Kolminaisuusopin huonomaineinen historia sopii hyvin yhteen sen kanssa, mitä Jeesus ja hänen apostolinsa ennustivat tapahtuvaksi heidän aikansa jälkeen. He sanoivat, että tulisi luopumus, tosi palvonnasta poikkeaminen, jota kestäisi Kristuksen paluuseen saakka.
Tuosta "päivästä" apostoli Paavali sanoi: "3 Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen." (2.Tess.2:3 KR-92)
"29 Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. 30 Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa." (Apost.20:29 KR-92)
Myös toiset Jeesuksen opetuslapset kirjoittivat tästä luopumuksesta ja siihen liittyvästä 'laittomasta' pappisluokasta:
"1 Israelin kansan keskuudessa esiintyi kuitenkin myös vääriä profeettoja, ja samoin on teidänkin joukkoonne ilmestyvä vääriä opettajia. He salakuljettavat teidän keskuuteenne tuhoisia harhaoppeja, jopa kieltävät herransa, joka on ostanut heidät omikseen." (2.Piet.2:1 KR-92)
"3 Rakkaat ystävät! Hartaasti olen halunnut kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, ja nyt sain aiheen kehottaa teitä taistelemaan sen uskon puolesta, joka pyhille on kertakaikkisesti annettu. 4 Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen." (Juud. 3, 4 KR-92)
Paavali kirjoitti myös: "3 Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. 4 He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja." (2.Tim.4:3, 4 KR-92)
Jeesus itse selitti, mitä olisi tämän tosi palvonnasta luopumisen takana. Hän sanoi, että hän oli kylvänyt hyvää siementä, mutta että vihollinen, Saatana, kylväisi sen sekaan peltoon rikkaruohoja. Siksi ensimmäisten vehnänoraiden ohessa ilmaantuisi myös rikkaruohoja. Siten puhtaasta kristillisyydestä poikkeaminen oli odotettavissa aina elonkorjuuseen saakka, jolloin Kristus saattaisi asiat kohdalleen. (Matteus 13:24–43) The Encyclopedia Americana huomauttaa: "300-luvun kolminaisuusoppi ei vastannut täsmällisesti varhaiskristillistä opetusta Jumalan luonnosta; sen sijaan se merkitsi tästä opetuksesta poikkeamista."
Miten asiat kehittyivät?
Sitä kehittymässä ollutta ajatusta, että Jeesus olisi Jumala, oli raamatullisin perustein paljon vastustettu monien vuosien ajan. Yrittäessään ratkaista tämän kiistan Rooman keisari Konstantinus kutsui kaikki piispat koolle Nikeaan. Noin 300 piispaa, mikä oli vain murto-osa kokonaismäärästä, todella tuli koolle.
Konstantinus ei ollut kristitty. Hän oletettavasti teki kääntymyksen myöhemmin elämässään, mutta häntä ei kastettu ennen kuin kuolinvuoteellaan. Henry Chadwick sanoo hänestä kirjassaan The Early Church (Alkukirkko): "Konstantinus palvoi isänsä tavoin Voittamatonta Aurinkoa; – – hänen kääntymystään ei pitäisi tulkita sisäiseksi pelastuskokemukseksi – –. Se oli sotilaallinen kysymys. Hän ei koskaan käsittänyt kovin selvästi kristillistä oppia, mutta hän oli varma siitä, että voitto taistelussa on kristittyjen Jumalan lahja."
Encyclopædia Britannica kertoo kastamattoman keisarin osasta Nikean kirkolliskokouksessa: "Konstantinus itse toimi puheenjohtajana, hän johti aktiivisesti keskustelua ja teki henkilökohtaisesti ehdotuksen – – lopullisesta sanamuodosta: 'Isän kanssa yhtä olemusta', jolla ilmaistiin Kristuksen suhde Jumalaan tuon kirkolliskokouksen julkaisemassa uskontunnustuksessa – –. Pelonsekaisessa kunnioituksessaan keisaria kohtaan piispat vain kahta poikkeusta lukuun ottamatta allekirjoittivat uskontunnustuksen, monet heistä varsin vastahakoisesti."
Niinpä Konstantinuksen osa oli ratkaiseva. Kaksi kuukautta kestäneen kiihkeän uskonnollisen väittelyn jälkeen tämä pakanapoliitikko puuttui asiaan ja teki ratkaisunsa niiden hyväksi, jotka sanoivat Jeesuksen olevan Jumala.
Konstantinus ei varmasti tehnyt sitä siksi, että hänellä olisi ollut raamatullinen vakaumus. "Konstantinus ei pohjimmiltaan ymmärtänyt lainkaan kreikkalaiseen teologiaan liittyviä kysymyksiä", sanoo A Short History of Christian Doctrine. Mutta sen hän ymmärsi, että uskonnollisesta jakautuneisuudesta koitui uhka hänen valtakunnalleen, ja hän halusi lujittaa valtapiiriään.
Monien mielestä kolminaisuusoppi muotoiltiin Nikean (Nikaian) kirkolliskokouksessa vuonna 325.
Se ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa. Nikean kirkolliskokous oli kyllä sitä mieltä, että Kristus on samaa olemusta, substanssia, kuin Jumala, mikä loi pohjan myöhemmälle kolminaisuusteologialle. Mutta se ei muotoillut kolminaisuusoppia, sillä tuossa kirkolliskokouksessa ei puhuttu mitään pyhästä hengestä kolmiyhteisen Jumalan kolmantena persoonana. Kukaan Nikean piispoista ei kuitenkaan esittänyt kolminaisuutta. He päättivät vain Jeesuksen luonnosta mutta eivät pyhän hengen osasta. Jos kolminaisuus olisi ollut selvä Raamatun totuus, eivätkö he olisi tehneet sitä koskevan esityksen saman tien?
Kautta muinaisen maailman aina Babylonian ajasta saakka pakanajumalista koostuvien kolmikoiden eli triadien palvonta on ollut tavallista. Se oli yleistä myös Egyptissä, Kreikassa ja Roomassa Kristusta edeltäneinä vuosisatoina, hänen aikanaan ja häntä myöhempinä vuosisatoina. Ja apostolien kuoleman jälkeen sellaiset pakanalliset uskomukset alkoivat tunkeutua kristillisyyteen.
Historioitsija Will Durant huomautti: "Kristillisyys ei tuhonnut pakanuutta; se omaksui sen. – – Egyptistä tulivat käsitykset jumalallisesta kolminaisuudesta." Ja kirjassa Egyptian Religion (Egyptin uskonto) Siegfried Morenz mainitsee: "Kolminaisuus oli egyptiläisten teologien tärkeimpiä kiinnostuksen aiheita – –. Kolme jumalaa on yhdistetty, ja niitä kohdellaan yhtenä olentona ja puhutellaan yksikössä. Tällä tavoin Egyptin uskonnon hengellinen voima liittyy suoranaisesti kristilliseen teologiaan."
A Dictionary of Religious Knowledge kiinnittää huomiota siihen, että monet sanovat kolminaisuuden olevan "pakanauskonnoista lainattua ja kristilliseen uskoon omaksuttua turmelusta". Ja kirja The Paganism in Our Christianity (Pakanuus kristillisyydessämme) selittää: "[Kolminaisuuden] alkuperä on tyystin pakanallinen."
Kirja The Church of the First Three Centuries sanoo: "Kolminaisuusoppi muodostui vähitellen ja verrattain myöhään; – – se oli peräisin lähteestä, joka oli täysin vieras juutalaisille ja kristillisille kirjoituksille; – – se kehittyi ja yhdistyi kristillisyyteen platonismia kannattavien kirkkoisien kätten kautta."
Kirjassa A Statement of Reasons Andrews Norton sanoo kolminaisuudesta: "Me voimme seurata tämän opin historiaa ja löytää sen lähteen, emme kristillisestä ilmoituksesta vaan platonilaisesta filosofiasta – –. Kolminaisuus ei ole Kristuksen ja hänen apostoliensa esittämä oppi vaan myöhempien platonikkojen koulukunnan mielikuvituksen tuotetta."
Siten Jeesuksen ja apostolien ennustama luopumus puhkesi 300-luvulla täyteen kukoistukseensa. Kristikunta oli hengellisesti puhuen astunut ennustettuun kasvavan pappisluokan, "kadotuksen ihmisen", hallitsemaan pimeyden aikaansa. – 2. Tessalonikalaisille 2:3, 7
Tuosta "päivästä" apostoli Paavali sanoi: "3 Älkää antako kenenkään millään tavoin johtaa itseänne harhaan. Ennen tuota päivää näet tapahtuu uskosta luopuminen ja ilmaantuu itse laittomuus ihmishahmossa, kadotuksen ihminen." (2.Tess.2:3 KR-92)
"29 Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. 30 Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa." (Apost.20:29 KR-92)
Myös toiset Jeesuksen opetuslapset kirjoittivat tästä luopumuksesta ja siihen liittyvästä 'laittomasta' pappisluokasta:
"1 Israelin kansan keskuudessa esiintyi kuitenkin myös vääriä profeettoja, ja samoin on teidänkin joukkoonne ilmestyvä vääriä opettajia. He salakuljettavat teidän keskuuteenne tuhoisia harhaoppeja, jopa kieltävät herransa, joka on ostanut heidät omikseen." (2.Piet.2:1 KR-92)
"3 Rakkaat ystävät! Hartaasti olen halunnut kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, ja nyt sain aiheen kehottaa teitä taistelemaan sen uskon puolesta, joka pyhille on kertakaikkisesti annettu. 4 Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen." (Juud. 3, 4 KR-92)
Paavali kirjoitti myös: "3 Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. 4 He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja." (2.Tim.4:3, 4 KR-92)
Jeesus itse selitti, mitä olisi tämän tosi palvonnasta luopumisen takana. Hän sanoi, että hän oli kylvänyt hyvää siementä, mutta että vihollinen, Saatana, kylväisi sen sekaan peltoon rikkaruohoja. Siksi ensimmäisten vehnänoraiden ohessa ilmaantuisi myös rikkaruohoja. Siten puhtaasta kristillisyydestä poikkeaminen oli odotettavissa aina elonkorjuuseen saakka, jolloin Kristus saattaisi asiat kohdalleen. (Matteus 13:24–43) The Encyclopedia Americana huomauttaa: "300-luvun kolminaisuusoppi ei vastannut täsmällisesti varhaiskristillistä opetusta Jumalan luonnosta; sen sijaan se merkitsi tästä opetuksesta poikkeamista."
Miten asiat kehittyivät?
Sitä kehittymässä ollutta ajatusta, että Jeesus olisi Jumala, oli raamatullisin perustein paljon vastustettu monien vuosien ajan. Yrittäessään ratkaista tämän kiistan Rooman keisari Konstantinus kutsui kaikki piispat koolle Nikeaan. Noin 300 piispaa, mikä oli vain murto-osa kokonaismäärästä, todella tuli koolle.
Konstantinus ei ollut kristitty. Hän oletettavasti teki kääntymyksen myöhemmin elämässään, mutta häntä ei kastettu ennen kuin kuolinvuoteellaan. Henry Chadwick sanoo hänestä kirjassaan The Early Church (Alkukirkko): "Konstantinus palvoi isänsä tavoin Voittamatonta Aurinkoa; – – hänen kääntymystään ei pitäisi tulkita sisäiseksi pelastuskokemukseksi – –. Se oli sotilaallinen kysymys. Hän ei koskaan käsittänyt kovin selvästi kristillistä oppia, mutta hän oli varma siitä, että voitto taistelussa on kristittyjen Jumalan lahja."
Encyclopædia Britannica kertoo kastamattoman keisarin osasta Nikean kirkolliskokouksessa: "Konstantinus itse toimi puheenjohtajana, hän johti aktiivisesti keskustelua ja teki henkilökohtaisesti ehdotuksen – – lopullisesta sanamuodosta: 'Isän kanssa yhtä olemusta', jolla ilmaistiin Kristuksen suhde Jumalaan tuon kirkolliskokouksen julkaisemassa uskontunnustuksessa – –. Pelonsekaisessa kunnioituksessaan keisaria kohtaan piispat vain kahta poikkeusta lukuun ottamatta allekirjoittivat uskontunnustuksen, monet heistä varsin vastahakoisesti."
Niinpä Konstantinuksen osa oli ratkaiseva. Kaksi kuukautta kestäneen kiihkeän uskonnollisen väittelyn jälkeen tämä pakanapoliitikko puuttui asiaan ja teki ratkaisunsa niiden hyväksi, jotka sanoivat Jeesuksen olevan Jumala.
Konstantinus ei varmasti tehnyt sitä siksi, että hänellä olisi ollut raamatullinen vakaumus. "Konstantinus ei pohjimmiltaan ymmärtänyt lainkaan kreikkalaiseen teologiaan liittyviä kysymyksiä", sanoo A Short History of Christian Doctrine. Mutta sen hän ymmärsi, että uskonnollisesta jakautuneisuudesta koitui uhka hänen valtakunnalleen, ja hän halusi lujittaa valtapiiriään.
Monien mielestä kolminaisuusoppi muotoiltiin Nikean (Nikaian) kirkolliskokouksessa vuonna 325.
Se ei kuitenkaan pidä täysin paikkaansa. Nikean kirkolliskokous oli kyllä sitä mieltä, että Kristus on samaa olemusta, substanssia, kuin Jumala, mikä loi pohjan myöhemmälle kolminaisuusteologialle. Mutta se ei muotoillut kolminaisuusoppia, sillä tuossa kirkolliskokouksessa ei puhuttu mitään pyhästä hengestä kolmiyhteisen Jumalan kolmantena persoonana. Kukaan Nikean piispoista ei kuitenkaan esittänyt kolminaisuutta. He päättivät vain Jeesuksen luonnosta mutta eivät pyhän hengen osasta. Jos kolminaisuus olisi ollut selvä Raamatun totuus, eivätkö he olisi tehneet sitä koskevan esityksen saman tien?
Kautta muinaisen maailman aina Babylonian ajasta saakka pakanajumalista koostuvien kolmikoiden eli triadien palvonta on ollut tavallista. Se oli yleistä myös Egyptissä, Kreikassa ja Roomassa Kristusta edeltäneinä vuosisatoina, hänen aikanaan ja häntä myöhempinä vuosisatoina. Ja apostolien kuoleman jälkeen sellaiset pakanalliset uskomukset alkoivat tunkeutua kristillisyyteen.
Historioitsija Will Durant huomautti: "Kristillisyys ei tuhonnut pakanuutta; se omaksui sen. – – Egyptistä tulivat käsitykset jumalallisesta kolminaisuudesta." Ja kirjassa Egyptian Religion (Egyptin uskonto) Siegfried Morenz mainitsee: "Kolminaisuus oli egyptiläisten teologien tärkeimpiä kiinnostuksen aiheita – –. Kolme jumalaa on yhdistetty, ja niitä kohdellaan yhtenä olentona ja puhutellaan yksikössä. Tällä tavoin Egyptin uskonnon hengellinen voima liittyy suoranaisesti kristilliseen teologiaan."
A Dictionary of Religious Knowledge kiinnittää huomiota siihen, että monet sanovat kolminaisuuden olevan "pakanauskonnoista lainattua ja kristilliseen uskoon omaksuttua turmelusta". Ja kirja The Paganism in Our Christianity (Pakanuus kristillisyydessämme) selittää: "[Kolminaisuuden] alkuperä on tyystin pakanallinen."
Kirja The Church of the First Three Centuries sanoo: "Kolminaisuusoppi muodostui vähitellen ja verrattain myöhään; – – se oli peräisin lähteestä, joka oli täysin vieras juutalaisille ja kristillisille kirjoituksille; – – se kehittyi ja yhdistyi kristillisyyteen platonismia kannattavien kirkkoisien kätten kautta."
Kirjassa A Statement of Reasons Andrews Norton sanoo kolminaisuudesta: "Me voimme seurata tämän opin historiaa ja löytää sen lähteen, emme kristillisestä ilmoituksesta vaan platonilaisesta filosofiasta – –. Kolminaisuus ei ole Kristuksen ja hänen apostoliensa esittämä oppi vaan myöhempien platonikkojen koulukunnan mielikuvituksen tuotetta."
Siten Jeesuksen ja apostolien ennustama luopumus puhkesi 300-luvulla täyteen kukoistukseensa. Kristikunta oli hengellisesti puhuen astunut ennustettuun kasvavan pappisluokan, "kadotuksen ihmisen", hallitsemaan pimeyden aikaansa. – 2. Tessalonikalaisille 2:3, 7
Vastaukset 2
Vanhimmat
>>He sanoivat, että tulisi luopumus, tosi palvonnasta poikkeaminen, jota kestäisi Kristuksen paluuseen saakka.
Ja koska Raamatun mukaan Jeesus lupasi palata seuraajiensa elinaikana, jotka tästä syystä (edelleen Raamatun mukaan) elivät lopun aikaa, niin miksi huolestua koko asiasta. Yksikään Jeesuksen aikalainen ei elänyt Nikean konventtiin asti, eikä Jeesus ole vieläkään palannut Raamatussa kerrotuin eväin.
>>1 Israelin kansan keskuudessa esiintyi kuitenkin myös vääriä profeettoja, ja samoin on teidänkin joukkoonne ilmestyvä vääriä opettajia. He salakuljettavat teidän keskuuteenne tuhoisia harhaoppeja, jopa kieltävät herransa, joka on ostanut heidät omikseen." (2.Piet.2:1 KR-92)
"3 Rakkaat ystävät! Hartaasti olen halunnut kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, ja nyt sain aiheen kehottaa teitä taistelemaan sen uskon puolesta, joka pyhille on kertakaikkisesti annettu. 4 Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen." (Juud. 3, 4 KR-92) >>
Pari kommenttia esittämiisi lainauksiin.
Väärät profeetat:
Tulee vain jostakin syystä pakostakin mieleen vartiotorniseuran vuosiluku horinat.
Herramme Jeesuksen Kristuksen kieltäjät:
Vt-seuran oppimuutos v. 1954 kieltää palvonnan ja
vt-seuran oppien mukaanhan Herra Jeesus olisi
ylienkeli.
Eli kirjoittelet aika vahvasti juuri vt-seuran
oppeja vastaan.
Sanassahan sanotaan:
8. Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.
9. Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta eikä ruuista, joista ne, jotka niitä menoja ovat noudattaneet, eivät ole mitään hyötyneet.
Hep. 13.
Ja vielä Pietarin sanoin Jeesuksesta.
12. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
Apt. 4.