Mitä tarkoittaa iankaikkisuus?

Raamatustahan löytyy esimerkkejä että se voi tarkoittaa myös päättyvää aikaa mutta voidaanko varmuudella sanoa kun puhutaan ikuisesta ja iankaikkisesta kadotuksesta?
2296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Toinen kestoaika voi olla lyhyt toinen taas pitkä. Esimerkiksi tämä meidän Telluskin tulee päättämään elämän moutonsa kun auringon energia sammuu. Tämä tarkoittaa pitkää iankaikkisuutta. Esimerkiksi Joonan iankaikkisuus oli 3 vuorokautta. Siis tapahtuman kestoaika on iankaikkisuus!

Myös iankaikkinen kadotus toimii tehtävän suorittamiseen tarvittavalla ajalla!

Äänestä

Raamatussa sana iankaikkisuus "aion" tarkoittaa ajanjaksoa, jolla on sekä alku että loppu.

Jumalan valtakunnassa, jotka sinne pääsee (harvat ja valitut totuuden puhujat, niin siellä ei ole mitään aikaa. Jumalalla ei ole mihinkään kiire.

5 Ja enkeli, jonka minä näin seisovan meren päällä ja maan päällä, kohotti oikean kätensä taivasta kohti
6 ja vannoi hänen kauttansa, joka elää aina ja iankaikkisesti, hänen, joka on luonut taivaan ja mitä siinä on, ja maan ja mitä siinä on, ja meren ja mitä siinä on, ettei enää ole oleva aikaa,
7 vaan että niinä päivinä, jolloin seitsemännen enkelin ääni kuuluu hänen puhaltaessaan pasunaan, Jumalan salaisuus käy täytäntöön sen hyvän sanoman mukaan, jonka hän on ilmoittanut palvelijoillensa profeetoille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lauri79 kirjoitti:

Raamatustahan löytyy esimerkkejä että se voi tarkoittaa myös päättyvää aikaa mutta voidaanko varmuudella sanoa kun puhutaan ikuisesta ja iankaikkisesta kadotuksesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu