Kiusatun tarina:
"Olin aivan yksin"
Lue myös
Suomi on työpaikkakiusaamisen ykkönen
Aloitin työt espoolaisessa päiväkodissa 2002 syksyllä. Kiusaaminen alkoi syksyllä 2003. Ensin kiusaaminen näkyi puuttumisena työaikoihin. En milloinkaan ollut ajoissa tai oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Tätä jatkui pitkään. Keskustelin esimiehen kanssa asiasta, mutta huomasin esimieheni puolustelevan kiusaajaa.
Kiusaaja jatkoi mustamaalaamistani, ja pian alkoi liikkua perättömiä huhuja asioista, joita en ollut tehnyt tai sanonut. Lisäksi sanomisiani vääristeltiin tai ei otettu huomioon. Pian tämän jälkeen tieto työpaikan asioista ei kulkenut minulle asti. Jos jossain oli palaveri, johon minun olisi pitänyt mennä, siitä ei kerrottu. Koska en tiennyt asiasta, olin poissa, ja myöhemmin sitten haukuttiin. Minulle ei puhuttu juuri mitään. Jos tahdoin vaihtaa työvuoroa, toiveita ei kuunneltu. Lomaani siirrettiin ja vuoroja vaihdettiin ilman syytä ja minulta kysymättä.
Kaikki tiesivät kiusaamisesta, sillä kiusaajaporukka oli jo laajentunut muutamaan ihmiseen ja esimieheen. Kiusaajat olivat kaikki ystäviä keskenään. He olivat olleet pitkään samassa työpaikassa. Kukaan ei tukenut tai auttanut minua. Esimiehen puolelta kiusaaminen ilmeni perättömänä palautteena; vanhemmat olivat kuulemma valittaneet minusta. Kun kysyin asiasta vanhemmilta, he kielsivät kaiken.
Lopulta tilanne johti siihen, että olin aivan yksin ilman tukea. Kiusaaminen oli vaikuttanut itsetuntooni ja työmotivaatiooni ja aiheuttanut psyykkisiä oireita, kuten päänsärkyä, vatsakipuja, selkäkipuja ja stressiä. Olin niin ahdistunut, että jokainen työpäivä itketti ja pelotti. En osannut hakea apua mistään, koska esimies oli yksi kiusaajista.
Onneksi sain puolen vuoden kuluttua hyvän työpaikan toisesta päiväkodista. Kiusaamisesta toivuin jotenkin sinä keväänä, mutta se jätti mieleeni syvät arvet.
Haastateltu on 35-vuotias espoolaisnainen
"Olin aivan yksin"
Lue myös
Suomi on työpaikkakiusaamisen ykkönen
Aloitin työt espoolaisessa päiväkodissa 2002 syksyllä. Kiusaaminen alkoi syksyllä 2003. Ensin kiusaaminen näkyi puuttumisena työaikoihin. En milloinkaan ollut ajoissa tai oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Tätä jatkui pitkään. Keskustelin esimiehen kanssa asiasta, mutta huomasin esimieheni puolustelevan kiusaajaa.
Kiusaaja jatkoi mustamaalaamistani, ja pian alkoi liikkua perättömiä huhuja asioista, joita en ollut tehnyt tai sanonut. Lisäksi sanomisiani vääristeltiin tai ei otettu huomioon. Pian tämän jälkeen tieto työpaikan asioista ei kulkenut minulle asti. Jos jossain oli palaveri, johon minun olisi pitänyt mennä, siitä ei kerrottu. Koska en tiennyt asiasta, olin poissa, ja myöhemmin sitten haukuttiin. Minulle ei puhuttu juuri mitään. Jos tahdoin vaihtaa työvuoroa, toiveita ei kuunneltu. Lomaani siirrettiin ja vuoroja vaihdettiin ilman syytä ja minulta kysymättä.
Kaikki tiesivät kiusaamisesta, sillä kiusaajaporukka oli jo laajentunut muutamaan ihmiseen ja esimieheen. Kiusaajat olivat kaikki ystäviä keskenään. He olivat olleet pitkään samassa työpaikassa. Kukaan ei tukenut tai auttanut minua. Esimiehen puolelta kiusaaminen ilmeni perättömänä palautteena; vanhemmat olivat kuulemma valittaneet minusta. Kun kysyin asiasta vanhemmilta, he kielsivät kaiken.
Lopulta tilanne johti siihen, että olin aivan yksin ilman tukea. Kiusaaminen oli vaikuttanut itsetuntooni ja työmotivaatiooni ja aiheuttanut psyykkisiä oireita, kuten päänsärkyä, vatsakipuja, selkäkipuja ja stressiä. Olin niin ahdistunut, että jokainen työpäivä itketti ja pelotti. En osannut hakea apua mistään, koska esimies oli yksi kiusaajista.
Onneksi sain puolen vuoden kuluttua hyvän työpaikan toisesta päiväkodista. Kiusaamisesta toivuin jotenkin sinä keväänä, mutta se jätti mieleeni syvät arvet.
Haastateltu on 35-vuotias espoolaisnainen
Vastaukset 2
Vanhimmat
lue säännöt!
Anteeksi, artikkelin lopussa ollut lähde viite on jäänyt tulostumatta. Artikkeli oli iltalehdessä ja iltasanomissa, vai vain toisessa.