Stockmanni

Eilen oli Motissa ohjelma, miten olivat aiheuttaneet leipomo Stellan konkurssin.

En osta enää Stokkalta kakkua.
8974
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Koska kyseessä on kakku, jonka resepti on jopa netissä, ei Stellalla ollut siihen mitään yksinoikeutta. Tilanne on sama kuin esim. kinuskikakussa. Miltei jokainen leipomo tekee sitä, ja jopa samalla nimellä. Koska Stellalla oli ollut ongelmia jo aikaisemminkin ja leipomon toimitusvaikeuksista puhuttiin jo pari vuotta sitten, oli luonnollista, että Stockmann etsi luotettavamman kumppanin ja lisäksi sellaisen, jolta saa edullisemmin. Kauppa on raakaa, mutta näin se vain on. Jos vitriinissä on kaksi samanlaista kakkua ja toinen maksaa 20 e ja toinen 15 e, ei ole vaikeaa arvata, kumpi käy kaupaksi. Kakkukeisarien kaikki tuotteet ovat todella hyviä.

Äänestä
  • On hyvä, että tällaisesta asiasta keskustellaan julkisesti.
    Missä menee tunnetun ja perinteisen pörssiyhtiön moraalinen raja ?
    Onko se niin lavea, että ostetaan täysin kopioitu tuote toimittajalta, joka tekee kilpailijalta tulleen kondiittorin tiedoilla ja avuilla täysin saman tuotteen.

    Kannatan vapaata kilpailua ja kopiointikin on ok, mutta onko tämä tosiaan Stockmannin arvojen mukaista toimintaa ?

    Olisiko tilanteen voinut hoitaa niin, ettei joudu tällaiseen selittelyyn mukaan ?
    Taitamatonta toimintaa Stockmannin johdolta!

    Mutta taitaa olla niin, kuten Björn Wahlroos on todennut; Yrityksellä ei ole moraalia.
    Yrittäjien ja johtajien moraali sen sijaan luo kuvan yrityksen toiminnalle.
    Stockmannihan on nyt tunnettu siitä, että siellä myydään vanhaa ruokaa ja plagioituja kakkuja, eli piraatti tavaraa....;)

    Paheksun Stockkan toimintaa ja vältän ostamasta Stockmannilta.
    Kuten myös Kakkukeisarin kakkuja.

    Äänestä

  • kakuton kirjoitti:

    On hyvä, että tällaisesta asiasta keskustellaan julkisesti.

    Tulipa ostettua Hulluilta Päiviltä sujuvasti ruokaa noin 200 eurolla. Kaikki loistavaa laadultaan. Taitaa vain olla niin, että koska Stockmannilla on niin kova maine on joillakin ihmisillä hirveä halu nostaa siellä tehdyt inhimilliset virheet julkisiksi. Olen monta kertaa löytänyt esim. CityMarketista pari kuukautta aikaisemmin vanhentuneita kuivatuotteita, kuten keksejä. Siellä ne ovat olleet sujuvasti myynnissä hyllyssä! Jos olisin halunnut olisin voinut ottaa kännykkäkameralla parit kuvat ja laittanut ne julkisuuteen, mutta eipä ole kiinnostanut. Cittarin laatuhan on muutenkin mitä sattuu. Lihatiski on maailman surkein.

    Kakkukeisareilla on todella hyvät tuotteet, joten tietenkin suosin heidän tuotteitaan. Ja koska nyt keskustelua herättäneen kakun resepti on ollut julkinen jo viime vuosisadan alusta, en näe tilanteessa mitään väärää. Kävin äsken erään leipomon myymälässä ja katselin siellä kinuskileivoksia, niistäkin voisi joku leipomo alkaa vaatimaan muilta korvauksia, sillä perusteella että heillä on kehitetty niiden resepti.

    Kaikki ruokatalot valmistavat pinaattikeittoa, pitäisikö sielläkin käydä vastaava vääntö.

    Jos siis kyseessä on julkisesti saatavan kakun resepti, voi mielestäni mikä tahansa leipomo tehdä vastaavaa. Eikä siinä ole mitään ihmettelemistä. Luulen, että 98 prosenttia suomalaisista vähät välittää mikä leipomo kakun tekee. Hinta ja maku ratkaisevat. Stella ei pärjännyt kilpailussa ja se siitä tarusta.

    Äänestä

  • Sans Rival kirjoitti:

    tuhotaan tullissa vain sen vuoksi että niillä saattaa olla viivat samalla tavalla kuin jokin tunnetulla merkillä. Silloin puhutaan piratiismista mutta kun Stocka tekee identtisen kakun kuin mitä edellinen toimittaja toimitti silloin on vain vapaa kilpailu. Olisivat edes tehneet pyöreän kakun. Ja tapa jolla Stocka hoiti tiedotuksen alihankkijalleen oli todella aliarvoinen. Tietty Stellan puolella oltiin liian sinisilmäisiä ja luotettiin liikekumppaniinsa. Minä en juurikaan enää käy Stockalla paitsi akateemisessa. Hullut päivät oli sen verran hulluja että kiitos ei.

    Äänestä

  • että lenkareita kirjoitti:

    Filippiiniläisen keittiön, alkuperäinen resepti:

    12 kananmunan valkuaista
    400 g valkoista sokeria
    235 ml vettä
    30 ml tummaa rommia

    475 ml pilkottuja cashew-pähkinöitä paahdettuna

    Äänestä

Jatkan ostamista Stockmannilta, vaikka joltain linnanjuhlien kakkuvalmistajalta loppuisi rahoitus. Taitaa olla turhaa syyttämistä, kun eletään muutenkin finanssikriisiä. Nuo reseptit ovat helposti saatavilla, ja olisi älytöntä jättää jokin ostamatta vain jos jokin muukin valmistaa samaa tuotetta. Näin ollen Suomessa ei saa valmistaa lihapullia, koska Ruotsissa ne kehitettiin ensin, sekä Italiassa ja Kreikassa ennen Ruotsia.

Alkaa ahneus kasvaa moisella "Stellalla" kun rahoitusta ei enää saa niin helposti.

Äänestä

Vapaa markkinatalous poistaa yritykset joissa on epäpätevä johto.

Äänestä

Kävin pari kertaa aikoinaan Tokmannilla, mutta surkean palvelun ja korkeiden hintojen yhdistettynä huonoon laatuun, päätin lopettaa käynnin siellä. Nykyään ostan kaikki S-ryhmästä ja Stockmannilta ja välttelen muita puljuja niin paljon kuin mahdollista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

poikottiin* kirjoitti:

Eilen oli Motissa ohjelma, miten olivat aiheuttaneet leipomo Stellan konkurssin.

En osta enää Stokkalta kakkua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu