Usko on

"Turistien harhat lisääntyvät Jerusalemissa joulunaikaan
Jerusalem-syndrooma vie kymmeniä sairaalaan18.12.2007 14:20



Jos törmäät Jerusalemin kaduilla saarnamieheen vain valkoinen lakana asunaan, voi kyseessä hyvinkin olla Jerusalem-syndroomasta kärsivä turisti.

Kaupungissa toimitetaan vuosittain nelisenkymmentä ihmistä hoitoon sen jälkeen kun he ovat nähneet jumalallisia ilmestyksiä tai kuvitelleet olevansa itse jokin Raamatun hahmoista.Harhaisia turisteja havaitaan Jerusalemissa erityisesti joulunpyhien ja pääsiäisen tienoilla.

Matkaopas Avi Green muistaa muutaman vuoden takaa tapauksen, jossa 19-vuotias amerikkalaisnuori näki Itkumuurin aukeavan edessään ja Messiaan astuvan esiin.

- Hänestä tuli harhainen ja väkivaltainen. Hänet oli vietävä sairaalaan, Green muistelee.

Ilmiö on tunnettu Jerusalemissa vuosikymmenten takaa. Kaupunkiin perustettiin jo yli 20 vuotta sitten poliisin erikoisyksikkö, jonka tehtävänä on poimia harhoista kärsivät turistit kaduilta ja toimittaa heidät sairaalahoitoon.

Kohtaus voi
kestää päiviä

- Syndrooma puhkeaa yleensä ensimmäisellä matkalla Pyhälle maalle -- kun matkustuksesta johtuvan aikaerorasituksen päälle lisää muutaman valvotun yön, turistit alkavat samaistua raamatullisiin hahmoihin, kertoo sairaustapauksia tutkinut lääkäri Gregory Katz.

Katzin mukaan oireiden alkuvaiheessa potilaasta tulee ensin levoton ja hermostunut. Hän haluaa kierrellä kaupungilla yksin ja lopulta irtautuu matkaseurueestaan. Viimeisessä vaiheessa potilas päätyy yleensä jonkin tärkeän uskonnollisen monumentin eteen hotellin lakanoihin kääriytyneenä.

Eräs Katzin potilaista oli 35-vuotias nainen, joka kolme yötä valvottuaan alkoi uskoa olevansa Neitsyt Maria. Nainen lähti hotellihuoneestaan pukeutuneena vain lakanasta kyhäämäänsä toogaan ja alkoi saarnata kadulla synnittömästä elämästä.

- Yleensä kohtaus kestää muutaman päivän, jonka jälkeen potilas ei yleensä muista mitä on tapahtunut, Katz kuvailee.

STT-Reuters"
156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Otsikkosi "Usko on mielisairaus" ei pidä paikkaansa. Se on vain oma käsityksesi ja sen totuusarvo todistettavasti on sen mukainen.

Usko ei ole mielisairaus. Sitä ei löydy sairausluokituksesta. Mielen alueen sairaudet ja häiriötilat voivat kohdata yhtä hyvin uskovaisia kuin ei-uskonnollista uskoa tunnustavia.

Jerusalem-syndrooma on sukua Stendahl-syndroomalle. Ylenpalttinen kauneuden kokemus voi saada ihmisen tasapainottomaan tilaan.

Myös ns. Stendahlin syndrooma iskee usein turisteihin, ja monissa Keski- ja Etelä-Euroopan kulttuurikohteissa kohtauksesta kärsiviä osataankin hoitaa oireiden mukaisesti.

Varsinkin Italian valtava taideaarteisto voi puhkaista katsojassa mainitun syndrooman. Oireyhtymä on saanut nimensäkin ranskalaisen kirjailijan Henri Beyle Stendahlin mukaan, joka vuonna 1817 Firenzessä joutui sellaisen tunnekuohun valtaan näkemästään, että luuli kuolevansa.

Myös musiikki voi johtaa Stendahl-kohtaukseen.
Jopa laajoissa tiede- tai muissa kongresseissa voi olla vaarana joutua syndrooman uhriksi tapahtuman runsaan tarjonnan vuoksi. Sen vuoksi kaikissa näissä olisi syytä suorittaa valikoivaa priorisointia.

Uskon elämäänkin pätee sama. Liiallinen elämysten hankinta voi johtaa tunne-elämän aktivoitumiseen jopa sairauden oirein. Uskovaisenkin on syytä priorisoida tapahtumiin osallistumiset ja välttää massiivisia tunnekuohuja aiheuttavia tilanteita. Varsinkin, jos on persoonaltaan helposti mukaan tempautuva.

Oman seurakunnan kokoontumiset eivät johda sekoamisiin, kun pidetään huoli, ettei kuka tahansa vierailija pääse päästelemään omia höyryjään kuulijoiden päälle. Pyhän Hengen tapa toimia on rakentava ja parantava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielisairaus. kirjoitti:

"Turistien harhat lisääntyvät Jerusalemissa joulunaikaan
Jerusalem-syndrooma vie kymmeniä sairaalaan18.12.2007 14:20



Jos törmäät Jerusalemin kaduilla saarnamieheen vain valkoinen lakana asunaan, voi kyseessä hyvinkin olla Jerusalem-syndroomasta kärsivä turisti.

Kaupungissa toimitetaan vuosittain nelisenkymmentä ihmistä hoitoon sen jälkeen kun he ovat nähneet jumalallisia ilmestyksiä tai kuvitelleet olevansa itse jokin Raamatun hahmoista.Harhaisia turisteja havaitaan Jerusalemissa erityisesti joulunpyhien ja pääsiäisen tienoilla.

Matkaopas Avi Green muistaa muutaman vuoden takaa tapauksen, jossa 19-vuotias amerikkalaisnuori näki Itkumuurin aukeavan edessään ja Messiaan astuvan esiin.

- Hänestä tuli harhainen ja väkivaltainen. Hänet oli vietävä sairaalaan, Green muistelee.

Ilmiö on tunnettu Jerusalemissa vuosikymmenten takaa. Kaupunkiin perustettiin jo yli 20 vuotta sitten poliisin erikoisyksikkö, jonka tehtävänä on poimia harhoista kärsivät turistit kaduilta ja toimittaa heidät sairaalahoitoon.

Kohtaus voi
kestää päiviä

- Syndrooma puhkeaa yleensä ensimmäisellä matkalla Pyhälle maalle -- kun matkustuksesta johtuvan aikaerorasituksen päälle lisää muutaman valvotun yön, turistit alkavat samaistua raamatullisiin hahmoihin, kertoo sairaustapauksia tutkinut lääkäri Gregory Katz.

Katzin mukaan oireiden alkuvaiheessa potilaasta tulee ensin levoton ja hermostunut. Hän haluaa kierrellä kaupungilla yksin ja lopulta irtautuu matkaseurueestaan. Viimeisessä vaiheessa potilas päätyy yleensä jonkin tärkeän uskonnollisen monumentin eteen hotellin lakanoihin kääriytyneenä.

Eräs Katzin potilaista oli 35-vuotias nainen, joka kolme yötä valvottuaan alkoi uskoa olevansa Neitsyt Maria. Nainen lähti hotellihuoneestaan pukeutuneena vain lakanasta kyhäämäänsä toogaan ja alkoi saarnata kadulla synnittömästä elämästä.

- Yleensä kohtaus kestää muutaman päivän, jonka jälkeen potilas ei yleensä muista mitä on tapahtunut, Katz kuvailee.

STT-Reuters"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu