Taksi syytteeseen

Taksikuski jättää sekavassa humalatilassa olevan alaikäisen tytön heitteille tien varteen keskellä yötä.

Kaverit samassa taksissa antavat taksikuskin jättävät alaikäisen kaverinsa yksin tien varteen, kukaan ei ole huolissaan sekavassa tilassa olevan "ystävänsä" selviytymisestä.

Tyttö ihan muutaman kerran löi niskatukea ja karjui, hellanlettas! Kuinkahan moni aikuinen tekee taksissa kännissä samaa ja on vakivaltaisempi ilman että hänet jätetään tienvarteen?

Naistaksikuski suree vain että autoon olisi voinut tulla jotakin, heitteillejättämänsä tytön hengellä ei niin väliä.

Mielestäni heidät kaikki tulisi asettaa syytteeseen heitteillejätöstä. Erityisesti kuitenkin aikuinen, selvinpäin ollut taksikuski. Täysin vastuutonta toimintaa aikuiselta ihmiseltä.

Olisikohan taksikuski jättänyt oman lapsensa noista syistä samaan paikkaan pimeänä ja sateisena syysyönä?

Nyt sitten kaikki taksiin jääneet jeesustelevat lehdissä suruaan ja osanottoaan, oksettavaa!
8258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mitä VITTUA sitä pitää ALAIKÄSIEN ryypätä noin saatanasti?

Äänestä
  • Toki vanhempienkin pitää kantaa vastuunsa asiasta, mutta kyse ei olekaan siitä miksi hän oli humalassa, vaan siitä että aikuinen jättää humalaisen alaikäisen heitteille, olisi voinut viedä vaikka poliisiasemalle.

    Vastuu on aina aikuisella!

    Äänestä

  • Mielipide_1 kirjoitti:

    Toki vanhempienkin pitää kantaa vastuunsa asiasta, mutta kyse ei olekaan siitä miksi hän oli humalassa, vaan siitä että aikuinen jättää humalaisen alaikäisen heitteille, olisi voinut viedä vaikka poliisiasemalle.

    Vastuu on aina aikuisella!

    Vanhempien vastuulla on ainakin se mistä alaikäinen sai alkoholia ja poliisi voisi selvittää lestinheittäjä(t).

    Äänestä

  • Mielipide_1 kirjoitti:

    Toki vanhempienkin pitää kantaa vastuunsa asiasta, mutta kyse ei olekaan siitä miksi hän oli humalassa, vaan siitä että aikuinen jättää humalaisen alaikäisen heitteille, olisi voinut viedä vaikka poliisiasemalle.

    Vastuu on aina aikuisella!

    JÄTETÄ YKSIN! KAVERIT ENEMMIN SYYLLISIÄ! TAKSIKUSKI EI TYTTÖÄ TUNTENUT!

    Äänestä

  • KAVERIA EI kirjoitti:

    JÄTETÄ YKSIN! KAVERIT ENEMMIN SYYLLISIÄ! TAKSIKUSKI EI TYTTÖÄ TUNTENUT!

    Taksikuski kuitenkin aikuinen ja selvinpäin, se että ei tunteminen ei poista vastuuta.

    Olisi aika outoa jos tuntemattoman ihmisen saisi luvallisesti jättää heitteille kuolemaan.

    Äänestä

  • tuttu tai tuntematon kirjoitti:

    Taksikuski kuitenkin aikuinen ja selvinpäin, se että ei tunteminen ei poista vastuuta.

    Olisi aika outoa jos tuntemattoman ihmisen saisi luvallisesti jättää heitteille kuolemaan.

    taksissa päätti heittää ystäväsä ulos. Kaveria ei jätetä, eli jonkun olisi pitänyt jäädä seuraksi. Te räkä-nuoret ette ota vastuuta mistään vaan syötte toistenne eväät ja syytätte asiasta vanhempianne. Olette velttoja räkä-nuoria.

    Äänestä

Erityisesti kuitenkin aikuinen, selvinpäin ollut taksikuski. Täysin vastuutonta toimintaa aikuiselta ihmiseltä. HUMALA EI POISTA VASTUUVELVOLLISUUTTA TOISILTAKAAN. KOKO JEGI SYYTTEESEEN!

Äänestä

Koko porukka täysin vastuuttomia niin kyydittävätkin kuin kuski. Tässä olisi ollut nyt se yhteisöllinen välittämisen paikka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lautamies kirjoitti:

Taksikuski jättää sekavassa humalatilassa olevan alaikäisen tytön heitteille tien varteen keskellä yötä.

Kaverit samassa taksissa antavat taksikuskin jättävät alaikäisen kaverinsa yksin tien varteen, kukaan ei ole huolissaan sekavassa tilassa olevan "ystävänsä" selviytymisestä.

Tyttö ihan muutaman kerran löi niskatukea ja karjui, hellanlettas! Kuinkahan moni aikuinen tekee taksissa kännissä samaa ja on vakivaltaisempi ilman että hänet jätetään tienvarteen?

Naistaksikuski suree vain että autoon olisi voinut tulla jotakin, heitteillejättämänsä tytön hengellä ei niin väliä.

Mielestäni heidät kaikki tulisi asettaa syytteeseen heitteillejätöstä. Erityisesti kuitenkin aikuinen, selvinpäin ollut taksikuski. Täysin vastuutonta toimintaa aikuiselta ihmiseltä.

Olisikohan taksikuski jättänyt oman lapsensa noista syistä samaan paikkaan pimeänä ja sateisena syysyönä?

Nyt sitten kaikki taksiin jääneet jeesustelevat lehdissä suruaan ja osanottoaan, oksettavaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu