******SAARNA*******

Saarna

Huuhaan palstan kirkko 2003.10.19

Tänä sunnuntai saarna alkoi näin.

Minä olen etsinyt humppista koko päivän mutta ei häntä löytynyt.

Eturivi on sen takia tyhjä.

Eturivien ja takarivien välissä on 150 polisia joka huolehtii siittä että takarivien liiton jäsenet ei tunkeutu eturiville.

Naakka röhisi jotakin että minut pitäisi kengittää.

no se on takarivisten rähinää vaan.

Takarivien liiton puheen johtaja jakaa takariviläisille ilmaista viinaa.

Parannusta teille kaikille ja hiljaisuus saarna alkaa.

saarna

Tuore tutkimus todistaa suomalaisnuorten juovan itsensä humalaan useammin kuin ikätoverinsa muualla Euroopassa keskimäärin. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen Stakesin tutkimuksen mukaan yli neljäsosa 15-16-vuotiaista vastanneista oli ollut humalassa vähintään parikymmentä kertaa.
Nuoret juovat yleensäkin alkoholia hieman enemmän kuin muissa Euroopan maissa. Myös nuorten tupakointi on Suomessa tavallista yleisempää. Tutkijoita huolestutti erityisesti tieto siitä, että joka neljäs tyttö oli käyttänyt sekaisin alkoholia ja lääkkeitä.
Lisäksi peräti viidennes vastanneista pojista sanoi ajaneensa mopolla tai autolla alkoholin vaikutuksen alaisena.

Amen

muistakaa se kolehdi ennen kun karkaatte kirkosta ulos.

ja kiitos että kävitte saarnassa ja parannusta teille kaikille.

Naakka nyt sait sen saarna ja koita sinäkin pyrkiä parannuksen tielle eturiville humppiksen luokse.

Terv

Huuhaan palstan Pappi
4274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tule tuonne vastaanotolleni niin puhutaan mielen jakautumisesta, skitsofreniasta. tule ja tuo kaikki "kaverisikin" mukaan jutustelemaan.

ensin sanoin että en sinua ota hoitoon mutta voidaanhan yrittää. (haasteita pitää olla)-saattaa tulla työläs operaatio...

ilmaiset pipari&mehu kävijöille.

ps .en ota saarnaan kantaa, olen ateisti.

Äänestä
  • kyselen vaan psykiatrilta vaan että kuoleeko psykiatri koskaan?

    kuoleeko ateisti koskaan

    onko kuolema lopullinen.

    Terv

    Huuhaan palstan Pappi

    Äänestä

Erästä miestä näin kuletettavan niinkuin vitjoilla, jotka olivat kiinnitetyt hänen vyötäistensä ja jalkainsa ympärille.
Sen vitjoissa oli oikein iso niinkuin puntti, josta tulta ja savua ihmeesti nousi hänen silmilleen.
Minulle sanottiin, että hän on väärä tuomari, joka lahjoja oli ottanut ja toisen onnettomuuteen saattanut..
Ne lahjat paloivat hänen edessään. Oikein tunnitkin sanottiin, jolloin hän sinä iltana oli kuollut.
Heti kun henki ruumiista erosi, oli häntä lähdetty niillä vitjoilla kuljettamaan. Heidän kuljettajiaan ei voi suulla selittää; ne ovat milloin minkin näköisiä ja kadotetutkin niitä kovasti pelkäävät.
Heidän joukostaan kuului alituinen voivotus.

Äänestä

Olen usein lukennut papin tarinoita. Mutta yksi asia on jäänyt hämäränpeittoon oletko oikeasti pappi. Kerro tototuus ettei jää vanhempana kaivertelemaan valheet.?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pappi kirjoitti:

Saarna

Huuhaan palstan kirkko 2003.10.19

Tänä sunnuntai saarna alkoi näin.

Minä olen etsinyt humppista koko päivän mutta ei häntä löytynyt.

Eturivi on sen takia tyhjä.

Eturivien ja takarivien välissä on 150 polisia joka huolehtii siittä että takarivien liiton jäsenet ei tunkeutu eturiville.

Naakka röhisi jotakin että minut pitäisi kengittää.

no se on takarivisten rähinää vaan.

Takarivien liiton puheen johtaja jakaa takariviläisille ilmaista viinaa.

Parannusta teille kaikille ja hiljaisuus saarna alkaa.

saarna

Tuore tutkimus todistaa suomalaisnuorten juovan itsensä humalaan useammin kuin ikätoverinsa muualla Euroopassa keskimäärin. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen Stakesin tutkimuksen mukaan yli neljäsosa 15-16-vuotiaista vastanneista oli ollut humalassa vähintään parikymmentä kertaa.
Nuoret juovat yleensäkin alkoholia hieman enemmän kuin muissa Euroopan maissa. Myös nuorten tupakointi on Suomessa tavallista yleisempää. Tutkijoita huolestutti erityisesti tieto siitä, että joka neljäs tyttö oli käyttänyt sekaisin alkoholia ja lääkkeitä.
Lisäksi peräti viidennes vastanneista pojista sanoi ajaneensa mopolla tai autolla alkoholin vaikutuksen alaisena.

Amen

muistakaa se kolehdi ennen kun karkaatte kirkosta ulos.

ja kiitos että kävitte saarnassa ja parannusta teille kaikille.

Naakka nyt sait sen saarna ja koita sinäkin pyrkiä parannuksen tielle eturiville humppiksen luokse.

Terv

Huuhaan palstan Pappi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu