökätä Ahtisaarta vastaan, vaan tekee sen kierosti ulkoministeri Stubbia mollaamalla."
Voi vain kuvitella sen veetutuksen määrän, jota laajakulma-Väyrynen nyt tuntee. Naurettavasti hän yrittää purkaa veetutustaan päämiestään, varsinaista ulkoministeriä kalvamalla. Se sitte on sellaista nannaa myös Oivalle ja MPP:lle, että siinä entiset erimielisyydet unohtuvat ja syntyy lämmin toveruus, kuten vanhoina hyvinä aikoina, jolloin meitä johti Kekkonen, jonka taustalla hääräsi kaksi liittoa, Neuvostoliitto ja Maalaisliitto.
Olen jo toisaalla ottanut kantaa tuohon Oivan ja mpp:n löytämään yhteiseen harmoniaan, joten siitä ei enempää.
Mutta Väyrysen käyttäytymisen lapsellisuus kyllä ansaitsee tulla vielä korostaen huomatuksi. Kovin näkyy olevan pieni mies sielultaankin. Syy tuohon Stubbin kimppuun käymisessä kun ilmiselvästi on kateus ja katkeruus Ahtisaaren saaman Nobelin johdosta. Se saa nyt sellaisen huomion koko maailmassa, johon Väyrynen ei pitkällä urallaan pontevista yrityksistään huolimtta päässyt edes Neuvotoliitossa.
Matti Vanhanen ei ehkä ole kovin välkky, mutta hän sentään osaa käyttäytyä, kun ei muuta voi. Hänkin on jäänyt kolmanneksi presidentinvaaleissa, mutta ei tosin Ahtisaaren vuoksi, kuten Väykky, ja ehkäpä siksi hän voi ainakin näennäisesti vilpittömänä onnitella ja Ahtisaarta ja kehua tämän ansioita.
Myönnän kyllä auliisti, että on olemassa jokin outo ideologinen vaikuttaja, joka saa minut vastustamaan Suomen Nato-jäsenyyttä. Tuo outo ideolgia on kaikessa yksninkertaisuudessaan se, että uskon meidän suomalaisten olevan kaikkein parhaiten turvassa silloin, kun olemme syrjässä muiden kiistoista. Kuten nytkin ollaan jälleen nähty suurvaltojen kesken on alkanut ilmaantua ristiriitoja. Minusta on parasta, ettemme ole silloin kummankaan puolella. Jos olemme toisella puolella, olemme vääjäämättä silloin toista vastaan ja se on aina huono lähtökohta.
Ahtissaren ansiot rauhansovittelijana ovat kiistattomat. Palkinnon arvoa kuitenkin jossain määrin himmentää se, että Venäjä ei poliittisista syistä voi antaa Ahtisaarelle tunnustusta. Tiedämme kaikki, ettei se johdu Ahtisaaresta vaan siitä, että hän oli osallisena Kosovon itsenäistämisessä. Ilman tätä prosessia myös Venäjä olisi onnitellut vilpittömästi Ahtisaarta.
Ei tällainen palkinto kuitenkaan ole mikään näyttö siitä, että jonkun palkitun ulkopoliittiset kyvyt ja näkemykset ovat kiistattomat. Silloihan joutuisimme tunnustamaan esim. Henry Kissingerin ja Jasser Arafatin kaikessa valtioviisaiksi henkilöiksi, vaikka todellisuudessa he ovat erittäin kiisteltyjä persoonia.
Itse nostan myös Paasikiven ja Kekkosen suuriksi suomalaisiksi. He toimivat vaikeina ja vaarallisina aikoina ja onnsituivat tehtävässään erinomaisesti. Tai oikeammin sanottuna niin hyvin kuin oli reaalisesti mahdollista.
Olen samaa mieltä.
...sinä et todellakaan ymmärrä turvallisuustarpeitamme ja omien mahdollisuuksien riittämättömyyttä niihin vastaamaan, eli et siis puhune vastoin parempaa ymmärrystäsi. Mutta surullista sekin on, että ymmärryksesi tuossa asiassa on niin rajallinen ja pinnallinen, kun monissa muissa asioissa se on hyvinkin laaja ja syvä.
Kyllä minäkin tunnustan olevan ansioita myös Paasikivellä ja Kekkosella, varsinkin ensiksimainitulla, ja toinhan Kekkosenkin ansioita esille myös tutkielmassani, mutta kyllä Mannerheimin, Rytin ja Tannerin ansiot näen paljon suuremmiksi maamme kannalta, ja Ahtisaaren ansiot ovat suuret koko maailman kannalta, jossa asiassa ansioita muilla mainituilla on lähinnä vain Tannerilla osuustoiminnan kehittämisen sekä sosialidemokratian maltillistamisen alueilla.
Olet reppana.
on lukenut, tai tarkistanut. Omassa sairaassa päässään kuvittelee olevansa oikein "tutkija".
Hoh hoh hooooooo, on punikilla suuret kuvitelmat itsestään. Oikein tutkielman on narsisti-punikki väsännyt.
En tiedä mistä turvallisuustarpeista haluat puhua. Niitä kun on turvallisuuspoliittisissa kannanotoissa todettu olevan moninaisia ympäristöuhista tarttuviin tauteihin. Viime mainittujen suhteen kannatan kyllä ihan täysin rinnoin kansainvälistä yhteistyötä eli liittoutumista sillä tavoin.
Makdollisuuksiemme riittämättömyydestä keskusteltaessa pitäisi tosiaan määrittää ensin se turvallisuustarve. Kun arvelen sinun tarkoittavan tässä perinteistä ulko- ja turvallisuuspoliittista uhkaa, oma näkemykseni on siitä, että meillä on periaatteessa täysin riittävät mahdollisuudet. Käytännössä tuo riittävyys on sitten kytkeytynyt siihen, kuinka viisaita henkilöitä onnistumme kulloinkin valitsemaan sitä tehtävää varten. Paasikivi ja Kekkonen olivat erinomaisia valintoja jo tulostenkin perusteella. Saatoimme sen ansiosta eli hyvin hoidetun ulkopolitiikan takia hengähtää helpotuksesta. Sotilaallinen liittoutuminen heikentäisi ulkopoliittista liikkumatilaamme, kun pitäisi ottaa huomioon omien etujemme ohelle myös liittolaisemme edut.
Jos emme tärkeimmällä avullamme eli ulkopoliittiselle toiminnalla onnistu pysymään sotilaallisen toiminnan ulkopuolella, tilanne on karannut käsistä katastrofiksi. Silloin on ihan sama olemmeko liitossa vai ei. Olemme toisen maailmansodan aikaisen Puolan asemassa, jonka puolueettomuus kyllä taattiin, mutta jonka yli käveltiin vuoron perään kahden armeijan voimin. Ei Puolaa olisi pelastanut vaikka se olisi minkälaisessa liitossa.
aikaa, vaan vielä vanhempaa 40 luvun Tannerin aikaa jolloin NL hyökkäsi.
Sille pitäisi olla toimintaa, kaivaisi vaikka poteron sinne Nuuksion lenkkipolun varteen.
Siis sen, että et ymmärrä asiasta yhtään mitään. Et siis haluakaan ymmärtää. Toisen maailmansodan aikaisen Puolan tilanteen ottaminen verrokiksi tuossa asiassa sopisi kyllä jollekin sonni"miehelle" tai muulle mistään asioista mitään tietämättömälle typerykselle, mutta sinä et ole typerä. Sinä siis haluat sulkea ymmärryksesi tai ainakin näytellä niin tekevää.
Puolaa eivät tosiaankaan auttaneet Englannin ja Ransakan antamat turvatakuut, kun niitä monin verroin vahvempi Saksa naureskeli sellaisille ja vahvistumisensa tunnossa oleva Neuvostoliittokin halusi päästä osingoille.
Mutta Nato on jotain ihan muuta kuin silloiset Ranska ja Englanti, paljolti kiitos inhoamasi USA:n voiman. Yhteenkään Nato-maahan ei ole vielä koskaan hyökätty, eikä näköpiirissä olevassa kauemmassakaan tulevaisuudessa tultane hyökkäämään. Ei olisi hyökätty Georgiaankaan, jos se olisi ehtinyt päästä Naton jäseneksi, ei, vaikka se olisi aloittanutkin sotatoimet, kuten ainakin Väykky väittää.
Maailma toisaalta tarvitsee idealisteja, jotka uskovat ihmiseen ja siihen, että ihmiskunta oppisi virheistään, jotka ovat aiheuttaneet suurimmat tragediat ja katastrofit. Sellaista idealismia tarvitaan rauhanaikaisissa oloissa asioiden kehittämiseksi yhä paremmiksi ihmisten kannalta. Mutta jos maiden ja kansojen turvallisuustarpeet jäävät sellaisten idealistien varaan ja vastuulle, sille maalle ja kansalle käy huonosti. Senkin historia on opettanut, mm. mainitussa Puolassa noina aikoina, ja melkoisesti meilläkin. Siinä suhteessa suuresti arvostamani Väinö Tannerkin saa pitkän miinuksen, mutta hän kyllä otti siitä myös opikseen.
Rauhanomainen Suomi kasvattakoon yhä kaltaisiasi idealisteja, mutta Luoja varjelkoon maamme ja kansamme kohtalon koskaan joutumasta kaltaistenne varaan!
Siinä demaritoverit silittävät toistensa päätä niin että luu paistaa.
Kepulaistenko keskuudessa vain niitä linjaerimielisyyksiä?
Toisaalla sinulle on jo vastatu mitä on olla erossa suurvaltojen ristiriiroista. Siinä pieni maa jää helposti pelinappulaksi
Katso tuo vastaus, ja koeta ymmärtää. Vaikka se ymmärtäminen sinulla on mahdotonta tuon ideologiasi sokeuden vuoksi
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000038581099
...tuo kirjoituksesi, jonka linkitit vataukseesi! Kiitos, että niin teit. sillä se olisi jäänyt minulta huomaamatta muuten, kun en juuri koskaan lue noita sonni"miehen" avauksia.
Kadehdittava taito pystyä sanomaan asia noin lyhyessä esityksessä niin tyhjentävästi. Siinä on nykyhetkeenkin sopivia analogioita aivan toisin kuin tuossa mpp:n Puola-vertauksessa.
Otan talteen tuon erinomaisen esityksesi ja ehkä voin joskus tarvitessani tuoda sen tai osan siitä esille täällä, tietenkään siitä itselleni kunniaa ottamatta. Kiitos!
...ja asioidenkin taistelu on sikäli epätasainen, että minun asiani ovat paljon vahvempia totuudessaan.
Eikä tässä taida "taistella" kaksi demaria keskenään, sillä tuskin edes toinen meistä on varsinaisesti demari, kun ei ainakaan sellaista kuuluta kuten kepulaiset kuuluttavat kepulaisuuttaan. Minä ainakaan en ole määritettävissä millään puolueella, vaan olen niistä täysin vapaa, niitä ulko- ja yläpuolelta kriittisesti ja usein hieman halveksivastikin tarkkaileva, omilla aivoillaan ajatteleva ihminen.
Kepulaisten keskuudessa niitä linjaerimielisyyksiä todella on kaikilla tasoilla. Vahvasti eri linjoilla näyttävät olevan mm. pääministeri Vanhanen ja ministeri Väyrynen, ja puoluesihteeri Korhonen lienee vielä kolmannella linjalla. Ja onhan täälläkin eräs kepulaiseksi julistautunut sanonut toisesta kepulaiseksi julistautuneesta, että tämä on kaukana todellisesta keskustalaisesta ajattelusta ja toivonut, ettei tämä käyttäisi nikissään keskusta-sanaa.
Punikki Tannerin otettua vastaan suojeluskuntaparaatin, meni häneltä viimeinenkin "miehuus". Lankkipoikien kastiin panee uljas Sonnimies, naistenmies Tannerin ja Lipposen.
- puuttuko vain ymmärrys täysin? Mitä sanoikaan kapi tuolla ylempänä:
”Jos Eniro ei piittaa siitä, että sen keskustelupalstalla häiriköivät sellaiset kakarat kuin tuo yhtenään jonkun Martin perään huuteleva, matti.kakitin, ilmeisesti entinen suolijuna ja joku muukin miksi minä siitä välittäisin? Ehkä nuo kaikki ovat yksi ja sama, kenties enimmäkseen nikkiä sonnimies käyttävä. Ehkä sonni”mies” kuitenkin on ihan aikuinen, mutta henkisesti kuitenkin kakaran tasolle jäänyt, käsittämättömän typerä pölvästi.”
Miksi siis tulit? Kapi on varmaan kuitenkin tyytyväinen, kun noudatat hänen pyyntöään
”Mutta jos ette millään voi pysyä poissa avauksiltani, niin muistakaa sentään aina mainita olevanne kepulaisia!”
...
kantti-hipi.
Narsisiti on laittanut taas uuden kuvan profiililleen. Jos sen on ottanut se kultasi niinkun sanot,niin mitä kirjoittelet siinä kuvassa tietsikallasi? Et varmaankaan tälle palstalle, sillä sillon se kultasi olisi sanonut suhteen irti,ei kukaan nainen niin löperöitä kirjottelevaa miestä kestäsi.
tulitkin.
Etkö sinä ymmärrä kuinka naurettavana sinua täällä palstalla pidetään.
Et taaskaan osakkeitasi nostanut, vaikka alatyylisemmäksi on kenenkään mahdottomuus sortua.
Ei toisten haukkuminen ja itsesä viisaimpana ja kaikinpuolin ylimyksenä pitäminen ole mitään debattia. Sinun avauksesi ovat kuin olisit valmistautunut luennoimaan, ja se on sitten siinä.
Odottanet vain että kaikki myötäilevät ja kiittelevät, sekä ylistyvirttä veisaisivat suuren johtajansa edessä.
Aivan niinkuin opettaja opettaisi oppilaille, jotta asia on näin ja piste.
Armeijassa, missä on sotalaki voimassa, ja muutenkin selvä ohjeistus, tuo on helpostikkin ymmärrettävissä, koska silloinhan ei kysellä mitä mieltä te olette, vaan asia on näin, ja näin toimitaan.
Sinä oletat ilmeisesti vieläkin olevasi armeijan pikkukiho.
Sinä lisäksi olet harhaisessa mielessäsi tehnyt jonkun Kekkosraamatun, jota sinä pidät yhtenä oikeana totuutena.
Hesari on toinen, ja sossudemareiden puoluejulistus kolmas.
Et sinä ole tervepäinen. Usko jo hyvä mies.
Hyvää yötä.
…vaan välttämättä halusit tulla taas kuten aina häpäisemään itseäsi, vaikka näin varoitin:
>>Jos Eniro ei piittaa siitä, että sen keskustelupalstalla häiriköivät sellaiset kakarat kuin tuo yhtenään jonkun Martin perään huuteleva, matti.kakitin, ilmeisesti entinen suolijuna ja joku muukin miksi minä siitä välittäisin? Ehkä nuo kaikki ovat yksi ja sama, kenties enimmäkseen nikkiä sonnimies käyttävä. Ehkä sonni”mies” kuitenkin on ihan aikuinen, mutta henkisesti kuitenkin kakaran tasolle jäänyt, käsittämättömän typerä pölvästi. Samaan kategoriaan luen myös jokaiselle avaukselleni ain tulevan pitkissä, sekavissa vuodatuksissaan katkeroitunutta ahdistustaan purkavan häirikön.
kapi on hullu.
sinusta esitetyt asiat todeksi.
Eikö työ riivaajasi anna sinulle rauhaa, kun sinun pitää ensitöiksesi mennä hökäsemään; veli todistaa kohdallani aivan oikein.
Oletat vielä olevasi suuri psykologikin.
Kokeiles pistää sormi vesilasiin, ja nosta se sitten pois.
Jos siihen jää kuoppa, niin sitten olet tosiaankin täydellinen.
Ah silloin, sinä suuri messiaamme, tulemme sankoin joukoin sinun jalkojesi juurelle nuolemaan ne puhtaaksi.
Mutta jos tuo vesitesti ei tuota haluaamme tulosta, niin sen jälkeen saat tyytyä osaasi.
Ei nuo ole kenenkään sairaita harhoja sinusta, vaan sinä itse olet sokea itseäsi kohtaan.
Se harhaisuus on sinun omassa päässäsi, samoin kuin tuo ahdistuneisuuskin. Joka johtuu siitä, kun et saa toisia tuntemaan ahdistusta.
Ahdistuneisuuteen on onneksi hoitometodit olemassa, mutta narsismias ei paranna mikään.
Voinen sulle tunnustaa, ettei minussa ole ahdistuneisuutta vieläkään, vaika sinä yrität sitä hyvinkin vuolaasti ympärillesi levittää.
Se kuuluu narsismin kuvaan.. sitä se vain on.
"minä vanhana valiolaisena tietysti tunnen Virtasen muutkin suuret keksinnöt ja ansiot"
Tiesitkö myöskin tämän keksinnön?
AIV keksi Talvisodan aikana myöskin Molotovin koktailina tunnettuun polttopulloon sen sisälle laitettavan kemiallisen sytytinampullin. Se oli korkista pohjaan ulottuva lasiputki sisältäen (paria?) kemikaalia ja pullon rikkoontuessa ampullikiin hajosi ja seos syttyi. Eipä tarvinnut Talvisodan aikaisen mosurin hosua sytytin/tulitikkujen kanssa tuulessa ja tuiskussa. Pelkkä heitto kohteeseen ja pullon rikkoontuminen riitti.
...se ei valitettavasrti ole suomalainen keksintö, vaikka talvisodassamme se suureen rooliin pääsi ja meille mainetta toi.
Polttopulloa käytettiin jo Espanjan sisällissodassa 1936. Sen keksijästä minulla ei ole tietoa, eikä muistaakseni siitä kerrottu noissa sotakouluissakaan, jossa polttopullonkin tekemistä ja käyttöä vielä 1950-560-luvuillakin opetettiin ja espanjalaiseksi keksinnöksi se mainittiin.
A.I.Virtasen monista keksinnöistä ensimmäisiä ja merkittävimpiäkin on voisuola, jonka hän kehitti jo 1920-luvulla, ja jolla voi saatiin säilymään paljon kauemmin kuin siihen asti käytetyillä tavallisilla suoloilla. Se avasi tien Suomen voinviennille Englantiin niin, että Hankoon jouduttiin perustamaan suuri voivarasto ja Englannin Hulliin toinen, ja voita vietiin Englantiin hyvin suuria määriä kesät talvet.
A.I.Virtasella on kaikkiaan 14 kunniatohtoruutta maailman eri eri yliopistoissa. Kaikki nuo tohtorinhatut ovat esillä Virtanen-museossa Valion tutkimuskeskuksessa Helsingin Pitäjänmäellä.
Tarkkana Kapi, sanoinhan vain kemiallisesta sytyttimestä!!!
>AIV keksi Talvisodan aikana myöskin Molotovin koktailina tunnettuun polttopulloon sen sisälle laitettavan kemiallisen sytytinampullin.<
Sanoinhan että "Molotovin koktailina tunnettuun polttopulloon"...
En sanonutkaan että hän olisi polttopullon keksinyt. Olen kyllä lukenut tuon kirjan sen verran ratkasti että tiedän polttopullon kehityksen vaiheet. Tuossa kirjassa kerrotaan sen sytyttimen keksimisestä AIV toimesta.
http://www.sshs.fi/website/index.php?option=com_content&view=category&layout=blog&id=30&Itemid=48
Sotahistoriallinen Aikakauskirja 24, 2005
- Keijo Heinonen: Kuka keksi ”Molotovin cocktailin”?, s. 131
... 18-osainen Ahtisaarta koskeva kirjoitus lähtee jo johdannossaan siitä, että konfliktien sovittelussa hän on mestari, mutta ei hänestä tasavallan presidentiksi ollut. Kirjoitus perustuu lehtileikkeisiin, joita keräsin hänen presidenttikaudellaan 5 ohkasta mapillista.
Mitä Kapin ihannoimiin Rytiin, Mannerheimiin ja Tanneriin tulee, niin heidän suurin virheensä oli johtaa Suomi Natsi-Saksan kumppanina hyökkäyssotaan N-liittoa vastaan, jonka seurauksena jouduimme vielä tukalampaan tilanteeseen kuin Talvisodan jälkeen. Nämä Suomen johtajat liittoutuivat jo sakujen kanssa Talvisodan loppupuolella. He saivat hyvin pienen piirin tietämän vinkin saksalaisilta, että tehkää pian rauha ehdoista välittämättä ja että pian saatte kaiken korkojen kera takaisin. Tanner pilasi maineensa lopullisesti hankkiutessaan vielä 50-luvun lopulla demareiden puheenjohtajaksi ja johti puolueensa paitsioon neuvostovastaisella jo silloin Natoa ihannoivalla politiikallaan.
Sen sijaan Kekkonen oli suuri mies. Hän johti maan rauhaan yhdessä Paasikiven kanssa, rakensi pääministerinä ja presidenttinä tämän upean maan, jossa vallitsi pohjoismainen hyvinvointi, markkinatalous ja demokratia. Hän juoksi kokoon ETYKin. Toki se oli neukkujen idea, mutta varmaan ennen asiaan ryhtymistä Kekkonen oli keskustellut länsijohtajien kanssa, jotka varmaan olivat jo silloin sanoneet lännen vaativan kansalaisvapauksia kaikkiin maihin ETYKissä. Aivan hyvin voidaan olettaa Kekkosen ovelana miehenä tajunneen jo silloin, että tuohan johtaa kommunismin rapautumiseen. Niin tapahtuikin, koko kommunistinen plokki hajosi ja Suomikin pääsi eroon YYA-sopimuksen luomasta sidonnaisuudesta N-liittoon.
"Mitä Kapin ihannoimiin Rytiin, Mannerheimiin ja Tanneriin tulee, niin heidän suurin virheensä oli johtaa Suomi Natsi-Saksan kumppanina hyökkäyssotaan N-liittoa vastaan, jonka seurauksena jouduimme vielä tukalampaan tilanteeseen kuin Talvisodan jälkeen. Nämä Suomen johtajat liittoutuivat jo sakujen kanssa Talvisodan loppupuolella."
Oiva paljastaa sotahistorian tuntemuksensa tasottomuuden! Mistään tasostahan ei edes voitane puhua tässä yhteydessä.
Oivalle tekisi hyvää lukea oikeasti millaisessa tilanteessa Suomi oli kesällä 1940 kun ensimäiset yhteydenotot asekaupoista ja kauttakulusta tehtiin.
On muistettava että Saksan avulla Suomi varustautui lähes 10 kertaiselle tasolle VAIN puolessa vuodessa verrattuna 13.3.1940 olleiden aseiden ja ammusten määrään.
Kaiken röyhkeyden huippuna voidaan pitää vaikkapa tätä provokaatiota eli tapaus matkustajakone Kalevaa, jonka kohtalosta kerrotaan tarkasti täällä: Suomen Sinivalkoinen kirja, osa II.
Kirjassa on mm. silminnäkijäkuvaukset tapauhtumien kulusta. Naapuria kiinnosti kovasti kuriiriposti jota kone kuljetti. Postihan poimittiin sukellusveneeseen virolaiskalastajien katsellessa tapahtumia.
Suomen Sinivalkoinen kirja, osat I ja II kertoo tämänkin asian tarkasti. Monta muutakin tapahtumaa kerrotaan ennen Talvisotaa. Osa II kertoo välirauhan aikana tapahtuneet Neuvostoliiton provokaatiot ja rajaloukkaukset!
Suosittelen sen lukemista alan harrastajille. Divareista ne löytyy muutamalla eurolla.
Ulkoasiainministeriön julkaisuja:
Suomen Sinivalkoinen kirja I : Kertoo Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden kehityksestä syksyllä 1939 virallisten asiakirjain valossa, Oy Suomen kirja, 1941, 112 sivua
Suomen sinivalkoinen kirja II : Neuvostoliiton suhtautuminen Suomeen Moskovan rauhan jälkeen, Sininen kirja, Oy Suomen kirja, 1941, 138 sivua
Teidän tutkimuskohteennekin kun vaihtaisiite keskenänne ja tutkisitte uudestaan, niin jopas olisikin mielemkiintoista luettavaa.
Miten sinäkin Oiva olet noin sokea tuon Ahtisaaren suhteen?
Johtuuku siitä että on yksi yhteinen nimi?
Risto Nikun kirjassa, Kalevan kuolemanlento (1. painos 2007), on todennäköisesti yksityiskohtaisin kirjallinen kuvaus lentoturmasta. Kirja käsittelee myös muita sen ajan poliittisia tapahtumia.
Maallikkoa, kuten minä, hieman ihmetyttää koneen miehitys, mutta lukekaa, sillä tapahtuma on kaikessa traagisuudessaan kummallisia yhteensattumia pullollaan. Amerikkalaiset etsivät vielä tänä kesänä koneen hylkyä merestä, mutta mitään ei löytynyt.
Kirjoittaja Risto Niku on vielä hiihtäjäsukuakin, jotta pitäisi passata senkin puolesta kepulaisille.
... erikoisesti vakuutan Ahtisaaren olevan mestarin rauhansivittelijana ja ansainneen siitä nobelin, mutta ei pidää häntä tasavallan presidenttinä kummoisena. Sen huomasi lehdistökin hyvin pian ja demaritkaan eivät ottaneet häntä ehdokkaakseen toiselle kaudelle. Hänen olisi pitänyt pysyää vain niissä hommissa, jotka hän osasi ja jotka tuottivat maailmalle paljon hyvää.
... historian. Ei olisi oitänyt provosoitua. N-liitto näki, että Suomi varustautuu ja valmistautuu hyökkäykseen Saksan rinnalla.
”Mitä Kapin ihannoimiin Rytiin, Mannerheimiin ja Tanneriin tulee, niin … Nämä Suomen johtajat liittoutuivat jo sakujen kanssa Talvisodan loppupuolella.”
Suomi liittoutui Saksan kanssa jo 1918 ja kaikki myöhempi sapelinkalistelu on jatkumoa tälle aseveljeydelle.
... lähtien jonkinlainen Suomen suurvaltasuojelija. Kävi vain niin, että tuo ystävä myi meidät -39 Molotav-Ribbentrop-sopimuksella N-liitolle. Sopimuksella Saksa ja N-liitto jakoivat Euroopan etupiireihinsä. Saksa sai läntisen Euroopan ja N-liitto itäisen. Talvisota oli vain tuon sopimuksen toimeenpanoa, mutta Suomipa panikin hanttiin ja pelasti sillä koko maan miehittämisen.
>Ei olisi oitänyt provosoitua. N-liitto näki, että Suomi varustautuu ja valmistautuu hyökkäykseen Saksan rinnalla.<
Ei taida Oiva tuntea sotahistoriaa eikä historiaakaan. Vuonna 1940 Suomella oli kaksi kertaa "piippu ohimolla". Ensimäinen kerta oli elokuussa ja toisella kerralla marraskuussa "Saksa laittoikin nikkelitoimitusten häiriöttömyyden 1. sijalle".
Martti Ahtisaari ol presidenttinä surkea - kenties heikoin presidentti Suomen historiassa. Kansainvälisissä tehtävissä konfliktinratkaisijana hän sen sijaan on onnistunut loistavasti. Onnistumista ovat edesauttanut suuresti hänen henkilökohtaiset luonteenpiirteensä: tietynlainen kovuus, ahneus ja häikäilemätön oman edun tavoittelu. Näin ollen hän on mitä oikein henkilö asettumaan kahden sotaa käyvän osapuolen välille sovittelijaksi. Hän ymmärtää sotaakäyvien mielten liikkeet lukemalla omia ajatuksiaan ja osaa siten usein ehdottaa molemmpien mielihaluja edes vähän tyydyttävää ratrkaisua.