Millaista apua lääkäri voi tarjota?

Masennuksesta kärsivä alkoholistimieheni on lopultakin suostunut turvautumaan lääkärin apuun. Tämä on ensimmäinen kerta, kun hän hakee apua ongelmiinsa. Olemme varanneet ajan päihdeoriippuvuuksiin erikoistuneelle yleislääketieteen erikoislääkärille, yksityiselle terveysasemalle. Onko kellään tietoa tai omakohtaisia kokemuksia siitä, millaista apua tuolta taholta on realistisesti odotettavissa?
11773
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Siinä ne avut.
Mielestäni suoraan sanoen niillä ajaudutaan ojasta allikkoon, kun peitetään pelkät oireet.
Tilalle voi hyvin helposti tulla opiaattiriippuvuus, joka on vaikeampi alasajettava, kuin itse alkoholismi. Pahin kauhukuva on sekakäyttö.
Olen itsekin tepastellut pameissa, ja mukavaahan se on, kun ei kiristä polla. Mutta kun nekin pitäisi jossain vaiheessa lopettaa ettei koukuta lopuksi ikää, niin silloin kiristää pollaa entistä enemmän.

Sen voin kokemuksesta vakuuttaa, että alkoholi on tehokkain masennuksen ylläpitäjä ja syventäjä. Itseään ruokkiva ja syvenevä viina-masennus-kierre.

Helppo sanoa, mutta se on fakta, että useamman kuukauden juomattomuus poistaa masennuksen ilman mitään lääkityksiä. Jos kykenee vielä potkimaan itseään takalistoon ja saa itsensä säännölliseen liikuntaan, niin se kruunaa kaiken.
Erään jenkkitutkimuksen mukaan säännöllinen liikunta on eräs tehokkaimmista masennuksen hoitomuodoista. Itse en sitä epäile.

Äänestä

tärkein pointti on se, mitä mieltä miehesi on ongelmastaan,painostamatta,kiristämättä. laittamatta sanoja hänen suuhunsa.
onko hän alkoholisti omasta mielestään ?

alkoholismia voidaan hoitaa tuossa(kin) vaiheessa vain täysjuomattomuudella. sen saavuttaminen ja pitäminen yllä onkin tiukempi loppuelämän muutoksen vaativa juttu.

päivä kerrallaan päihteettä on monella alkoholistilla/ päihdeongelmaisella ainoa tapa elää jopa todella hienoa elämää.

jos miehesi on sitä mieltä, että hänellä on masennusta ja juo siksi(tai ihan mistä syystä tahansa) ja aikoo juoda vastakin kohtuudella niin viduiks menee, edelleen.

jos miehesi ymmärtäisi olevansa alkoholisti myös omasta mielestään niin hyvää voi olla luvassa.

jos asia olisi noin hyvin, niin sitten vois saada hoitolaitoksesta pysyvää apua.
myllyhoito, minnesotahoito. mielestäni parasta sillä alalla.

riippuu siis miehestäsi. tajuaako/ myöntääkö olevansa sairas.
koska sairaus pitää olla, jotta sitä voi hoitaa.


väkisin ei voi ketään raitistaa. se on sitten sinun osaltasi myönnettävä jos juominen jatkuu. sinun pitää terveesti ottaa huomioon myös itsesi, et voi ainiaan paapoa miestäsi ja elää häntä varten. hänellä on vastuu itsestään.

Äänestä

Omalta kohdaltani voin kertoa vain sen että tein ison virheen kun suostuin vaimoni kanssa menemään yhdessä A-klinikalle,äänessä oli enimmäkseen muijani ja kesti jonkin aikaa ennenkuin A-klinikan hoitaja alkoi kuunnella minua henkilökohtaisilla käynneillä.

Toinen karsea kokemus oli se että minut kuskattiin terveyskeskukseen juovuksissa väkisin,siihen touhuun osallistui osittain naapurin muijakin.
Ei viitsi enää mennä terkkariin ollenkaan kun ensimmäinen kysymys on ollut että mites se viinan käyttö,kerran leimattu on aina leimattu.

Itse olen viinakommelluksistani selvinnyt ja vahingoista viisastunut,päätin raitistua mutta kotiolojani se ei ole pätkääkään parantanut,ikuinen nalkutus jatkuu,ehkä jonain päivänä joudun turvautumaan Alkon kahvaan ja menen vaikka hotellimajoitukseen vähäksi aikaa.

Äänestä

raitistunut alkoholisti, hän tietenkin tarjoaa niitä keinoja millä itse on raittiina. Maailmassa ja Suomessakin on paljon raitistuneita lääkäreitä, jotka pitävät yllä kerran saavuttamaansa raittiutta AA-ohjelman avulla. Esimerkiksi osallistumalla AA:n palavereihin.

Antabusta ja joitain lääkkeitä miehellesi ehdotetaan myös.

Äänestä

Kiitoksia kaikille vastauksista. Sen verran selvennykseksi, että mieheni tietää/myöntää olevansa alkoholisti, mutta halu parantua ei ainakaan toistaiseksi ole ollut riittävä. Tämä (ihan omasta halusta tapahtuva) lääkäriin lähteminen on mielestäni ensimmäinen merkki siitä, että hän alkaa pikkuhiljaa ymmärtää olevansa oikeasti ja vakavasti sairas ja tarvitsevansa apua.

Osaisiko joku vielä kertoa kokemuksia/näkemyksiä siitä, onko alkoholistin turvallista käyttää mietojakaan mielialalääkkeitä? Eli onko sellainen ylipäätään edes mahdollista, että masennusta hoitamalla myös alkoholismin hoitaminen helpottuisi...? Vai onko niin, että alkoholismi on aina se primääri ongelma, jota ryhdytään ratkomaan ja muihin psyyken ongelmiin puututaan vasta, jos/kun alkoholismi on saatu "kuriin".

Äänestä
  • Mikäli masennus jatkuu raittiina kausinakin, se pitää hoitaa. Kyseessä on silloin kaksi eri sairautta, vaikka alkoholi laukaiseekin masista. Muista: kunnon ryyppääminen huuhtoo myös mielialalääkkeen tehon. Se ei tietenkään sekoita päätä, sillä kyse ei ole opiaateista tai benzoista tms. Mielialalääkettä ei voi käyttää päihteenä. Mutta mielialaan tuleva vaikutus kumuloituu akuutin alkoholimasennuksen vuoksi.

    Karkeasti juoppoja on kahdenlaisia:

    Tavallisesti juopolla kankkunen menee ohi muutamassa päivässä ja mieli nousee ottamaan vastaan uutta uuria (euforiajuopot, joilla on dopamiinin sitoutumispaikoissa puutteita). Tästä ryhmästä tulevat rauhalliset pulit.

    Noin 20% on serotoniinin välittäjäaineissa puutosta. Tästä ryhmästä tulevat vähemmän leppoisat juopot. Äreys ja mielialojen läikkyminen selvin päinkin on silmiinpistävää. Tällöin joku hyvin siedetty Cipralex tai Cipramil saattaa olla mielialoja tasaava ja tärkeä lääke.

    Ensin kuitenkin raittius: sen pitää olla ykkosasia. Jos miehesi menee lääkäriin valehtelemaan itselleen, että nyt hän hoitaa masista ja voi sitten joskus juoda vapaasti ikään kuin muuttuneena, rysähdys on varma. Hän voi päästä muutamaan kuukauteen ketunhäntä kainalossa.

    Alkoholismi ei parane. Sen voi kuitenkin eristää siten, että luovuttaa täydellisesti.

    Sekin on alku. Kun alatte tarttua toimeen, saattaa olla, että oikea raittius vielä tärppää muutaman pettymyksen jälkeen.

    Masennus ja alkoholismi ovat kumpikin kuolemaan johtavia sairauksia. Suosittelen myös AA:ta, jotta se toinenkin hoituu. Jos varoja on, yksityinen Minnesota-hoito voisi olla jotakin myös tai hakeutuminen Kalliolan kuntoutusklinikalle (umpimylly tai avomylly).

    Äänestä

  • Olisi mukava tietää kumpiko tässäkin tapauksessa oli ensin, alkoholismi vai masennus? Tosin kysymykseen on mahdotonta antaa varmaa vastausta, kun juomisesta ei yleensä heti voi sanoa, onko se alkoholistista.

    Kuitenkin yllättävän paljon suomalaisten masennuksesta johtuu alkoholista. Vaikka kuinka olisimme "erikoinen kansa" jolla masennus on kansantauti, ei pelkkä masennus yksistään selitä valtavaa masentuneiden määrää.

    Muualla länsimaissa kansasta noin 3% tarvitsee mielenterveyslääkitystä, ja meillä luku lähentelee kymmentä prosenttia? Me syömme siis liikaa mt-lääkkeitä, ja aivan varmasti alkoholismin hoito on yksi syy näiden syöttämiseen.

    Alkoholismi on oma primääri sairaus, joka pitäisi aina hoitaa joko ennen masennuksen hoitamista tai sitten sairauksia on hoidettava yhdessä.
    Pelkkä masennuslääkityksen syöttäminen alkoholistille vain mahdollistaa sen, että alkoholisti voi edelleen juoda.
    Juomisesta tehdään väärällä hoidolla(hankalat oireet poistamalla) mukavampaa.

    Itselläni kehitys kulki juuri tämän yleisen käytännön mukaan. Ensin vain join, olin siis puhdas alkoholisti. Sitten alkoi ilmaantua näitä yleisiä oireita, joihin sain tietysti benzo-lääkityksen. Juominen muuttui kerralla mukavammaksi, kun ei enää tarvinnut sairastaa krapulaa.
    Seurauksena oli sekakäyttö, ja todella vaikea koukku benzoihin. Alamäki olikin sitten nopea, ja parissa vuodessa olin valmis hakemaan apua.

    Kun pääsin eroon alkoholista (sekä benzoista), katosivat melko nopeasti myös uniongelmat, masennus sekä paniikkihäiriö(johon lääkitys alunperin määrättiin)?

    Tiedän muutamia ihan vastaavia tapauksia, joissa rankkakin lääktys on voitu turhana ajaa alas ja lopettaa, kun alkoholismi oireineen on ensin hoidettu pois.

    Äänestä

  • belarus kirjoitti:

    Olisi mukava tietää kumpiko tässäkin tapauksessa oli ensin, alkoholismi vai masennus? Tosin kysymykseen on mahdotonta antaa varmaa vastausta, kun juomisesta ei yleensä heti voi sanoa, onko se alkoholistista.

    Kuitenkin yllättävän paljon suomalaisten masennuksesta johtuu alkoholista. Vaikka kuinka olisimme "erikoinen kansa" jolla masennus on kansantauti, ei pelkkä masennus yksistään selitä valtavaa masentuneiden määrää.

    Muualla länsimaissa kansasta noin 3% tarvitsee mielenterveyslääkitystä, ja meillä luku lähentelee kymmentä prosenttia? Me syömme siis liikaa mt-lääkkeitä, ja aivan varmasti alkoholismin hoito on yksi syy näiden syöttämiseen.

    Alkoholismi on oma primääri sairaus, joka pitäisi aina hoitaa joko ennen masennuksen hoitamista tai sitten sairauksia on hoidettava yhdessä.
    Pelkkä masennuslääkityksen syöttäminen alkoholistille vain mahdollistaa sen, että alkoholisti voi edelleen juoda.
    Juomisesta tehdään väärällä hoidolla(hankalat oireet poistamalla) mukavampaa.

    Itselläni kehitys kulki juuri tämän yleisen käytännön mukaan. Ensin vain join, olin siis puhdas alkoholisti. Sitten alkoi ilmaantua näitä yleisiä oireita, joihin sain tietysti benzo-lääkityksen. Juominen muuttui kerralla mukavammaksi, kun ei enää tarvinnut sairastaa krapulaa.
    Seurauksena oli sekakäyttö, ja todella vaikea koukku benzoihin. Alamäki olikin sitten nopea, ja parissa vuodessa olin valmis hakemaan apua.

    Kun pääsin eroon alkoholista (sekä benzoista), katosivat melko nopeasti myös uniongelmat, masennus sekä paniikkihäiriö(johon lääkitys alunperin määrättiin)?

    Tiedän muutamia ihan vastaavia tapauksia, joissa rankkakin lääktys on voitu turhana ajaa alas ja lopettaa, kun alkoholismi oireineen on ensin hoidettu pois.

    sulla menee nyt sekaisin masennuslääkkeet ja bentsot. aloittaja kirjoitti ja ilmeisesti tarkoitti masennuslääkkeitä, ssri/snri.

    sinä kirjoitat bentsoista.
    jälkimmäiset on kolmiolääkkeitä.
    noista kolmiolääkkeistä yhdessä juomien kanssa se ongelma vasta todella tulee silmille= sekakäyttäjä.
    silloin on lähtö lähellä johonkin suuntaa.


    aloittaja kyseli voisko masislääke auttaa juoppoa?
    voi kyllä auttaa jos on juomatta. kun olo sitten tasaantuu nii mitään autettavaa masista enää tuskin onkaan.
    on vaan edelleen selvittämätön alkoholiongelma, joi tai ei.

    kohtuukäyttäjää ne ei juoposta tee eikä pidä juoppoa juomatta.

    Äänestä

  • Kiitoksia taas kaikille, kun jaoitte kokemuksianne. Olen kuullut kammottavia tarinoita alkoholin lääkitsemisestä näillä ns. benzoilla ja myös mieheni suhtautuu tämäntyyppiiseen lääkitykseen erittäin kielteisesti. Kysymykseni koski tosiaankin serotoniinitasoa korjaavien, mietojen mielialalääkkeiden käyttämistä.

    Maallikkona on tietenkin helppo tehdä tällaisia keittiöpsykologisia tulkintoja, mutta mielestäni miehelleni on käynyt niin, että alunperin hän oli vain masentunut. Nuorena, menevänä ja menestyvänä masennukseen avun hakeminen olisi kuitenkin ollut liian kova pala ja pahaa oloa oli muutenkin mukavampi lääkitä hauskalla seuralla baareissa. Ja sitten oltiinkin tässä useammankin kirjoittajan mainitsemassa noidankehässä, jossa alkoholi pahentaa masennusta, masennus lisää juomista jne jne. Nyt juominen on muuttunut päivittäiseksi ja sen vaikutukset alkavat näkyä ja tuntua.

    Katsotaan nyt, miten huominen lääkärin tapaaminen vaikuttaa asioihin vai vaikuttaako mitenkään. En todellakaan odota mitään ihmeratkaisua kaikkiin ongelmiin, lähinnä vaan edes jonkinlaista toivonkipinää miehelleni - en itselleni.

    Aikaa varatessani oli järkyttävää huomata, että päihderiippuvuuksiin erikoistuneiden psykiatrien ensimmäiset vapaat ajat menivät 1-3 kuukauden päähän. Eli eiköhän tämä ole jonkinlainen indikaattori siitä, missä Suomi menee...

    Valoisaa syksyä!

    Äänestä

  • tavaton kirjoitti:

    sulla menee nyt sekaisin masennuslääkkeet ja bentsot. aloittaja kirjoitti ja ilmeisesti tarkoitti masennuslääkkeitä, ssri/snri.

    sinä kirjoitat bentsoista.
    jälkimmäiset on kolmiolääkkeitä.
    noista kolmiolääkkeistä yhdessä juomien kanssa se ongelma vasta todella tulee silmille= sekakäyttäjä.
    silloin on lähtö lähellä johonkin suuntaa.


    aloittaja kyseli voisko masislääke auttaa juoppoa?
    voi kyllä auttaa jos on juomatta. kun olo sitten tasaantuu nii mitään autettavaa masista enää tuskin onkaan.
    on vaan edelleen selvittämätön alkoholiongelma, joi tai ei.

    kohtuukäyttäjää ne ei juoposta tee eikä pidä juoppoa juomatta.

    Benzot ovat eri asia kuin nämä "kiltit" masennuslääkkeet, sen minäkin tiedän.

    Asian ydin oli kuitenkin siinä, että kun millä tahansa lääkityksellä tai hoivaamisella alkoholistin juomista helpotetaan, niin alkoholistin on silloin aina vain mukavampi juoda!

    Silloin kun masis on seurausta juomisesta (yleinen kaava), silloin masiksen hoitaminen on vain juomisen aiheuttaminen oireiden poistamista, ja silloin alkoholisti tietenkin pääsee taas juomaan nuoruuden innolla.

    Ainoa toimiva keino saada alkoholisti harkitsemaan juomisensa lopettamista, onkin saada hänet tajuamaan oma tilanteensa. Silloin juomisen aiheuttamia ongelmia ei saa poistaa tai piilotella, koska se vain auttaa alkoholistia juomaan lisää. Sitä kutsutaan juomisen mahdollistamiseksi.

    Äänestä

käynti antoi ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väsynyt vaimo kirjoitti:

Masennuksesta kärsivä alkoholistimieheni on lopultakin suostunut turvautumaan lääkärin apuun. Tämä on ensimmäinen kerta, kun hän hakee apua ongelmiinsa. Olemme varanneet ajan päihdeoriippuvuuksiin erikoistuneelle yleislääketieteen erikoislääkärille, yksityiselle terveysasemalle. Onko kellään tietoa tai omakohtaisia kokemuksia siitä, millaista apua tuolta taholta on realistisesti odotettavissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu