Eilen asioin pankissa ja siinä vuotellessani jouduin kuulemaan pankkien nykytilan epäluotettavuuden.
Muudan, noin 80v ehkä hiukan erikoinen muori asioi luukulla ja ilmoitti nostavansa tilinsä tyhjäksi turvatakseen säästönsä. Kassarouva yritti kaikinkeinoin estellä muorin aikeita vedoten aina uusiin "haittavaikutuksiin" joita muorille kehkeytyy tilin tyhjennyksestä. Lopulta muori menetti malttinsa ja kiljahteli, että joko teiltä on rahat lopussa vai miksi vänkäät ja väkätät kun haluan vain omat rahani nostaa ja viedä parempaan talteen.
Punehtunut kassarouva ryhtyi työhön ja latoi lopulta mitä melkoisen hivakan seteleitä tiskille josta muori ne siirsi kookkaaseen laukkuunsa. Pois köpittäessään muori tuhisi itsekseen toimineensa viime tipassa kun näin lujassa oli rahojen saanti nytkin. Ovensuussa muoria odotti 50-60v mies ilmeisesti poikansa. Tullut mukaan kait turvatakseen muorin käteisvarojen säilymisen ainakin kotiin ja sukanvarteen saakka. Syytä onkin sillä roistoja vilisee kaikkialla eikä nykyroistot kaihda mukiloida edes mummoja saadakseen rahaa päihteisiin.
Minusta tapaus oli selkeä varoitus lopullisen laman olevan vain päivien kysymys joskin osa pankeista tietysti taas pelastetaan verovaroin vaikka entisetkin pelastusrahat ovat edelleen maksamatta eikä ulosottomies ole ryhtynyt millekkään asian suhteen.
Olisi hauska tietää miten yksityiset suursijoittajat ja suurtallettajat sekä liukkaat poliitikot ja liikemihet ovat turvanneet omaisuutensa. Tuskin aivan muorin lailla mutta turvassa on jo heidänkin pelimerkkinsä, olen siitä varma.

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Yhdeksänkymmentäluvulla alkanut yksityistäminen on ajautunut ääripisteeseensä. Nyt valtiot joutuvat ostamaan pankkien osakkeita, eli valtiollistamaan. Sitä sanaa talousnerot eivät käytä, sillä heidän korvissaan se kaikuisi kiroiluna.
Kasvun holtiton hurma on taas kerran osoittautunut harhaksi. Pörssit ovat kuohuneet yli äyräitten kuin kiljupytty, johon on laitettu liikaa hiivaa".
http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200810148421183_k3.shtml