Olen 22-vuotias mies ja hankkimassa vuokra-asuntoa Oulusta ja kysyisin mille alueelle kannattaisi muuttaa? Alueella tulisi olla elämää, muttei mitään "hörhö" aluetta.
Mihin asuinalueelle oulussa muuttais?
Mies22
5818
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuira, Toppila, Rajakylä tai keskusta niin ei käy aika pitkäksi.
Tuira, Toppila ja Rajakylä ovat pahinta aluetta. Oulu on kuitenkin kiva kaupunki, joten niissäkin voit viihtyä. Riippuen mistä tulet. Jos olet asunut Helsingin Itä-keskuksessa, Tampereen Hervannassa tai Lahden Liipolassa, niin tulet rauhalliseen paratiisiin.
Keskustan alue on kuitenkin mielestäni mukavinta. Olen asunut keskustassa tosi pitkään. Vilkasta, mutta eipä ole lähiö-ongelmia.
Hankalaa sanoa. Ainoastaan ikäs vuoksi, ja jos elämää pitää olla, voisin suositella heinäpäätä, karjasiltaa, raksilaa, myllytullia, intiötä. Ne ovat 1-2km keskustasta ja hyviä alueita! Alueilla asuu pääpiirteissään vanhuksia ja nuoria. Asunnot melko pitkälle omistuksessa, joten vaikka nuoria on, ei meno ole vaarallista tai liian vilkasta(omistajat katsovat tarkkaan kenellä kämppiä vuokraavat!).
Tervetuloa!
Helpompi tosiaan luetella levottomat alueet, joita ei voi suositella kunnon kansalaisille: Rajakylä, Meritoppila, Kaukovainio. Näissä kaikissa huomattava määrä kaupumgin vuokra-asuntoja. Eli kaikki sossu tapaukset: entiset vangit, maahanmuuttajat, narkomaanit, romanit mm. tuovat väriä taajamaan. En tarkoita, että kaikki sosiaalitoimiston asiakkaat ovat ongelmatapauksia, mutta valitettavan moni on. Tuirassa ei liene kaupungin vuokra-asuntoja, en tiedä miksi sitä on sanottu huonoksi alueeksi. Tuirassa on paljon pieniä kerrostaloasuntoja. Mainitsemillani alueilla myytävien asuntojen hinnat ovat huomattavasti alhaisemmat kuin muualla Oulua (Ei Tuirassa). Jos ulkopaikkakuntalainen ostaa Oulusta asunnon, niin raukka helposti ostaa jostakin näistä kun edullisempi hinta houkuttaa...
Entisenä Rajakyläisenä voin sanoa ettei tämä niin paha ole mikä yleinen käsitys. Asuin vuokra rivitalossa 12v. Omakotialueet tosi rauhallisia ja samoin nämä rivarit vaikka vuokrataloja (eivät kaikki). Huonointa ovat baarin välittömasä läheisyydessä olevat vuokra asunnot, muttei niistä haittaa ole koko kylälle. Tällä hetkellä myös Kaakkuri kuuluu tähän listaan, paljon vuokra taloja. Ps. Voisin muuttaa milloin tahansa uudestaan Rajakylään.