käännytystyö

Olin lapsena todella uskovainen ja ajattelin, että kaikki muut joutuvat helvettiin, ellen saa heitäkin tulemaan uskoon. Nykyään tämä kuulostaa koomiselta, mutta 12-vuotiaana siihen liittyi paljon ahdistusta. Sittemmin olen (onneksi) päässyt uskonnosta eroon. Käännytystyö ei kuitenkaan ole jäänyt siihen, koska nykyään törmään ilmiöön, jossa ateistit käännyttävät muita. En siis kuulu kirkkoon, olen historian ja sosiologian opiskelija, joten tiedän yhtä ja toista uskontojen huonoista puolista, en missään nimessä kastaisi lapsiani tms, mutta silti en ymmärrä ajoittain tälläkin palstalla ilmenevää agressiivisuutta. Mitä se meitä haittaa, jos jotkut haluavat käydä kirkossa ja lukea Raamattua? Missä suvaitsevaisuus?
11428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Joo, mulle on ihan sama kunhan:

a) valtio erotetaan kirkosta eikä valtion kautta anneta kirkolle enää rahaa. Penniäkään.

b) jokainen sitten oikeasti pitää ne uskonasiat omana tietonaan. Niin kauan kun mulle tyrkytetään kaupungilla uskontoa tai mun ovea kolkutellaan niin vittuilen takaisin samalla mitalla ja prosentit päälle.

Kiva, että opiskelet... Sen myötä saattaa tuollainen naivi idealismi vähän vähentyä.

Äänestä
  • Ymmärrän sen, että kaupungilla käännyttäminen ärsyttää. Niin se ärsyttää minuakin. Toisaalta ateistien käännytystehtävässä on kyse samasta ilmiöstä, lasikatosta on paha heitellä kiviä. (Ateistien toivoma lopputulos eli uskonnoton maailma on minusta toki huomattavasti parempi kuin uskonnon edustajien.) Tuo mainitsemasi samalla mitalla vittuileminen on kypsymätöntä (ja naivia, tervetuloa yliopistomaan opiskelemaan tieteellistä argumentaatiota!) enkä tiedä mitä hyötyä siitä voisi olla. On myös ihmisiä, joita hyökkäävyys vieraannuttaa ateismista - tuskin kukaan ateisti sitä haluaa.

    Muuten, testini siitä onnistuuko tällaisella palstalla keskustelemaan sivistyneesti ja kohteliaasti, taisi kaatua alkuunsa, kun suvaitsevaisuuden tavoitteleminen teilattiin naiviksi idealismiksi. Siitä olemme kuitenkin samaa mieltä, ettei valtion tulisi tukea kirkkoa taloudellisesti.

    Äänestä

  • kiihkoton ateisti kirjoitti:

    Ymmärrän sen, että kaupungilla käännyttäminen ärsyttää. Niin se ärsyttää minuakin. Toisaalta ateistien käännytystehtävässä on kyse samasta ilmiöstä, lasikatosta on paha heitellä kiviä. (Ateistien toivoma lopputulos eli uskonnoton maailma on minusta toki huomattavasti parempi kuin uskonnon edustajien.) Tuo mainitsemasi samalla mitalla vittuileminen on kypsymätöntä (ja naivia, tervetuloa yliopistomaan opiskelemaan tieteellistä argumentaatiota!) enkä tiedä mitä hyötyä siitä voisi olla. On myös ihmisiä, joita hyökkäävyys vieraannuttaa ateismista - tuskin kukaan ateisti sitä haluaa.

    Muuten, testini siitä onnistuuko tällaisella palstalla keskustelemaan sivistyneesti ja kohteliaasti, taisi kaatua alkuunsa, kun suvaitsevaisuuden tavoitteleminen teilattiin naiviksi idealismiksi. Siitä olemme kuitenkin samaa mieltä, ettei valtion tulisi tukea kirkkoa taloudellisesti.

    Olkoon sitten naivia, ainakaan se ei ole idealismia...

    Mulle on ihan yks vitun maku kuinka paljon mikäkin vieraannuttaa jotakin jostakin.

    En näe mitään tarvetta käännyttää ketään mihinkään suuntaan.
    Miksi sinä näet tarpeelliseksi käännyttää ihmisiä suvaitsevaisemmiksi?

    Mitäkö hyötyä vittuilusta? Ainakaan sama hihhuli ei ole kahta kertaa tullut oven taakse ja kadullakin vakisekopäät pysyy poissa jaloista.
    Siitä tulee myös hyvä mieli.

    PS. Voisitko näyttää lähteen jonka mukaan ateismin tavoitteena on uskonnoton maailma? Vai oonko mä ymmärtänyt teidät ateistit ihan väärin?

    Äänestä

  • ürpå kirjoitti:

    No hyvä että sinä et tunne tarvetta käännyttää. Tämä keskusteluhan lähti siitä, että kerroin ilmiöstä, jossa ateistit käännyttävät muita. En väittänyt, että se koskisi jokaista ateistia, eihän se koske itseänikään. Saattaa olla, että minulla on joku alitajuinen tunne käännyttää ihmisiä suvaitsevaisemmiksi, mutta ainakaan en sitä kovin paljon toteuta, koska en yleensä osallistu tällaisiin keskusteluihin ja pyrin viettämään vapaa-aikani vapaasti ajattelevien suvaitsevien ihmisten seurasta. Uskon kyllä, että suvaitsevaisuudesta olisi hyötyä, se myös pelastaisi sinut niiltä oven taakse tulevilta hihhuleilta.

    Olet ihan oikeassa, ateismille ei voi asettaa yhtä tavoitetta. Monet merkittävät ateistit kuitenkin kirjoittavat nimenomaan herättääkseen ihmiset kyseenalaistamaan uskontoa ja mielestäni tavoittelevat siinä mielessä uskonnotonta maailmaa. Suomessa merkittävä ateistien yhdistys Vapaa-ajattelijain Liitto ry "edistää uskonnotonta ja tieteellistä maailmankatsomusta. Aatteellisena järjestönä liitto tarkastelee uskontoa ja taikauskoa kriittisesti, ja pyrkii ajamaan uskonnottoman ja tieteellisen maailmankuvan niiden edelle." Maailmalla merkittävät ateistit esim. Dawkins ja Hitchens haluavat myös edistää uskonnotonta maailmankuvaa. On vähän oikaisua sanoa, että tavoitteena on uskonnoton maailma, mutta tällaisessa epävirallisessa keskustelussa tuollainen ilmaisu on ihan sallittu. Mutta jos nyt haluat olla tarkempi, niin monen ateistin toiveena ja tavoitteena on maailma, jossa useammalla ihmisellä on uskonnoton maailmankuva.

    "Uskon kyllä, että suvaitsevaisuudesta olisi hyötyä, se myös pelastaisi sinut niiltä oven taakse tulevilta hihhuleilta."

    Sinä siis _uskot_ näin... Olet siis tämän asian suhteen uskovainen.

    Minä taas _tiedän_ että minun tapanai varmasti toimii koska olen sen itse todennut.

    Taidat sittenkin opiskella luulotieteitä.

    Sinun dogmasi on siis, että sinun uskontosi (suvaitsevaisuus) on parempi kuin minun tietoni (agressiivinen käyttäytyminen pelottaa ihmiset pois, pysyvästi)...

    Eli sinä nyt onnistuit vaihtamaan uskonnon ja ateismin tilalla muut määreet mutta muuten tilanne on sama.

    "Ketään ei ole niin helppo pettää kuin itseään." -minä

    Eli sinun mielestäsi ihminen, joka aloittaa lauseen sanalla uskon, on uskovainen? Et taida osata kovin hyvin suomea.

    Perustelen suvaitsevaisuutta sillä, että jos uskonnon edustajat hylkäisivät ajatuksen, että vain heidän uskontonsa on oikea (eli suvaitsisivat muitakin tapoja elää), käännyttäminen vähentyisi. Suvaitsevaisuutta, kuten ihmisten maailmankuvia ylipäänsä, on myös tutkittu tieteellisesti. (Yleensä toki tutkitaan suvaitsevaisuutta jotakin asiaa tai ilmiötä kohtaan, että tutkimusaihe saadaan rajattua. Voimme tutkia esim. ihmisryhmää, joka suvaitsee vain kristinuskon oikeaksi tavaksi elää ja toisaalta ryhmää, joka suvaitsee muitakin elintapoja ja verrata kumpi ryhmä käännyttää enemmän.)

    Meillä on myös eri tavoitteet. Sinun tavoitteenasi on ilmeisesti pelottaa ihmiset pois (ja vaikuttaa silti, että nautit myös ihmisten loukkaamisesta), siihen aggressiivinen käyttäytyminen varmasti sopii.

    "Eli sinun mielestäsi ihminen, joka aloittaa lauseen sanalla uskon, on uskovainen? Et taida osata kovin hyvin suomea."

    Sinä taas luet sitä vähän liiankin suoraan... Se oli katsos sellainen kärjistys, tiedätkös. Ei se muuta sitä asiaa, että jos minä tiedän jotain niin minä tiedän mutta jos minä en tiedä niin minä en tiedä mutta voin toki alkaa luulla jos olen tarpeeksi tyhmä lankeamaan moiseen.

    Sinä siis luulet, että sinun toimintapasi toimisi minullakin. Ihan niinkuin se hihukin tuolla kadulla luulee, että mä olisin onnellisempi jos uskoisin mielikuvitusystävään.

    Tavoitteet ovat ehkä erit, ehkä samat... Et sinäkään kovin hyvin suomea osaa jos tekstistäni luit, että haluan pelottaa _kaikki_ ihmiset pois...

    "Suvaitsevaisuutta, kuten ihmisten maailmankuvia ylipäänsä, on myös tutkittu tieteellisesti."

    Ok?

    Aika peristeistä rusinapullahihhulismia muuten tulkita tekstiä juuri niinkuin se omiin tarkoituksiin sopii, btw.

    Mitä ihmisten loukkaamiseen tulee... Noh, se on vaan plussaa joissain tilanteissa... Mutta kivaa plussaa. Kuka mistäkin loukkaantuu.

    Äänestä

  • kiihkoton ateisti kirjoitti:

    No hyvä että sinä et tunne tarvetta käännyttää. Tämä keskusteluhan lähti siitä, että kerroin ilmiöstä, jossa ateistit käännyttävät muita. En väittänyt, että se koskisi jokaista ateistia, eihän se koske itseänikään. Saattaa olla, että minulla on joku alitajuinen tunne käännyttää ihmisiä suvaitsevaisemmiksi, mutta ainakaan en sitä kovin paljon toteuta, koska en yleensä osallistu tällaisiin keskusteluihin ja pyrin viettämään vapaa-aikani vapaasti ajattelevien suvaitsevien ihmisten seurasta. Uskon kyllä, että suvaitsevaisuudesta olisi hyötyä, se myös pelastaisi sinut niiltä oven taakse tulevilta hihhuleilta.

    Olet ihan oikeassa, ateismille ei voi asettaa yhtä tavoitetta. Monet merkittävät ateistit kuitenkin kirjoittavat nimenomaan herättääkseen ihmiset kyseenalaistamaan uskontoa ja mielestäni tavoittelevat siinä mielessä uskonnotonta maailmaa. Suomessa merkittävä ateistien yhdistys Vapaa-ajattelijain Liitto ry "edistää uskonnotonta ja tieteellistä maailmankatsomusta. Aatteellisena järjestönä liitto tarkastelee uskontoa ja taikauskoa kriittisesti, ja pyrkii ajamaan uskonnottoman ja tieteellisen maailmankuvan niiden edelle." Maailmalla merkittävät ateistit esim. Dawkins ja Hitchens haluavat myös edistää uskonnotonta maailmankuvaa. On vähän oikaisua sanoa, että tavoitteena on uskonnoton maailma, mutta tällaisessa epävirallisessa keskustelussa tuollainen ilmaisu on ihan sallittu. Mutta jos nyt haluat olla tarkempi, niin monen ateistin toiveena ja tavoitteena on maailma, jossa useammalla ihmisellä on uskonnoton maailmankuva.

    jos ateisti avaa suunsa asiasta, vaikka vain kysyttäessäkin niin se on jo joidenkin mielestä fanaattista käännytystä.
    Jos on hiljaa ja teeskentelee olevansa uskovainen niin sitten on kiihkoton ateisti.

    Äänestä

Kirkostaeroamiskampanja on luonnollinen vastareaktio krisseleiden käännytystyöhön. Jos on krisseleiden käännytystä, on myös ateistien käännytystä. Jos on pohjoinen, on myös etelä.

Ying - yang periaate toteutuu tässäkin käännytysasiassa.

Äänestä
  • mutta harmittaa silti. On kurjaa, että sanalla ateisti on niin hyökkäävä kaiku. Ja jotenkin toivoisi, ettei uskonnottomuuteen liittyisi yhtä paljon tunnetta (ja sitä kautta hyökkäävyyttä), koska se on kuitenkin järjen ja harkinnan seuraamista.

    Äänestä

  • kiihkoton ateisti kirjoitti:

    mutta harmittaa silti. On kurjaa, että sanalla ateisti on niin hyökkäävä kaiku. Ja jotenkin toivoisi, ettei uskonnottomuuteen liittyisi yhtä paljon tunnetta (ja sitä kautta hyökkäävyyttä), koska se on kuitenkin järjen ja harkinnan seuraamista.

    Teidän sanailu ei oikeastaan minulle kuulu, mutta vanha kunnon sana PAKANA olisi ehkä parempi kuin ateisti.
    Kun kansalta kysyy, mistä ateisti-sana on johdettu, harva tietänee. Pakana on kaikille selvä.Kristityt ja pakanat, siinä selvä sanapari.-Aikanaan muuten Tampereella julkaistiin Pakanasanomia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiihkoton ateisti kirjoitti:

Olin lapsena todella uskovainen ja ajattelin, että kaikki muut joutuvat helvettiin, ellen saa heitäkin tulemaan uskoon. Nykyään tämä kuulostaa koomiselta, mutta 12-vuotiaana siihen liittyi paljon ahdistusta. Sittemmin olen (onneksi) päässyt uskonnosta eroon. Käännytystyö ei kuitenkaan ole jäänyt siihen, koska nykyään törmään ilmiöön, jossa ateistit käännyttävät muita. En siis kuulu kirkkoon, olen historian ja sosiologian opiskelija, joten tiedän yhtä ja toista uskontojen huonoista puolista, en missään nimessä kastaisi lapsiani tms, mutta silti en ymmärrä ajoittain tälläkin palstalla ilmenevää agressiivisuutta. Mitä se meitä haittaa, jos jotkut haluavat käydä kirkossa ja lukea Raamattua? Missä suvaitsevaisuus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu