Tähtipöllön

Tähtipöllö kirjoittaa:

"Homous saa aikaan JÄRKYYTTÄVÄÄ PAHUUTTA , väkivaltaa, murhaajia ja he saastuttavat koko yhteiskunnan pahuudellaan (sitten ihmetellään: miksi tulee "Jokeloita-Kauhajokia"), ja kaiken huipuksi pahuudessaan he laittavat kaiken Jumalan syyksi, jota he vihaavat."

Miksi näitä sikiää nimenomaan helluntailaisuudesta ja muista vapaista suunnista?

Mikä näissä uskonnoissa on sellaista, joka vääristää kyvyn nähdä asioita realistisesti ja havaita niiden syy-yhteyksiä vähääkään loogisesti?
28650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Harmittomia veikkoja nuo 'Tähtipöllön' kaltaiset ääriuskovat. Kunnes saavat valtaa.

'Tähtipöllön' tavoin ajattelevat ihmiset ovat aiheuttaneet maailmassa aika monta käsittämätöntä murhenäytelmää.

Hitler on tietenkin tunnetuin. 'Tähtipöllön" ajattelutapa sekä julkituotu mielipide on kuin yksi yhteen siitä mitä Hitler ajatteli juutalaisisa, syyttäen heitä kaikesta mahdollisesta pahasta ja vastoinkäymisistä koko Euroopassa. Samoin toimivat Stalin ja Mao vainoten ihmisryhmiä, joiden katsoivat olevan kaiken pahan alku ja juuri. Vainoten siis 'syyllisiä' joiden toki tänään tiedetään olleen syyttömiä.

Rajattomasti valtaa saadessaan tuon kaltaiset ihmiset ovat äärettömän vaarallisia.

Äänestä
  • Jes. 5:20
       
    "Voi niitä, jotka sanovat pahan hyväksi ja hyvän pahaksi, jotka tekevät pimeyden valkeudeksi ja valkeuden pimeydeksi, jotka tekevät karvaan makeaksi ja makean karvaaksi!"

    Äänestä

"Miksi näitä sikiää nimenomaan helluntailaisuudesta ja muista vapaista suunnista?"

Koska ainoastaan näissä voi vapaasti möläytellä mitä älyvapaimpia mielipiteitä ilman, että kukaan huomaa typerykseksi?

Äänestä
  • ja pilkata sitä mukaan kun he laukovat omia järjettömyyksiään. ja nimenomaan PITÄÄ pilkata. hitlerinkin nousi joukkoineen aikanaan valtaa juuri siksi että niin harva vastusti häntä. valtaosa oli hiljaa. ja seurauksethan me tiedämme kaikki.

    Äänestä

  • umpi-hetero kirjoitti:

    ja pilkata sitä mukaan kun he laukovat omia järjettömyyksiään. ja nimenomaan PITÄÄ pilkata. hitlerinkin nousi joukkoineen aikanaan valtaa juuri siksi että niin harva vastusti häntä. valtaosa oli hiljaa. ja seurauksethan me tiedämme kaikki.

    me helluntailasiet RAKASTAMME Jumalan valittua kansaa Israelia.
    * Me rakastamme homojakin, ja kaikkia ihmisiä, sinuakin umppari, usko tai älä, totta se on.
    * Jeesus kun on kuollut kaikkien puolesta, antanut heneknsä Hitlerinkin puolesta, jos vaan olisi hoksannut kääntyä Jeesuksen puoleen, olisi saanut kaikki tekemäsnsä kauheudet anteeksi.
    * Mutta kun Jeesus oli juutalainen, ja heitähän aatu vihasi, niin ei voinut mennä yhden Juutalaisen eteen polvilleen, armoa anomaan. Sinä voit mennä, vaikka heti, ja takaan, että saat anteeksi annon, ja uuden sydämen, sinä alat rakastaa minua ja jokaista hellluntailaista, ja ennenkaikkea Juutalaista Jeesusta Kristusta! Usko pois!

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    Te ETTE taatusti rakasta homoja. Ainakin sinä selität vihaavasti saatanallista eheytyspaskaasi, siis VIHAAT vimmaisen katkerasti meitä, jotka uskallamme olla sellaisia, kuin Luoja on luonut.

    Olet natsien kanssa samalloa asialla - hekin vihasivat homoja.

    Israel on terrorin valtio, jonka väkibvaltaisuus on sopimatonta kristityn puolustettavaksi. Vain täysi ääliö ottaa sodassa toisen puolen lemmikikseen, kuten sinä teet. Olet terroristivaltion hyysääjä, väkivallan asiamies.

    Äänestä

  • umpi-hetero kirjoitti:

    ja pilkata sitä mukaan kun he laukovat omia järjettömyyksiään. ja nimenomaan PITÄÄ pilkata. hitlerinkin nousi joukkoineen aikanaan valtaa juuri siksi että niin harva vastusti häntä. valtaosa oli hiljaa. ja seurauksethan me tiedämme kaikki.

    .....enemmän kuin kyseenalaista verrata nyt keskenään Hitleriä tekoineen ja helluntailaisia!!

    Siinäpähän palstan ykkösriekkuja paljastaa harkinta- ja älylliset kykynsä!

    Äänestä

""SAARI OLI SIIS HOMO
Kirjoittanut: tunnen mä 25.9.2008 klo 10.33

Luonnollisesti Kauhajoen murhaaja Saari joutui
koulukiusatuksi,koska hänen homokaveri opiskeli
samalla luokalla,joten nuorukaisten homosuhde
paljastui opiskelutovereille.Siitä huolimatta
Saari murhasi jopa homokaverinsa,koska
homosuhde perustuu vihaan.Näin ollen vihan todellinen
syy oli Saaren homoseksuaalisuus,jonka toki poliisikin jo tietää. "

Miksi et laittanut koko kirjoitustani esille?

Huomaan, että homoilla on tosi rauhaton olo kun avataan Raamattu.

Äänestä
  • Sait siis 100%:n varmuuden Matti Saaren homoseksuaalisuudesta jostakin anonyymina kirjoitetusta keskustelupalstan viestistä ja sen perusteella katsot perustelluksi syyttää homoja koko maailman pahuudesta?

    Voi Sinua, aivokääpiöiden jättiläinen.

    Äänestä

  • jättiläinen... kirjoitti:

    Sait siis 100%:n varmuuden Matti Saaren homoseksuaalisuudesta jostakin anonyymina kirjoitetusta keskustelupalstan viestistä ja sen perusteella katsot perustelluksi syyttää homoja koko maailman pahuudesta?

    Voi Sinua, aivokääpiöiden jättiläinen.

    Ei savua ilman tulta.

    Tutkimukset osoittavat kuitenkin, että homoseksuaaleilla on enemmän terveyteen ja ihmissuhteisiin liittyviä ongelmia kuin heteroseksuaaleilla.

    "Ferguson (ym. 1999) seurasi 21 vuoden ajan Uudessa Seelannissa kaikkia eräällä asuinalueella syntyneitä nuoria. Tutkittuja oli yli tuhat ja haastateltavat olivat 21 vuoden ikäisiä. Tutkimus totesi, että homo-, lesbo- ja biseksuaalinuorilla (GLB) oli heteroseksuaaleja nuoria enemmän mielenterveysongelmia: vakavaa masennusta, itseluottamusvaikeuksia, yleistä ahdistuneisuutta, käytöshäiriöitä, riippuvuutta nikotiiniin ja kemiallisiin aineisiin, moniongelmaisuutta, itsemurha-ajatuksia ja itsemurhayrityksiä.

    Tieteelliset tutkimukset vahvistavat, että uskolliset pitkäikäiset homo- ja lesbosuhteet ovat harvinaisuus. Homoseksuaalisten suhteiden ongelmat ovat peräisin ehkä kahdesta lähteestä. Ensimmäisen ongelman aiheuttaa toisen sukupuolen tasapainottavan vaikutuksen puute.

    Toinen syy suhteissa ilmeneviin vaikeuksiin liittyy homoseksuaalisuuden syntyyn. Lapsuuden ja nuoruuden ongelmallinen kehitys on jättänyt jälkensä. Samat kokemukset, jotka ovat aiheuttaneet homouden synnyn sabotoivat myös rakkaussuhdetta. Näitä ovat lapsuuden hyväksikäyttökokemukset, ongelmallinen perhetausta, koulukiusaaminen, erilaisuuden tunne ja eristyminen.

    Tutkimusten mukaan seuraavat ongelmat ja terveysriskit liittyvät läheisesti homoseksuaalisuuteen:

    1. Homomiehillä on enemmän satunnaisia seksisuhteita kuin heteromiehillä. Tästä aiheutuu myös se, että seksitaudit ovat yleisempiä homomiehillä.
    2. Homo- ja lesbosuhteet ovat lyhyempiä verrattuina heterosuhteisiin
    Pitkät miesten väliset suhteet ovat harvinaisuus ja ne kestävät tutkimusten mukaan parhaiten jos ne ovat avoimia (eli partneri saa harrastaa seksiä ulkopuolisen kanssa).
    3. Uskottomuus on yleisempää homo- ja lesbosuhteissa verrattuna heterosuhteisiin
    4. Muihin parisuhteisiin verrattuna lesbosuhteissa on enemmän väkivaltaa, symbioottisuutta ja vähiten seksiä. Nämä vaikuttavat usein suhteen hajoamiseen.
    5. Homot ja lesbot käyttävät heteroseksuaaleihin verrattuna enemmän alkoholia
    6. Masennus on yleisempää homoilla ja lesboilla verrattuna heteroseksuaaleihin
    7. Itsemurha-ajatukset ja -yritykset ovat yleisempiä homoilla ja lesboilla verrattuna heteroseksuaaleihin

    [Ferguson, D.M. ym: "Is Sexual Orientation Related to Mental Health Problems and Suicidality in Young People" Archives of General Psychiatry 1999, Vol.56, No.10, 876-880. ]"

    Äänestä

  • tähtipöllö kirjoitti:

    Vai "tutkimusten" mukaan...

    Mikä mahtaa olla syy ja mikä seuraus:

    Lahkolaiset ahdistelevat homoja ja lesboja. Siispä heillä on vaikeaa teidän paskiaisten takia, koska te sorratte, syyttelette ja puhutte synnistänne paskaa, Siis aiheutatte masennusta, alkoholin käyttöä, itsemurhia, katkaisette vakiintuneita suhteita (MINUAKIN olette kehottaneet eroamaan miehestäni). Syy mainitsemiisi ongelmiin olette te LAHKOLAISET ITSE, koska olette niin saatanallisen armottomia ihmisvihassanne.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Laitat aina uskovien ja Jumalan syyksi omat synnilliset väärät valintasi ja jopa lyhytaikaisten himojesi ongelmat. On todella onnetonta olla homo, kun pitää aina syyttää muita ja haukkua kaikki.

    Eikö ole hyvä, että joku edes varoittaa, ettei yhdestäkään tule enää sellaista onnetonta ryyppäävää homoa kuin sinä olet?

    Mikä sinun pakko on tulla tälle palstalle omine Raamatun vastaisten juttuinesi kanssa?

    Sinun kohdallasi toivoisin, että helvettiä ei olisi, mutta en kuitenkaan sääli sinua, sillä tiedän Jumalan valmistaneen pelastuksen ristillä sinullekin ja sitä yhtä lailla tarjonneen sinulle, kuin minulle. Tarjoaako Hän enää pelastusta sinulle ja löytyykö sinusta enää ihmistä tekemään rehellistä parannusta?

    Raamattua ei voi muuttaa, Jumala ei peruuta lakiaan, synti pysyy syntinä. Ihmisen on tehtävä parannus.

    Miksi et jo antaudu? Miksi sinun pitää syyttää uskovia kaikesta pahasta mitä itse itsellsi olet aiheuttanut?

    Jos poliisi ei hyväksy pankkivarkutta, onko poliisikin "ihmisvihaaaja"?

    Heittelet ihmeellisä väärennettyjä syytöksiä?

    Oletko vähän yksinkertainen, kun luulet, että Jumalan sanaa pitäisi muuttua homouden kohdalata?

    Suosittelen, että menet itseesi ja mietit, mitä olekaan tullut tehneeksi, viime vuosien aikana... mieti olisiko sinussa enää ihmistä jäljellä tunnustaa virheesi ja tulla Jumalan eteen tekemää niistä parannusta ja anomaan armahdusta?

    Musita, että me uskovat olemme "Jumalan silmäterä" ja ainoa toivo sanoman tuoja sinulle ja aina kuin kosket uskoviin kosket Jeesukseen.

    Matt. 25:40
       
    " 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'. "

    "Ferguson (ym. 1999) seurasi 21 vuoden ajan Uudessa Seelannissa kaikkia eräällä asuinalueella syntyneitä nuoria. Tutkittuja oli yli tuhat ja haastateltavat olivat 21 vuoden ikäisiä..."

    Pitää paikkansa. Myös syyt on tutkittu ja yllätys yllätys... Paineet tulevat pääasiassa ulkopuolisten negatiivisesta ja tuomitsevasta suhtautumisesta. Samantyyppisiä ongelmia on muillakin ryhmillä, jotka joutuvat elämään 'pelon ilmapiirissä'.

    Kohonnutta itsemurhariskiä on todettu suomalaisessa tutkimuksessa (Kirkon tutkimuskeskus, Itsemurha ja uskonnollisuus. Hannu Sorri) myös uskonnollisilla.

    Jäseniään kontrolloivien yhteisöjen jäsenillä itsemurhariski oli suurempi, kuin muilla uskonnollisilla mutta ylipäätään uskonnollisilla muuta väestöä suurempi.

    Tutkimus oli hyvin kattava, siinä tutkittiin kaikki 1987 tapahtuneet itsemurhat ja niiden taustat omaishaastatteluihin, sairaskertomuksiin jne tukeutuen. Otos oli 1397 henkilöä.

    Uskonnollinen tausta oli 18% henkilöillä! (12% pitkäaikainen uskonnollinen tausta) Se on erittäin suuri luku, kun uskonnollisiksi tulkittiin vain henkilöt, jotka osallistuivat hengelliseen toimintaan tai olivat muutoin selkeästi hengellisiä.

    Luku on ehkä nykyään pienempi, kun lahkojen ote jäsenistään on heikentynyt mutta osin tässä on kyse samantyyppisestä ilmiöstä, kun homoseksuaalien kohonneella itsemurhariskillä. Osan tietenkin selittää myös se, että mielenterveydeltään järkkyneet hakevat apua myös uskonnosta. Näissä tapauksissa ilmeisen turhaan.

    Äänestä

  • Tähän, anonyymiin netin keskustelufoorumilta kopioituun tekstin pätkäänkö perustat väitteesi, että homoseksuaalisuus on kaiken pahuuden takapiruna? Olet oikeasti tyhmä, et vain tietämätön.

    Annat helluntailaisuudesta kammottavan kuvan, yhteen kirjoitukseesi mahtui suunnattomasti vihaa, tietämättömyyttä ja täydellinen itsensä saattaminen häpeään.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Vai "tutkimusten" mukaan...

    Mikä mahtaa olla syy ja mikä seuraus:

    Lahkolaiset ahdistelevat homoja ja lesboja. Siispä heillä on vaikeaa teidän paskiaisten takia, koska te sorratte, syyttelette ja puhutte synnistänne paskaa, Siis aiheutatte masennusta, alkoholin käyttöä, itsemurhia, katkaisette vakiintuneita suhteita (MINUAKIN olette kehottaneet eroamaan miehestäni). Syy mainitsemiisi ongelmiin olette te LAHKOLAISET ITSE, koska olette niin saatanallisen armottomia ihmisvihassanne.

    "lesbo- ja biseksuaalinuorilla (GLB) oli heteroseksuaaleja nuoria enemmän mielenterveysongelmia: vakavaa masennusta, itseluottamusvaikeuksia, yleistä ahdistuneisuutta, käytöshäiriöitä, riippuvuutta nikotiiniin ja kemiallisiin aineisiin, moniongelmaisuutta, itsemurha-ajatuksia ja itsemurhayrityksiä."

    en yhtään ihmettele vaikka pitelisi paikkansa tuo. mutta eipä sitte ole käyny mielessä että mistä nuo vaikeudet saattaisivat johtua?

    Äänestä

  • tähtipöllö kirjoitti:

    Laitat aina uskovien ja Jumalan syyksi omat synnilliset väärät valintasi ja jopa lyhytaikaisten himojesi ongelmat. On todella onnetonta olla homo, kun pitää aina syyttää muita ja haukkua kaikki.

    Eikö ole hyvä, että joku edes varoittaa, ettei yhdestäkään tule enää sellaista onnetonta ryyppäävää homoa kuin sinä olet?

    Mikä sinun pakko on tulla tälle palstalle omine Raamatun vastaisten juttuinesi kanssa?

    Sinun kohdallasi toivoisin, että helvettiä ei olisi, mutta en kuitenkaan sääli sinua, sillä tiedän Jumalan valmistaneen pelastuksen ristillä sinullekin ja sitä yhtä lailla tarjonneen sinulle, kuin minulle. Tarjoaako Hän enää pelastusta sinulle ja löytyykö sinusta enää ihmistä tekemään rehellistä parannusta?

    Raamattua ei voi muuttaa, Jumala ei peruuta lakiaan, synti pysyy syntinä. Ihmisen on tehtävä parannus.

    Miksi et jo antaudu? Miksi sinun pitää syyttää uskovia kaikesta pahasta mitä itse itsellsi olet aiheuttanut?

    Jos poliisi ei hyväksy pankkivarkutta, onko poliisikin "ihmisvihaaaja"?

    Heittelet ihmeellisä väärennettyjä syytöksiä?

    Oletko vähän yksinkertainen, kun luulet, että Jumalan sanaa pitäisi muuttua homouden kohdalata?

    Suosittelen, että menet itseesi ja mietit, mitä olekaan tullut tehneeksi, viime vuosien aikana... mieti olisiko sinussa enää ihmistä jäljellä tunnustaa virheesi ja tulla Jumalan eteen tekemää niistä parannusta ja anomaan armahdusta?

    Musita, että me uskovat olemme "Jumalan silmäterä" ja ainoa toivo sanoman tuoja sinulle ja aina kuin kosket uskoviin kosket Jeesukseen.

    Matt. 25:40
       
    " 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'. "

    mistä tiedät, että poikalapsi ryyppää?

    Äänestä

  • UPDATE_7593888 kirjoitti:

    mistä tiedät, että poikalapsi ryyppää?

    Hän itse kertoi minulle.

    Äänestä

  • tähtipöllö kirjoitti:

    Hän itse kertoi minulle.

    Minullepa taas Jumala kertoi, että sinä valehtelet. Mitä siihen sanot?

    Äänestä

Miksi näitä sikiää nimenomaan helluntailaisuudesta ja muista vapaista suunnista?

Olen itsekin nähnyt että kaikenmaailman VS suunnista tulee ihmiset joiden käyttäytyminen ja puheet ovat ihan älyvapaita. Suoranaista tyhmyyttä, jota ei voisi aikuiselta hyväksyä.

Äänestä
  • EI TAKUULLA, PÄINVASTOIN, TOKI JEESUS ON VALMIS REHELLISESTI KATUVAN SYNTISEN PELASTAMAAN MISTÄ TAHANSA SYNNISTÄ JA VIEMÄÄN ULOKSEEN TAIVAASEEN.

    Raamattu on Jeesuksen sanat ihmiskunnalle. Lukemattomia kertoja homous mainitaa kauheaksi synniksi sekä VT:n että UT:n puolella.

    Mikä ihmeen "vapaan sunnan" käyttäyminen?

    Jumala sanoo, että homous on syntiä, mikä ei siihen tarvitse mitään vastaan sanoa, mitä se muuten auttaakaan?

    Luuleeko homot, että Jumalan sanat ovat ihmisten sanoja? On liian totta mitä Jumala sanoo homoista:

    Room.1:22

    "22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet"

    ON todella vaarallista yritää uskotella itselleen tai homokaverilleen, että olemme Jumalaa viisaampia, me on varaa sanoa, miten asian on oltava.

    Jumala sanoo, että se on myös ylpeyttä ja Jumala on ylpeitä vastaan. Olisi syytä lopettaa tämän palstan terrorisointi. Kerran eivät kaverit tule auttamaan eikä selitykset auta, miksi tuli tehtyä pahaa ja kirjoitettua Jumalaa ja uskovia vastaan.

    Äänestä

  • tähtipöllö kirjoitti:

    EI TAKUULLA, PÄINVASTOIN, TOKI JEESUS ON VALMIS REHELLISESTI KATUVAN SYNTISEN PELASTAMAAN MISTÄ TAHANSA SYNNISTÄ JA VIEMÄÄN ULOKSEEN TAIVAASEEN.

    Miksi et sitten lopeta tämän palstan terrorisointia, kun itsekin älyät, että parasta olisi lopettaa?

    Kuulepas tähtihomo: ole mies, tule kaapista ja ala elää. Ei se ole kovin huono ajatus.

    Äänestä

  • tähtipöllö kirjoitti:

    EI TAKUULLA, PÄINVASTOIN, TOKI JEESUS ON VALMIS REHELLISESTI KATUVAN SYNTISEN PELASTAMAAN MISTÄ TAHANSA SYNNISTÄ JA VIEMÄÄN ULOKSEEN TAIVAASEEN.

    Raamattu on Jeesuksen sanat ihmiskunnalle. Lukemattomia kertoja homous mainitaa kauheaksi synniksi sekä VT:n että UT:n puolella.

    Mikä ihmeen "vapaan sunnan" käyttäyminen?

    Jumala sanoo, että homous on syntiä, mikä ei siihen tarvitse mitään vastaan sanoa, mitä se muuten auttaakaan?

    Luuleeko homot, että Jumalan sanat ovat ihmisten sanoja? On liian totta mitä Jumala sanoo homoista:

    Room.1:22

    "22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet"

    ON todella vaarallista yritää uskotella itselleen tai homokaverilleen, että olemme Jumalaa viisaampia, me on varaa sanoa, miten asian on oltava.

    Jumala sanoo, että se on myös ylpeyttä ja Jumala on ylpeitä vastaan. Olisi syytä lopettaa tämän palstan terrorisointi. Kerran eivät kaverit tule auttamaan eikä selitykset auta, miksi tuli tehtyä pahaa ja kirjoitettua Jumalaa ja uskovia vastaan.

    En tullut keskustemaan tänne jakeista. Halusin kertoa että olen itsekin havainnut että erilaisten vapaiden suuntien lahkouskovat ovat kaikista huonointen käyttäytyviä. Monien käytös on niin huonoa että häpeän heidän puolesta.

    Ilmeisesti näissä liikkeissä on mukana paljon sellaisia, joilla on jonkinlaisia henkisiä ongelmia tai ihmisiä jotka ovat pilanneet aivonsa alkoholilla.

    Äänestä

  • keskustelemaan. kirjoitti:

    En todellakaan usko, että edustat muuta kuin sitä tätä palstaa terrorisoivaa homojen joukkoa.

    Kukaan rehellinen normaali ihminen ei tunne häpeätä, kuin homojen iljettävää elämää kohtaan, mikä pilaa Suomen maineen kaikella tavalla.

    Tiedän tarkkaan, mitä on homojen käytös, sen voi lukea tällä pastalla vuosien ajalta.

    1.) Kirjoittajien haukkumista
    2.) Homouden mainostamista
    3.) Seurakuntien haukkumista ja nimittelyä
    4.) Törkeää kielenkäyttöä
    5.) Valheita
    6.) Petollisuutta
    7.) Vainoharhaisuutta
    8.) Jumalan pilkkaa
    9.) kiroilua
    10.) kirjoittajien uhkailua
    12.) Raamatun sanan kyseenalaistamista
    13.) asioiden vääristelyä
    14.) Kaikkien kristillisten arvojen häpäisyä.
    15.) Ala-arvoisista siveetöntä tekstiä
    16.) Levittävät pahoja ja moninaisia epäluuloja kaikista, jotka eivät hyväksy homoutta.

    Sinun kirjoituksesi oli yksi hyvä esimerkki, millainen yleensä on petollinen homo. Ei kukaan rehellinen suomalainen tule tänne haukkumaan todellisia Jeesuksen seuraajia, jotka puolustavat oikein Raamatun sanaa.
    Juud. 1:16
       
    "He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden."

    Sä et ole mikään Jeesuksen seuraaja, vaan raamatun jakeilla ratsastava riidan kylväjä.

    Tuosta sulla ei ole mitään näyttöä eikä tutkimusta tueksi. Koska haluat herjata, heitit taas katteettoman valheen palstalle. Sä et tunne huonoa omaatuntoa, vaan valehtelet päin naamaa aina tilaisuuden tullen. Normaali ihminen käyttäytyy juuri päin vastoin ja sinun kaltaisesi ovat surkean pieni vähemmistö.

    häpeän jo olla suomalainen

    Häpeä ihan rauhassa. Homot eivät häpeä eivätkä alistu. Muista se.

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Mutta miksi mennä omaa tyhmyyttään helvettiin?

    Miksi olla niin kova?

    Miksi ei voisi miettiä asiaa uusiksi?

    Muutkin synninharjoittaja joutuvat/saavat tehdä parannuksen. Älkää viitsikö enää haaskasta lyhyttä elämäänne hukkaan.

    Äänestä

tapauksilla ratsastaminen on uskovaisen käikäilemättömyyttä ja häpeämättömyyttä aidoimmillaan. Piirre liittynee moniin helluntailaisiin.

Äänestä

mieleen Westboron baptistikirkon hullu perustaja, jonka pääasiallinen missio on julistaa homot syyllisiksi kaikkeen pahuuteen maailmassa. Phelps vai mikä se oli nimeltään, ilmeisen mielisairas ihminen joka on manipuloinut suuren osan sukuaankin samaan touhuun. Ylpeilevät jopa sillä kuinka heitä vihataan.

Perin kummallista kuinka Jeesuksen ihmisystävällisestä esimerkistä huolimatta uskovainen oikeuttaa tuollaisen silmittömän ihmisvihan. Tähtipöllökin käyttää niin paljon tarmoaan juuri homoudesta kirjoittamiseen, että hänenkään kohdalla ei ole kyse vain vastustamisesta tai varoittamisesta vaan oikeasti raivokkaasta vihasta jonka vain oikeuttaa raamattua siteeraamalla. Täysin mahdollista että hän potee syyllisyyttä omasta homoudestaan ja koittaa torjua sen syyllistämällä muita. Tai sitten hän on vain mielisairas yksilö hänkin. Surullista, heitä on vaikea auttaa.

Äänestä
  • Jeesus julistaa parannuksen kaikille synninharjoittajille.

    Homot ovat aina ryhmä, joka uskalattaa uhmata Raamattua ja väittää, että Jumalan pitää tehdä parannus, kun on Raamatussa julistanut homouden synniksi.

    Mikä ihmeen Jumala viha homoja riivaa.

    Minua ei kannata haukkua, en ole siitä moksiskaan.

    Homojen ongelma viha kaikkia kohtaan, joka todellisesti heistä valitää Jumalan rakkaudella.

    Näköjään jokaisesta he yrittää tehdä piilevän homon, jos ei ole heitä sinuaamassa taivaaseen homoilemaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

harharetket kirjoitti:

Tähtipöllö kirjoittaa:

"Homous saa aikaan JÄRKYYTTÄVÄÄ PAHUUTTA , väkivaltaa, murhaajia ja he saastuttavat koko yhteiskunnan pahuudellaan (sitten ihmetellään: miksi tulee "Jokeloita-Kauhajokia"), ja kaiken huipuksi pahuudessaan he laittavat kaiken Jumalan syyksi, jota he vihaavat."

Miksi näitä sikiää nimenomaan helluntailaisuudesta ja muista vapaista suunnista?

Mikä näissä uskonnoissa on sellaista, joka vääristää kyvyn nähdä asioita realistisesti ja havaita niiden syy-yhteyksiä vähääkään loogisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu