1600 ateistia

Shalom. Vain 1600 ateistia Suomessa. Ja pitäisikö meidän pomppia teidän tahdissa, teidän joita on vain 1600 ? Vertauksen vuoksi: Viikon aikana Jumalanpalveluksissa käy Suomessa n. 40000 ihmistä. Vähän voisitte hiljentää ääntä, eihän 1600 hengettömän ääni pidä edes kuulua ! 1600 hyh, hyh.
22816
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

oikeita kristittyjä n. 5 henkeä, miksi pitäisi heitä kuunnella?

Äänestä

viikon aikana.

Äänestä
  • seuraavallakin viikolla.

    Äänestä

  • epälyttävän jengin joita on 1% muista.

    Äänestä

Minäkin olen ateisti mutta en kuulu vapaa-ajattelijoiden järjestöön. Tunnen lisäkseni n. 10 katsomukseltaan ateistiksi ilmoittautunutta henkilöä, eikä yksikään heistä kuulu myöskään vapareihin. Ateistien määrä on suurempi kuin kuvitteletkaan.

Äänestä

... pomppia ateistien pillin mukaan. Minulle riittäisi, että jokainen uskovainen harjoittaisi uskontoaan omassa yksityisessä kodissaan tai muuten muita häiritsemättä, valtionkirkkojärjestelmä purettaisiin, teologeja ei koulutettaisi yliopistoissa ja uskonnonopetus kouluissa lopetettaisiin. Eikä pikkuvauvoja liitettäisi kirkkoon, joka kuitenkin on aatteellisen järjestö - eihän puolueisiinkaan liitetä vastasyntyneitä.

Uskonnolliset piirit voisivat rahoittaa harrastuksensa omasta lompakostaan. Mutta tietenkään uskontoja ei tarvitsisi kieltää. Jos joku tarvitsee uskontoa, niin ei minulla ole mitään sitä vastaan.

Äänestä
  • vaan se ujutetaan yhteiskunnan, koulujen, tehtäväksi. Kun ihmiset eivät tule vapaaehtoisesti kirkon tilaisuuksiin, niin viedään aivopesu sinne missä lapset ovat - kouluun. Sieltä lapset eivät pääse pakoon Raamatulla päähän lyöjiä.

    Entäpä kodit, vanhemmat. Miksi he eivät opeta lapsilleen kristinuskon perusteita, jos sen hyväksi katsovat. No tietenkin siksi, että suurella osalla esim. kirkon jäsenistä ei ole hajuakaan edes uskonsa keskeisimmistä asioista.

    Äänestä

  • ...jokainen ateisti saisi myös pitää mielipiteensä omanaan, eikä tuoda sitä millään tavalla julki - tasapuolisuuden nimissä.

    Muuten, tiedoksesi että kaikki ns vapaat kristilliset suunnat tässä maassa rahoittaa seurakuntansa omasta lompakostaan, niihin ei "liitetä" pikkuvauvoja, vaan kaikki ovat liittyneet vapaaehtoisesti tunnustettuaan uskonsa.

    Oletko myös sitä mieltä ettei evoluutiosta saisi opettaa? Tuohan on teoria luomiskertomuksen rinnalla! Ja muutenkin, miten koulu saisi vaikuttaa lapsen kehitykseen, mielipiteisiin?
    Mitä uskonnon etiikassa on sellaista mitä ateisti ei sulata? Eikö maailmasta ympärilleen katsomalla jo näe mitä vaikutuksia uskonnon alasajo on saanut aikaan tässäkin yhteiskunnassa?

    Äänestä

  • Ilonanne kirjoitti:

    ...jokainen ateisti saisi myös pitää mielipiteensä omanaan, eikä tuoda sitä millään tavalla julki - tasapuolisuuden nimissä.

    "niihin ei "liitetä" pikkuvauvoja, vaan kaikki ovat liittyneet vapaaehtoisesti tunnustettuaan uskonsa."

    Parin kuukauden ikäiseltä vauvalta saakin selvän vastauksen uskonasioissa.

    "Oletko myös sitä mieltä ettei evoluutiosta saisi opettaa? Tuohan on teoria luomiskertomuksen rinnalla!"

    Teoria, jolla on todisteita. Mitä -kunnon- ja -varteenotettavia- todisteita on kreationismille?

    "Mitä uskonnon etiikassa on sellaista mitä ateisti ei sulata?"

    Se, että opetetaan uskomaan olemattomaan voimaan?

    "Eikö maailmasta ympärilleen katsomalla jo näe mitä vaikutuksia uskonnon alasajo on saanut aikaan tässäkin yhteiskunnassa?"

    Sano yksikin? Ja jokaiselle mä heitän sitte sulle jonku uskiksien tekemän jutun.

    Äänestä

  • Ilonanne kirjoitti:

    ...jokainen ateisti saisi myös pitää mielipiteensä omanaan, eikä tuoda sitä millään tavalla julki - tasapuolisuuden nimissä.

    Muuten, tiedoksesi että kaikki ns vapaat kristilliset suunnat tässä maassa rahoittaa seurakuntansa omasta lompakostaan, niihin ei "liitetä" pikkuvauvoja, vaan kaikki ovat liittyneet vapaaehtoisesti tunnustettuaan uskonsa.

    Oletko myös sitä mieltä ettei evoluutiosta saisi opettaa? Tuohan on teoria luomiskertomuksen rinnalla! Ja muutenkin, miten koulu saisi vaikuttaa lapsen kehitykseen, mielipiteisiin?
    Mitä uskonnon etiikassa on sellaista mitä ateisti ei sulata? Eikö maailmasta ympärilleen katsomalla jo näe mitä vaikutuksia uskonnon alasajo on saanut aikaan tässäkin yhteiskunnassa?

    ... ansaitsevatkin juuri mainitsemistasi syistä kunnioitukseni, ainakin paljon suuremmassa määrin kuin pönäkkä ja turhantärkeä valtionkirkko.

    Evoluutiosta on niin vankat todisteet, ettei sitä oikein kai voi enää kutsua pelkäksi teoriaksi. Evoluutiota tapahtuu kaiken aikaa. Uskonnon tosiasioina esittämät väitteet (kuten esimerkiksi naapurin 12-vuotiasta Jonnaa suuresti ahdistava kaikkinäkevä, ajatuksiin tunkeutuva jumala) ovat edelleenkin vain väitteitä. Evoluutiota pitää opettaa, jotta tuleville biologian ja lääketieteen opiskelijoille saataisiin valmiudet todellisten ilmiöiden kanssa työskentelylle. Uskonnon itselleen omimat eettiset periaatteet voisi ihan hyvin opettaa jonkin muun aineen, esimerkiksi filosofian tai elämänkatsomustiedon yhteydessä (kuten osittain tapahtuukin).

    Uskonnon etiikka on nyt viime vuosikymmeninä säädetty semmoiselle ympäripyöreiden lallatusten tasolle, että vaikea siitä on mitään sanoa. Mutta kun muistetaan, että uskoon tulemattomat, ateistit, homot ja monet muut toimitetaan mieluusti ikuiseen helvetin tuleen, voidaan kysyä, millä tasolla jumalanne etiikka mahtaa olls. Eikö näin, että "uskot, tai itket ja uskot".

    Ja kristinuskon etiikka esimerkiksi Suomen sisällissodan aikana,kun papisto melkoisen yksimielisesti tuomitsi punaiset ja asettui valkoisten puolelle, ei lähempää tarkastelua kestä. Nälkäiset ja köyhät ihmiset syöstiin tuhoon ja kuolemaan, vaikka monella oli vain suunnaton hätä omasta ja perheen toimeentulosta. Kapinaan lähdettiin vain siinä toivossa, ettei kuoltaisi nälkään ja että tulevaisuus olisi edes hiukan parempi.

    Äänestä

  • Ilonanne kirjoitti:

    ...jokainen ateisti saisi myös pitää mielipiteensä omanaan, eikä tuoda sitä millään tavalla julki - tasapuolisuuden nimissä.

    Muuten, tiedoksesi että kaikki ns vapaat kristilliset suunnat tässä maassa rahoittaa seurakuntansa omasta lompakostaan, niihin ei "liitetä" pikkuvauvoja, vaan kaikki ovat liittyneet vapaaehtoisesti tunnustettuaan uskonsa.

    Oletko myös sitä mieltä ettei evoluutiosta saisi opettaa? Tuohan on teoria luomiskertomuksen rinnalla! Ja muutenkin, miten koulu saisi vaikuttaa lapsen kehitykseen, mielipiteisiin?
    Mitä uskonnon etiikassa on sellaista mitä ateisti ei sulata? Eikö maailmasta ympärilleen katsomalla jo näe mitä vaikutuksia uskonnon alasajo on saanut aikaan tässäkin yhteiskunnassa?

    "Oletko myös sitä mieltä ettei evoluutiosta saisi opettaa? Tuohan on teoria luomiskertomuksen rinnalla!"

    Evoluutioteoria on tieteellinen teoria eli ei ollenkaan rinnastettavissa luomiskertomukseen, jota ei tieteessä voisi sanoa edes hypoteesiksi.

    Tieteiden opetukseen on olemassa hyvät syyt.

    Äänestä

Matt. 7:14 "Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!"

Miten näet ja suhteutat tuon raamatun ajatuksen uskontojen kannattaja'määriin ja mitä johto'päätöksiä nousee mieleesi?

Äänestä
  • Kirkot ovat aika tyhjiä ja kaiken lisäksi ne pidetään lukossa, ettei niihin pääse muina aikoina tutustumaan. Vain joulun aikaan vanhan tradition muistoksi ne täyttyvät joululauluin ja joulukuusin koristettuna joulusanoman ääreen. - tietysti konfirmaatiot, häät, ristiäiset ja hautajaiset ovat myös traditioin mukaan kirkkoon kuuluvilla. Mutta jos kysytään uskoa ja uskonnottomuutta ne on eri asioita kuin kirkko. Arvostan hiljaista uskovaista ja samoin hiljaista ateistia, jotka eivät tuputa näkemystään toiselle ja väitä 'aatettaan' ainoaksi oikeaksi,

    Äänestä

jokainen joka ei usko jumalaan tai joka ei hyväksy ehdotonta jumalan olemassaoloa on ateisti.

Äänestä

vaikka olisi vain kaksi. Minä olisin kuitenkin niistä toinen.

Äänestä

Todellinen kristitty on kuulemma uudestisyntynyt kristitty. Kaikki muut ovat vain feikkaajia, joille pyhä kolminaisuus on silkkaa tekopyhää kaksinaamaisuutta. Asiallisesti uudestisyntyneetkin ovat feikkaajia, koska mitään todellista faktaa heillä ei ole edes oman uskomuksensa tueksi.

Äänestä

Mistä tämä luku 1600 on peräisin?

Äänestä

"Vain 1600 ateistia Suomessa. Ja pitäisikö meidän pomppia teidän tahdissa, teidän joita on vain 1600 ?"

Vaikka tuon lukumäärän olet perseestäsi repinyt, ei lukumäärällä ole merkitystä. Jokaisella täysvaltaisella suomalaisella tulee olla samat oikeudet uskonnosta riippumatta.

Äänestä

Mistähän olet tempaissut tuon määrän 1600 ???

"BBC:n vuonna 2004 kymmenessä eri maassa tekemässä kyselyssä tutkituissa maissa väestöstä keskimäärin 17 % on uskonnottomia. Eniten uskonnottomia oli Britanniassa (39 %).

AP/Ipsos teki vuonna 2005 kyselyn kymmenessä maassa. Teollisuusmaista eniten uskonnottomia oli Etelä-Koreassa (41 %) ja Ranskassa (35 %) ja vähiten Italiassa (5 %) ja Yhdysvalloissa (6 %)."

Suomen väestöstä ateisteja oli tuon 2005 barometrin mukaan 16 prosenttia. Kirkon tutkimuskeskuksen vuonna 2003 teettämän Kirkkomonitor 2004 -tutkimuksen mukaan taas suomalaisista 12 % katsoi olevansa ateisteja.

16 prosenttia muutamata miljoonasta ei ole 1600, mutta hihhuleillahan ei tuo laskutaito ole näköjään sen parempi kuin kirjoitustaitokaan.
Kannattaisi käydä niitä kouluja, eikä aina halveksua sivistystä.

Äänestä

eroakirkosta.fi

Viikossa on tullut .... korjaan PUOLESSA VIIKOSSA
on tullut lisää atteja, enemmän, kuin

- 1600 !!

Kirkko alkaa tätä menoa olla jo jouluna pieni, tyhjä paikka, eli uskikset Vähän voisitte hiljentää ääntä, eihän kuihtuvan kirkon ääni pidä edes kuulua !

t: Uhhea uskiskirjoittaja, nimimerkki : Suomessa !

Äänestä

mukaan 12% suomalaisista olisi ateisteja. Jos ajatellaan, että maassamme on 6 000 000 ihmistä ja heistä 12% on ateisteja, on ateistien määrä 720 000 ihmistä.

>>Viikon aikana Jumalanpalveluksissa käy Suomessa n. 40000 ihmistä.

Äänestä

tuollaisen luvun sait?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suomessa ! kirjoitti:

Shalom. Vain 1600 ateistia Suomessa. Ja pitäisikö meidän pomppia teidän tahdissa, teidän joita on vain 1600 ? Vertauksen vuoksi: Viikon aikana Jumalanpalveluksissa käy Suomessa n. 40000 ihmistä. Vähän voisitte hiljentää ääntä, eihän 1600 hengettömän ääni pidä edes kuulua ! 1600 hyh, hyh.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu