Nova Park

Tänään kolahti postiluukusta joku Seinäjoen Sanomat. Pitihän sitä vähän selailla. YIT ja S:joen kaupunki suunnittelevat 12 000 neliön Lakeuden Ankkuri ostos- ja huviteluparatiisia S:joen Jouppiin. YIT:n Pohjanmaan aluejohtaja Timo Ketolan mukaan Lakeuden Ankkuri ei ole kuitenkaan mikään metsämarket, vaan se sijaitsee aivan kaupungin kyljessä. Se on Ketolan mukaan esimerkillinen hanke, joka on hyvien yhteyksien päässä ja palelee koko maakuntaa.

Nova Parkkia on pakko pitää Honkimetsän siimeksessä piileskevänä metsämarkettina. Olisiko Kaitsun veljeskuntineen jo aika tehdä "oikea teko" ja ymmärtää oma tietämättömyys rahamaailman lainalaisuuksista?
231357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Osaa eika ymmärrä. Se jakaa mahtipontisesti toisten rahoja niinku saarijärven paavo miehekkäästi määrää.

Äänestä
  • se että Novaparkki tulee, ei mua huvita käydä Seinäjoella ostoksilla. Mutta pakko on kun Lapualta ei saa kaikkea mitä tarvitsee. Hyvä juttu kun koko Lapuan valtuusto ajaa Novaparkkia!

    Äänestä

  • mulle sopii kirjoitti:

    se että Novaparkki tulee, ei mua huvita käydä Seinäjoella ostoksilla. Mutta pakko on kun Lapualta ei saa kaikkea mitä tarvitsee. Hyvä juttu kun koko Lapuan valtuusto ajaa Novaparkkia!

    Lapuan valtuustolla ei ole juuri mitään sananvaltaa Novaparkin toteutumisessa tai toteutumattomaksi jäämisessä. Ne on ne Sukarin ja co:n talouslaskijat, jotka sen asian päättää. Lapualisilla poliitikoilla on siinä pelissä äänenpitäjän rooli.

    Äänestä

  • mulle sopii kirjoitti:

    se että Novaparkki tulee, ei mua huvita käydä Seinäjoella ostoksilla. Mutta pakko on kun Lapualta ei saa kaikkea mitä tarvitsee. Hyvä juttu kun koko Lapuan valtuusto ajaa Novaparkkia!

    Etkö sä tahvo jo tajua, että ei tässä ole kenenkään huvittamisista kyse. Jokainen pikkukaupunki haluaisi varmasti oman Novaparkin, jos joku sen kustantaa ja maksaa kulut, tuotti se sitten voittoa tai ei. Mutta kuten ei junatkaan joka asemalla pysähdy vaan on mentävä Seinäjoen asemalle huvitti tai ei, niin ei myöskään joka kunta saa omaa kauppakeskusta. Pankkiirien rahahanat ovat ammattilaisten vastuulla. Jos sijoitustappioita tulee, menettää helposti työnsä, toisin kuin kunnan luottamusmiehenä.

    Äänestä

niin todellakin joku sanomakräsä , ei vois vähempää kiinnostaa Lapualaasia mitä seinäjoelle tulee.

joku ankkuri se oli ja ankkuria siellä kyllä tarvitaan alusta pitäen.

tokkopa tuo s-joen pitkänlinjan suunnitelma toteutuu ihan lähiaikoina.

tänne Lapualle me lapualaaset tarvitaan kauppakeskus ja ideahan on tosi hyvä tos novapark jutussa.tiet on valmiiksi jo rakennettu ja ei muutaku talot pystyyn , varmasti 6 miljoonaa vuosittaista tienkäyttäjää poikkeavat mielellään siellä .onhan se jo nähty että mettäski voi kaupanteko onnistua esim vaikkapa TUURISSA.kuka täälläolevista kirjoittajista väittää ettei muka itse siellä käy ?

Äänestä
  • Olen kerran eläissäni käynyt Tuurin kaupassa. Siitä on varmaan kymmenen vuotta tai jotain. Ei ollut kaksinen rati siihen maailman aikaan. Siis en käy.

    Äänestä

  • varmaan toteutuisi mutta sinne pitääs saara kauppiaita jostakin. Ne voi olla lujan takana.
    Väestöpohja ei Lapualla riitä erikoiskauppoihin
    koska vaikka niitä olisi osa käy kumminkin Seinäjoella ostoksilla. Tämä on ikävä fakta.

    Äänestä

  • nova park kirjoitti:

    varmaan toteutuisi mutta sinne pitääs saara kauppiaita jostakin. Ne voi olla lujan takana.
    Väestöpohja ei Lapualla riitä erikoiskauppoihin
    koska vaikka niitä olisi osa käy kumminkin Seinäjoella ostoksilla. Tämä on ikävä fakta.

    Kauhavalle. Meillä on kaupantekotaito ollut verissä jo iät ja ajat eikä yrittäjyyttä tarvitse kantaa väkisin kaivoon.
    Muutenkin kaupunkimme on Seinäjoen jälkeen suurin Etelä-Pohjanmaalla ja etäisyyttä Seinäjokeen on enemmän kuin Lapuan nukkumalähiöstä.

    Äänestä

  • kannattaa siirtää kirjoitti:

    Kauhavalle. Meillä on kaupantekotaito ollut verissä jo iät ja ajat eikä yrittäjyyttä tarvitse kantaa väkisin kaivoon.
    Muutenkin kaupunkimme on Seinäjoen jälkeen suurin Etelä-Pohjanmaalla ja etäisyyttä Seinäjokeen on enemmän kuin Lapuan nukkumalähiöstä.

    no hu-hu vai että millä perusteella 2. suurin city ?
    eikös tää Lapua oo suuree ku kauhava ?

    se o aavaa preeriaa ... ja muuten liitetään Lapuaan vielä jioskus kumminkin , niin että eipä nyt kannattais liikaa ilveillä !

    Novaparkki toteutuu ja asiakaita piisaa , myös sieltä kauhavalta.

    Äänestä

se Kaitsu vedetään jokaiseen suunnitelmaan, joka mahdollisesti on jätetty "lepäämään," tai toteutusta
odottava.
Eikös Lapuan valtuustossa ole KEPU-enemmistö, jonka pitäisi pystyä ohjaamaan paikkakunnan kehitystä?
Turha syyttää kokoomusta edustavaa Pöntistä, joka on
"ajautunut" puolueensa äänitorveksi, joka on ilmeiseti ainut, jolla on "nykyään" aikaa ja paikallispuolueen hyväksymiä kannanottoja lapualaiseen "imuvoimaan," eli väetön lisäämiseen.

Äänestä
  • heikosta puolueesta kysymys? Valta otetaan, ei sitä anneta.

    Äänestä

  • Onko sitä. Uusia, Lapua-vetoisia ajtuksia odotellaan.

    Äänestä

Olen asunut Lapualla pian 8 vuotta ja Nova Parkin tulemisesta on koko ajan puhuttu. Niin... puhuttu!
Eikö nyt luulis 8 vuodes saavan muutakin aikaan kuin puheita ja Honkimetsän raiskauksen! Seinäjoki rakentaa Jouppiin oman ostosparatiisinsa ja aika on ajanut Lapuan ohi. Olisi pitänyt ajoissa toimia ei vain puhua! Ei voi kannattaa kaksi ostosparatiisia näin liki toisiaan.

Kovasti osa tänne kauppoja ottais tuonne mettään, mutta nytkin on tällä palstalla kova poru, kun Tokmanni olis tulos Lapuan keskustaan. Sitä sitten vastustetaan. Kummallista! Torin perään itketään. Eihän täällä ole edes mitään kunnon toria! Kerran viikos on joku myyjä ja nekin sellaiseen aikaan ettei tavallinen työläinen sinne ehdi. Eikä tarvitsekaan ehtiä, kun samoja tavaroita saa halvemmalla muista kaupoista. Vaikka sitten sieltä Tokmannilta!

Äänestä
  • ymmärrät Honkimetsän raiskauksen. Lienet liian uusi lapualainen, kun sen sijaan et ymmärrä keskeisen kulttuurimaisemamme ja torin raiskauksesta, vaan kannatat paikalle jotain rihkamakauppaa.

    Erikoiskaupoista täällä on puute, ei vessapaperista, pesupulverista eikä halvasta itämailla tehdystä krääsästä. Vastaavaa tavaraa saa Lapualta vaikka kuinka monesta kaupasta. Joku Tokmanni ei rahavirtoja valumista Seinäjoelle pysäytä, senhän nyt ymmärtää lapsikin.

    Äänestä

  • on että kirjoitti:

    ymmärrät Honkimetsän raiskauksen. Lienet liian uusi lapualainen, kun sen sijaan et ymmärrä keskeisen kulttuurimaisemamme ja torin raiskauksesta, vaan kannatat paikalle jotain rihkamakauppaa.

    Erikoiskaupoista täällä on puute, ei vessapaperista, pesupulverista eikä halvasta itämailla tehdystä krääsästä. Vastaavaa tavaraa saa Lapualta vaikka kuinka monesta kaupasta. Joku Tokmanni ei rahavirtoja valumista Seinäjoelle pysäytä, senhän nyt ymmärtää lapsikin.

    järkevä hanke lapualaisille. Kaupunki on tehnyt oikeen, kun on valamistellut kauppakeskushankkeen, että toteuttamiseen voiraan ryhtyä, kun kauppiaat ja vetäjä löytyy.
    Lapualainen ostovoima, josta Seinäjokikin hyätyy vuasittain 30 000 000€ riittää kyllä hyvin yhden ostoskeskuksen volyymille. Seinäjoella rupiaa olemahan asukaspohojahan nähären liikaa isoja kaupan yksiköötä, jonkun on lopetettava ja tälläinen kaukonäköinen oli, joka toimi ajoissa oli kauppias Lehtinen. Maakunnan varahan ei Seinäjokikaan voi rönsyyllä liikaa.

    Äänestä

  • kohta 8-vuotta ja yksi syy tulla Lapuan keskustaan on TORI! Keskiviikkoisin hoidetaan "pakolliset" asiat ja senjälkeen tavataan torilla tuttuja ja tuntemattomia. Siellä on usein hyvä fiilinki!
    Mikäli tämä torialue aiotaan raiskata, olen ensimmäisten joukossa puolustamassa alueen säilyttämistä ja tiedän, että en ole todellakaan ainoa! Torialueen puolustajat: LIITYTÄÄN YHTEEN!

    Äänestä

  • asunut Lapualla kirjoitti:

    kohta 8-vuotta ja yksi syy tulla Lapuan keskustaan on TORI! Keskiviikkoisin hoidetaan "pakolliset" asiat ja senjälkeen tavataan torilla tuttuja ja tuntemattomia. Siellä on usein hyvä fiilinki!
    Mikäli tämä torialue aiotaan raiskata, olen ensimmäisten joukossa puolustamassa alueen säilyttämistä ja tiedän, että en ole todellakaan ainoa! Torialueen puolustajat: LIITYTÄÄN YHTEEN!

    kun asiat on jo kätelty ja kilistelty kabinetis, niinku taloon tapoihin on tähän asti kuulunut.

    Äänestä

  • pualustaa, kirjoitti:

    kun asiat on jo kätelty ja kilistelty kabinetis, niinku taloon tapoihin on tähän asti kuulunut.

    Lapuan herroilla on jo jonkin verran kokemusta sopimusten purkamisesta ja raukeamisesta. Kuntalaisten vihaisuus ei ole mikään tervetulotoivotus kiinteistökeinottelijallekaan.

    Äänestä

  • asunut Lapualla kirjoitti:

    kohta 8-vuotta ja yksi syy tulla Lapuan keskustaan on TORI! Keskiviikkoisin hoidetaan "pakolliset" asiat ja senjälkeen tavataan torilla tuttuja ja tuntemattomia. Siellä on usein hyvä fiilinki!
    Mikäli tämä torialue aiotaan raiskata, olen ensimmäisten joukossa puolustamassa alueen säilyttämistä ja tiedän, että en ole todellakaan ainoa! Torialueen puolustajat: LIITYTÄÄN YHTEEN!

    sitten joku sanoi kuulleensa torin tulevasta muutoksesta ja oli kauhean vihainen. Sanoi, että miksi siitä ole ihmisille kerrottu ja melkein huusi että missä on nimilista, paan siihen heti nimeni.

    Äänestä

  • pari viikkoa kirjoitti:

    sitten joku sanoi kuulleensa torin tulevasta muutoksesta ja oli kauhean vihainen. Sanoi, että miksi siitä ole ihmisille kerrottu ja melkein huusi että missä on nimilista, paan siihen heti nimeni.

    Osuuskaupuan parkkipaikka on eittämättä iso, karu ja autio. Olisi se ankean näköinen nykyisen torin paikalla ennestäänkin autioksi moitittuun keskustaan. Seinäjoen Citymarketin parkkipaikka on jo paljon viihtyisämpi pylväshaapoineen, jotka eivät vielä näkyvyyttä. Toivon todella, että päättäjämiehet eivät päätä pistää toria puista sileäksi. Siinä on sitten hyvä päästellä autolla, mutta esteettisyyden saa unohtaa. Sama kuvio on aikoinaan tapahtunut Kauppakadun suunnittelussa. Tokmannin parkkipaikkakin olisi varmaan ajan tavan mukaan ylimitoitettu, joten sinne mahtuisi muittenkin autoja parkkiin tai muuta toimintaa.

    Äänestä

  • viihtyisäksi kirjoitti:

    taas väheni Lapualla, kun demareita ei päästetty S-Marketin pihalle. Halpa-Hallissa onneksi on paikkakunnan kattavin tuotevalikoima, eikä sielä ihmisiä narrata etukorteillakaan.

    Äänestä

  • ostospaikat kirjoitti:

    taas väheni Lapualla, kun demareita ei päästetty S-Marketin pihalle. Halpa-Hallissa onneksi on paikkakunnan kattavin tuotevalikoima, eikä sielä ihmisiä narrata etukorteillakaan.

    Kolmesta syystä: 1. Tekopyhä paikka. Myy epäterveellisiä rasvaisia ruokatavaroita, mutta ei kaljaa. 2. Aivan kauhea miesääni kailottaa tarjouksia yhtä soittoa kovalla äänellä. 3. Myyjiä ei saa mistään, jos olisi jotain kysyttävää.

    Äänestä

  • ostospaikat kirjoitti:

    taas väheni Lapualla, kun demareita ei päästetty S-Marketin pihalle. Halpa-Hallissa onneksi on paikkakunnan kattavin tuotevalikoima, eikä sielä ihmisiä narrata etukorteillakaan.

    Samaa miältä, vaikken mä oo ennenkään S-markettia
    tarvinnu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vailla mahdollisuuksia kirjoitti:

Tänään kolahti postiluukusta joku Seinäjoen Sanomat. Pitihän sitä vähän selailla. YIT ja S:joen kaupunki suunnittelevat 12 000 neliön Lakeuden Ankkuri ostos- ja huviteluparatiisia S:joen Jouppiin. YIT:n Pohjanmaan aluejohtaja Timo Ketolan mukaan Lakeuden Ankkuri ei ole kuitenkaan mikään metsämarket, vaan se sijaitsee aivan kaupungin kyljessä. Se on Ketolan mukaan esimerkillinen hanke, joka on hyvien yhteyksien päässä ja palelee koko maakuntaa.

Nova Parkkia on pakko pitää Honkimetsän siimeksessä piileskevänä metsämarkettina. Olisiko Kaitsun veljeskuntineen jo aika tehdä "oikea teko" ja ymmärtää oma tietämättömyys rahamaailman lainalaisuuksista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu