Ovatko karjalaiset ainaista uikuttajaa ja valittajaa? Ruotsiin lähti pakosta leipää syömään ja työtä tekemään ½ miljoonaa suomalaista (pohjalaisia, lappilaisia, hämäläistä, savolaista jne..). Eivät he kiluju marmattamassa ja vaatimassa ympäriinsä "pianojaan ja kartanoitaan". Heitä on jopa enemmän, kuin siirtokarjalaisia.
Lisää on satoja tuhansia joutunut pakosta tulemaan Kehäkolmoselle, purrakseen leipää. Heillä ei ole yhdistyksiä, järjestöjä ja liittoja marisemassa ainaista kaipuutaan ja palaamisensa vaatimuksia synnyinseuduilleen. Heidän lapsensa ovat alusta alkaen sopeutuneet vantaalaisiksi tai nurmijärveläisiksi. Ne, jotka ovat halunneet palata, ovat sen tehneet omilla kustannuksillaan synnyinseuduilleen.
Karjalaisperäinen väestö lapsineen on siis heikompilahjaista ja taipuvaista kalastamaan sympatiaa ja apua toisilta. Heillä on myös geenistössään jokin kamala virhe, kun 1960-luvulla Turussa syntyneet ovat kaukokaipuussaan näkevinään isiensä suurkartanoita ja kullattuja kupoleita siellä Karjalassa. Kummallinen sairaus, jota ei kai ole tutkittu.
En karjalaisten lapsena 1950-luvulla syntyneenä pystyisi jatkamaa tälläkin saitilla olevaa karjalaispaatoksen väkätystä ja tekokaipuuta asiaan, johon ei ole kosketuspintaa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä pitää vastustaa. Venäjä on arvaamaton ja voi palauttaa karjalan!
Mitä minä vastustan? Kerroin vain, että meissä siirtolaiskarjalaisten lapsissa lienee melkoista kusipäisyyttä ja vanhempien kieroon kasvattamista.
Kerro sinä lisää! Lopeta tuon yhden lauseen työntäminen tänne päivittäin!
Kyllä pitää vastustaa. Karjalan palautuksen vastustajat ovat arvaamattomia ja voivat vielä lopettaa koko vastustuksen jos heitä ei vastusteta. Ketäs me sitten vastustettaisiin, jos ei Karjalan palautuksen vastustajia?
Älä puhu paskaa, pohjalaisluuseri.
"Karjalaisperäinen väestö lapsineen on siis heikompilahjaista ja taipuvaista kalastamaan sympatiaa ja apua toisilta."
Niin he heikkolahjaiset vaan Nobelin palkintoja saavat...:D:D
"Niin he heikkolahjaiset vaan Nobelin palkintoja saavat...:D:D "
Eihän sellaista ole saanut kuin vasta yksi Viipurissa syntynyt ja hänenkin isänsä oli norjalainen.
niin, mitä eräällekin tuttavalle. Lähti kerran porukan kanssa Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen sitä sukunsa kotitilan paikkaa katsomaan, että mitenkäs kummonen se sitten olikaan, kun sitä niin kaiholla pitää muistella. Kotitila oli ollu halvatun hienolla paikalla, pihasta näkyi kolmelle järven selälle ja sieltä tunkiosta löyty oikeasti ne piilotetut pöytähopiat.
Että kyllä siellä on saattanut olla niitä oikeestikin hienoja paikkoja. Onhan se Laatokka vähän erilainen järvi, mitä nyky-Suomen lammikot, ja kasvi- ja eläinkunta on eteläisemmän rehevää.
Pihassa asuu yksi evakonevakonevakon poika, joka lähti sinne etsimään halpaa pillua. Löysi joka päivälle uuden venakon kympillä ja poislähtessä sille annettiin 87 karjalaisten flyygeliä vietäväksi Suomeen.
Kyllä karjala on mukanava. Siellä kasvaa banaanit ja leijonat.