Päivän saarna

Raamatunkohta: Matt. 22:34-46

Evankeliumissa pohditaan lain suurinta käskyä. Puhutaan tärkeistä asioista. Mikä on elämässä tärkeää? Mihin pitäisi kiinnittää erityistä huomiota? Mikä on lain suurin käsky?

Kun Suomessa nykyään pohditaan tällaista, ihmiset sanovat, että tärkeää on nauttia elämästä, tärkeää on tulla onnelliseksi, tärkeää on menestyä. Jeesuksen vastaus on erilainen.

Jeesuksen aikana juutalaisuudessa oli satoja erilaisia käskyjä ja kieltoja. Meidän aikamme lainsäädännössä niitä on varmasti vieläkin enemmän. Kukaan ei voi hallita kaikkia säädöksi ja elää niiden perusteella oikein. Meidän on pakko pohtia yleisempiä periaatteita, jotta selviytyisimme elämässä.

Jeesus tiivistää käskyt kahteen lauseeseen. ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.” Ja. ” Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Lisäksi Jeesus toteaa, että näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.

Tästä saammekin kaksi erilaista elämän mallia: Jeesuksen mallin ja nykyaikaisen ihmisen mallin. Ensimmäisen eli Jeesuksen mallin mukaan on tärkeää rakastaa Jumalaa, lähimmäistä ja omaa itseään. Nykysuomalaisen mallin mukaan on tärkeää rakastaa itseään.

Yleensä hyvinä kasvun ja kehityksen aikoina ihmiset luottavat itseensä ja etsivät omaa hyväänsä. Vaikeina aikoina sitten helpommin muistetaan myös lähimmäinen ja Jumala. Muistetaan rukoilla ja auttaa.

Suomessa on jo pitkään 90-luvun laman jälkeen eletty nousukautta, aina näihin päiviin saakka. Ja vielä pidempään sitä koettiin ennen lamaa, 40-luvun puolivälistä aina 80-luvun loppuun asti.

Vahvasti yleistäen nämä aineellisen kehityksen ajat ovat olleet lisääntyvän vaurauden, vapauden ja riippumattomuuden aikaa, mutta myös vähenevän uskonnollisuuden, vähenevän uskonnonopetuksen ja vähenevän kirkkoon kuulumisen aikaa. Kun ihminen vahvistuu, hänen uskonsa heikkenee. Ja kun ihminen heikkenee, hänen uskonsa herää. Näin näyttäisi olevan.

Tällä hetkellä Suomessa ollaan tilanteessa, jossa suuri osa 18-35 vuotiaista nuorista pitää kirkkoa itselleen tarpeettomana ja uskoa lähinnä taikauskona. Tärkeiksi ja tavoiteltaviksi asioiksi he näkevät henkilökohtaisen nautinnon ja elämässä menestymisen, oman onnellisuuden.

Mitä pahaa siinä sitten on, jos ihminen asettaa arvonsa näin? Eikö ole hyvä, jos hän pyrkii kehittämään itseään ja turvaamaan tulevaisuutensa? Ehkä niinkin. Mutta, jos ihminen yksipuolisesti suuntautuu vain itseensä ja välittömimpiin läheisiinsä, hän helposti unohtaa muut. Toisista ihmisistä tulee hänen kilpailijoitaan tai jopa vastustajiaan. Elämä muuttuu hänelle kilpakentäksi tai taistelutantereeksi ja ihmiset kääntyvät toinen toisiaan vastaan. Näin siis, jos käskyt yksinkertaisesti typistetään muotoon: Rakasta itseäsi.

Toiseksi, jos ihminen hakee henkilökohtaisen turvansa ja lohdutuksensa vain tästä maailmasta ja materiasta, hän on todella suojaton silloin, kun nämä pettävät. Olisi syytä kuunnella historiaa ja nähdä, että tämän maailman tarjoama turva on todellakin katoavaa. Se voi pettää meidät yksilöinä koska tahansa ja Raamattu opettaa, että kerran se katoaa meiltä kaikilta lopullisesti.

Sen vuoksi Jeesus opettaa meille toisenlaista arvojärjestystä. . Siihenkin jokaisen oma persoona kyllä liittyy, mutta vasta kolmannella sijalla. Rakasta Herraa, Jumalaasi. Rakasta lähimmäistäsi. Rakasta itseäsi.

Tämän opetuksen mukaan on tärkeää, että emme unohda Jumalaa emmekä lähimmäistämme. Sellainen tärkeysjärjestys on toimiva paitsi hyvinä, myös huonoina aikoina ja erityisesti silloin, kun joudumme luopumaan. Silloinkin rakastava Jumala on yhä lähellä ja läsnä.

Kuinka me ihmiset osaisimme elää ja toimia tältä pohjalta? On tärkeää tunnustaa väriä. Emme saa hävetä ja piilotella uskoamme, vaan meidän tulee pitää sitä esillä. Saamme olla ylpeitä Herrastamme. Samalla meidän tulee osoittaa rakkautta, eikä vain toisillemme, vaan kaikille ihmisille. Kun usko ja rakkaus pääsevät näkyviin maailmassa, ne myös vaikuttavat. Näin Herra itse toimii ja kutsuu ihmisiä uskomaan. Siinä työssä mekin saamme olla mukana, jokainen omalla tavallaan.

Kilpailu ja elämässä selviytyminen on nykyisin kovaa. Monet väsyvät ja pettyvät. Me kristityt saamme pitää esillä toisenlaisia arvoja, elämän omia arvoja. Niitä, joita Jeesus meille tänään evankeliumissaan on opettanut.
6151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kun/Jos joskus raamattu puhdistetaan saatanallisuuksista, niin ymmärrätte, että herra sanalla raamatussa tarkoitetaan monia, saatanaa, ihmistä jne.

Tässä tekstissä, on "Herraa" sanan jälkeen PILKKU ja siksi kyseessä on KAKSI; herra ja JUMALA.
”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.” Ja. ” Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Lisäksi Jeesus toteaa, että näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.
Jos tutkitte VT tekstejä, niin niissä pilkka ei käytetä kun Jumalaa Herrotellaan!
Siis saatanaa herrotellaan Jumalan kustannuksella!

2. Moos. 15:3 "Herra on sotamies; Herra on hänen nimensä."
Saatanaa jumalana palveleva kristitty sotilas on herra, herra saatanan palvelija.

Käsky 2
Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
Huom! Huomaa pilkun paikka, kyseessä on kaksi, siis herra ja Jumala.
Tuossakaan ei tarvita herra sanaa muuta kuin piilosaatanallisuuden mukana olemiseksi.

Katekismuksen selitys:
Älä turhaan käytä Jumalasi nimeä, sillä Herra ei jätä sitä rankaisematta, joka turhaan käyttää hänen nimeään.

Eli tuossa on jo todella julmaa saatanallisuutta Jumalaa kohtaan ja sitä vois ihan puhtaalla omalla tunnolla kutsua Jumalan pilkaksi jossa Jumalalta otetaan pois rangaistus oikeus! mutta herra (saatana) rankaisee jos herran (saatanan) nimen turhaan lausuu...

Näillä esimerkeillä voimme olla tietoisia, että herra, kristinuskon jumala, on sama kuin saatana jota jumalana palvelevat jumalanpalveluksia pitäen.

Äänestä

Yksi asia kiinnitti huomiota ja se on näkemyksesi kohta :
--Tällä hetkellä Suomessa ollaan tilanteessa, jossa suuri osa 18-35 vuotiaista nuorista pitää kirkkoa itselleen tarpeettomana ja uskoa lähinnä taikauskona.--

Kirkko itse toimii Raamatun vastaisesti.Näkemyksesi on väärä. Kirkosta erotaan siksi, että se on alkanut ahdistelemaan oikeauskoisia ja tuo tilalle vääriä asioita ja vääryyttä.

Muuten kirjoituksesi on aika hyvä.

Mitä tarkoittaa sitten Saarna ?
Yleisesti tunnemme saarnaamisen moittimisena ja oikaisemisena.
Kirjoituksesi ei ollut saarna vaan jotain muuta.
Otsikolla on siis merkitystä asian mielenkiinnon herättämiseen ja käytettyjä sanoja ehkä saisi miettiä tarkemmin kuvaavina , eikä käyttää jotain muilta opittuja fraasisanoja joiden merkitys on kyseenalainen asiasi yhteydessä.

Äänestä
  • "Kirkosta erotaan siksi, että se on alkanut ahdistelemaan oikeauskoisia ja tuo tilalle vääriä asioita ja vääryyttä"? Mitä vääriä asioita ja vääryyttä tarkoitat?

    Äänestä

  • kun sanot näin: kirjoitti:

    "Kirkosta erotaan siksi, että se on alkanut ahdistelemaan oikeauskoisia ja tuo tilalle vääriä asioita ja vääryyttä"? Mitä vääriä asioita ja vääryyttä tarkoitat?

    ja lukea?
    Raamatussa ilmenee oikea Jumalansana ja -tahto.
    Luther myös piti tärkeänä juuri oikeaa uskoa ja puhtautta.
    Kirkko ei tunnu toimivan niin ja kysyt että mistä on kyse.
    Olisi ehkä tärkeää, että mietit itse sitä, mistä nykyään keskustellaan paljon, sillä ei kirkon rivistöt tyhjene ilman meteliä ja ihmettelyä.

    Äänestä

  • alas , ottaa Raamattu kirjoitti:

    ja lukea?
    Raamatussa ilmenee oikea Jumalansana ja -tahto.
    Luther myös piti tärkeänä juuri oikeaa uskoa ja puhtautta.
    Kirkko ei tunnu toimivan niin ja kysyt että mistä on kyse.
    Olisi ehkä tärkeää, että mietit itse sitä, mistä nykyään keskustellaan paljon, sillä ei kirkon rivistöt tyhjene ilman meteliä ja ihmettelyä.

    kun esim. naispappeudesta ja homoliitoista keskustellaan paljon, niin mm. noiden asioiden vuoksi sinun mielestäsi "kirkon rivistöt tyhjenevät"? Ajatteletko niin, että jos naispappeutta ja homoliittoja ei hyväksytä, niin "kirkon rivistöt" eivät tyhjene?

    Äänestä

  • sitä, että kirjoitti:

    minun mielestäni.

    Ihmisessä on sisällä sellainen kummallinen koneisto, että se ei halua että sitä huijataan.

    Jos Raamatussa selvästi lukee jotakin, niin se asia uskonnollisesti on juuri niin.

    Jos taas joku selittelee " ei tarvitse uskoa Raamattua ja/tai sitä voi tulkita " niin siitä häipyy se totuuden voima.
    Tämän jälkeen ei tulosta enää synnykään.

    Ihmiset ovat kiinnostuneita oikeudesta.
    Ei vääryydestä ja valheista.

    Kysele ihmisiltä ja mieti.
    Totuus on aika yksinkertainen ja siinä on voimaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sulle.. kirjoitti:

Raamatunkohta: Matt. 22:34-46

Evankeliumissa pohditaan lain suurinta käskyä. Puhutaan tärkeistä asioista. Mikä on elämässä tärkeää? Mihin pitäisi kiinnittää erityistä huomiota? Mikä on lain suurin käsky?

Kun Suomessa nykyään pohditaan tällaista, ihmiset sanovat, että tärkeää on nauttia elämästä, tärkeää on tulla onnelliseksi, tärkeää on menestyä. Jeesuksen vastaus on erilainen.

Jeesuksen aikana juutalaisuudessa oli satoja erilaisia käskyjä ja kieltoja. Meidän aikamme lainsäädännössä niitä on varmasti vieläkin enemmän. Kukaan ei voi hallita kaikkia säädöksi ja elää niiden perusteella oikein. Meidän on pakko pohtia yleisempiä periaatteita, jotta selviytyisimme elämässä.

Jeesus tiivistää käskyt kahteen lauseeseen. ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.” Ja. ” Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Lisäksi Jeesus toteaa, että näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.

Tästä saammekin kaksi erilaista elämän mallia: Jeesuksen mallin ja nykyaikaisen ihmisen mallin. Ensimmäisen eli Jeesuksen mallin mukaan on tärkeää rakastaa Jumalaa, lähimmäistä ja omaa itseään. Nykysuomalaisen mallin mukaan on tärkeää rakastaa itseään.

Yleensä hyvinä kasvun ja kehityksen aikoina ihmiset luottavat itseensä ja etsivät omaa hyväänsä. Vaikeina aikoina sitten helpommin muistetaan myös lähimmäinen ja Jumala. Muistetaan rukoilla ja auttaa.

Suomessa on jo pitkään 90-luvun laman jälkeen eletty nousukautta, aina näihin päiviin saakka. Ja vielä pidempään sitä koettiin ennen lamaa, 40-luvun puolivälistä aina 80-luvun loppuun asti.

Vahvasti yleistäen nämä aineellisen kehityksen ajat ovat olleet lisääntyvän vaurauden, vapauden ja riippumattomuuden aikaa, mutta myös vähenevän uskonnollisuuden, vähenevän uskonnonopetuksen ja vähenevän kirkkoon kuulumisen aikaa. Kun ihminen vahvistuu, hänen uskonsa heikkenee. Ja kun ihminen heikkenee, hänen uskonsa herää. Näin näyttäisi olevan.

Tällä hetkellä Suomessa ollaan tilanteessa, jossa suuri osa 18-35 vuotiaista nuorista pitää kirkkoa itselleen tarpeettomana ja uskoa lähinnä taikauskona. Tärkeiksi ja tavoiteltaviksi asioiksi he näkevät henkilökohtaisen nautinnon ja elämässä menestymisen, oman onnellisuuden.

Mitä pahaa siinä sitten on, jos ihminen asettaa arvonsa näin? Eikö ole hyvä, jos hän pyrkii kehittämään itseään ja turvaamaan tulevaisuutensa? Ehkä niinkin. Mutta, jos ihminen yksipuolisesti suuntautuu vain itseensä ja välittömimpiin läheisiinsä, hän helposti unohtaa muut. Toisista ihmisistä tulee hänen kilpailijoitaan tai jopa vastustajiaan. Elämä muuttuu hänelle kilpakentäksi tai taistelutantereeksi ja ihmiset kääntyvät toinen toisiaan vastaan. Näin siis, jos käskyt yksinkertaisesti typistetään muotoon: Rakasta itseäsi.

Toiseksi, jos ihminen hakee henkilökohtaisen turvansa ja lohdutuksensa vain tästä maailmasta ja materiasta, hän on todella suojaton silloin, kun nämä pettävät. Olisi syytä kuunnella historiaa ja nähdä, että tämän maailman tarjoama turva on todellakin katoavaa. Se voi pettää meidät yksilöinä koska tahansa ja Raamattu opettaa, että kerran se katoaa meiltä kaikilta lopullisesti.

Sen vuoksi Jeesus opettaa meille toisenlaista arvojärjestystä. . Siihenkin jokaisen oma persoona kyllä liittyy, mutta vasta kolmannella sijalla. Rakasta Herraa, Jumalaasi. Rakasta lähimmäistäsi. Rakasta itseäsi.

Tämän opetuksen mukaan on tärkeää, että emme unohda Jumalaa emmekä lähimmäistämme. Sellainen tärkeysjärjestys on toimiva paitsi hyvinä, myös huonoina aikoina ja erityisesti silloin, kun joudumme luopumaan. Silloinkin rakastava Jumala on yhä lähellä ja läsnä.

Kuinka me ihmiset osaisimme elää ja toimia tältä pohjalta? On tärkeää tunnustaa väriä. Emme saa hävetä ja piilotella uskoamme, vaan meidän tulee pitää sitä esillä. Saamme olla ylpeitä Herrastamme. Samalla meidän tulee osoittaa rakkautta, eikä vain toisillemme, vaan kaikille ihmisille. Kun usko ja rakkaus pääsevät näkyviin maailmassa, ne myös vaikuttavat. Näin Herra itse toimii ja kutsuu ihmisiä uskomaan. Siinä työssä mekin saamme olla mukana, jokainen omalla tavallaan.

Kilpailu ja elämässä selviytyminen on nykyisin kovaa. Monet väsyvät ja pettyvät. Me kristityt saamme pitää esillä toisenlaisia arvoja, elämän omia arvoja. Niitä, joita Jeesus meille tänään evankeliumissaan on opettanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu