USKO on

ihanin asia, mitä ihminen osakseen voi saada, sillä usko Jumalan Sanaan vapauttaa ihmisen ensimmäisen Aadamin kuvasta, eli lihallisuudesta ja sielullisuudesta tehden uskovaisesta hengellisen.

Jokainen, joka uskoo Jeesukseen/Jumalan Sanaan, uskoo käskyjen voimassa oloon, sillä ilman lakia ei ole armoa ja vain laki voi ajaa ihmisen Kristukseen.

Moni ei ota lakia vastaan, sillä se on nyt ainoastaan RAKKAUDESSA ja monille rakkaus on pilkan ja ivan kohde, mutta siitä heidät tietääkin toisen orjiksi, sillä Jeesus ei ole heidän vapaata valintaansa häirinnyt, vaan on antanut heidän kasvaa omassa valinnassaan heidän tuottaa huonoa hedelmää. Hedelmistään puu tunnetaan ja kun niiton aika on, niin hedelmät tarkistetaan ja tuodaan jokaisen itsensä nähtäville, eli hedelmät osoittavat uskon ja ne osoittavat epäuskon ja kukaan, jonka eteen hedelmät laitetaan ei kykene niitä enää piilottamaan.

Jokainen saa tulla Jeesuksen luokse, mutta kenenkään ei ole pakko tulla, sillä Jumala loi ihmiselle vapaan tahdon ja jokainen saa valita joko ELÄMÄN JA SIUNAUKSEN, tai KUOLEMAN JA KIROUKSEN.

Laki kasvattaa Jeesuksen omat Häneen, sillä laki on annettu sitä varten, että jokainen voi tarkistaa itsestään onko hän kuuliainen Jumalan Sanalle, vai kuulainen jollekkin toiselle. Uskon tultua, ei ihminen ole enää lain alla, vaan elää lain kanssa sopusoinnussa.

Jos valvoessaan itseään huomaa, että paha riippuu kiini ja käskee kumoamaan Jumalan ikuisen lain, sen jonka Jeesus täytti, niin silloin ihmisellä on oikea asenne Jumalaan, sillä huomattuaan itsensä syntiseksi, on hän herännyt tunnustamaan tarvitsevansa JUMALAN SANAA/JEESUSTA ja koska hän sen tunnustaa, saa hän VOIMAN Jumalalta tulla Jumalan lapseksi.

Laki on hyvä, käskysana on hyvä ja tarpeellinen ja aina ennen Suomessa on opetettu Jumalan käskyjä, mutta lankeemus on kasvamasta kasvanut ja monet ovat hyljänneet käskyt, eli ikuisen lain, joka on liitonarkissa tänäänkin ja joka ei koskaan häviä.

Ilman lakia kukaan ei ymmärrä olevansa lankeemuksessa, eli olevansa ensimmäisen Aadamin kuva.

Jeesus antaa omilleen voiman ja ilon elää lain kanssa sopusoinnussa ja niin helposti, että ihminen ei voi kuin ihmetellä sitä, sillä pelkästään usko Jeesukseen synnyttää ihmisen uudeksi ja tekee hänestä Sanan mukaan elävän ja Sanan tekoja tekevän.

Laki, joka on hyvä, ajaa jokaisen nöyrän tunnustamaan lihallisuutensa ja Jeesus ottaa sen ihmisen antaman sinetin Jumalan totisuudesta vastaan ja silloin tapahtuu uudestisyntyminen ja ihminen tulee vapaaksi ja on rauhallinen ja iloinen.

Ensin on tyhjennys, eli ensikuvan, sielullisuuden kuolema ja sitten alkaa uusi.

Vanhaan ei uutta voi laskea, koska uuden ja vanhan sekoitus pakahduittaisia astian.
8129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

jotka ovat jo Jeesuksessa, mutta eivät ole alkaneet kantaa hyvää Hedelmää, hakataan pois, mutta ne oksat, jotka ovat alkaneet kantaa Hedelmää, puhdistetaan, jotta ne kantaisivat runsaamman sadon.

Johannes 15
1 "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.
2 Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.

3 Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
4 Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
5 Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.


6 Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.
7 Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen.
8 Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.
9 Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.


10 Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
11 Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.

12 Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.


13 Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.
14 Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.
15 En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.

16 Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi.

17 Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.
18 Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä.
19 Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.


20 Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi'. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.
21 Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.


22 Jos minä en olisi tullut ja puhunut heille, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt heillä ei ole, millä syntiänsä puolustaisivat.
23 Joka vihaa minua, se vihaa myös minun Isääni.
24 Jos minä en olisi tehnyt heidän keskuudessaan niitä tekoja, joita ei kukaan muu ole tehnyt, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt he ovat nähneet ja ovat vihanneet sekä minua että minun Isääni.


25 Mutta se sana oli käyvä toteen, joka on kirjoitettuna heidän laissaan: 'He ovat vihanneet minua syyttä'.
26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.
27 Ja te myös todistatte, sillä te olette alusta asti olleet minun kanssani."

Äänestä

eläneensä ilman lakia, eikä näin ollut ymmärtänyt olleensa syntinen, mutta kun laki tuli hänelle tutuksi, huomasi hän oman syyllisyytensä ja syntisyytensä ja koska hän sen huomasi, joutui hän pyytämään armoa, sillä synti, jonka hän itsestään löysi, oli hänelle kuolemaksi, mutta armon saatuaan ja saatuaan uskon Jeesukseen hän pelastui synnistä ja pääsi elämään, kuoleman kautta elämään.

Roomalaiskirje 7
4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.

5 Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,

6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.

7 Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse".
8 Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.

9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
10 ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
11 Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.

12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
13 Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.

Äänestä

ihmisopin sanomaa toit. Tuon sanoman kanssa EI KUKAAN JUMALAN YHTEYTEEN PÄÄSE.

Äänestä

Paavali opettaa, että ensin on ensimmäisen, eli sielullisen Aadamin kuva ja vasta sen jälkeen tulee toisen Aadamin, eli hengelliseksi tekevän Jeesuksen kuva, eli kaikkien kaikkialla on tehtävä parannus, jos tahtoo kasvaa Jumalaan ja pelastua.

2. Kor. 3:18
Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.

1. Korinttolaiskirje 15
1 Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte
2 ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet.
3 Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,
4 ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,
5 ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.
6 Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois.
7 Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille.
8 Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikäänkuin keskensyntynyt.
9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
10 Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.

11 Olinpa siis minä tai olivatpa he: näin me saarnaamme, ja näin te olette uskoon tulleet.
12 Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hän on noussut kuolleista, kuinka muutamat teistä saattavat sanoa, ettei kuolleitten ylösnousemusta ole?
13 Vaan jos ei ole kuolleitten ylösnousemusta, ei Kristuskaan ole noussut.
14 Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne;
15 ja silloin meidät myös havaitaan vääriksi Jumalan todistajiksi, koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan, että hän on herättänyt Kristuksen, jota hän ei ole herättänyt, jos kerran kuolleita ei herätetä.
16 Sillä jos kuolleita ei herätetä, ei Kristuskaan ole herätetty.
17 Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.
18 Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneetkin olisivat kadotetut.
19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.


20 Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.

22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
23 mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
24 sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
25 Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle".
26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
29 Mitä muutoin ne, jotka kastattavat itsensä kuolleitten puolesta, sillä saavat aikaan? Jos kuolleet eivät heräjä, miksi nämä sitten kastattavat itsensä heidän puolestaan?
30 Ja miksi mekään antaudumme joka hetki vaaraan?
31 Joka päivä minä olen kuoleman kidassa, niin totta kuin te, veljet, olette minun kerskaukseni Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
32 Jos minä ihmisten tavoin olen taistellut petojen kanssa Efesossa, mitä hyötyä minulle siitä on? Jos kuolleet eivät heräjä, niin: "syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna me kuolemme".
33 Älkää eksykö. "Huono seura hyvät tavat turmelee."

34 Raitistukaa oikealla tavalla, älkääkä syntiä tehkö; sillä niitä on, joilla ei ole mitään tietoa Jumalasta. Teidän häpeäksenne minä tämän sanon.
35 Mutta joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet heräjävät, ja millaisessa ruumiissa he tulevat?"



36 Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole!
37 Ja kun kylvät, et kylvä sitä vartta, joka on nouseva, vaan paljaan jyvän, nisun jyvän tai muun minkä tahansa.
38 Mutta Jumala antaa sille varren, sellaisen kuin tahtoo, ja kullekin siemenelle sen oman varren.
39 Ei kaikki liha ole samaa lihaa, vaan toista on ihmisten, toista taas karjan liha, toista on lintujen liha, toista kalojen.

40 Ja on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita; mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten.
41 Toinen on auringon kirkkaus ja toinen kuun kirkkaus ja toinen tähtien kirkkaus, ja toinen tähti voittaa toisen kirkkaudessa.
42 Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;
43 kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa;

44 kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.
45 Niin on myös kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu"; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.


46 Mutta mikä on hengellistä, se ei ole ensimmäinen, vaan se, mikä on sielullista, on ensimmäinen; sitten on se, mikä on hengellistä.


47 Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on taivaasta.
48 Minkäkaltainen maallinen oli, senkaltaisia ovat myös maalliset; ja minkäkaltainen taivaallinen on, senkaltaisia ovat myös taivaalliset.
49 Ja niinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva taivaallisen kuva.
50 Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta.
51 Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
52 yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
53 Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
54 Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu".
55 "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?"

Äänestä

suu puhuu. Ihminen julistetaan sanoista vanhurskaaksi, tai syylliseksi ja siksipä uskovainen on hidas vihaan ja välttää riitapukareita, sillä uskovainen tahtoo olla kunniaksi Jumalalle ja pyrkii elämään kaikkien kanssa sovussa, jos se suinkin on mahdollista.

Matteus 12
30 Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.
31 Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta.
32 Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.


33 Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan.
34 Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
35 Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.

36 Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.
37 Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."

Äänestä
  • kun sydän on täynnä kirjaimia sitä se versoo, mutta kun sydämen on täyttänyt Jeesus Totuuden Henki silloin täyttää sydämen ja tällaisesta sydämestä
    kumpuaa vain ja ainoastaan sitä mikä Jumalan on EI SIIS SITÄ MIKÄ IHMISTEN ON.

    Näin siis näkyy mitä hedelmää kunkin sydän kumpuaa.

    Kukaan ei tule Jumalaa kohtaamaan kirjaimia latelemalla siksi on järkyttävää nähdä missä uskossa ihmiset ovat KIRJAIN USKOSSA ja kirjain EI MUUTA TEE KUIN KUOLETTAA aivan niin kuin
    SANA senkin ilmoittaa.

    JA VOI, kun ne jotka kirjaimeen tuijottavat TUIJOTTAISIVAT SITTEN KAIKKIIN KIRJAIMIN niin voisivat HERÄTÄKIN todellisuuteen, TOTUUTEEN.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    kun sydän on täynnä kirjaimia sitä se versoo, mutta kun sydämen on täyttänyt Jeesus Totuuden Henki silloin täyttää sydämen ja tällaisesta sydämestä
    kumpuaa vain ja ainoastaan sitä mikä Jumalan on EI SIIS SITÄ MIKÄ IHMISTEN ON.

    Näin siis näkyy mitä hedelmää kunkin sydän kumpuaa.

    Kukaan ei tule Jumalaa kohtaamaan kirjaimia latelemalla siksi on järkyttävää nähdä missä uskossa ihmiset ovat KIRJAIN USKOSSA ja kirjain EI MUUTA TEE KUIN KUOLETTAA aivan niin kuin
    SANA senkin ilmoittaa.

    JA VOI, kun ne jotka kirjaimeen tuijottavat TUIJOTTAISIVAT SITTEN KAIKKIIN KIRJAIMIN niin voisivat HERÄTÄKIN todellisuuteen, TOTUUTEEN.

    Jumalan sanaa;

    Room. 10:17
       
    Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.

    Äänestä

  • sanaa. kirjoitti:

    Jumalan sanaa;

    Room. 10:17
       
    Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana.

    sinulla on minun Raamatussa lukee näin:
    "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta"

    Ja nyt kun näit tuon TOTUUDEN kerro mitä se tarkoittaa? SILLÄ EI SE PELKKIIN KIRJAIMIN JÄÄ.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelastus ja kirjoitti:

ihanin asia, mitä ihminen osakseen voi saada, sillä usko Jumalan Sanaan vapauttaa ihmisen ensimmäisen Aadamin kuvasta, eli lihallisuudesta ja sielullisuudesta tehden uskovaisesta hengellisen.

Jokainen, joka uskoo Jeesukseen/Jumalan Sanaan, uskoo käskyjen voimassa oloon, sillä ilman lakia ei ole armoa ja vain laki voi ajaa ihmisen Kristukseen.

Moni ei ota lakia vastaan, sillä se on nyt ainoastaan RAKKAUDESSA ja monille rakkaus on pilkan ja ivan kohde, mutta siitä heidät tietääkin toisen orjiksi, sillä Jeesus ei ole heidän vapaata valintaansa häirinnyt, vaan on antanut heidän kasvaa omassa valinnassaan heidän tuottaa huonoa hedelmää. Hedelmistään puu tunnetaan ja kun niiton aika on, niin hedelmät tarkistetaan ja tuodaan jokaisen itsensä nähtäville, eli hedelmät osoittavat uskon ja ne osoittavat epäuskon ja kukaan, jonka eteen hedelmät laitetaan ei kykene niitä enää piilottamaan.

Jokainen saa tulla Jeesuksen luokse, mutta kenenkään ei ole pakko tulla, sillä Jumala loi ihmiselle vapaan tahdon ja jokainen saa valita joko ELÄMÄN JA SIUNAUKSEN, tai KUOLEMAN JA KIROUKSEN.

Laki kasvattaa Jeesuksen omat Häneen, sillä laki on annettu sitä varten, että jokainen voi tarkistaa itsestään onko hän kuuliainen Jumalan Sanalle, vai kuulainen jollekkin toiselle. Uskon tultua, ei ihminen ole enää lain alla, vaan elää lain kanssa sopusoinnussa.

Jos valvoessaan itseään huomaa, että paha riippuu kiini ja käskee kumoamaan Jumalan ikuisen lain, sen jonka Jeesus täytti, niin silloin ihmisellä on oikea asenne Jumalaan, sillä huomattuaan itsensä syntiseksi, on hän herännyt tunnustamaan tarvitsevansa JUMALAN SANAA/JEESUSTA ja koska hän sen tunnustaa, saa hän VOIMAN Jumalalta tulla Jumalan lapseksi.

Laki on hyvä, käskysana on hyvä ja tarpeellinen ja aina ennen Suomessa on opetettu Jumalan käskyjä, mutta lankeemus on kasvamasta kasvanut ja monet ovat hyljänneet käskyt, eli ikuisen lain, joka on liitonarkissa tänäänkin ja joka ei koskaan häviä.

Ilman lakia kukaan ei ymmärrä olevansa lankeemuksessa, eli olevansa ensimmäisen Aadamin kuva.

Jeesus antaa omilleen voiman ja ilon elää lain kanssa sopusoinnussa ja niin helposti, että ihminen ei voi kuin ihmetellä sitä, sillä pelkästään usko Jeesukseen synnyttää ihmisen uudeksi ja tekee hänestä Sanan mukaan elävän ja Sanan tekoja tekevän.

Laki, joka on hyvä, ajaa jokaisen nöyrän tunnustamaan lihallisuutensa ja Jeesus ottaa sen ihmisen antaman sinetin Jumalan totisuudesta vastaan ja silloin tapahtuu uudestisyntyminen ja ihminen tulee vapaaksi ja on rauhallinen ja iloinen.

Ensin on tyhjennys, eli ensikuvan, sielullisuuden kuolema ja sitten alkaa uusi.

Vanhaan ei uutta voi laskea, koska uuden ja vanhan sekoitus pakahduittaisia astian.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu